Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko tälle luonnevialle nimi? Esitän aina roolia, koska tuntuu ettei mitään omaa itseä olekaan
13.10.2024 |
Minulla on ollut ihan perushyvä ja turvallinen lapsuus keskiluokkaisessa perheessä eikä mitään traumahommeleita, mitkä selittäisi. Mutta jostain syystä olen oppinut hyvin pienestä saakka, että ei ole suotavaa olla oma itsensä, vaan olen kehittänyt roolin, jota esitän kaikille.
Nyt keski-iässä se rooli alkaa tuntua koko ajan hankalammalta, ihan kuin olisi koko ajan liian pienet kengät väärissä jaloissa ja jalkani vielä kasvaisi koko ajan. Mutta kun yritän miettiä, kuka olen sen roolin alla, tuntuu että siellä ei ole ketään.
En esimerkiksi pidä lainkaan menneiden muisteluista, koska tuntuu aina, että ne on tapahtuneet vieraalle ihmiselle -poislukien jotkut ahdistavat, kielteiset muistot, silloin olen ilmeisesti ollut ihan itsenäni läsnä että on syntynyt tunnemuisto. Muistan kyllä asioita paljon ja hyvin, mutta ne ei tunnu liittyvän mitenkään minuun.
Mietin nyt, että onko tälle joku termi? Jos ilmiö on tunnistettu, siihen voisi sitä kautta löytää apua.
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Meille autisteille tuollainen maskaaminen on tuttua. Sitä tuntee itsensä vialliseksi kun ei mahdu siihen rooliin mihin ympäristö yrittää laittaa, omiin tarpeisiin, niihin todellisiin ei ole osattu vastata lapsuudessa, joten onko ihme jos jää itselleen täysin vieraaksi jos tyhjään tauluun ei saa ajan kanssa kehittyä omaa kuvaa vaan liimataan muiden kuvia päälle niin ettei sitä kuin etäisesti tauluksi tunnisteta.
Eläinten kanssa ei tarvitse maskata ja sopivien kirjolla olevien kanssa voi myös olla ilman maskia.
Ehkä olet sosiaalinen, extrovertti autisti. Jos naisten autismia on alettu tunnistamaan vasta viime vuosina, niin sosiaalisten autistinaisten on aika turha toivoa saavansa virallista määritelmää neurotyypistään koska on oppinut maskaamaan niin hyvin.
Voi olla jotain ihan muutakin. Mutta täytyy myöntää että ajatusmaailmasi ja miten käytät vertauskuvia ovat kuin omasta päästäni. Minä olen autistinainen ilm
Voihan olla, että minulla on autistisia piirteitä. Jatkumo kai sekin on, eikä niin että tässä korissa on autistit ja tässä nentit.
En nimittäin katso ketään oikeasti silmiin, vaan teeskentelen vaan senkin. Enkä tykkää että minuun kosketaan, paitsi haluttavat miehet tietysti.
En minä muuten ole erityisen ekstrovertti tai sosiaalinen, viihdyn itsekseni. Minulla on vaan hyvät (teeskennellyt) sosiaaliset taidot ja olen hiton hyvä lukemaan ihmisiä. Sen takia olen niin hyvä teeskentelemäänkin, koska näen aina, mitä minulta odotetaan. Tämä kai kyllä puhuisi autismia vastaan?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille autisteille tuollainen maskaaminen on tuttua. Sitä tuntee itsensä vialliseksi kun ei mahdu siihen rooliin mihin ympäristö yrittää laittaa, omiin tarpeisiin, niihin todellisiin ei ole osattu vastata lapsuudessa, joten onko ihme jos jää itselleen täysin vieraaksi jos tyhjään tauluun ei saa ajan kanssa kehittyä omaa kuvaa vaan liimataan muiden kuvia päälle niin ettei sitä kuin etäisesti tauluksi tunnisteta.
Eläinten kanssa ei tarvitse maskata ja sopivien kirjolla olevien kanssa voi myös olla ilman maskia.
Ehkä olet sosiaalinen, extrovertti autisti. Jos naisten autismia on alettu tunnistamaan vasta viime vuosina, niin sosiaalisten autistinaisten on aika turha toivoa saavansa virallista määritelmää neurotyypistään koska on oppinut maskaamaan niin hyvin.
Voi olla jotain ihan muutakin. Mutta täytyy myöntää että ajatusmaailmasi ja miten käytät vertauskuvia ovat k
Ei puhu vastaan. Tyttäreni on oikein hyvä ihmistuntija, vaikka onnlievästi autostinen.
Ei ole luonnevika, vaan valaistumista. Emme ole mitään sen kaiken alla, mitä elämä meidän päällemme kaataa ja millaisessa asioiden vaikutuspiirissä elämme. Lähimmäs "omaa itseään" pääsee olemalla pitkään (vuosia) yksin ja vapaa tekemään, mitä haluaa. Ja silloinkin se "oma itse" muovautuu ympäristön perusteella - oletko kaupunkilainen, maalainen, millaisiin harrastuksiin sinulla on pääsy, jne.
Miksi tosiasiassa haluat diagnoosin? Onko sinulla puutetta puheenaiheista? Itsensä sairaaksi leimaaminen ei ole kovin hyvä idea tylsyyteen
Sun tekstit on kuin mun kynästä kirjoitettuja! Piti jo ihan tarkistaa, että olenko mä kirjoittanut nuo ja en vaan muista. Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, adhd ja epävakaa persoonallisuus. Yritän monesti pienentää itseni ja kadotan itseni. Kuitenkin mulla on se ero, että tunnistan kuitenkin itseni jollakin lailla siellä sisällä. Sulle voisi toimis terapia, kuten mullakin auttoi. Kyllä sä löydät vastauksen siihen kuka olet. Kysy itseltäsi, että kuka mä olen pohjimmiltani. En usko, että vastaus on pyöreä aukko. Hakeudu niiden seuraan joiden kanssa sun on hyvä olla. Myrkylliset suhteet pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinussa ole mitään vikaa, olet vain hyvin sisäistänyt kasvatuksesi naiseksi. Kasvatuksen, joka on loputonta itsensä ja oman persoonansa kutistamista, jotta muilla olisi parempi mieli ja asiat sujuisi joutuisammin. Tervetuloa keski-iän kriisiksi kutsuttuun aikaan missä vihdoin vapaudut näistä kahleista.
Tämä. Mä tajusin kolmekymppisenä, että hitto mähän voin sanoa ihmisille ei. Ei haittaa jos joku loukkaantuu.
Minulla ei ole ollut ikinä mitään ongelmaa sanoa ei, jos vaan olen tiedostanut, että en tahdo jotain.
Ongelma on, että se roolini on niin vahva, että LUULEN tahtovani asioita, joita en tahdo.
ap
Tehokas aivopesu saa
Sinä edistyt jo, älä nyt ota takaisin. Teit erinomaisen hyvän huomion! Ehkä todellakin vaatteesi on jonkun muun, ehkä roolihahmosi vaatteet. Sukella tuota kohti ja tutustu siihen mikä on sinun vaate. Hyvä oivallus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille autisteille tuollainen maskaaminen on tuttua. Sitä tuntee itsensä vialliseksi kun ei mahdu siihen rooliin mihin ympäristö yrittää laittaa, omiin tarpeisiin, niihin todellisiin ei ole osattu vastata lapsuudessa, joten onko ihme jos jää itselleen täysin vieraaksi jos tyhjään tauluun ei saa ajan kanssa kehittyä omaa kuvaa vaan liimataan muiden kuvia päälle niin ettei sitä kuin etäisesti tauluksi tunnisteta.
Eläinten kanssa ei tarvitse maskata ja sopivien kirjolla olevien kanssa voi myös olla ilman maskia.
Ehkä olet sosiaalinen, extrovertti autisti. Jos naisten autismia on alettu tunnistamaan vasta viime vuosina, niin sosiaalisten autistinaisten on aika turha toivoa saavansa virallista määritelmää neurotyypistään koska on oppinut maskaamaan niin hyvin.
Voi olla jotain ihan muutakin. Mutta täytyy myöntää että ajatusmaailmasi ja miten käytät vertauskuvia ovat k
Voihan olla, että minulla on autistisia piirteitä. Jatkumo kai sekin on, eikä niin että tässä korissa on autistit ja tässä nentit.
En nimittäin katso ketään oikeasti silmiin, vaan teeskentelen vaan senkin. Enkä tykkää että minuun kosketaan, paitsi haluttavat miehet tietysti.
En minä muuten ole erityisen ekstrovertti tai sosiaalinen, viihdyn itsekseni. Minulla on vaan hyvät (teeskennellyt) sosiaaliset taidot ja olen hiton hyvä lukemaan ihmisiä. Sen takia olen niin hyvä teeskentelemäänkin, koska näen aina, mitä minulta odotetaan. Tämä kai kyllä puhuisi autismia vastaan?
ap
Kyllä sä kuulostat ihan autistilta. Monet meistä on hyviä lukemaan ihmisiä, kun on harjoiteltu sitä koko elämämme. On vähän vanhentunut käsitys, ettei autistit osaisi sellaista, ja koko käsitys muutenkin perustuu vain miesautistien oirekuvaan.
Kaikki sun kuvaama kuulostaa hyvin tyypilliseltä naisautistilta.
Minäminäminä! Avaa silmäsi ja katsele elämää useista vinkkeleistä! Et ole maailman napa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin tuosta maskaamisesta, ja se on juuri sitä, mitä minä teen.
https://www.psychologytoday.com/us/blog/the-forgotten-women/202309/why-…
Joku kysyi, miksi haluan diagnoosin aikani kuluksi. Siksi, että olen aina ihmetellyt miksi ns. hyvästä perheestä normaalin elämän elänyt ihminen voi olla näin tyhjä ja rikki ja ahdistunut. No, nyt kävi ilmi, että ihminen voi olla traumatisoitunut siitä "maskaamisen pakosta", jos niin voi sanoa.
Kiitos kaikille kommentoijille, minun täytyy nyt lukea vähän lisää. Koska nyt alkoi palaset loksahdella paikalleen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille autisteille tuollainen maskaaminen on tuttua. Sitä tuntee itsensä vialliseksi kun ei mahdu siihen rooliin mihin ympäristö yrittää laittaa, omiin tarpeisiin, niihin todellisiin ei ole osattu vastata lapsuudessa, joten onko ihme jos jää itselleen täysin vieraaksi jos tyhjään tauluun ei saa ajan kanssa kehittyä omaa kuvaa vaan liimataan muiden kuvia päälle niin ettei sitä kuin etäisesti tauluksi tunnisteta.
Eläinten kanssa ei tarvitse maskata ja sopivien kirjolla olevien kanssa voi myös olla ilman maskia.
Ehkä olet sosiaalinen, extrovertti autisti. Jos naisten autismia on alettu tunnistamaan vasta viime vuosina, niin sosiaalisten autistinaisten on aika turha toivoa saavansa virallista määritelmää neurotyypistään koska on oppinut maskaamaan niin hyvin.
Voi olla jotain ihan muutakin. Mutta täytyy myöntää että ajatusmaailmasi ja miten käytät vertauskuvia ovat k
Ehkä olet vaan ikää saanut miellyttäjä, joka ei saa enää mielihyvää miellyttämisestä, mutta se "oma juttu" on toistaiseksi vähän hukassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäminäminä! Avaa silmäsi ja katsele elämää useista vinkkeleistä! Et ole maailman napa.
Jokainen on oman maailmansa napa.
Vierailija kirjoitti:
Minäminäminä! Avaa silmäsi ja katsele elämää useista vinkkeleistä! Et ole maailman napa.
On hän. Pää kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko perehtynyt dissosiaatioon? Joku tässä ketjussa jo aiemmin vinkkasi siitä. Ainakin osa sun kuvailemasta sopii siihen. Sekin on jatkumo normaalin ja patologisen välillä.
Noi sun ystävyyssuhteet ei kuulosta kovin molempia osapuolia tyydyttäviltä, jos sä noin paljon joudut teeskentelemään ja myötäämään. Mulla ei oo montaa ystävää kun en jaksa tuollaista, mut esim. kun mietin mun parasta ystävää, se ei todellakaan ole tuon kaltaista. Mutta oikeasti toisilleen sopivia ihmisiä on hirveän vaikea löytää mun kokemuksen mukaan.
Luulisin, että olet oppinut tuon käyttäytymismallin jo lapsena, vaikka et ongelmaperheestä olekaan. Monet haitalliset asiat kuitenkin ikään kuin syötetään jo lapsina ihmisille jolloin ne voi pahimmillaan sisäistää niin hyvin, ettei niitä itse osaa kyseenalaistaa eikä tiedä mitään muuta tapaa reagoida tai olla. Suosittelin perehtymään kirjallisuuteen tuosta aiheesta tai jos yhtään kiinnostaa niin käydä edes muutama kerta jollain terapeutilla keskustelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Luin tuosta maskaamisesta, ja se on juuri sitä, mitä minä teen.
https://www.psychologytoday.com/us/blog/the-forgotten-women/202309/why-…
Joku kysyi, miksi haluan diagnoosin aikani kuluksi. Siksi, että olen aina ihmetellyt miksi ns. hyvästä perheestä normaalin elämän elänyt ihminen voi olla näin tyhjä ja rikki ja ahdistunut. No, nyt kävi ilmi, että ihminen voi olla traumatisoitunut siitä "maskaamisen pakosta", jos niin voi sanoa.
Kiitos kaikille kommentoijille, minun täytyy nyt lukea vähän lisää. Koska nyt alkoi palaset loksahdella paikalleen.
ap
Jos olet, niin kuin kertomasi perusteella uskon, autismin kirjolla, niin onnea! Mun elämän ainakin ihan pelasti, kun keski-ikäisenä mulla diagnosoitiin asperger. Pystyin vihdoin ymmärtämään itseäni, koko mennyttä elämääni, muuta maailmaa ja ihmisiä. Nykyään, sen ymmärryksen kanssa, pystyn oikeasti elämään hyvää, onnellista, itseni näköistä elämää, mihin minulla ei ennen tätä tietoa ollut konkreettista mahdollisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa yrittää löytää diagnoosi, koska ei tuo ihan tervettä ole, että ihmisellä on tuollainen sisäinen tyhjyys. Ehkä voit vielä jotenkin löytää itsesi ajan kanssa. Jos ihminen on eheä sisäisesti, hänellä on kyllä ihan aidosti oma persoonansa ja hän elää omien mielenkiinnon kohteidensa ja toiveidensa mukaan eikä jonkun roolin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Oletko perehtynyt dissosiaatioon? Joku tässä ketjussa jo aiemmin vinkkasi siitä. Ainakin osa sun kuvailemasta sopii siihen. Sekin on jatkumo normaalin ja patologisen välillä.
Noi sun ystävyyssuhteet ei kuulosta kovin molempia osapuolia tyydyttäviltä, jos sä noin paljon joudut teeskentelemään ja myötäämään. Mulla ei oo montaa ystävää kun en jaksa tuollaista, mut esim. kun mietin mun parasta ystävää, se ei todellakaan ole tuon kaltaista. Mutta oikeasti toisilleen sopivia ihmisiä on hirveän vaikea löytää mun kokemuksen mukaan.
Luulisin, että olet oppinut tuon käyttäytymismallin jo lapsena, vaikka et ongelmaperheestä olekaan. Monet haitalliset asiat kuitenkin ikään kuin syötetään jo lapsina ihmisille jolloin ne voi pahimmillaan sisäistää niin hyvin, ettei niitä itse osaa kyseenalaistaa eikä tiedä mitään muuta tapaa reagoida tai olla. Suosittelin perehtymään kirjallisuuteen tuosta aiheesta tai jos yhtään kiinnostaa niin
Dissosiaatiokin kuuluu autismiin.
Myös narsistinen persoonallisuushäiriö on yhtä kuin sisäinen tyhjiö ja koko elämä rakentuu itse luodun, itselleen täydellisen maailmankuvan ylläpitämiseen. Narsistin sosiaalinen kanssakäyminen perustuu näyttelemiseen. Oma myötäelämisen kyky on heikko ja hän on vain opetellut tarkkaan miten kuuluu reagoida ja miten käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa yrittää löytää diagnoosi, koska ei tuo ihan tervettä ole, että ihmisellä on tuollainen sisäinen tyhjyys. Ehkä voit vielä jotenkin löytää itsesi ajan kanssa. Jos ihminen on eheä sisäisesti, hänellä on kyllä ihan aidosti oma persoonansa ja hän elää omien mielenkiinnon kohteidensa ja toiveidensa mukaan eikä jonkun roolin mukaan.
Tuo on oikeasti ihan vieras ajatus. Näin virallisesti diagnosoimattoman autistin näkökulmasta. Se , että kerrot tuollaisen olemassaolosta ja että sellainen pitäisi olla, on minusta kohtuuton ajatus mitä ei voi saavuttaa ikinä. Lisäksi kukaan ei ole mielenkiinnon kohteensa. Ne vain on irrallisina asioina, ne ei myöskään ole persoona. Elämä eletään hyvin paljon yhteiskunnan ja muiden ihmisten vaatimusten mukaan, ei siinä kummoista tilaa jää kenelläkään olla mitään muuta kuin pala koneistoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa yrittää löytää diagnoosi, koska ei tuo ihan tervettä ole, että ihmisellä on tuollainen sisäinen tyhjyys. Ehkä voit vielä jotenkin löytää itsesi ajan kanssa. Jos ihminen on eheä sisäisesti, hänellä on kyllä ihan aidosti oma persoonansa ja hän elää omien mielenkiinnon kohteidensa ja toiveidensa mukaan eikä jonkun roolin mukaan.
Tuo on oikeasti ihan vieras ajatus. Näin virallisesti diagnosoimattoman autistin näkökulmasta. Se , että kerrot tuollaisen olemassaolosta ja että sellainen pitäisi olla, on minusta kohtuuton ajatus mitä ei voi saavuttaa ikinä. Lisäksi kukaan ei ole mielenkiinnon kohteensa. Ne vain on irrallisina asioina, ne ei myöskään ole persoona. Elämä eletään hyvin paljon yhteiskunnan ja muiden ihmisten vaatimusten mukaan, ei siinä kummoista tilaa jää kenelläkään olla mitään muuta kuin pala koneistoa.
Ei tuo normaalin, terveen ihmisen mielestä ole vieras ajatus. Esimerkiksi minun on hyvin vaikea samastua ap:n kuvaukseen elämästään.
Voi toki olla, että vaikkapa autisti ei voi ihan neurologiansa takia saavuttaa tai kokea sitä, mitä itse pidän koko lailla itsestään selvyytenä eli kokemusta persoonan eheydestä tai yhteydestä muihin ihmisiin.
Persoonallisuushäiriöillä on myös synnynnäistä pohjaa, mutta varhaisten vuorovaikutussuhteiden heikkous voi olla taustalla, vaikka perhe onkin ollut päällisin puolin ja monin tavoin hyvä. Monen lapsen aidolle tunneilmaisulle ei ole perheessä tilaa. Jos lapsi ei ole vahva luonne vaan hänellä on vahva miellyttämisen tarve, oma persoonallisuus jää kehittymättä. Lapset oppivat hyvin pienistäkin vihjeistä esittämään oikeanlaista tytärtä, joka sitten lopulta onkin vieras.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko perehtynyt dissosiaatioon? Joku tässä ketjussa jo aiemmin vinkkasi siitä. Ainakin osa sun kuvailemasta sopii siihen. Sekin on jatkumo normaalin ja patologisen välillä.
Noi sun ystävyyssuhteet ei kuulosta kovin molempia osapuolia tyydyttäviltä, jos sä noin paljon joudut teeskentelemään ja myötäämään. Mulla ei oo montaa ystävää kun en jaksa tuollaista, mut esim. kun mietin mun parasta ystävää, se ei todellakaan ole tuon kaltaista. Mutta oikeasti toisilleen sopivia ihmisiä on hirveän vaikea löytää mun kokemuksen mukaan.
Luulisin, että olet oppinut tuon käyttäytymismallin jo lapsena, vaikka et ongelmaperheestä olekaan. Monet haitalliset asiat kuitenkin ikään kuin syötetään jo lapsina ihmisille jolloin ne voi pahimmillaan sisäistää niin hyvin, ettei niitä itse osaa kyseenalaistaa eikä tiedä mitään muuta tapaa reagoida tai olla. Suosittelin perehtymään kirjallisuute
Kaikki dissosiaatio ei todellakaan kuulu autismiin.
Alue: Aihe vapaa
Mä kirjoitan biisejä. Joskus nuorempana tuntui että pitäisi kirjoittaa omista kokemuksista, mutta sittemmin tajusin että parasta on just se että voi kertoa tarinoita. Ihan päästä keksittyjä siis, ei kenenkään elämästä suoraan, toki vaikutteita ja ideoita tulee ympäristöstä. Tuo on helpottanut mielestäni myös omana itsenä olemista. Ehkä johtuu siitä että kun voi sepittää tarinoita, niin se ero itseen kasvaa niin suureksi että tulee selväksi mikä on omaa itseä ja mikä tarinaa?