Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko tälle luonnevialle nimi? Esitän aina roolia, koska tuntuu ettei mitään omaa itseä olekaan
13.10.2024 |
Minulla on ollut ihan perushyvä ja turvallinen lapsuus keskiluokkaisessa perheessä eikä mitään traumahommeleita, mitkä selittäisi. Mutta jostain syystä olen oppinut hyvin pienestä saakka, että ei ole suotavaa olla oma itsensä, vaan olen kehittänyt roolin, jota esitän kaikille.
Nyt keski-iässä se rooli alkaa tuntua koko ajan hankalammalta, ihan kuin olisi koko ajan liian pienet kengät väärissä jaloissa ja jalkani vielä kasvaisi koko ajan. Mutta kun yritän miettiä, kuka olen sen roolin alla, tuntuu että siellä ei ole ketään.
En esimerkiksi pidä lainkaan menneiden muisteluista, koska tuntuu aina, että ne on tapahtuneet vieraalle ihmiselle -poislukien jotkut ahdistavat, kielteiset muistot, silloin olen ilmeisesti ollut ihan itsenäni läsnä että on syntynyt tunnemuisto. Muistan kyllä asioita paljon ja hyvin, mutta ne ei tunnu liittyvän mitenkään minuun.
Mietin nyt, että onko tälle joku termi? Jos ilmiö on tunnistettu, siihen voisi sitä kautta löytää apua.
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Jos et ole lapsena tullut nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäsi, niin miellyttäminen on alkanut. Lapselle vanhemmat ovat niin elintärkeitä huolenpitäjiä, että jotenkin kontakti heihin on pitänyt "säilyttää" vaikka sitten miellyttämällä tai olemalla helppo "Näkymätön lapsi" (Tommy Hellstenin termi). Eikä lapsi tiedä muusta kuin oman kotinsa ilmapiiristä.
Olivatko vanhemmat kiinnostuneita ajatuksistasi, tunteistasi, persoonastasi? Sieltä se omaksi itsekseen kasvaminen alkaa ja sitä kautta lapsi itsekin alkaa tunnistaa kiinnostuksen kohteitaan, vanhempien tai vanhemman tuella. Monesti näin ei ole, vaikka olisi sinänsä turvallinen lapsuus.
Ainakin, Ap, mainitsit väsymisestä äitisi puhetulvaan sukulaisista. Tuo yksityiskohta ei anna kovin sensitiivistä kuvaa suhtautumisesta sinuun: hän täyttää tilan omilla kiinnostuksen kohteillaan välittämättä siitä, onko aihe sinusta kiinnostava tai ehkä hän olett
Mun aikuinen autismin kirjolla oleva lapseni sanoi että vanhempia syytetään ihan liikaa. Hän kokee ettei hän ole voinutkaan tulla kuulluksi ja nähdyksi juuri sellaisena kuin hän on, mutta arvelee että dg ei ole siihen ainoa syy, ja moni ns normaalikin kokee ihan samoin. Onnihannihmisessä aivoissa sisällä se että hän ymmärtää ettei ole kuin muut ihmiset.
Ja tuo että lapsi ei tule nähdyksi itsenään on aina synonyymi sille ettei häntä rakasteta, ei olla kiinnostuneita persoonasta ja että häntä kaltoinkohdellaan ei pidä paikkaansa. Meillä ainakin lapsi itsekin tietää ja kertoo että rakkautta on aina ollut ja hellää huolenpitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin tulee epävakaa persoonallisuus mieleen. Siihen liittyy identiteetin horjuvuus ja se, ettei edes tiedä kuka on. Ei kuulosta autistiselta yhtään, jos osaat lukea muita ja sosiaaliset taitosi ovat olleet jo nuorena tai olet oppinut ne siinä kuin muutkin ja ilmeisesti pärjäät sosiaalisesti hyvin.
Kyllä kuulostaa autistilta. Monet meistä naisautisteista on juuri tuollaisia. Oon melkein 100 % varma, että ap on autismin kirjolla.
No tietysti nykyään melkein kaikki some julkkikset ym ovat sutisteja ja keski-ikäisille naisille se on uusi suosittu identiteetti. Alkaa olla jo ADHD:n luokkaa. Mutta jos nyt palataan ap:n kuvauksiin sisäisestä tyhjyydestä yms. ja itsensä hukkaamisesta se kyllä viittaa epävakaaseen persoonallisuuteen ja / tai dissosaatioon. A
Lisäksi somejulkkisten suhteen ihmisillä tulee havainnointiharha. Ei niitä autistiksi tunnistautuneita niin paljon ole, jos ajattelee somejulkkisten massaa.
---
Sitten noille, jotka vouhottavat kiltteydestä/miellyttämishalusta. Ei minulle ainakaan ap:n teksistä sellainen olo tullut, että hän olisi kiltti ja miellyttämishaluinen. Toki luen sitä autistilasien läpi, ja tunnistan ap:n tekstissä itseni.
En minä "maskaa" ollakseni muille kiltti tai miellyttämishaluinen. Minussa ei ole kilttiä tai miellyttämishaluista solua ruumiissaani.
Lapsena olen oppinut teeskentelemään, koska laumaeläimen lapselle se laumaan kuuluminen on henkiinjäämisen elinehto. Joku liskoaivoista seuraava osa on todennut, että et voi olla tällainen, sinut hylätään ja kuolet kylmään ja nälkään. TEESKENTELE HENKESI EDESTÄ.
Arvatkaa, onko minulla minkäänlaista perusturvallisuudentunnetta? No eipä ole. Tai nyt alkaa olla, kun olen sellaisen itse luonut.
Ja aikuisena sitä sitten teeskentelee, koska se on vaan helpompaa niin. Ennen diagnoosia kävin terapiassakin masennuksen perusteella, ja se terapeutti, siis ihan Kelan vaativan erikoistason sellainen, säpsähti aina kun maskini pikkuisen lipsahti. Joten haaskasin sitten aikaa ja rahaa esittämällä sillekin "masentunutta kympin tyttöä".
Ei ole kiltteyttä ja miellyttämishalua teeskennellä, koska ei jaksa sitä, että toiset kavahtavat ja jopa pelkäävät sinua.
Ja minä muuten olen yleensä hipihiljaa tästä "suositusta identiteetistäni". Sen verran leimaava tämä on, että kyllä miettii tarkkaan kenelle viitsii sanoa. Enkä muutenkaan terveysasioitani huutele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et ole lapsena tullut nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäsi, niin miellyttäminen on alkanut. Lapselle vanhemmat ovat niin elintärkeitä huolenpitäjiä, että jotenkin kontakti heihin on pitänyt "säilyttää" vaikka sitten miellyttämällä tai olemalla helppo "Näkymätön lapsi" (Tommy Hellstenin termi). Eikä lapsi tiedä muusta kuin oman kotinsa ilmapiiristä.
Olivatko vanhemmat kiinnostuneita ajatuksistasi, tunteistasi, persoonastasi? Sieltä se omaksi itsekseen kasvaminen alkaa ja sitä kautta lapsi itsekin alkaa tunnistaa kiinnostuksen kohteitaan, vanhempien tai vanhemman tuella. Monesti näin ei ole, vaikka olisi sinänsä turvallinen lapsuus.
Ainakin, Ap, mainitsit väsymisestä äitisi puhetulvaan sukulaisista. Tuo yksityiskohta ei anna kovin sensitiivistä kuvaa suhtautumisesta sinuun: hän täyttää tilan omilla kiinnostuksen kohteillaan välittämättä siitä
Kiva, että teillä on ollut noin. Itse olin vähän aikaa Autismiliiton toiminnassa mukana. Siellä oli autistien äitejä kokemusasiantuntijakoulutuksessa ja tuli aika vahvasti se tunne, että autistisen tytön pahin vihollinen on sen oma äiti.
"Kiva, että teillä on ollut noin. Itse olin vähän aikaa Autismiliiton toiminnassa mukana. Siellä oli autistien äitejä kokemusasiantuntijakoulutuksessa ja tuli aika vahvasti se tunne, että autistisen tytön pahin vihollinen on sen oma äiti."
Joo, täytyy kyllä sanoa, että esim. näin PDA-piirteisen autistin äitinä, jonka lapsi on perinyt sen äidiltään eli minulta, niin pahaa tekee usein seurata keskustelua asiasta eri PDA-ryhmissä, kun niissä on niin paljon lapsiaan ymmärtämättömiä vanhempia 😢.
Onneksi on myös paljon toisenlaisia.
Mutta se määrä vanhempia, jotka yrittää vaan muovata autistisesta lapsestaan neurotyypillisesti käyttäytyvän tiukoilla rajoilla, rangaistuksilla jne. 😫
Myös narsisti pystyy itsereflektioon tietyiltä osin ja moni hakeutuu terapiaan, koska ymmärrettävästi he kuitenkin kärsivät jonkunlaisesta pahasta olosta. Terapian syy ei kuitenkaan ole narsismi tai sen tuomat ongelmat vaan joku muu henkinen pahoinvointi.
Vähän hedelmätöntä, jos yksi ilmeinen syyn aiheuttaja pitää vaieta, koska jotain ärsyttää. Narsistien koko elämä perustuu näyttelemiseen ja kuoren alla on sisällä tyhjyys. Narsistin persoona ja itsetunto ovat kehittymättömät.
https://www.narsisminuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/narsismi/narsisti…
Narsistilla on aina heikko itsetunto siitä huolimatta, että hänen käytöksensä perusteella voisi luulla juuri päinvastaista. Peittääkseen omaa häpeää itsestään hän nostaa itsensä muiden yläpuolelle tunteakseen olonsa turvalliseksi.
Narsistilta puuttuu sekä hyvä itsetunto että kyky asettua toisen asemaan. Narsistin käsitys omasta itsestään ja vuorovaikutustaidoistaan on vääristynyt. Narsistilla on tapana loukata jatkuvasti läheisiään vähättelemällä, piikittelemällä ja arvostelemalla. Narsistilla on aina sanottava viimeinen sana. Narsisti voi toimia myös hienovaraisemmalla tavalla. Hän toivoo, että vastapuoli tuntisi olonsa arvottomaksi, vaikka tällainen tunne on hänellä itsellään sisimmissään.
https://www.choosingtherapy.com/narcissist-therapy/
If a person with NPD seeks mental health treatment, it is more often for secondary stressors such as work stress or strained relationships. Because NPD is such a pervasive issue, they will usually avoid or struggle to address the underlying cause of their secondary stressors because the nature of this disorder convinces them there cannot be major flaws within themselves.
A person with NPD may seek therapy because of:
Substance misuse or abuse
Depression
Problems at work
Relationship problems
Trauma symptoms
Feeling a lack of connection (as a way to fill their narcissistic supply)2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Kiva, että teillä on ollut noin. Itse olin vähän aikaa Autismiliiton toiminnassa mukana. Siellä oli autistien äitejä kokemusasiantuntijakoulutuksessa ja tuli aika vahvasti se tunne, että autistisen tytön pahin vihollinen on sen oma äiti."
Joo, täytyy kyllä sanoa, että esim. näin PDA-piirteisen autistin äitinä, jonka lapsi on perinyt sen äidiltään eli minulta, niin pahaa tekee usein seurata keskustelua asiasta eri PDA-ryhmissä, kun niissä on niin paljon lapsiaan ymmärtämättömiä vanhempia 😢.
Onneksi on myös paljon toisenlaisia.
Mutta se määrä vanhempia, jotka yrittää vaan muovata autistisesta lapsestaan neurotyypillisesti käyttäytyvän tiukoilla rajoilla, rangaistuksilla jne. 😫
Ai siis vaikka vanhemmat TIETÄVÄT että lapsi on autistinen? Kauheaa. Oma lapseni tietää että häntä pidettiin ns normaalina terveydenhuollossa neuvolassa jne, eikä syytä minua mistään. Hän on myös sitä mieltä että hän traumatisoitui ihan vain normaalista elämästä, koska hän itse ei ollut normaaliin sopiva vaan olisi tarvinut toisenlaista. Ei syytä vanhempiaan tästäkään, koska kukaan ei tiennyt. Hirveää jos vanhemmat tietävät ja silti yrittävät vääntää muuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kiva, että teillä on ollut noin. Itse olin vähän aikaa Autismiliiton toiminnassa mukana. Siellä oli autistien äitejä kokemusasiantuntijakoulutuksessa ja tuli aika vahvasti se tunne, että autistisen tytön pahin vihollinen on sen oma äiti."
Joo, täytyy kyllä sanoa, että esim. näin PDA-piirteisen autistin äitinä, jonka lapsi on perinyt sen äidiltään eli minulta, niin pahaa tekee usein seurata keskustelua asiasta eri PDA-ryhmissä, kun niissä on niin paljon lapsiaan ymmärtämättömiä vanhempia 😢.
Onneksi on myös paljon toisenlaisia.
Mutta se määrä vanhempia, jotka yrittää vaan muovata autistisesta lapsestaan neurotyypillisesti käyttäytyvän tiukoilla rajoilla, rangaistuksilla jne. 😫
Ai siis vaikka vanhemmat TIETÄVÄT että lapsi on autistinen? Kauheaa. Oma lapseni tietää että häntä pidettiin ns normaalina terveydenhuollossa neuvolassa jne
Kyllä. Eivätkä tietenkään pahuuttaan tai ilkeyttään, vaan ymmärtämättömyyttään. Monen on vaan todella vaikea ymmärtää, että autistin hyvä elämä ei ehkä näytä ihan samalta, kuin neurotyypillisten hyvä elämä.
Itse olen omien kokemusteni kanssa samoilla linjoilla kuin lapsesi. Eihän minun autismiani kukaan tunnistanut 80-90 -luvulla. Koulumaailma, ja maailma ylipäätään minut traumatisoi, eivätkä vanhempani voineet siihen vaikuttaa. Eihän kukaan tiennyt tai ymmärtänyt, mistä on kyse.
Ihanaa, että sinulla on nyt ymmärrystä lastasi kohtaan, ja hänellä sinua kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kiva, että teillä on ollut noin. Itse olin vähän aikaa Autismiliiton toiminnassa mukana. Siellä oli autistien äitejä kokemusasiantuntijakoulutuksessa ja tuli aika vahvasti se tunne, että autistisen tytön pahin vihollinen on sen oma äiti."
Joo, täytyy kyllä sanoa, että esim. näin PDA-piirteisen autistin äitinä, jonka lapsi on perinyt sen äidiltään eli minulta, niin pahaa tekee usein seurata keskustelua asiasta eri PDA-ryhmissä, kun niissä on niin paljon lapsiaan ymmärtämättömiä vanhempia 😢.
Onneksi on myös paljon toisenlaisia.
Mutta se määrä vanhempia, jotka yrittää vaan muovata autistisesta lapsestaan neurotyypillisesti käyttäytyvän tiukoilla rajoilla, rangaistuksilla jne. 😫
Ai siis vaikka vanhemmat TIETÄVÄT että lapsi on autistinen? Kauheaa. Oma lapseni tietää että häntä pidet
Juuri näin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä olet löytänyt jotain olennaista, mitä esim. buddhalaisuudessa jotkut etsii vuosikaudet meditoimalla: että oikeasti niidne kaikkien roolien, niiden alastomuuden suojaksi elämän aikana koottujen viikunanlehtien, alla ei ole mitään eikä ketään. Että ns. ajallinen ihminen on vain kokoelma tällaisia leimoja, samaistumisia, esitettyjä rooleja jne. Kaikkien niiden alla olet vain tietoisuus, oleminen, et kukaan henkilö. Se on itse asiassa hyvin vapauttava oivallus kun sen tajuaa, eikä enää pidä ongelmana sitä ettei ole jotain myyttistä omaa aitoa itseä.
Tukholman syndrooma.
Sinua on aina rangaistu kun olet ollut oma itsesi. Näin olet sopeutunut ja kuvittelet pakottavan lapsuutesi olleen hyvän. Se ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla taas on päinvastainen ongelma, olen liiankin "oma itseni" kaikkialla, asioin sitten viranomaisten kanssa, vanhojen kavereiden kanssa, lapsuudenperheeni kanssa tai vaikkapa uusien tuttavuuksien kanssa. Olen sellainen rehellinen oma itseni, töksäyttelen asiat niinkuin ne ovat, en osaa valehdella enkä esittää. Mutta en myöskään ole sinisilmäinen, päinvastoin. Joskus haluaisin osata esittää jotain muuta kuin olen, en esim. osaa miellyttää niin hyvin muita ventovieraita jossain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinussa ole mitään vikaa, olet vain hyvin sisäistänyt kasvatuksesi naiseksi. Kasvatuksen, joka on loputonta itsensä ja oman persoonansa kutistamista, jotta muilla olisi parempi mieli ja asiat sujuisi joutuisammin. Tervetuloa keski-iän kriisiksi kutsuttuun aikaan missä vihdoin vapaudut näistä kahleista.
Kuinka voin vapautua, jos ei ole ketään vapautumassa?
Minusta tuntuu, että en ole kutistanut itseäni, vaan olen joutunut laajentamaan niin, että olen mennyt keskeltä niin ohueksi että siellä on pelkkä reikä. Ihan kuten Bilbo Reppuli sanoo, että voinokare, joka on levitetty liian isolle leipäpalalle.
Esimerkiksi se, että koko ajan täytyy puhua tai vähintäänkin teeskennellä kuuntelevansa ja nyökytellä. Miksei voida vaan olla hiljaa?
Tai täytyy olla olevinaan kiinnostunut asioista, joista ei ole, koska jos et ole kiinnostunut
Oletko ajatellut, että voisit olla autismin kirjolla, mutta olet lapsesta asti maskannut, eli pyrkinyt näyttämään/vaikuttamaan normaalilta ja hyväksyttävältä muiden silmissä?
Minulla asia oli näin. Kuuskymppisenä en enää jaksanut vetää roolia ja "paljastuin" - itselleni. Sain Asperger-diagnoosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille autisteille tuollainen maskaaminen on tuttua. Sitä tuntee itsensä vialliseksi kun ei mahdu siihen rooliin mihin ympäristö yrittää laittaa, omiin tarpeisiin, niihin todellisiin ei ole osattu vastata lapsuudessa, joten onko ihme jos jää itselleen täysin vieraaksi jos tyhjään tauluun ei saa ajan kanssa kehittyä omaa kuvaa vaan liimataan muiden kuvia päälle niin ettei sitä kuin etäisesti tauluksi tunnisteta.
Eläinten kanssa ei tarvitse maskata ja sopivien kirjolla olevien kanssa voi myös olla ilman maskia.
Ehkä olet sosiaalinen, extrovertti autisti. Jos naisten autismia on alettu tunnistamaan vasta viime vuosina, niin sosiaalisten autistinaisten on aika turha toivoa saavansa virallista määritelmää neurotyypistään koska on oppinut maskaamaan niin hyvin.
Voi olla jotain ihan muutakin. Mutta täytyy myöntää että a
Ihan vaan mielenkiinnosta... Annetaanko autismidiagnoosi haastattelujen perusteella? Siis mutu-tuntumalla?
Sille on olemassa fysiologinen pohja, että autistit ei osaa/kykene lukea muiden tunteita ja tunnetiloja näiden habituksen tyyppi-ilmeidenkään perusteella. Ja siksi autistit on myös epäempaattisia pääosin.
Aivojen peilisolujärjestelmä on puutteellinen ja virheellinen vs. normiaivot. Niiden kautta kulkevat aistisignaalit myös reitittyvät eri aivoalueiden kautta. Ja siksi edellämainitut on mahdottomia/epätodennäköisiä kykyjä. Mekanismia niihin ei ole.
Aivojen rakenteelliseen anomaliaan ei psykohenkilöiden maksulliset kuuntelusessiot auta.
Meillä kaikilla on omat omituisuutemme. Nyky-yhteiskunta lähtee liikaa siitä, että kaikkeen pitää löytää diagnoosi ja nappi, että joku häilyvä ja ahdas käsitys "normaalista" saavutetaan. Ensimmäinen askel hyvää kohti on lopettaa se itsensä tarkkailu ja mailan puristaminen.
"Sille on olemassa fysiologinen pohja, että autistit ei osaa/kykene lukea muiden tunteita ja tunnetiloja näiden habituksen tyyppi-ilmeidenkään perusteella. Ja siksi autistit on myös epäempaattisia pääosin.
Aivojen peilisolujärjestelmä on puutteellinen ja virheellinen vs. normiaivot. Niiden kautta kulkevat aistisignaalit myös reitittyvät eri aivoalueiden kautta. Ja siksi edellämainitut on mahdottomia/epätodennäköisiä kykyjä. Mekanismia niihin ei ole.
Aivojen rakenteelliseen anomaliaan ei psykohenkilöiden maksulliset kuuntelusessiot auta."
Sulla on kyllä vanhentunutta tietoa, ja sotket asioita. Ei meidän peilisolujärjestelmä ole puutteellinen tai virheellinen, vaan erilainen. Eikä aiheuta epäempaattisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kaikilla on omat omituisuutemme. Nyky-yhteiskunta lähtee liikaa siitä, että kaikkeen pitää löytää diagnoosi ja nappi, että joku häilyvä ja ahdas käsitys "normaalista" saavutetaan. Ensimmäinen askel hyvää kohti on lopettaa se itsensä tarkkailu ja mailan puristaminen.
Ei sen diagnoosin tarkoitus ole saada meitä normaaleiksi, vaan auttaa meitä saamaan sellaista ymmärrystä itsestämme, että meidän on mahdollista saada jotenkin toimiva elämä. Ilman sitä ymmärrystä ja tietoa omasta autismista on hirveän vaikeaa, usein melkein mahdotonta, autistin tässä maailmassa rakentaa itselleen hyvää elämää.
Ethän ap ole sortunut keskustelemaan ketjussa eri persoonina ja vastailemaan itsellesi anonyymiteetin suojassa?
En epäile, enkä syytä, enkä moralisoi, mutta jos olet, niin et voi parantua mistään, jos rakennat itsellesi jonkun uuden lohduttaja-/ymmärtäjä/yläpeukuttajapersoonan.
Joskus täytyy vaan löytää itsensä. Ja omistaa ne kirjoituksensa, ovat ne kuinka epämääräisiä, tylsiä tai ongelmallisia tahansa.
-winner-
Alue: Aihe vapaa
Depersonalisaatiossa ihminen kokee itsensä epätodelliseksi.