Rolf Nordmo kertoi poliisille ampuneensa Janne Puhakan haulikolla sanoi syyksi parisuhteen päättymisen
Puhakan puoliso 66-vuotias norjalainen eläinlääkäri Rolf Nordmod on kertonut poliisille ampuneensa Puhakkaa haulikolla ja aiheuttaneensa uhrin kuoleman.
Tutkinnanjohtaja Matti Högman sanoo Ylelle, että Nordmod on siis myöntänyt teon.
Kommentit (7150)
Sielläpä tutkimusta sympatiakyvyttömille trolleille mitä rikoksen uhrien läheisille usein kuuluu henkirikoksen jälkeen tutkimusten mukaan:
https://www.huoma.fi/blogi/2017/vahentyneita-tuloja-ja-muita-vaikut/
"Mitä artikkeleissa sitten kerrotaan? Tieteellisesti on todettu muun muassa, että henkirikos todellakin heikentää uhrin läheisten taloudellista asemaa. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että uhrin läheisten tulot vähenivät lähes puoleen aikaisemmasta. Tämä luonnollisesti aiheuttaa lisästressiä muutenkin erityisen haastavassa tilanteessa artikkeleissa todettiin, että läheisen menettäminen henkirikoksessa on yksi kaikkein stressaavimmista elämäntapahtumista, joita ihminen voi joutua kohtaamaan. Lisäksi henkirikoksen vaikutukset uhrin läheisiin ovat vähintään yhtä monimutkaisia ja intensiivisiä kuin muiden traumaattisten kokemusten vaikutukset. Henkirikoksessa läheisensä menettäneillä on myös korkeammat pitkittyneen surun häiriön ja posttraumaattisen stressihäiriön tasot kuin muilla läheisensä menettäneillä.
Tutkimuksissa on todettu myös, että henkirikos saa usein muita rikoksia enemmän julkisuutta ja uhrin läheiset joutuvat kanssakäymisiin oikeusjärjestelmän kanssa juuri silloin, kun he ovat emotionaalisesti kaikkein heikoimpia ja vähiten kykeneviä käsittelemään prosessin yksityiskohtia. Henkirikos voi myös heikentää luottamusta auttamisjärjestelmää kohtaan ja aiheuttaa yleistä pelon tunnetta uhrin läheisissä. Henkirikoksessa läheisensä menettäneet lapset oirehtivat tyypillisesti toistuvalla leikillä, itsesyytöksillä ja pelkäämällä kuolemaa. Muita tavanomaisia oireita ovat kehityksen taantuminen, kognitiiviset häiriöt (esimerkiksi keskittymis- ja muistihäiriöt) sekä somaattiset oireet (eli selittämättömät fyysiset oireet, kuten vatsakipu)."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa tämä suhde nyt alun alkaen Puhakan omaisille mikään kovin toivottavaa on ollut. Mikäli nyt ovat olleet yhtään normaaleja nämä omaiset, niin luulisi että nuoren pojan suhde vanhaan mieheen ei riemun kiljahduksia herätä. Homouden lisäksi.
Varmaan pakkohyväksyivät siinä vaiheessa kun media teki hänestä kaapista tulleen sankarin jota alettiin mainostaa kaikkien homppujen esikuvana.
Ja HUIPPUkiakkoilijana hehe.
No mulle tää Puhakka jäi mieleen vain Petollisista. En muuten häntä tuntenut. Jotenkin luihun oloinen tyyppi. Mut olihan tuo nyt silti huono lähtö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa tämä suhde nyt alun alkaen Puhakan omaisille mikään kovin toivottavaa on ollut. Mikäli nyt ovat olleet yhtään normaaleja nämä omaiset, niin luulisi että nuoren pojan suhde vanhaan mieheen ei riemun kiljahduksia herätä. Homouden lisäksi.
Varmaan pakkohyväksyivät siinä vaiheessa kun media teki hänestä kaapista tulleen sankarin jota alettiin mainostaa kaikkien homppujen esikuvana.
Tuli kuuluisuutta ja kiinnostavia tuttaviakin.Onhan siinä noususuhdannetta monellakin tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Sielläpä tutkimusta sympatiakyvyttömille trolleille mitä rikoksen uhrien läheisille usein kuuluu henkirikoksen jälkeen tutkimusten mukaan:
https://www.huoma.fi/blogi/2017/vahentyneita-tuloja-ja-muita-vaikut/
"Mitä artikkeleissa sitten kerrotaan? Tieteellisesti on todettu muun muassa, että henkirikos todellakin heikentää uhrin läheisten taloudellista asemaa. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että uhrin läheisten tulot vähenivät lähes puoleen aikaisemmasta. Tämä luonnollisesti aiheuttaa lisästressiä muutenkin erityisen haastavassa tilanteessa artikkeleissa todettiin, että läheisen menettäminen henkirikoksessa on yksi kaikkein stressaavimmista elämäntapahtumista, joita ihminen voi joutua kohtaamaan. Lisäksi henkirikoksen vaikutukset uhrin läheisiin ovat vähintään yhtä monimutkaisia ja intensiivisiä kuin muiden traumaattisten kokemusten vaiku
Noihin kaikkiin työ ja normaali toiminta on parasta lääkettä, ei mikään ruikuttaminen ja rahan kerjääminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Janne oli selvästi huoleton ja toki hieman pinnallinen veikko. Ei varmasti turhia teoretisoinut asioita vaan eli mukavassa arkihetkessä minne tuuli kulloinkin kuljetti. Olisi saanut elää pidempään. Oli päässyt vähän parempaan piiriinkin ainakin viimeiset 10 vuotta. Lepää rauhassa !!!! Rest in paece !!!!!
Mistä päättelet että hän lepää rauhassa.
Onko haudattu perse pystyssä?
Trollilla loppui tyhmät argumentit niin jäljelle jäi perinteiset tässä kontekstissa. No, siis eihän tietenkään muuta voi odottaa trolleilta, joilla on usein tavattu psykopaattisia, sadistisia tai narsistisia piirteitä tutkimusten mukaan. :)
Vierailija kirjoitti:
No mulle tää Puhakka jäi mieleen vain Petollisista. En muuten häntä tuntenut. Jotenkin luihun oloinen tyyppi. Mut olihan tuo nyt silti huono lähtö.
Sama mielikuva. Luihun oloinen eikä karismaa mutta toivottavasti saa nyt rauhan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa tämä suhde nyt alun alkaen Puhakan omaisille mikään kovin toivottavaa on ollut. Mikäli nyt ovat olleet yhtään normaaleja nämä omaiset, niin luulisi että nuoren pojan suhde vanhaan mieheen ei riemun kiljahduksia herätä. Homouden lisäksi.
Varmaan pakkohyväksyivät siinä vaiheessa kun media teki hänestä kaapista tulleen sankarin jota alettiin mainostaa kaikkien homppujen esikuvana.
Ja HUIPPUkiakkoilijana hehe.
Tuo otsikko huippukiekkoilija on jotenkin halveeraava ja irvokas.
Oliko tää Puhakan perhe ja suku mitään. Vai jotain lähiöporukkaa jotka oletti saaneensa kultamunan jossain kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Oliko tää Puhakan perhe ja suku mitään. Vai jotain lähiöporukkaa jotka oletti saaneensa kultamunan jossain kohtaa.
No kun nimenomaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tää Puhakan perhe ja suku mitään. Vai jotain lähiöporukkaa jotka oletti saaneensa kultamunan jossain kohtaa.
No kun nimenomaan!
Noh
Itsekin laittaisin kunnon korvausvaatimukset aivan samalla tavalla vastaavassa tilanteessa henkisestä kivusta ja särystä. Sairasta ettei saisi laittaa. Oma poika tapettu.
Vierailija kirjoitti:
Hyvää taivasmatkaa, hyvää unta ja paljon omien kultien kuvia!
https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/naisten-seksikumppanien-maara-on…
Täällä tilastotietoa suomalaisten kumppanien määrästä keskimäärin.
Seksikumppaneiden määrät ja sukupuolten erot vaihtelevat elämän aikana merkittävästi sen mukaan, miten niitä mitataan. Keskiarvoina ne näyttävät suurimmilta. Keski-ikäisillä miehillä ja naisilla on ollut eniten kumppaneita, miehillä keskimäärin 1820, naisilla vastaavasti 1013. Tätä vanhemmilla ihmisillä on ollut vähemmän kumppaneita, vaikka heillä on ollut enemmän elinvuosia aikaa kerryttää niitä. Kun haetaan vastaavat mediaanit eli keskiluvut, niin tavallisimmat kumppanimäärät ovat keski-ikäisillä miehillä 710 ja naisilla 57. Keskiarvot ovat kaksi kertaa näitä keskilukuja suuremmat siitä syystä, että jotkut raportoivat elämässään jopa satoja kumppaneita. Tämä vaikuttaa suuresti kyseisen ikäryhmän keskiarvoihin.
Kun seksikumppaneiden määriä tarkastelee elämän ajalta jakaumien perusteella, niin lähes joka toisella alle 35-vuotiaalla miehellä ja naisella on ollut siihen ikään mennessä vähemmän kuin viisi kumppania. Toisaalta molemmista sukupuolista noin 30 prosentilla on ollut tähän ikään mennessä vähintään 10 kumppania. Yli 35-vuotiailla keski-ikäisillä miehillä tämä osuus on lähes puolet ja vastaavasti naisilla reilu kolmasosa. Yli 55-vuotiaista miehistä noin 40 prosenttia ja naisista noin 20 prosenttia kertoo itsellään olleen vähintään 10 seksikumppania. Vuonna 2015 kaikista miehistä 15 prosentilla ja naisista 7 prosentilla oli ollut elämän aikana vähintään 30 kumppania.
Miesten elämän aikaisten seksikumppaneiden määrät eivät ole juurikaan muuttuneet 1990-luvun alun jälkeen eivätkä myöskään vuodesta 2007 vuoteen 2015. Naisilla nämä määrät kasvoivat vahvasti vuoteen 2007 asti. Vuodesta 2007 vuoteen 2015 tämä kasvu on ollut naisilla selvästi hitaampaa.
Sukupuolierojen häviämisestä seksikumppaneiden määrissä kertoo osaltaan se, että viimeisten kahden vuoden aikana parisuhteen solmineilla miehillä ja naisilla kyseinen parisuhdekumppani on ollut keskilukujen perusteella heidän yhdeksäs seksikumppaninsa. Nämä ihmiset ovat olleet pääosin alle 35-vuotiaita. Nuoret ovat siten edenneet pitkälle siitä ajasta, jolloin mentiin naimisiin ensimmäisen kumppanin kanssa. Sukupuolierojen katoaminen on melko tuore asia, sillä vielä 1990-luvulla miesten samainen keskiluku oli keskimäärin kolme korkeampi (9) kuin vastaavasti naisilla (6).
Suomalaisten avioliitoista noin puolet päätyy eroon. Ei kuitenkaan kovin monia lahtauksia tapahdu, koska aika moni ihminen on kuitenkin suht henkisessä tasapainossa ja ymmärtää että elämä ei pääty eroon vaan sitten pistetään nokka kohti uusia pettymyksiä eikä muutenkaan näin yleisesti noudata Sharia-lakia tai Hammurabin lakeja tai muita mitä tällä palstalla näemmä jotkut kannattavat siinä mielessä miten pettämiseen pitää suhtautua. Itseasiassa, melkein jokainen aikuinen on jossain vaiheessa kokenut pettymyksiä parisuhteessa tai jätetyksi tulon, ainakin kerran.
Vierailija kirjoitti:
Oliko tää Puhakan perhe ja suku mitään. Vai jotain lähiöporukkaa jotka oletti saaneensa kultamunan jossain kohtaa.
Olisiko se jotenkin hyväksytympää pyytää korvauksia jos on Nalle Wahlroos vai miten tämä nyt meni?
On loukkaava ja moukkamaista vaatia rahaa murhasta. Kyse EI ole taloudellisista menetyksistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuomio ei ole lainvoimainen, tämä on vasta käräjäoikeuden tuomio ja hovioikeudessa tuomio alenee siksi että Nordmo on ensikertalainen ja tätäennen nuhteeton kansalainen. Nordmo ei ole yhteiskunnalle vaarallinen eikä rikoksen uusija joten lopullinen tuomio on siellä 6 vuoden kieppeillä ja suorittaa tämän Norjassa.
Siskojen rahankerjuupyyntö on kyllä naurettava. Ikäänkuin raha korvaa menetyksen ja mielipahan.
Se raha korvaa esim. sen, että on työkyvytön tapahtuman johdosta, eikä saa enää kuin Kelan päivärahaa.
Täysin mt-ongelmainen on jos omaisen kuolema tekee työkyvyttömäksi.
Omaisen väkivaltainen ja äkillinen kuolema yleensä aiheuttaa mt-ongelmia, kuten unettomuutta, ahdistusta yms, joka joht
Nämä Puhakathan tienaa sillä.
Ainakin reikä näki monta 😆🤣