Lue keskustelun säännöt.
Todella vaikeiden asioiden jälkeen, olen vahvempi kuin koskaan. Samalla mietin, miksi en kykene empatiaan samalla tavalla. Tervettä?
09.10.2024 |
Minä olin joskus todella herkkä ja epävarma, kuten varmaan nuoret yleensä ovatkin. Olin miellyttävä, todella kiltti ja sellainen kynnysmatto.
Kompensoin omaa häpeää ja epävarmuutta tuolla tavalla. Olen alkoholistien kasvatti, minulla on paljon ikäviä asioita menneisyydessä. Nuoruus oli hankala monella tapaa ja olen ollut useita kertoja itsarin partaalla ja hyvin syvissä vesissä.
Kaiken kruunasi lopulta väkivaltainen suhde, joka vei minulta talouden, sen aikaisen nousukiitoisen uran, läheisiä ihmissuhteita sekä tietenkin itseni kokonaan. Katosin täysin ja olin jopa psykoosin kaltaisessa tilassa, hyvin hukassa itsestäni vuosia. Sekä henkinen, että fyysinen terveys romahti.
Oli työ nousta sieltä, masennus oli järkyttävä ja kaiken nielevä pitkän aikaa. Olin poissa työelämästä ja kuvittelin, etten nouse enää. Olin totaalisen loppu vain.
Kuitenkin nousin hiljaa. Kaikki on nyt ihan ok ja masennus poissa. Edelleen maksan pitkän aikaa tuosta elämänvaiheesta mutta henkisellä tasolla olen tullut niin vahvaksi ja se on muovannut identiteettiäni niin, etten ole toisten mielipiteistä riippuvainen samalla tavalla. En miellytä, pidän puoleni enkä todellakaan jää kynnysmatoksi mihinkään.
Samaan aikaan empatiani on tavallaan kaikonnut. Toki minä ymmärrän surut ja ikävät elämänvaiheet, yksinäisyyden ja kaiken sellaisen.
Voin kuunnella jos joku haluaa avautua mutta suurimmaksi osaksi ihmisen ongelmat ovat sellaisia, jotka voivat olla heille hyväksi ja polkuja kasvuun.
Tottakai toivon suurimmalle osalle hyvää mutta en oikein enää pysty säälimään tai liiaksi empatisoida toisen tilannetta.
En ole tunteeton mutta en vain osaa huolestua enää mistään kuten ennen. Näen vähän eri tavalla tilanteet ja murheet kuin ennen.
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko yksi niistä joka elää vain oman pään sisällä? Tuossa ei ollut mitään konreettitista. Mitä teet itse päivisin esim. tänään?
Olen töissä ja vapaa-ajalla teen kaikenlaista.
En taida osata selittää tätä asiaa. Minulla ei siis ole tunteita enää kuten ennen. Joskus mietin pitäisikö olla siitä huolissaan, toisaalta tuntuu niin kevyeltä, että onpa mukavaa.
Enkä halua väheksyä muiden tunteita koska nehän ovat aivan totta heille itselleen. Ovat inhimillisiä tuntevia ihmisiä.
Minä en kuitenkaan tunne enkä väitä enää kuten ennen olisin välittänyt. -ap
Kaipa se on niin, että elämänkokemukset muuttavat ihmistä, joskus perustavanlaatuisestikin. Itsestäni olen havainnut, että yhtäältä uupumus voi viedä sentyyppisen empatian, jota olin tottunut pitämään minulle luonteenomaisena. Voimat eivät vain riitä toisten ihmisten murheisiin. Toisaalta useamman pitkäaikaisen ja vaikean ihmissuhteen (etupäässä ystävyyssuhteita) pitkän aikaa kestäneiden päättämisten jälkeen on tullut eräänlainen välinpitämättömyys noita ihmisiä kohtaan. Kun irrottautuminen lopulta tapahtui ja jonkin aikaa oli kulunut joidenkin tunteiden ja ajatusten kanssa, huomasin, etten enää ajatellut ko. ihmisiä eikä minua kiinnostanut heidän asiansa. Se tuntui todella vapauttavalta. Että vuosia vähintäänkin tunnetason vaikeuksia aiheuttaneet ihmiset olivat samantekeviä. En toivo kullekaan ihmiselle pahaa mutta en toivo hyvääkään. Niin sanotusti: aivan sama. Ja se on hyvin hieno, vapautunut tunne. Kuitenkin asiassa on läsnä myös laajempia mittasuhteita: jos olet viettänyt satoja ja tuhansia tunteja elämästäsi jonkun/joidenkin ihmisten kanssa, ja sitten nämä ihmiset lähtevät elämästäsi (ja suru ja muut tunteet on jo käsitelty), tokihan siinä tulee ajatus, menikö kaikki aika ja vaiva silloin aikoinaan hukkaan. Eihän ihmiseen tutustuessa koskaan voi tietää, pysytäänkö kavereina vai ei. Tämä prosessi on minulla vielä kesken, mutta edellä mainittu on monella tasolla johtanut mietintään siitä, missä määrin mihinkään ihmissuhteeseen ja/tai ihmiseen kannattaa jatkossa enää panostaa. Se ei ole "järjellistä", koska edelleen ajattelen olevani jollain tapaa se sama ihminen, jolla on kiinnostus ihmisiä ja heidän asioitaan kohtaan, mutta käytännössä näin ei kuitenkaan ole. Sen näkee siitä, että kanssakäyminen kavereiden/ystävien kanssa on vähentynyt dramaattisesti, ja on melkeinpä helpompi tavata "vain tuttuja" ja tutustua uusiin ihmisiin. Tällöinhän kanssakäyminen on väistämättä pinnallista - vaikka keskustelunaiheet olisivat kuinka "filosofisia" hyvänsä. Jotain on murtunut ja muuttunut. Varmasti ikä myös, mutta em. kokemukset todennäköisesti ovat vaikuttaneet. Kuten sanottua, prosessi on kesken: ihmettelen edelleen, asia ei varsinaisesti vaivaa, ja jossain kohtaa ehkä selvenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet vahvistunut, ei aina tarvitse herkistyä jos tukee toisia eikä tarvitse tuntea sääliä. Ymmärrys riittää. Sehän on vahvuutta että pystyt kuuntelemaan ja pysyt kasassa itse etkä ala voimaan todellakin huonosti siinä kuuntelijan roolissa. Ihan siis normaalin kuuloista.
Olen tuo, joka kirjoitti äsken pitkästi. Tämä kommentti oli mielestäni todella hyvä. Kohta "pysyt kasassa itse etkä ala voimaan todellakin huonosti siinä kuuntelijan roolissa" itse asiassa sanoitti kovasti omia tunteitani ja reaktiotapojani entisissä, jossain määrin hyvin ongelmallisissa ihmissuhteissa. Ilmeisesti kysymys on siitä, mitä psykologit kutsuvat "rajattomuudeksi". Se voi olla pidemmän päälle psykologisesti vaarallinen tilanne, jos kaksi rajatonta kohtaa toisensa: toinen kaataa oksentaen pahan olonsa toisen päälle, ja se kuuntelija vailla rajoja ottaa sen vastaan ja alkaa voida samalla tavalla pahoin. Ei se ole normaali tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Se huomattu että on oltava tarkka rajojen kanssa työelämässä. Epävakaat persoonat tempaavat helposti lähelleen ja alat ymmärtämään heitä kunnes saat jäävettä niskaan. Ja sitä muuta draaman määrää..
Hyvä merkki kun ihmiset keskittyvät hommiinsa mutteivät tarvitse isompaa tukijaa, säälijää tms. Tuohon valittavien marttyyrien säälimiseen olen täysin kypsä. Sama kiusaajille. Työelämässä on pakko tietyllä tavalla suojata itseään muilta.
Havainnollistavasti sanottu. Kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä empatia johti ongelmiin. Myötätunto sääliä kerjäävää miestä kohtaan, no mies paljastuikin pahaksi ja tuhosi suuren osan elämästäni. Sanonta kuuluu, että "road to hell is paved with good deeds". Uskon tätä. Ongelmallisten adoptointi johtaa ongelmiin
Se on: The road to hell is paved with good intentions, siis tie helvettiin on katettu hyvillä aikomuksilla. Voi ymmärtää joko niin että aikeet eivät riitä hyvään lopputulokseen vaan se vaatii konkreettisia tekoja tai niin että hyvätkin aikeet voivat johtaa huonoon lopputulokseen.
Ei aloituksessa kuvata vahvuutta.
Vahvuutta on nimenomaa se, että kykenee olemaan empaattinen ja ymmärtämään muita. Kun voimat ovat vähissä, keskittymiskyky ja ymmärrys on kohdistunut vain itseensä. Kun on tarpeeksi vahva, pystyy suuntaamaan huomionsa itsensä ulkopuolelle.
Empatia on suuri voima ja sen takia on tärkeää, että ihmisillä ei ole voimia empatiaan. Meidän syysteemiämme ei ole rakennettu sen varaan. Kun kansa esim. ajetaan taloudellisesti ahtaalle, voimat riittävät vain omiin asioihin keskittymiseen ja sen myötä meille on helppo syöttää vihollisajattelua siitä kuinka "joku muu taho vie ansaitsemasi rahat". Empatiamme on imetty minimiin ja sen takia meidät on helppo pitää poteroissamme. Empatia kumpuaa ymmärryksestä ja mitä paremmin ymmärrämme toisiamme, sitä suurempi on yhtenäinen joukkomme. Yhtenäistä joukkoa vastaan on vaikeampi lietsoa sitä kansakuntaa jakavaa vihollisajattelua, jota nykyinen systeemimme vaatii.
Empatia kuuluu ihmisyyteen, mutta valitettavasti vain vahvoilla on siihen varaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ei tapa se kovettaa.
Suomalaisen maalaisjuntin periaate, ei ole ihme, että täällä on niin paljon MT-ongelmia.
Sinähän se vasta terveeltä vaikutat. Sivustalta
No terveemmältä kuin tuo "periaate" -laidasta
Oletko jotenkin yksikertainen - kyse on sanonnan mikä ei tapa se vahvistaa muokkaamisesta vastaamaan ap:n kuvaamaa tilannetta ja ehkä paremmin elämän realiteetteja. Kovia koettelemuksia ei välttämättä seuraa vahvistuminen, mutta jälkensä ne jättävät.
Normaalisti ikä ja kokemukset vähentävät ihmisen herkkyyttä, koska varsinkin jos elämä on kovaa, psyyke kasvattaa suojamuuria ja/tai turtuu, eli ihminen ikäänkuin KOVETTUU. Mekanismi on jopa tärkeä, koska se suojaa ihmistä stressireaktion vaikutuksilta. Et sinäkään itke enää yhtä helposti kuin 3-vuotiaana. Sinuakin on elämä kovettunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on tapahtunut paljon ikäviä asioita elämässä mm. läheisiä ihmisiä kuollut, pitkäaikaissairaus ja työttömyyttä,taloudellisia vaikeuksia. En pysty nyt kaikkea luottelemaan, mutta minulle on tapahtunut erilaisia ikiviä asioita elämässä.
Mutta minun empatiakyni on vaan kasvanut muita ihmisiä kohtaan. Olen ollut empaattinen jo nuoresta lähtien, mutta olen keski-ikäisenä vielä empaattisempi kuin aiemmin. Monesti liikutun, jos joku kertoo, kuinka hänellä on mennyt huonosti. Mieleeni tulee omat ajat, kun olin itse huonossa elämäntilanteessa. Monesti mietin, että voinko jotenkin auttaa toista. Tiedostan, että minulla ei ole itsellänikään vielä isot voimavarat, mutta yritän auttaa toista ihmistä.
En ole mitenkään kovettunut ihmisenä. Olen vaan tullut herkemmäksi ja myötätuntoisemmaksi muita ihmisiä kohtaan.
Minulla aivan sama.<
"Ja ei, empatia ei tarkoita sitä, että ottaa toisten murheet omakseen niin, että väsyy ja musertuu. Jos näin tapahtuu, on kyse siitä, että ei osaa säädellä omia tunteitaan ja/tai laittaa tarvittavia rajoja."
Ongelma lienee siinä, että suuri osa ihmisistä mieltää empatian juuri tuollaiseksi, mistä kommentoija asiantuntevasti toteaa, ettei se ole empatiaa.
Ja jos kaksi ihmistyyppiä ajattelee sen noin, mutta heillä on aivan vastakkaiset "roolit" tuossa dynamiikassa, niin kuvainnollisessa mielessä: raatoja tulee. Jotkut odottavat/olettavat, että heillä on oikeus purkaa itseään toisille ja näiden toisten velvollisuus on kuunnella heitä ja "jakaa" heidän murheitaan. Tai he yksinkertaisesti vain voivat niin huonosti ja ovat siitä syystä niin itsekeskeisiä/itsekkäitä, että eivät kykene ajattelemaan sitä toista, kuulijan roolissa olevaa osapuolta. Ja sitten taas jotkut itseään empaattisina pitävät toimivat joskus vuosiakin oksennussankoina noille edellämainituille. Rumasti sanottuna.
Joku mainitsi edellä työelämän ilmiöiden yhteydessä epävakaan persoonallisuushäiriön, muitakinhan persoonallisuushäiriöitä on. Ja sitten on ihmisiä, jotka omista taustoistaan johtuen ovat noita rajattomia. Jotka eivät "osaa säädellä omia tunteitaan ja/tai laittaa tarvittavia rajoja".
Ja sitten käy niin, kuin ap:lle on käynyt erityisen rajulla tavalla. Mutta pienemmässä mittakaavassa tätä tapahtuu aivan koko ajan.
Osasyy voi olla juuri se, että niin suuri osa ihmisistä ymmärtää empatian aivan väärin. Juuri sellaisella tavalla, kuin edellinen kommentoija totesi, ettei se ole empatiaa. Tämä väärinymmärrys on aivan massiivinen, ja se pahentaa tilannetta. Rohkenen väittää, että se on merkittävä syy siihen, että niin moni voi niin huonosti. Tietenkään empatian määritelmän oikein ymmärtäminen ei poista persoonallisuushäiriöitä eikä rajattomuutta, mutta koska molemmat edellä mainitut eivät ole on-off -tiloja vaan kokonainen kirjo, niin monelle siinä kuvainnollisella keskivaiheella olevalle voisi olla havahduttavaa (ja siten onnettomuutta ennalta ehkäisevää) ymmärtää, että tuontyyppinen dynamiikka on kaukana empatiasta.
Siksikin tämä keskustelu on todella tärkeä. Se aidosti auttaa havaitsemaan ongelmaa ja sen taustoja useammasta eri näkökulmasta. Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä empatia johti ongelmiin. Myötätunto sääliä kerjäävää miestä kohtaan, no mies paljastuikin pahaksi ja tuhosi suuren osan elämästäni. Sanonta kuuluu, että "road to hell is paved with good deeds". Uskon tätä. Ongelmallisten adoptointi johtaa ongelmiin
No tämähän se tarinan opetus onkin.
Myötätuntoa ja toiveikkuutta käytetään hyväksi, joten on terveellisempää operoida itsesäälistä ja opportunismista käsin.
Oli vähän omituista huomata ensimmäistä kertaa, kun näin avuntarvitsijan ja sympatian sijasta tunsinkin itsesääliä siitä, etten halunnut auttaa. Sitten näkemäni heikkous alkoi inhottaa ja sivuutin koko tilanteen. Se oli omituista. Että kappas, näinkin voi ajatella.
Onhan tää hirveän helppo tapa olla olemassa. Itse vaan tykkäsin enemmän siitä erilaisesta käyttöjärjestelmästä, jolla operoin aiemmin :/
Sitä kun ei näe päälle päin, mitä ihminen on tehnyt sen kurjuutensa ansaitakseen. Varsinkin miehet, jotka tarvitsisivat ennemminkin sosiaalihuoltoa kuin rakkautta, ovat täysi katastrofi. Naiselta menevät rahat, terveys, toimeentulo, lapset jos niitä on. Nopeastihan se totuus tulee ilmi, jos kuuntelee. Mutta siinä vaiheessa jos mies on alkanut jonkun rakkauspommituksen tai petollisen manipulaation, voi nainen ollakin pulassa
Hyvä nyrkkisääntö on, että suhteeseen otetaan vain mies, jonka näkee myös isämateriaalina. Toimeentulon ei tarvitse olla kummoista, mutta rehellisyys, moraali, hyvätapaisuus ja -luonteisuus... Ethän sinä aggressiivisen villieläimenkään kanssa esim. asuisi yhdessä, joten miksi miehenkään
No, elämä antaa ja elämä ottaa. Se mitä menetin, on täyttynyt jo muilla asioilla. Paremmilla, vaikka välillä on vaikea uskoa, miten vähäinen voi olla parempaa, kuin suuri. Mutta näin se usein on
Jos ei tunne empatiaa, se ei muutu vihaamalla niitä jotka tuntee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytöstavat ei ole tunneasia. Älä tunge äläkä sekaannu muiden asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä empatia johti ongelmiin. Myötätunto sääliä kerjäävää miestä kohtaan, no mies paljastuikin pahaksi ja tuhosi suuren osan elämästäni. Sanonta kuuluu, että "road to hell is paved with good deeds". Uskon tätä. Ongelmallisten adoptointi johtaa ongelmiin
Se on: The road to hell is paved with good intentions, siis tie helvettiin on katettu hyvillä aikomuksilla. Voi ymmärtää joko niin että aikeet eivät riitä hyvään lopputulokseen vaan se vaatii konkreettisia tekoja tai niin että hyvätkin aikeet voivat johtaa huonoon lopputulokseen.
Tai sitten yksinkertaisesti niin, että hyväksi miellettyjen asioiden tekeminen ei ole hyvyyttä. Jossain laulussakin sanottiin, älä sekoita sääliä rakkauteen. Vain rakkaudesta on syytä toimia, ei säälistä tai myötätunnosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä empatia johti ongelmiin. Myötätunto sääliä kerjäävää miestä kohtaan, no mies paljastuikin pahaksi ja tuhosi suuren osan elämästäni. Sanonta kuuluu, että "road to hell is paved with good deeds". Uskon tätä. Ongelmallisten adoptointi johtaa ongelmiin
No tämähän se tarinan opetus onkin.
Myötätuntoa ja toiveikkuutta käytetään hyväksi, joten on terveellisempää operoida itsesäälistä ja opportunismista käsin.
Oli vähän omituista huomata ensimmäistä kertaa, kun näin avuntarvitsijan ja sympatian sijasta tunsinkin itsesääliä siitä, etten halunnut auttaa. Sitten näkemäni heikkous alkoi inhottaa ja sivuutin koko tilanteen. Se oli omituista. Että kappas, näinkin voi ajatella.
Onhan tää hirveän helppo tapa olla olemassa. Itse vaan tykkäsin enemmän siitä erilaisesta käyttöjärjestelmästä, jolla operoin aiemmin :/
Kun liian kiltti alkaa voimaantua, alussa voi tapahtua ylilyöntejä. Se ei ole vaarallista. Lukekaa "jämäkkyys"
Vierailija kirjoitti:
Jos ei tunne empatiaa, se ei muutu vihaamalla niitä jotka tuntee.
Se ettei kiinnosta ei ole vihaa. Jos joku päättää, että "minä ansaitsen nyt tuon ihmisen empatiaa" - tämä on väärin. Kenelläkään ei ole tällaista oikeutta ja valtaa. Empaattiset ja empatiaa kerjäävät löytävät kyllä toisensa - antaa muiden elää rauhassa omilla tavoillaan
Heitteillejättö on toki rikos. Eli viranomaiselle voi ja tulee ilmoittaa, jos joku tekee tyyliin kuolemaa. Muussa tapauksessa itsensä sekoittaminen toisten ongelmiin on täysin vapaaehtoista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei aloituksessa kuvata vahvuutta.
Vahvuutta on nimenomaa se, että kykenee olemaan empaattinen ja ymmärtämään muita. Kun voimat ovat vähissä, keskittymiskyky ja ymmärrys on kohdistunut vain itseensä. Kun on tarpeeksi vahva, pystyy suuntaamaan huomionsa itsensä ulkopuolelle.
Empatia on suuri voima ja sen takia on tärkeää, että ihmisillä ei ole voimia empatiaan. Meidän syysteemiämme ei ole rakennettu sen varaan. Kun kansa esim. ajetaan taloudellisesti ahtaalle, voimat riittävät vain omiin asioihin keskittymiseen ja sen myötä meille on helppo syöttää vihollisajattelua siitä kuinka "joku muu taho vie ansaitsemasi rahat". Empatiamme on imetty minimiin ja sen takia meidät on helppo pitää poteroissamme. Empatia kumpuaa ymmärryksestä ja mitä paremmin ymmärrämme toisiamme, sitä suurempi on yhtenäinen joukkomme. Yhtenäistä joukkoa vastaan on vaikeampi lietsoa sitä kansakuntaa jakavaa vihollisajattelua, jota nykyinen systeemimme vaatii.<
Kuten sanottua; meitä kastetaan slaavilaisuuteen. Opittuun avuttomuuteen, itsekeskeisyyteen, siihen ettei minkään kuulukaan kiinnostaa.
Minusta on julmaa vetää yhtä kuin -viiva vahvuuden ja empatian välille. Kenet tahansa saa koulutettua siihen, että yhteys muihin ihmisiin katoaa.
Kyky empatiaan ei ole mikään vahvuuden osoitus. Se on vain ominaisuus josta on yksilölle joko haittaa tai hyötyä. Jos peräänkuulutat empatiaa, vaikutat vain ihmiseltä joka tahtoo itselleen pyyteetöntä myötätuntoa ja hyötyä.
Jos ihminen on oppinut saamaan apua, hän on kanssasi samaa mieltä ja jos ihminen on tottunut siihen ettei apua heru, hän kokee sinut jälleen uutena potentiaalisena hyväksikäyttäjänä. Hyväksikäytettöä kokenut on käynyt sen kantapääopiston kurssin, jossa pyytettömyys on typeryyttä ja oikeastaan syvällä heikkous-vahvuus-akselin heikkouspäässä.
On tökeröä vihjata, että yksin jätetyn epäempaattisen pitäisi vain jatkaa antamista ja antamista ja antamista ollakseen vahva. Empatia on käytösmalli, vaihdantaa. Ja todellakin voin vakuuttaa, että empatiaa voidaan pitää typeryyden ja heikkouden merkkinä, jonain jolla oikein anellaan että joku tulisi kiusaamaan ja potkimaan päähän ja tuhoamaan. Ja sitten ihmetellään, kun empaattinen ihminen ei olekaan enää kärsimyksiensä jälkeen empaattinen.
Jos se olisi ollut vahvuutta, niin ei se voisi karsiutua vastoinkäymisten myötä pois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä empatia johti ongelmiin. Myötätunto sääliä kerjäävää miestä kohtaan, no mies paljastuikin pahaksi ja tuhosi suuren osan elämästäni. Sanonta kuuluu, että "road to hell is paved with good deeds". Uskon tätä. Ongelmallisten adoptointi johtaa ongelmiin
No tämähän se tarinan opetus onkin.
Myötätuntoa ja toiveikkuutta käytetään hyväksi, joten on terveellisempää operoida itsesäälistä ja opportunismista käsin.
Oli vähän omituista huomata ensimmäistä kertaa, kun näin avuntarvitsijan ja sympatian sijasta tunsinkin itsesääliä siitä, etten halunnut auttaa. Sitten näkemäni heikkous alkoi inhottaa ja sivuutin koko tilanteen. Se oli omituista. Että kappas, näinkin voi ajatella.
Onhan tää hirveän helppo tapa olla olemassa. Itse vaan tykkäsin enemmän siitä erilaisesta käyt
Sitä voimaa tulee juuri sopivasti päästä eroon hyväksikäyttäjistä, riistäjistä ja pahoinpitelijöistä. Kyllä se keho ja mieli sitten rentoutuvat ajallaan, kun on saanut olla tarpeeksi kauan tarpeeksi turvallisessa ja hyvinvoivassa tilassa, ilman tarvetta pitää puoliaan tai suojella itseään
88 kirjoittaa asiaa. Lisään vielä sen, että osa ymmärtää empatian säälimisenä, holhoamisena ja oman ahdistuksen projisoimisena toiseen. Tämä on myös yksi rajattomuuden muoto ja kohteelle erittäin vahingollinen sellainen.
Tuntuu, että tässä yhteiskunnassa ylipäätään harva on sisäistänyt sen, mitä empatia oikeasti on. En tavallaan ihmettele näitä empatia ei kuulu politiikkaan -tyyppisiä lausuntoja, koska käsitys empatiasta on yleisesti niin vääristynyt. Tunnetaitojen opetuksen lisäksi erillinen kurssi empatiasta ja sen hyödyntämisestä olisi varmasti paikallaan. Tosin valtaosa aikuisistakin hyötyisi sellaisesta.
Vierailija kirjoitti:
88 kirjoittaa asiaa. Lisään vielä sen, että osa ymmärtää empatian säälimisenä, holhoamisena ja oman ahdistuksen projisoimisena toiseen. Tämä on myös yksi rajattomuuden muoto ja kohteelle erittäin vahingollinen sellainen.
Tuntuu, että tässä yhteiskunnassa ylipäätään harva on sisäistänyt sen, mitä empatia oikeasti on. En tavallaan ihmettele näitä empatia ei kuulu politiikkaan -tyyppisiä lausuntoja, koska käsitys empatiasta on yleisesti niin vääristynyt. Tunnetaitojen opetuksen lisäksi erillinen kurssi empatiasta ja sen hyödyntämisestä olisi varmasti paikallaan. Tosin valtaosa aikuisistakin hyötyisi sellaisesta.
Empatia on sitä, miten sanaa käytetään. Uskonto on sitä, mitä sen jäsenistö on. Jos näiden nimissä tehdään hirviötekoja, vääryyttä ja hyväksikäyttöä, se on se miksi sana muuttuu. Koita kestää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä empatia johti ongelmiin. Myötätunto sääliä kerjäävää miestä kohtaan, no mies paljastuikin pahaksi ja tuhosi suuren osan elämästäni. Sanonta kuuluu, että "road to hell is paved with good deeds". Uskon tätä. Ongelmallisten adoptointi johtaa ongelmiin
Se on: The road to hell is paved with good intentions, siis tie helvettiin on katettu hyvillä aikomuksilla. Voi ymmärtää joko niin että aikeet eivät riitä hyvään lopputulokseen vaan se vaatii konkreettisia tekoja tai niin että hyvätkin aikeet voivat johtaa huonoon lopputulokseen.
Tai sitten yksinkertaisesti niin, että hyväksi miellettyjen asioiden tekeminen ei ole hyvyyttä. Jossain laulussakin sanottiin, älä sekoita sääliä rakkauteen. Vain rakkaudesta on syytä toimia, ei säälistä tai myötätunnosta
Eikö myötätunto sinusta pohjaudu rakkauteen? En tarkoita romanttista rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä empatia johti ongelmiin. Myötätunto sääliä kerjäävää miestä kohtaan, no mies paljastuikin pahaksi ja tuhosi suuren osan elämästäni. Sanonta kuuluu, että "road to hell is paved with good deeds". Uskon tätä. Ongelmallisten adoptointi johtaa ongelmiin
Se on: The road to hell is paved with good intentions, siis tie helvettiin on katettu hyvillä aikomuksilla. Voi ymmärtää joko niin että aikeet eivät riitä hyvään lopputulokseen vaan se vaatii konkreettisia tekoja tai niin että hyvätkin aikeet voivat johtaa huonoon lopputulokseen.
Tai sitten yksinkertaisesti niin, että hyväksi miellettyjen asioiden tekeminen ei ole hyvyyttä. Jossain laulussakin sanottiin, älä sekoita sääliä rakkauteen. Vain rakkaudesta on syytä toimia, ei säälistä tai myöt
Ei, korkeintaan hubrikseen
No tämähän se tarinan opetus onkin.
Myötätuntoa ja toiveikkuutta käytetään hyväksi, joten on terveellisempää operoida itsesäälistä ja opportunismista käsin.
Oli vähän omituista huomata ensimmäistä kertaa, kun näin avuntarvitsijan ja sympatian sijasta tunsinkin itsesääliä siitä, etten halunnut auttaa. Sitten näkemäni heikkous alkoi inhottaa ja sivuutin koko tilanteen. Se oli omituista. Että kappas, näinkin voi ajatella.
Onhan tää hirveän helppo tapa olla olemassa. Itse vaan tykkäsin enemmän siitä erilaisesta käyttöjärjestelmästä, jolla operoin aiemmin :/