Mitä asioita 80-luvulla oli huonosti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1980-luvulla oli yleisesti köyhempää. Eipä silti, ainakin meidän perheessä oli silti ihan ok elintaso. Ulkomailla reissaaminen ym. oli enemmän luxusta, kuin nykyään. Myös elektroniikka ja tietotekniikka (silloin vielä lapsenkengissään) oli yleisesti huomattavasti kalliimpaa. Tv-kanavia oli vähemmän ja ohjelmatarjonta oli melko ummehtunutta. 

Tykkäsin 1980-luvusta näistä listaamistani puutteista huolimatta. Se oli jotenkin rehellisempää aikaa ja vinguttiin vähemmän turhista asioista.

Koska valmista viihdettä oli vähemmän, tehtiin itse enemmän kaikenlaista. Luettiin ja kirjoitettiin enemmän. 

Varsinkin koulussa tehtiin itse enemmän. Me tehtiin näytelmiä ja kuunnelmia, aamunavauksia ja koulun lehteä tms. 

Kengät. Ohuet pohjat, pikkiriikkiset muutenkin. Kyllä liiskasi varpaat! Pipot ei olleet muotia, nuorison piti talvellakin kulkea paljain päin. Nilkat paljaina myös kun housut olivat niin lyhyet.

Vuosikymmenen loppupuolella rahamarkkinoiden hallitsematon vapauttaminen ja siitä seurannut paisuva talouskupla. Pankit syytivät lainarahaa ovista ja ikkunoista hulluihinkin hankkeisiin, kaikki luulivat olevansa rikkaita ja että se on omaa ansiota. Kupla sitten seuraavalla vuosikymmenellä poksahti.

Vierailija kirjoitti:

Suuret ikäluokat,  eli 40-50 luvulla syntyneet olivat yhtä ärsyttäviä kuin vielä nykyäänkin. Nämä ikinuoret olivat ainoita aikuisia, eivätkä pitäneet muita minään. Itse olivat saaneet kaikki pilalle lellittyinä sodan käyneeltä sukupolvelta.

Kyllä se on kaikkina aikoinaan, että sukupolvet ovat ärsyyntyneet toisistaan. Sekä vanhemmista että nuoremmista. 

t. Keski-ikäinen 

Työpaikoilla sai tupakoida sisällä. Erinäisiä sakean savun täyttämiä toimistoja muistankin.

Osasto 10 eli lasten verisyöpäsairaala, missä pienet kuolivat, osittain siksi, että rahaa ei annettu, koska aikuisten puoli tarvitsi enemmän. Ylen toimittaja Mirja Pyykkö teki tv-dokumentin, joka nostatti metelin ja tilanne parani. Tyypillistä 80-lukua. Silloin ei ollut niin väliä. Nykynirppanokat eivät kestäisi 80-lukua. Kolme tv-kanavaa, lankapuhelin ja kasettimankka + vhs-nauhuri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki oli sellaista miesten palvontaa eikä muilla ollut mitään arvoa.

Naiset, lapset ja eläimet täysin miesten armoilla ja ylipäätään kovat arvot voimissaan. Kauhean väkivaltaista eikä siitä olisi saanut olla muuta mieltä kuin mitä se väkivallankäyttäjä oli.

Kaikin puolin olen niin iloinen nykypäivän edistyksestä.

Kuulostaa siltä, että et ollut syntynyt vielä kasarilla. 

Et ole tainnut itse elää kasaria kun tuollaista kommentoit.

Vierailija kirjoitti:

Kurinpito oli tosiaan vielä 80-luvulla kovempaa kuin nykyään. Minua äiti löi joka päivä kartulla. Se oli mummun pyykkikarttu, jota hän oli itse aikanaan käyttänyt samaan tarkoitukseen. Perustelu oli se, että jos en ole sinä päivänä jäänyt kiinni mistään pahanteosta, niin jotain pahaa olen tehnyt kumminkin ja sillä ansainnut kurituksen.

Yksi poikkeus oli sentään: syntymäpäivinä äiti löi kuivatulla pullapitkolla. Siitä pitkosta oli iloa vielä seuraavana sunnuntainakin, kun siitä tehtiin pullamaitoa päivällisen jälkiruuaksi.

Kun menin naimisiin vuonna 1999, sain äidiltä sen kartun häälahjaksi. Antaessaan sitä hän sanoi: Pian sinulla on omia lapsia ja silloin on tullut sinun vuorosi käyttää karttua. Lapsia minulle siunaantuikin, mutta karttua en ole ikinä heihin käyttänyt.

Ei tuosta kurinpidosta minulle kuitenkaan mitään traumoja jäänyt. Äiti elää edelleen, mutta asuu jo vanhusten palvelutalossa. Käyn häntä katsomassa pari kertaa viikossa ja aina joskus syömme yhdessä pullamaitoa.

Aivan älytöntä, että lähisuhdeväkivaltaa pitää puolustella heti samaan hengenvetoon kun kertoo siitä. Lähisuhdeväkivalta on aina väärin riippumatta tekijästä, kulttuurista, uhrista tai aikakaudesta. Turha höpöttää, ettei se muka ole traumatisoinut; muistat asian vielä vuosikymmenten jälkeenkin kirkkaasti ja se painaa sen verran, että siitä pitää avautua nimettömänä täysin tuntemattomille ihmisille. Mutta mikä 80- luvussa oli pielessä on juuri tuo väkivalta. Oli kuritusväkivaltaa, raiskaus avioliitossa ei ollut rikos, seksuaalinen väkivalta koko kirjoillaan ahdistelusta joukkoraiskauksiin oli normalisoidumpaa ja uhrien asema oli surkea. Esimerkiksi raiskauksesta pääsi ilman tuomiota jos uhri käytti minihametta. Avioero oli hankala saada, ja kaikessa meininki oli kummaa kyttäämistä. Todella monessa asiassa ollaan oikeasti menty eteenpäin, vaikka vielä on matkaa kuljettavana.

Olkatoppaukset piti ommella itse kaikkiin puaeroihin, joista ne puuttuivat. Farkkujen alla pidettiin talvella nylonsukkahousuja.  Ne eivät lämmittäneet yhtään.

Valmisruokia ei ollut kaupassa, eikä mitään paistopisteitä. Sipsejä oli vain suolattuja, ei muita makuja. Poppareita tehtiin kattilassa kotona, niistä tuli hyviä. Leipää syötiin paljon, sitä sai kaupastakin.. Leipä piti kuitenkin itse leikata viipaleiksi. Kinkku ja leikkelemakkara ostettiin palana ja kauppias siivutti sen sellaisella koneella lihatiskillä. Sitten se käärittiin paperiin.

Opintolainassa oli kova korko, puhumattakaan asuntolainasta.

Ei nettiä, suoratoistoa ym. osannut edes kaivata. Laskut jonotettiin maksamaan kuun alussa pankkitiskille. Toisaalta sai flirttailla pankkineidin kanssa.

VHS-kasettien kuvanlaatu oli hanurista. Onneksi ruudut olivat pieniä.

Hammashoito oli ollut retuperällä. Ensimmäisen ilmaisen hammashoidon sai intissä ja YTHS:llä.

Alkoholia käytettiin paljon ja usein. Opiskelijaelämässä lähes pakollista.

Seksiäkin harrastettiin paljon. En tiedä, mutta ainakin mediasta saa käsityksen, että nykyään ollaan paljon puritaanisempia ja tuomitsevampia mitä tulee heteroseksiin.

Itse olen hetero. Muuten suuntautuvien asiat ovat varmasti paremmin nyt.

Bensa ja autot olivat suhteessa nykyistä kalliimpia. Valmismatkat ainakin mutu-tuntumalla taas nykyistä halvempia. Äkkilähtöjä sai pilkkahintaan.

Aika samanlaista kuin nyt se elämä opiskelijana ja vastavalmistuneena kuitenkin oli. Ehkä kahdeksankymmenluku oli optimistista varrattuna kaameaan 90-luvun alkuun, kun kaikki pysähtyi, ja työttömyys hyppäsi pariinkymmeneen prossaan.

Vierailija kirjoitti:

Syrjäseudulla asuvana köyhänä nuorena oli vaikea saada hyvännäköisiä vaatteita.

Juoppoja ja puliukkoja oli valtavan paljon katukuvassa. Keskellä kesää pikkukaupungin keskustassa aina joku horjui ihmisraunio jossain päin näkökenttää tuhannen kännissä huudellen ohikulkijoille rivouksia tai haastaen riitaa. 

Muutenkin alkoholinkäyttö oli yleisesti hillitöntä tavallisillakin ihmisillä ja nuorten keskuudessa. Jos juotiin, niin vedettiin kauheat lärvit. Tappelut olivat yleisiä. Ihmiset olivat nurkkakuntaisia, loputtoman uteliaita, kovia juoruamaan ja puhumaan toisista pahaa selän takana. 

Ihmiset todellakin olivat nurkkakuntaisia ihan kaikkialla, isoissakin kaupungeissa. Toki tällainen toiminta oli pikkukylissä näkyvämpää, mutta kaupungeissakin juoruilu ja häirintä rehottivat työpaikoilla.

Äitini oli töissä isossa sairaalassa koko työuransa 70-luvun lopulta vuoteen 2024. Sanoo että uran ekat 10 vuotta olivat kamalimmat: juoruilu yhdistettynä sairaalan hierarkiaan. Kertoi harkinneensa alan vaihtoakin, mutta tuohon aikaan oli sellainen mentaliteetti että jos vakipaikan saa niin sieltä ei lähdetä. Tämä on mielestäni myös yksi entisaikojen outouksia. Nuorikaan ihminen ei saanut muuttaa elämän suuntaa ja kokeilla siipiään. 

Toinen mitä äiti koki sairaalassa, oli naisten mahojen tuijottaminen. Jos meni naimisiin niin odotettiin, että lapsi tulee jo alle vuoden kuluttua häistä. Äidistäni laitettiin sairaalan käytävillä liikkeelle juoru, että hänellä on sukupuolitauti kun oli ollut isän kanssa jo 2 v naimisissa ja maha ei ollut pystyssä. Veikkaan, että minut on tehty juuri tuon takia, että äitini kiusaaminen loppuisi. Niin hullulta kuin se kuulostaakin.

Kuulemma ysärille tultaessa johtaminen ja sitä kautta ilmapiiri alkoi parantua, ja monet nepotismilla virkoihin päässeet "käsienheiluttelijat" saivat laman myötä kenkää.

Äidistäni näkee, että hän on yhä jotenkin traumatisoitunut ja masentunut työajoistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos halusi kuunnella mielimusiikkia, piti vahdata päiväkausia, että milloin se oma lempparibiisi tulisi radiosta ja yrittää saada se nauhoitettua c-kasetille. Tai sitten piti ostaa se kasetti kaupasta, mihin viikkorahat ei ikinä riittäneet, koska ne riittivät vain yhteen irttaripussiin.  Kasetit menivät välillä rikki ja "solmuun" . Se soitin jotenkin imaisi sen kasetin. 

Ai sitä voittajafiilistä mikä tuli, jos onnistui nauhoittamaan biisin kasetille niin ettei juontaja puhunut päälle! Se onnistui harvoin, ja silloinkin biisin alusta ja lopusta jäi pätkä pois.

No todella! Ihan kuin jossain olisi mainittu, että se oli joku ohje heillä, oliko sitten levy-yhtiöistä tai mistä peräisin. Mutta ei ole varma tieto. 

Villasukkahousut pisteli ja kutitti, ja valuivat alas niin että haarus oli polvien korkeudella. Äitini leikkasi minulle pottakampauksen aina kotona. Näytän valokuvissa 6-vuotiaana ihan kuuskymppiseltä, pottakampauksen reunat käherretty megapotaksi sisäänpäin ja helmet kaulassa, iso pitsikaulus. Ja skottiruutuhame ja ne pistelevät sukkikset. 

Koulussa oli pakko aina voimistella voimistelupuvussa. Pojat sai pelata joukkuepelejä.

Ruoka oli pahaa (perunaa ja kastiketta) ja syöminen nopea pakollinen tankkaus kaiken tekemisen välissä. 

Kun koulussa kiusattiin, sanottiin vaan, että siitä pitää itse selvitä, tai "rakkaudesta se hevonenkin potkii". Opettaja saattoi kiusata mukana.

Hyvää oli kyllä se, että aidot asiat tuottivat hienoja elämyksiä. Majojen, lauttojen, potkuautojen rakentelu, hevosten hoito ja sen oheistoiminnat, puissa kiipeily ja autiotaloihin murtautuminen, loputon pyörällä porukassa ympäriinsä päättömästi ajelu. Kaatopaikalla tonkiminen, vakoilu, pihapelit, sosiaaliset koukerot, jne. Käytiin keskenämme uimassa jne. Ei vanhempia juuri kiinnostanut. Kai se tavallaan oli huonokin juttu, mutta silloin se oli päivänselvää. Puolikas pullollinen vihreää Palmaa lauantaina saunan jälkeen. Lapsuus tuntui niin loputtoman pitkältä. Toivottavasti nykylapsilla on samoja juttuja.