Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko tälle luonnevialle nimi? Esitän aina roolia, koska tuntuu ettei mitään omaa itseä olekaan
13.10.2024 |
Minulla on ollut ihan perushyvä ja turvallinen lapsuus keskiluokkaisessa perheessä eikä mitään traumahommeleita, mitkä selittäisi. Mutta jostain syystä olen oppinut hyvin pienestä saakka, että ei ole suotavaa olla oma itsensä, vaan olen kehittänyt roolin, jota esitän kaikille.
Nyt keski-iässä se rooli alkaa tuntua koko ajan hankalammalta, ihan kuin olisi koko ajan liian pienet kengät väärissä jaloissa ja jalkani vielä kasvaisi koko ajan. Mutta kun yritän miettiä, kuka olen sen roolin alla, tuntuu että siellä ei ole ketään.
En esimerkiksi pidä lainkaan menneiden muisteluista, koska tuntuu aina, että ne on tapahtuneet vieraalle ihmiselle -poislukien jotkut ahdistavat, kielteiset muistot, silloin olen ilmeisesti ollut ihan itsenäni läsnä että on syntynyt tunnemuisto. Muistan kyllä asioita paljon ja hyvin, mutta ne ei tunnu liittyvän mitenkään minuun.
Mietin nyt, että onko tälle joku termi? Jos ilmiö on tunnistettu, siihen voisi sitä kautta löytää apua.
Kommentit (202)
Minullakin tulee epävakaa persoonallisuus mieleen. Siihen liittyy identiteetin horjuvuus ja se, ettei edes tiedä kuka on. Ei kuulosta autistiselta yhtään, jos osaat lukea muita ja sosiaaliset taitosi ovat olleet jo nuorena tai olet oppinut ne siinä kuin muutkin ja ilmeisesti pärjäät sosiaalisesti hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valtaosa suomalaisista on konformisteja. Suomi on kaukana vapaasta yhteiskunnasta. Paljon kertoo sekin, että tänne haalitaan vielä lisää populaa totalitarististisista valtioista näkemättä siinä ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Minullakin tulee epävakaa persoonallisuus mieleen. Siihen liittyy identiteetin horjuvuus ja se, ettei edes tiedä kuka on. Ei kuulosta autistiselta yhtään, jos osaat lukea muita ja sosiaaliset taitosi ovat olleet jo nuorena tai olet oppinut ne siinä kuin muutkin ja ilmeisesti pärjäät sosiaalisesti hyvin.
Kyllä kuulostaa autistilta. Monet meistä naisautisteista on juuri tuollaisia. Oon melkein 100 % varma, että ap on autismin kirjolla.
Luepa sinäkin ap Johanna Pohjolan kirja "Vapaaksi miellyttämisestä", Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille.Siinä avataan perusteellisesti syitä ja seurauksia, miksi (miellyttäjä) kokee tarvetta miellyttää ja miten siinä taustalla ei olekaan kiltteys, vaan se, että tosiasiassa manipuloi muita ns kiltteydellään. Avasi ainakin omat silmäni asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin tulee epävakaa persoonallisuus mieleen. Siihen liittyy identiteetin horjuvuus ja se, ettei edes tiedä kuka on. Ei kuulosta autistiselta yhtään, jos osaat lukea muita ja sosiaaliset taitosi ovat olleet jo nuorena tai olet oppinut ne siinä kuin muutkin ja ilmeisesti pärjäät sosiaalisesti hyvin.
Kyllä kuulostaa autistilta. Monet meistä naisautisteista on juuri tuollaisia. Oon melkein 100 % varma, että ap on autismin kirjolla.
No tietysti nykyään melkein kaikki some julkkikset ym ovat sutisteja ja keski-ikäisille naisille se on uusi suosittu identiteetti. Alkaa olla jo ADHD:n luokkaa. Mutta jos nyt palataan ap:n kuvauksiin sisäisestä tyhjyydestä yms. ja itsensä hukkaamisesta se kyllä viittaa epävakaaseen persoonallisuuteen ja / tai dissosaatioon. Ap myös sanoi, että on aiemmin voinut miehensä kanssa enemmän oma itsensä ja tunne vaihdellut iän myötä. Mutta ei näihinkään kannata takertua, koska miellyttämisenhalusta tuossa taitaa pohjimmiltaan olla kyse ja siitä kuinka on kasvatettu. Kun se menee yli, ihminen hukkaa itsensä.
Kannattaa myös omaa lapsuuttaan miettiä siitä näkökulmasta, että vaikkei se olisi ulkopuoliselle ollut "traumaattinen" suurimmalla osalla suomalaisista on välttelevä kiintymyssuhde koska vanhemmat eivät tunnetasolla ole osanneet vastata lapsen tarpeisiin.
Itselläni on siis hyvin samanlaisia kokemuksia kuin ap. Tärkeintä on ollut opetella pois miellyttämisestä. Tästä ilmestyi hyvä kirjakin tänä vuonna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luepa sinäkin ap Johanna Pohjolan kirja "Vapaaksi miellyttämisestä", Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille.Siinä avataan perusteellisesti syitä ja seurauksia, miksi (miellyttäjä) kokee tarvetta miellyttää ja miten siinä taustalla ei olekaan kiltteys, vaan se, että tosiasiassa manipuloi muita ns kiltteydellään. Avasi ainakin omat silmäni asiassa.
Juuri tätä hain! Vaatii todella kehittyneitä sosiaalisia taitoja ja mentalisaatiokykyä miellyttää, mutta se on myös kuluttavaa ja pohjimmiltaan manipulointia eikä kiltteyttä.
Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä tuskin pystyisi näin mahtavaan itsereflektioon, mitä tässä ketjussa on ap:n ja parin muunkin taholta, et kyl meikäläisen vaakakuppi kallistuu kans autisminkirjon puolelle. Tutulta kuulostaa, ja itse oon tukevasti kirjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ajattele olevani autisti, ja minusta monet ajatukset mitä tässä ketjussa on esitetty kuulostavat ihan tyypillisiltä keski-iän kriisin ajatuksilta. Sitä havahtuu oman elämänsä rooleihin (mitä jokainen meistä esittää), ja alkaa miettiä kuka oikeasti on ja mitä oikeasti haluaa. Elämäänsä ja valintojaan alkaa kyseenalaistaa.
Voihan se olla, että autismidiagnoosien jyrkkä nousu on yksi muoto ylikiltteydestä. Diagnoosin avulla uskaltaa olla oma itsensä, muuten ei uskalla.
AP:n haluttomuus katsoa silmiin kuulosti kyllä vähän erikoiselta. Että voihan hän olla siellä vahvemmin siellä spektrin autismipäässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin tulee epävakaa persoonallisuus mieleen. Siihen liittyy identiteetin horjuvuus ja se, ettei edes tiedä kuka on. Ei kuulosta autistiselta yhtään, jos osaat lukea muita ja sosiaaliset taitosi ovat olleet jo nuorena tai olet oppinut ne siinä kuin muutkin ja ilmeisesti pärjäät sosiaalisesti hyvin.
Kyllä kuulostaa autistilta. Monet meistä naisautisteista on juuri tuollaisia. Oon melkein 100 % varma, että ap on autismin kirjolla.
No tietysti nykyään melkein kaikki some julkkikset ym ovat sutisteja ja keski-ikäisille naisille se on uusi suosittu identiteetti. Alkaa olla jo ADHD:n luokkaa. Mutta jos nyt palataan ap:n kuvauksiin sisäisestä tyhjyydestä yms. ja itsensä hukkaamisesta se kyllä viittaa epävakaaseen persoonallisuuteen ja / tai dissosaatioon. Ap myös sanoi, että on aiemmin voinut miehensä kan
Tosi ikävästi vähättelet autismin kirjon todellisuutta leimaamalla sen some-julkkisten muoti-ilmiöksi jne. Ymmärräthän, että keski-ikäisistä naisista väistämättä osa on autismin kirjolla, ja kun meidän lapsuudessa sitä ei ole diagnosoitu eikä tunnistettu, niin sekin on väistämätöntä, että me aletaan sitten tässä vaiheessa vasta tunnistaa sitä itsessämme ja saada niitä diagnooseja.
On myös aivan äärettömän tärkeää, että autismin kirjolla olevat ihmiset saavat jotain kautta sen ymmärryksen ja tiedon omasta autismista, koska tunnistamattomana se aiheuttaa meille valtavasti ongelmia elämässä.
Siksi on todella tervetullutta, että näistä asioista puhutaan enemmän julkisuudessa, vaikka se sitten vaikuttaisikin joltain trendi-ilmiöltä. Mun mielestä on ihan yhdentekevää, jos nyt joku ei-autisti kuvittelisin itsensä autistiks, verrattuna siihen, että oikeille autisteille se oman autismin tiedostaminen voi pelastaa hengen.
Todella moni autisti on tässä ketjussa kertonut tunnistavansa itsensä ap:n tekstistä. Uskoisit meitä, me kai se tiedetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykopaateille tuollainen on tyypillistä, mutta voi tietysti hyvin olla että kyse on jostain muusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykopaateille tuollainen on tyypillistä, mutta voi tietysti hyvin olla että kyse on jostain muusta.
Ei ole tuollainen itsereflektio tyypillistä psykopaateille.
Vierailija kirjoitti:
Minullakin tulee epävakaa persoonallisuus mieleen. Siihen liittyy identiteetin horjuvuus ja se, ettei edes tiedä kuka on. Ei kuulosta autistiselta yhtään, jos osaat lukea muita ja sosiaaliset taitosi ovat olleet jo nuorena tai olet oppinut ne siinä kuin muutkin ja ilmeisesti pärjäät sosiaalisesti hyvin.
Ei välttämättä liity. Minulla on epävakaa persoonallisuus ja identiteettini on aina ollut hyvin selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai että tympii nämä maskaamiset ja ghostaamiset.
Juu, maskeeraus ja naamiointi vievät mielikuvan teatterimaailmaan liikaa, mutta naamarointi olisi hyvä ja kuvaava ilmaisu asialle.
Haamuilu, kummittelu: haamutapailu, kummailu, haahuilu, haamuttelu.
Enää vissiin jossain savon perukoilla luodaan ja keksitään omia sanontoja, jotka osa on suorastaan nerokkaita. Ne on luultavasti noillekin sanoille keksineet jotkut hyvät vastineet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykopaateille tuollainen on tyypillistä, mutta voi tietysti hyvin olla että kyse on jostain muusta.
Ei ole tuollainen itsereflektio tyypillistä psykopaateille.
Ehkä ei, mutta itsereflektio ei ollutkaan keskustelun aiheena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykopaateille tuollainen on tyypillistä, mutta voi tietysti hyvin olla että kyse on jostain muusta.
Ei ole tuollainen itsereflektio tyypillistä psykopaateille.
Ehkä ei, mutta itsereflektio ei ollutkaan keskustelun aiheena.
No kyllähän se nyt on aika olennaista keskustelun aiheen suhteen.
Menkää nyt jo kuuseen narsismipakkomielteidenne kanssa. Tällä ole sen kanssa mitään tekoa. Tv. Iltaväsynyt psykologi
Jos et ole lapsena tullut nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäsi, niin miellyttäminen on alkanut. Lapselle vanhemmat ovat niin elintärkeitä huolenpitäjiä, että jotenkin kontakti heihin on pitänyt "säilyttää" vaikka sitten miellyttämällä tai olemalla helppo "Näkymätön lapsi" (Tommy Hellstenin termi). Eikä lapsi tiedä muusta kuin oman kotinsa ilmapiiristä.
Olivatko vanhemmat kiinnostuneita ajatuksistasi, tunteistasi, persoonastasi? Sieltä se omaksi itsekseen kasvaminen alkaa ja sitä kautta lapsi itsekin alkaa tunnistaa kiinnostuksen kohteitaan, vanhempien tai vanhemman tuella. Monesti näin ei ole, vaikka olisi sinänsä turvallinen lapsuus.
Ainakin, Ap, mainitsit väsymisestä äitisi puhetulvaan sukulaisista. Tuo yksityiskohta ei anna kovin sensitiivistä kuvaa suhtautumisesta sinuun: hän täyttää tilan omilla kiinnostuksen kohteillaan välittämättä siitä, onko aihe sinusta kiinnostava tai ehkä hän olettaa niin.
Tämä kuvaus ei tarkoita sitä, ettei Ap:llä voisi olla jotain muita, esim. edellä esitettyjä piirteitä. Mutta nuo lapsuuden vuorovaikutussuhteet ovat myös yksi tärkeä tekijä lapsen kasvussa, tukemassa tai estämässä/hidastamassa sitä.
Alue: Aihe vapaa
Kuulostaa epävakaalta persoonallisuudeltaan tai dissosiaatiohäiriöltä, jos tuosta siis on haittaa.