Tutkimus: Britanniassa yhä useampi alle 30-vuotias mies menettää uskonsa yhteiskuntaan
Uusi tutkimus paljastaa huolestuttavan trendin Britanniassa: yhä useampi alle 30-vuotias mies menettää uskonsa yhteiskunnan merkitykseen ja tulevaisuuteen. Tutkimuksen mukaan erityisesti nuoret miehet kokevat, että yhteiskunta ei enää palvele heidän tarpeitaan tai tue heidän elämäänsä.
Korkeat verot ja varallisuuden epätasainen jakautuminen ovat tutkimuksen mukaan keskeisiä syitä tähän kehitykseen. Moni nuori mies kokee, että varallisuus keskittyy yhä pienemmälle prosentille väestöstä, mikä lisää epäluottamusta ja turhautumista. Tämä on johtanut siihen, että heitä ei enää kiinnosta asepalvelus, lainkuuliaisuus eikä moraaliset kysymykset.
"Yhteiskunta ei ole enää ihmistä ja elämistä varten," kommentoi eräs tutkimukseen osallistunut nuori mies.
"Tuntuu, että kaikki on suunniteltu vain pienen eliitin hyödyksi."
Tutkimuksen tulokset ovat hälyttäviä ja voivat toimia varoituksena myös muille länsimaille. Jos nykyinen suunta jatkuu, länsimainen yhteiskunta saattaa kohdata vakavia haasteita lähitulevaisuudessa.
Asiantuntijat varoittavat, että varallisuuden jakautumista tulisi parantaa ja jokaiselle tulisi tarjota työtä sekä palveluita, jotka tukevat elämää ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta.
"On tärkeää, että verot näkyvät konkreettisina palveluina, jotka parantavat kaikkien elämänlaatua," toteaa tutkimuksen johtaja.
"Ilman tätä, yhteiskunnan yhtenäisyys ja vakaus ovat vaarassa."
Tutkimuksen tekijät toivovat, että tulokset herättävät keskustelua ja johtavat konkreettisiin toimiin yhteiskunnan eriarvoisuuden vähentämiseksi.
"Meidän on löydettävä keinoja, joilla voimme palauttaa nuorten miesten uskon yhteiskuntaan ja sen tulevaisuuteen," he painottavat.
Kommentit (263)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä uskon, että somen kaikukammiot vaikuttaa myös hyvin paljon myös siihen miten ihminen käsittää ja kokee oman tilanteensa. Tämän kaltaiset ihmiset ovat otollista riistaa somen manipulaattoreille. Heidät voi valjastaa syyttämään tilanteestaan ketä nyt halutaan syylliseksi milloinkin valita. Tosin täytyy myöntää, että tämä onnistui jo ennen someakin. Monet sodat on lietsottu alkuun tällä tavoin.
Kun ihmiset ajetaan äärimmäiseen köyhyyteen ja viedään tulevaisuus, tulee rumaa jälkeä. Tähän pyrkii myös orpopurra.
Vai että äärimmäinen köyhyys. Painu nyt pois tästä maasta, ma tu. Suomessa ja tarpeeksi omiakin kuluja, sotaankin saatetaan kohta joutua. Poistu ennen kuin sinulle käy huonosti. Täällä itärintamalla on vähän eri meinkinki. En tiedä miksi helvetti teitäkin on otettu
Tässä persu toteuttaa ominta aluettaan, lietsoo vihaa ja väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Timo, hyvä.brittisarja siitä mitä köyhyys ja sosiaaliturvan vajaus briteissä on.
Siis Time. Yksinhuoltajaäiti tekee montaa työtä eikä saa maksettua sähkölaskua. Varastaa sähköä ja joutuu vankilaan, lapset otetaan huostaan.
Myös muita koskettavia naiskohtaloita, joihin köyhyys on ajanut.
Ja tämä on meidän hallituksen tulevaisuuden suunta.
Jaa mitenhän tästä tuli joku vihervasemmistolaisten naisten itkukenttä. Tuskin täällä saatte sympatiaa. :D Kannattaa varmaan hakea sitä jostain muualta. Koittakaa naiset kerrankin pärjätä omillanne, ilman kaikkea mahdollista mitä yhteiskunnasta voi saada! SIlloin muu yhteiskuntakin voi paremmin.
Aloitus koskee näitä nuoria miehiä, jotka ovat menettäneet uskon tulevaisuuteen.
Valitettavasti Suomi on menossa samaan suuntaan
"Tuntuu, että kaikki on suunniteltu vain pienen eliitin hyödyksi."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Britannian nykytilasta saa kiittää Sannan pomoa Tony Blairia ja hänen mammuttavaa ja wokettavaa feminististä New Labouria. Edes 14 vuotta ei riittänyt konservatiiveilla korjata näitä jälkiä mitä vassarit sai 1997-2010 aikaan. Meillä Sanna tuhosi Suomen tosin 4 vuodessa missä labourilla kesti 13 vuotta.
Saa*anan idiootti!!!!!!!!!!!!!
Mee töihin vassari!
Niitä totta myös Suomessa tänään.
Asiantuntijat varoittavat, että varallisuuden jakautumista tulisi parantaa ja jokaiselle tulisi tarjota työtä sekä palveluita, jotka tukevat elämää ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta.
"On tärkeää, että verot näkyvät konkreettisina palveluina, jotka parantavat kaikkien elämänlaatua," toteaa tutkimuksen johtaja.
"Ilman tätä, yhteiskunnan yhtenäisyys ja vakaus ovat vaarassa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä uskon, että somen kaikukammiot vaikuttaa myös hyvin paljon myös siihen miten ihminen käsittää ja kokee oman tilanteensa. Tämän kaltaiset ihmiset ovat otollista riistaa somen manipulaattoreille. Heidät voi valjastaa syyttämään tilanteestaan ketä nyt halutaan syylliseksi milloinkin valita. Tosin täytyy myöntää, että tämä onnistui jo ennen someakin. Monet sodat on lietsottu alkuun tällä tavoin.
Kun ihmiset ajetaan äärimmäiseen köyhyyteen ja viedään tulevaisuus, tulee rumaa jälkeä. Tähän pyrkii myös orpopurra.
Vai että äärimmäinen köyhyys. Painu nyt pois tästä maasta, ma tu. Suomessa ja tarpeeksi omiakin kuluja, sotaankin saatetaan kohta joutua. Poistu ennen kuin sinulle käy huonosti. Täällä itärintamalla on vähän eri mei
M E N E T Ö I H I N !!!!!
Tarkoittaako nämä mene töihin huutelijat töitä, joista ei makseta mitään?
Satosen orjatyömarkkinat, tee kolmea työtä ja adu kadulla brittien mallin mukaan. Kohta Suomessakaan nuoret miehet eivät enää usko yhteiskunnan tarjoavan heille mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä uskon, että somen kaikukammiot vaikuttaa myös hyvin paljon myös siihen miten ihminen käsittää ja kokee oman tilanteensa. Tämän kaltaiset ihmiset ovat otollista riistaa somen manipulaattoreille. Heidät voi valjastaa syyttämään tilanteestaan ketä nyt halutaan syylliseksi milloinkin valita. Tosin täytyy myöntää, että tämä onnistui jo ennen someakin. Monet sodat on lietsottu alkuun tällä tavoin.
Kun ihmiset ajetaan äärimmäiseen köyhyyteen ja viedään tulevaisuus, tulee rumaa jälkeä. Tähän pyrkii myös orpopurra.
Tässä ma tu toteuttaa ominta aluettaan, lietsoo vihaa sekä väkivaltaa suomalaisten keskuuteen , ja epäluuloa hallitusvaltaa kohtaan. Tiedätkö ma tu mitä teille tehtiin 100 vuotta sitten? Kannattaa poistua vielä kun voit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovat tajunneet, että elämällä ei ole mitään merkitystä ja että elämä on loppujen lopuksi tuskan pakoilua.
No jaa, ehkä nää nuoret miehet on sisuttomia pelkureita, joilke putäisi nainen ja kymppitonnin palkka kantaa hopeatarjottimella.
Sovinismin hedelmiä nämä tyypit ovat. Heille on uskoteltu, että yrvällä on taikavoimia.
Häpeä sinä, joka kirjoitit tämän kammottavan vihaviestin. Nuoret miehet ovat heränneet yhteiskunnan mädännäisyyteen, yleiseen miesvihaan ja eliitin suhmurointiin. Eipä enää löydy ketään, joka sinua suojelee r y ssän hyökätessä. Et ansaitse miesten suojelusta.
Hallitusta ärripurra ja satonen on ilmoittaneet kannattavansa Thatcheria ja sitä, että hyvinvointivaltio ajetaan alas. Tämä siitä huolimatta että lopputulos on nähty. Jälki tulee olemaan karmea.
Vierailija kirjoitti:
Niitä totta myös Suomessa tänään.
Asiantuntijat varoittavat, että varallisuuden jakautumista tulisi parantaa ja jokaiselle tulisi tarjota työtä sekä palveluita, jotka tukevat elämää ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta.
Miten näitä "asiantuntijoitakin" tuntuu olevan joka lähtöön kommentoimassa milloin mitäkin? Miten aikaisemmin pärjättiin ilman mitään "asiantuntijoita"? Nuo näyttävät kyllä olevan taas yksi esimerkki kuinka ovat itse juuri osa sitä ongelmaa. Tämä on muuten juuri ironinen tilanne nyt.Joku "asiantuntija" puhumassa varallisuuden jakamisesta. No okei, jos asiantuntija näin sanoo niin testataanko aloitetaan heti noilla? Noiden kaikkien rahat jaetaan köyhille. Minä voisin tähän suostua. Miksipä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä uskon, että somen kaikukammiot vaikuttaa myös hyvin paljon myös siihen miten ihminen käsittää ja kokee oman tilanteensa. Tämän kaltaiset ihmiset ovat otollista riistaa somen manipulaattoreille. Heidät voi valjastaa syyttämään tilanteestaan ketä nyt halutaan syylliseksi milloinkin valita. Tosin täytyy myöntää, että tämä onnistui jo ennen someakin. Monet sodat on lietsottu alkuun tällä tavoin.
Kun ihmiset ajetaan äärimmäiseen köyhyyteen ja viedään tulevaisuus, tulee rumaa jälkeä. Tähän pyrkii myös orpopurra.
Tässä ma tu toteuttaa ominta aluettaan, lietsoo vihaa sekä väkivaltaa suomalaisten keskuuteen , ja epäluuloa hallitusvaltaa kohtaan. Tiedätkö ma tu mitä teille tehtiin 100 vuotta sitten? Kannattaa poistua vielä kun voit.
Miettikää.persujen väkivaltaa. Se on Suomen suurin turvallisuusriski.
Islam on hieno juttu.
Lontoo ja Manchester ovat super turvallisia ei-muslimeille. M28
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä totta myös Suomessa tänään.
Asiantuntijat varoittavat, että varallisuuden jakautumista tulisi parantaa ja jokaiselle tulisi tarjota työtä sekä palveluita, jotka tukevat elämää ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta.
Miten näitä "asiantuntijoitakin" tuntuu olevan joka lähtöön kommentoimassa milloin mitäkin? Miten aikaisemmin pärjättiin ilman mitään "asiantuntijoita"? Nuo näyttävät kyllä olevan taas yksi esimerkki kuinka ovat itse juuri osa sitä ongelmaa. Tämä on muuten juuri ironinen tilanne nyt.Joku "asiantuntija" puhumassa varallisuuden jakamisesta. No okei, jos asiantuntija näin sanoo niin testataanko aloitetaan heti noilla? Noiden kaikkien rahat jaetaan köyhille. Minä voisin tähän suostua. Miksipä ei.
Hallitus on samoilla linjoilla. Enää ei uskota asiantuntijoita eikä tilastoja vaan kauheaa politiikkaa tehdään hosuen udeoligia edellä.
Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Hallitusta ärripurra ja satonen on ilmoittaneet kannattavansa Thatcheria ja sitä, että hyvinvointivaltio ajetaan alas. Tämä siitä huolimatta että lopputulos on nähty. Jälki tulee olemaan karmea.
Sinulla ilmeisesti menee nyt jotenkin hyvin. Tässä ketjussa saattaa pyöriä ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita sinun hyvinvointivaltiosta josta saat jotain hyvinvointia. Minkä sortin kuppaaja sitten olet? Joku näistä leikkausten kohteena olevista järjestöistä, tuo kohun keskellä ollut Mieli ry kenties jolta on nyt leikattu? Kulttuurialan tyyppi? Joku asiantuntija? Joku virkamies? Saatko jotain muuta tulonsiirtoa jota ollaan leikkaamassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valkeakosken teinitappaja taitaa olla monen nuoren miehen idoli täällä 😚
Voin myöntää että on ainakin vähän, no en tiedä idoli, mutta ei ainakaan minun vihollinen. En edes muista tiedä tapausta oikein. Mitä hän on minulle tehnyt muka? Eikö se ollut juurikin tyttö se uhri? Ei kait joku nyt ainakaan niin luullut että vihollinen olisi? Heh...
Niin. Suurin osa väkivallasta on miesten tekemää väkivaltaa. Joko naisille tai toisille miehille. Seuraava uhri voi olla sinun äitisi, siskosi ta muu naispuolinen sukulaisesi. Mutta ehkä se olisi sinulle yhdentekevää
Seuraava uhri voi olla myös minä itse, isäni, veljeni, setäni tai joku muu miespuolinen sukulaiseni, kaverini. :) Minulle on kyllä yhdentekevää puukottaako minua nainen, kis
Pointti meni ohi niin että viuhahti, hyvin tyypillistä teille miehille 😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä totta myös Suomessa tänään.
Asiantuntijat varoittavat, että varallisuuden jakautumista tulisi parantaa ja jokaiselle tulisi tarjota työtä sekä palveluita, jotka tukevat elämää ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta.
Miten näitä "asiantuntijoitakin" tuntuu olevan joka lähtöön kommentoimassa milloin mitäkin? Miten aikaisemmin pärjättiin ilman mitään "asiantuntijoita"? Nuo näyttävät kyllä olevan taas yksi esimerkki kuinka ovat itse juuri osa sitä ongelmaa. Tämä on muuten juuri ironinen tilanne nyt.Joku "asiantuntija" puhumassa varallisuuden jakamisesta. No okei, jos asiantuntija näin sanoo niin testataanko aloitetaan heti noilla? Noiden kaikkien rahat jaetaan köyhille. Minä voisin tähän suostua. Miksipä ei.
Hallitus on samoilla linjoilla. En
Hei! Itse ainakin uskon tuota asiantuntijaa. Asiantuntijalta varallisuus pois ja jaettava köyhille. Asiantuntija voi vielä käyttää viimeiset sanansa ja näyttää oliko hyödyksi edes sen vertaa että saa sanottua mitä töitä tarjoamme köyhille ja mitä palveluita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valkeakosken teinitappaja taitaa olla monen nuoren miehen idoli täällä 😚
Voin myöntää että on ainakin vähän, no en tiedä idoli, mutta ei ainakaan minun vihollinen. En edes muista tiedä tapausta oikein. Mitä hän on minulle tehnyt muka? Eikö se ollut juurikin tyttö se uhri? Ei kait joku nyt ainakaan niin luullut että vihollinen olisi? Heh...
Niin. Suurin osa väkivallasta on miesten tekemää väkivaltaa. Joko naisille tai toisille miehille. Seuraava uhri voi olla sinun äitisi, siskosi ta muu naispuolinen sukulaisesi. Mutta ehkä se olisi sinulle yhdentekevää
Testosteroni tekee miehistä aggressiivisempia kuin naisista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä uskon, että somen kaikukammiot vaikuttaa myös hyvin paljon myös siihen miten ihminen käsittää ja kokee oman tilanteensa. Tämän kaltaiset ihmiset ovat otollista riistaa somen manipulaattoreille. Heidät voi valjastaa syyttämään tilanteestaan ketä nyt halutaan syylliseksi milloinkin valita. Tosin täytyy myöntää, että tämä onnistui jo ennen someakin. Monet sodat on lietsottu alkuun tällä tavoin.
Kun ihmiset ajetaan äärimmäiseen köyhyyteen ja viedään tulevaisuus, tulee rumaa jälkeä. Tähän pyrkii myös orpopurra.
Tässä ma tu toteuttaa ominta aluettaan, lietsoo vihaa sekä väkivaltaa suomalaisten keskuuteen , ja epäluuloa hallitusvaltaa kohtaan. Tiedätkö ma tu mitä teille tehtiin 100 vuotta sitten? Kannattaa poistua vielä kun voit.
Persu lietsomassa väkivaltaa 💋
Saa*anan idiootti!!!!!!!!!!!!!