Rolf Nordmo kertoi poliisille ampuneensa Janne Puhakan haulikolla sanoi syyksi parisuhteen päättymisen
Puhakan puoliso 66-vuotias norjalainen eläinlääkäri Rolf Nordmod on kertonut poliisille ampuneensa Puhakkaa haulikolla ja aiheuttaneensa uhrin kuoleman.
Tutkinnanjohtaja Matti Högman sanoo Ylelle, että Nordmod on siis myöntänyt teon.
Kommentit (7150)
Puhakka ja Nordmo ovat kertoneet parisuhteestaan ja ikäerostaan julkisuudessa useita kertoja. Ilta-Sanomien haastattelussa maaliskuussa 2021 Puhakka paljasti tavanneensa tulevan kumppaninsa sattumalta kesällä 2014 Helsingissä.
Puhakka kertoi päättäneensä odottaa hetken ennen kuin kertoisi asiasta lähipiirilleen. Muutamassa viikossa tuli selväksi, että tapailu norjalaisen kanssa tulisi jatkumaan.
Puhakan mukaan hänen lähipiirinsä otti uutisen vastaan positiivisesti, mutta myös hämmentyneenä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010760871.html
Sairas paskiainen. Ei välitä edes omista lapsistaan vaan häpäisee heidätkin näin. Puhumattakaan siitä mitä teki Puhakalle.
Yritystietojen perusteella Rolf Nordmolla ja Janne Puhakalla on ollut yhteinen yritys, jonka toimitusjohtaja on ollut Puhakka ja toimitusjohtajan sijainen Nordmo.
Food from blue -yrityksen toimialaksi on merkitty kalatukkukauppa. Yritys on ollut kaupparekisterissä elokuusta 2022 saakka. Toiminnan on merkitty lakanneen 24. lokakuuta samana vuonna.
Nordmo on jakanut Instagram-tilillään ja Facebookissa runsaasti kuvia elämästään.
Useissa otoksissa miehet poseeraavat kameralle toisiaan halaten ja leveästi hymyillen. He näyttävät jakaneen kiinnostuksen matkusteluun ja luonnossa retkeilyyn.
Parin vuoden takaisessa Instagram-kuvassa Nordmo ja Puhakka iloitsevat yhdessä tyhjässä tuliterän näköisessä asunnossa.
Hieman yli 8 vuotta sitten tulin ensimmäistä kertaa Espooseen. Kaupunkiin, josta olin tuskin kuullut. Tänään muutimme Jannen kanssa uuteen kotiin Espooseen ja odotamme innolla yhteistä jatkoa, päivityksessä luki norjaksi.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010760871.html
Toivottavasti pääsee Norjan vankilaan. On mukavampaa siellä.
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä tekijä uskova, lahko tai ateisti? Oliko aatteita tai politiikka tms. Oliko eläkkeellä vai firma. Mitä Norjassa on nyt uutisoitu, onko tullut uusia uutisia.
Näyttäisi olevan Norjan mediassa paljonkin uutisia.
https://www.vg.no/nyheter/i/bmqWav/drapet-i-finland-motivet-var-samlivs…
https://www.vg.no/nyheter/i/OoWeXb/venner-og-naboer-etter-drapet-paa-is…
https://www.vg.no/nyheter/i/OoWeQ1/forraeder-team-i-sjokk-etter-janne-2…
Norjalaislähtöinen Nordmo on ammatiltaan eläinlääkäri. Hänellä ei väestötietorekisterin mukaan ole vakituista osoitetta Suomessa.
Kiinteistötietojen mukaan hänellä on kuitenkin osuus erillistalokiinteistöstä Espoon Henttaalla, jossa he Puhakan kanssa asuivat ja jossa henkirikos tapahtui.
Facebook-tiedoissaan Nordmo kertoo opiskelleensa eläinlääkäriksi norjalaisessa korkeakoulussa.
Mies on ilmoittanut somessa kotipaikkakunnakseen Steinkjerin, joka on kunta Norjan Trøndelagin läänissä. Parinkymmenen tuhannen asukkaan paikkakunta sijaitsee Norjan keskivaiheilla.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010760871.html
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä tekijä uskova, lahko tai ateisti? Oliko aatteita tai politiikka tms. Oliko eläkkeellä vai firma. Mitä Norjassa on nyt uutisoitu, onko tullut uusia uutisia.
Näyttäisi olevan Norjan mediassa paljonkin uutisia.
https://www.vg.no/nyheter/i/bmqWav/drapet-i-finland-motivet-var-samlivs…
https://www.vg.no/nyheter/i/OoWeXb/venner-og-naboer-etter-drapet-paa-is…
https://www.vg.no/nyheter/i/OoWeQ1/forraeder-team-i-sjokk-etter-janne-2…
ainakaan eilen eivat viela kertoneet norskin henkilollisyytta
Kun parikymppinen jääkiekkoilija Janne Puhakka tapasi sattumalta kesällä 2014 Rolf Nordmon Helsingissä, kukaan ei vielä tiennyt hänen homoseksuaalisuudestaan.
Puhakka päätti odottaa hetken ennen kuin kertoisi asiasta lähipiirilleen. Muutamassa viikossa tuli selväksi, että tapailu norjalaisen kanssa tulisi jatkumaan ja suhteesta oli kerrottava.
Se ei ole asia, mitä voisi tai haluaisi piilotella.
Puhakan perhe ja lähimmät ystävät ottivat uutisen vastaan positiivisesti, mutta myös hämmentyneinä. Homoseksuaalisuudessa oli sulateltavaa. Lisäksi Puhakan miesystävä oli häntä 37 vuotta vanhempi ja asui eri maassa.
Totta kai tilanne mietitytti itseänikin, mutta halusin elää siinä hetkessä.
Tuohon aikaan Puhakka kiekkoili Kanadassa. Ensimmäisen vuoden pari jatkoi tutustumista toisiinsa ja sen puntaroimista, voisiko eri puolilla Atlanttia asuvien suhde ylipäänsä toimia. Kun yhdessä oli hyvä olla, olosuhteet menettivät pian merkityksensä.
Tavallaan se homma klikkasi monella tapaa alusta asti ja sitten sitä halusi nähdä, mihin se voi johtaa.
Vuonna 2015 Puhakka palasi pelaamaan Suomeen Espoon Bluesiin. Hän ja Nordmo liikkuivat avoimesti yhdessä, mutta monessa tilanteessa Puhakka esitteli Nordmon jonain muuna kuin puolisonaan.
Jääkiekkopiireissä Puhakan homoudesta ei tiedetty. Puhakka ei ollut vielä valmis kertomaan homoseksuaalisuudestaan julkisesti, koska pelkäsi sen voivan vaikuttaa negatiivisesti uraansa.
Vuonna 2019, uransa lopettamisen jälkeen Puhakka kertoi ensimmäisenä SM-liigassa pelanneena jääkiekkoilijana julkisuudessa olevansa homo.
Julkitulon jälkeen nousi esiin myös suhde Nordmohon. Puhakka tiesi, että somessa ja keskustelupalstoilla hänen ja Nordmon suhdetta spekuloitiin. Sitä pohdittiin muun muassa vanhemman ja nuoremman miehen suhteeseen yleensä liitettyjen stereotypioiden kautta.
Henkilökohtaisesti kukaan ei ole parisuhdetta kommentoinut tai siitä kysellyt.
Miten pariskunnalla menee nyt?
Puhakka sanoo, että muiden ihmisten asenteiden käsittelyssä on auttanut se, että hän osaa antaa tuntemattomien ihmisten kommenttien olla.
Minulle merkitsee lähipiirini mielipiteet ja ennen kaikkea, mitä me itse tämän parisuhteen osapuolina ajattelemme. Ulkopuoliset eivät tiedä faktoja.
Puhakan ja Nordmon suhteeseen tuntemattomien kommentit tai suhteen laadun piilottelu menneinä vuosina eivät ole vaikuttaneet. Molemmat ovat hyväksyneet olosuhteet sellaisina kuin ne ovat ja keskittyneet omaan onneensa.
Yhteinen huumori asiasta kantaa pitkälle. Ei kannata ottaa liian vakavasti, Puhakka kertoo parin selviytymiskeinoista.
Lähes seitsemän vuotta ensitapaamisen jälkeen Puhakka ja Nordmo asuvat nyt Helsingissä ja nauttivat yhdessä aktiivisesta arjesta.
Puhakka uskoo, että vain avoin keskustelu kehittää yhteiskuntaa ja yksilöiden asenteita. Siksi hän pitää tärkeänä paitsi homoseksuaalisuudesta myös erilaisista parisuhteista puhumista.
Puhakka haluaa muistuttaa muita ihmisiä siitä, että ulkopuolisten reaktioita on turha pelätä, koska kaikkia on joka tapauksessa mahdotonta miellyttää.
Jos suhde tuntuu oikealta, antaa mennä vaan.
https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000007859456.html
Vierailija kirjoitti:
Jossakin haastattelussa Janne kertoi parisuhteestaan, että ei aina ole helppoa, ja että se on välillä kuormittavaakin. Varmaan ekat vuodet olleetkin helppoja etäsuhteessa, on koettu vain niitä juhlahetkiä.
Sitten kun muuttivat eläkeläispapparaisen kanssa yhteen, niin ehkä huomasivatkin olevansa täysin eri elämänvaiheissa. Ihan karmea yksityiskohta heidän suhteestaan tuli esiin norjalaislehden haastattelussa, kun Janne kertoi, että hänen pitää pyytää välillä seksivapaita päiviä 😬
Apua, tuo suhdehan on ollut sairas jo alusta lähtien. Janne alisteisessa asemassa nuorena ja naivina. Rolfille pelkkä omien tarpeiden (emotionaalinen, fyysinen, henkinen) täyttäjä.
Kukaan täysjärkinen ei halua passaajaksi melkein 40 vuotta nuorempaa kumppania.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aseita hinttipettereille...näin käy kun "pimahtavat"..
lehdet täynnä hetskujen perheväkivaltaa vähän väliä, äidit lopettavat lapsensa,polttavat kodin, ukkoja kohtaan valtavat määrät lähestymiskieltoja. ukot vaanii. nyt oli oulussa tänään ukko piilotti maastoon muikkelin. sarjamurhaajat nahkakäsinemihet, audikundi,, hki psykiatrikin valitse oman tiensä..
Heterothan nimenomaan ovat sen väkivallan sallimalla sallineet, oikein lainsäädännöllä edistätte sitä.
Miksi te ette laita miehiä koskaan vastuuseen? Mies on aina syyttämässä kaikkia muita! Sellainen reilu ja rehti sukupuoli! Valitatte naisten draamasta vaikka miehet ovat hengenvaarallisia.
Missä kritisoitte miehiä? Miksi perheen pää ei suojele perhettään?
Vierailija kirjoitti:
Naiselle vaarallisin kumppani on toinen nainen.
N. 44 % lesboista ja 61 % biseksuaalisista naisista on kokenut rais kauksen ja fyysisen väkivallan muotoja kumppaninsa taholta, verrattuna 35 % heteronaisista.
https://dcvlp.org/domestic-violence-peaks-more-than-ever-for-the-lgbtqi…https://www.reddit.com/r/AskFeminists/comments/wkv305/what_do_you_think…
https://mainweb-v.musc.edu/vawprevention/lesbianrx/factsheet.shtml
Sun kannattaa jättää analyysit osaaville.
Norjasta asti on toimittajia tullut murhapaikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin haastattelussa Janne kertoi parisuhteestaan, että ei aina ole helppoa, ja että se on välillä kuormittavaakin. Varmaan ekat vuodet olleetkin helppoja etäsuhteessa, on koettu vain niitä juhlahetkiä.
Sitten kun muuttivat eläkeläispapparaisen kanssa yhteen, niin ehkä huomasivatkin olevansa täysin eri elämänvaiheissa. Ihan karmea yksityiskohta heidän suhteestaan tuli esiin norjalaislehden haastattelussa, kun Janne kertoi, että hänen pitää pyytää välillä seksivapaita päiviä 😬
Apua, tuo suhdehan on ollut sairas jo alusta lähtien. Janne alisteisessa asemassa nuorena ja naivina. Rolfille pelkkä omien tarpeiden (emotionaalinen, fyysinen, henkinen) täyttäjä.
Kukaan täysjärkinen ei halua passaajaksi melkein 40 vuotta nuorempaa kumppania.
Heterosuhteessa naisen on pakko suostua seksiin aina kun ukko haluaa, muuten uhkailee Väestöliittokin naista erolla. Tätä se miehen valta suhteessa teettää. Miksi ette kritisoi miehiä? Sanailette aggressiivisemmin naisuhreista kuin miesta**ajista. Sellainen ihana perhearvo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aseita hinttipettereille...näin käy kun "pimahtavat"..
lehdet täynnä hetskujen perheväkivaltaa vähän väliä, äidit lopettavat lapsensa,polttavat kodin, ukkoja kohtaan valtavat määrät lähestymiskieltoja. ukot vaanii. nyt oli oulussa tänään ukko piilotti maastoon muikkelin. sarjamurhaajat nahkakäsinemihet, audikundi,, hki psykiatrikin valitse oman tiensä..
Heterothan nimenomaan ovat sen väkivallan sallimalla sallineet, oikein lainsäädännöllä edistätte sitä.
Miksi te ette laita miehiä koskaan vastuuseen? Mies on aina syyttämässä kaikkia muita! Sellainen reilu ja rehti sukupuoli! Valitatte naisten draamasta vaikka miehet ovat hengenvaarallisia.
Missä kritisoitte miehiä? Miksi perheen pää ei suojele perhettään?
Eihän nämä tietenkään missään kritisoi miehiä. Kahden miehenkin suhteessa vika on jotenkin naisissa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuossa pedossa on varmasti jo aiemmin näkynyt hullun piirteet. Niitä ei vain osattu tai haluttu huomata. Jannen perheellä oli tutka hukassa.
Hullun piirteitä, muttei pill.. huurteita
Norjalaislääkäri Rolf Nordmo, 66, tuodaan oikeuden eteen keskiviikkona.
Tuolloin poliisi esittää miestä vangittavaksi epäiltynä miesystävänsä, ex-jääkiekkoilija Janne Puhakan, 29, murhasta.
Tämänhetkisen tiedon mukaan vangitsemisistunto alkaa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa Espoossa keskiviikkona kello 15.
Nordmo on myöntänyt ampuneensa Puhakan kuoliaaksi pariskunnan yhteisessä kodissa Espoon Henttaalla viime sunnuntaina. Poliisi kertoi aiemmin, että motiivina tekoon oli parisuhteen päättyminen.
Vierailija kirjoitti:
Teille, jotka öyhötätte eläinlääkäri-Rolfista. Vaivautukaa edes lukemaan sen verran, että tietäisitte Rolfin olleen kalateollisuudessa lääkärinä. Ja meinaatteko, että siellä on jollain haulikolla ampunut lohia? Tai muuta vastaavaa? No ei tod.
Se ampuminen taisi olla ihan omaa mielenkiintoa ja kohdistui lintuihin. Mutta kaikki tieteellinen eläviin olentoihin kohdistuva sörkkiminen on enemmän tai vähemmän sairasta ja luonnonvastaista, ihan niin kuin turhan päiten ampuminenkin
Jollain verukkeella varmaan houkutellut Jannen vielä vanhaan kotiin ja sitten tehnyt mitä on tehnyt.
Oksettava itsekeskeinen p*ska! Ampuis mieluummin itsensä nämä "perheen alfat".