Lue keskustelun säännöt.
Todella vaikeiden asioiden jälkeen, olen vahvempi kuin koskaan. Samalla mietin, miksi en kykene empatiaan samalla tavalla. Tervettä?
09.10.2024 |
Minä olin joskus todella herkkä ja epävarma, kuten varmaan nuoret yleensä ovatkin. Olin miellyttävä, todella kiltti ja sellainen kynnysmatto.
Kompensoin omaa häpeää ja epävarmuutta tuolla tavalla. Olen alkoholistien kasvatti, minulla on paljon ikäviä asioita menneisyydessä. Nuoruus oli hankala monella tapaa ja olen ollut useita kertoja itsarin partaalla ja hyvin syvissä vesissä.
Kaiken kruunasi lopulta väkivaltainen suhde, joka vei minulta talouden, sen aikaisen nousukiitoisen uran, läheisiä ihmissuhteita sekä tietenkin itseni kokonaan. Katosin täysin ja olin jopa psykoosin kaltaisessa tilassa, hyvin hukassa itsestäni vuosia. Sekä henkinen, että fyysinen terveys romahti.
Oli työ nousta sieltä, masennus oli järkyttävä ja kaiken nielevä pitkän aikaa. Olin poissa työelämästä ja kuvittelin, etten nouse enää. Olin totaalisen loppu vain.
Kuitenkin nousin hiljaa. Kaikki on nyt ihan ok ja masennus poissa. Edelleen maksan pitkän aikaa tuosta elämänvaiheesta mutta henkisellä tasolla olen tullut niin vahvaksi ja se on muovannut identiteettiäni niin, etten ole toisten mielipiteistä riippuvainen samalla tavalla. En miellytä, pidän puoleni enkä todellakaan jää kynnysmatoksi mihinkään.
Samaan aikaan empatiani on tavallaan kaikonnut. Toki minä ymmärrän surut ja ikävät elämänvaiheet, yksinäisyyden ja kaiken sellaisen.
Voin kuunnella jos joku haluaa avautua mutta suurimmaksi osaksi ihmisen ongelmat ovat sellaisia, jotka voivat olla heille hyväksi ja polkuja kasvuun.
Tottakai toivon suurimmalle osalle hyvää mutta en oikein enää pysty säälimään tai liiaksi empatisoida toisen tilannetta.
En ole tunteeton mutta en vain osaa huolestua enää mistään kuten ennen. Näen vähän eri tavalla tilanteet ja murheet kuin ennen.
Kommentit (116)
En ymmärrä aloitusta, jos kerran normaalit perustunteet toimivat ja olo on perushyvä. Kuulostaa siltä, että omat tarpeet ja rajat ovat löytyneet. Mikä on ongelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko yksi niistä joka elää vain oman pään sisällä? Tuossa ei ollut mitään konreettitista. Mitä teet itse päivisin esim. tänään?
Olen töissä ja vapaa-ajalla teen kaikenlaista.
En taida osata selittää tätä asiaa. Minulla ei siis ole tunteita enää kuten ennen. Joskus mietin pitäisikö olla siitä huolissaan, toisaalta tuntuu niin kevyeltä, että onpa mukavaa.
Enkä halua väheksyä muiden tunteita koska nehän ovat aivan totta heille itselleen. Ovat inhimillisiä tuntevia ihmisiä.
Minä en kuitenkaan tunne enkä väitä enää kuten ennen olisin välittänyt. -ap
Ehkä toipumisesi on tavallaan kesken vielä, olet vaihtoaitiossa turvassa. Jossain vaiheessa jos siltä tuntuu ja henkisiä resursseja riittää, voit kokeilla jotain luovia terapioit
Mahdollisesti näin. Tuo oli hyvin sanottu, että tässä saatav olla aitiopaikalla nyt.
En meinaan ole tässä elämäntilanteessa kyllä mitenkään innostunut auttamaan, siihen resurssit eivät riitä. Se tulee sitten ehkä joskus jos on tullakseen. Voin ymmärtää mutta se riittää nyt.
Pääsin jotenkin rantaan ja nyt tässä vielä vähän hämillään katselen mihin suuntaan tässä mennään. On ihana unelmoida ja tehdä itselleen hyviä päätöksiä. Katsella ja pohtia tuntemuksia mihin tästä toivoisin voivani jatkaa. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko yksi niistä joka elää vain oman pään sisällä? Tuossa ei ollut mitään konreettitista. Mitä teet itse päivisin esim. tänään?
Olen töissä ja vapaa-ajalla teen kaikenlaista.
En taida osata selittää tätä asiaa. Minulla ei siis ole tunteita enää kuten ennen. Joskus mietin pitäisikö olla siitä huolissaan, toisaalta tuntuu niin kevyeltä, että onpa mukavaa.
Enkä halua väheksyä muiden tunteita koska nehän ovat aivan totta heille itselleen. Ovat inhimillisiä tuntevia ihmisiä.
Minä en kuitenkaan tunne enkä väitä enää kuten ennen olisin välittänyt. -ap
Ehkä toipumisesi on tavallaan kesken vielä, olet vaihtoaitiossa turvassa. Jossain vaiheessa jos siltä tuntuu ja henkisiä resursseja riittää, voit kokeilla jotain luovia terapioit
Mjaa.
Eiköhän ne vaikeudet ole opettaneet, ettei muilta saa tukea tai hoivaa. Korostunut itsemyötätunto ja empatian katoaminen ovat vain sopeutumista. Olisi omituista, jos jatkaisi turvan hakemista muista, jos sitä ei - kokemusperusteisesti - muilta kuitenkaan saa.
Tietynlainen tunteiden latteus on normaali traumareaktio.
AP:n kuvauksen perusteella hänen henkinen kestokykynsä ylitettiin tosi railakkaasti.
Empatia toisen ihmisen aktiivista ymmärtämistä. Sääli on sympatiaa toisen kärsimystä kohtaan.
Nämä ovat siis täysin eri asioita.
Itsekin olen eritäin vaikeista oloista lähtöisin, ja pitkään tuntsin vihaa kaikkia ihmisiä kohtaan.
Pitemmittä puheitta eräässä vaiheessa olo alkoi olla niin huono että oli haettava apua. Aloin myös itse aktiivisesti työskentelemään asioitten kanssa, ja vähitellen on ymmärrykseni ennen kaikkea omaa itseäni kohtaan kasvanut niin että olen oppinut rakastamaan ja huolehtimaan siitä sisäisestä pienestä lapsesta joka edelleen sisälläni on. En enää hylkää sitä, ja samalla olen alkanut ymmärtämään myös toisia ja kylenen terveeseen empatiaan. En ole kylmä kivi, mutta osaan asettaa terveet rajani.
Olen kasvanut valtavasti henkisesti, ja löytänyt itsestäni tunteita joita luulin ettei minulla ole. Elämäni on miljoona kertaa parempaa ja kevyempää. Olen päästänyt irti vihasta ja välinpitämätttömydestä, olen avautunut ihmisille ja elämälle ja ennen kaikkea olen oppinut rakastamaan itseäni ja pistämään itseni kaiken edelle. Jos en itse voi hyvin, en voi antaa hyvää myöskään toisille.
On ihanaa olla avoin toisille mutta osata pitää omat rajat ilman olematta ilkeä ja töykeä ja kylmä. En voi kantaa kenenkään taakkaa mutta voin ja haluan olla tukena hänelle joka sitä tukea kaipaa sen verran kun itse osaan ja jaksan. On ihanaa tuntea aidosti kaikki tunteet ja tietää että se että tunnen empatiaa ei edellytä minulta mitään uhriutumista eikä itseni vähentämistä tai kieltämistä. Minua ei voi käyttää hyväksi mutta tuki ja läsnäoleva voin omien voimieni mukaan olla. En hylkää ja käännä selkää kuten minut hylättiin sillä tiedän sen tuskan enkä todellakaan sitä halua tahallaan kenellekän aiheuttaa. Itseni kuitenkin laitan aina kaiken edelle. Omasta jaksamisestani ja henkisestä hyvinvoinnistani pidän visusti huolen, nyt kun sen olen saavuttanut.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloitusta, jos kerran normaalit perustunteet toimivat ja olo on perushyvä. Kuulostaa siltä, että omat tarpeet ja rajat ovat löytyneet. Mikä on ongelma?
Moni entinen miellyttäjä sekä traumataustainen on kasvanut siihen, että omat rajat ovat itsekkyyttä ja muiden tarpeet menevät aina omien edelle. Ihmisellä ei ole arvoa omana itsenään ja oikeus olemassaoloon pitää ansaita rajattomalla empatisoinnilla, miellyttämisellä ja muiden asettamien vaatimusten mukaan elämisellä. Kun ihminen toipumisen myötä alkaa hahmottaa normaaleja rajoja ja omaa erillisyyttään muista, se aluksi tuntuu helposti siltä, että itsestä on tullut empatiakyvytön. Kestää aikansa, että uusi, terveempi suhtautumistapa vakiintuu osaksi persoonaa. On siis ihan ymmärrettävää, että moni on alussa ymmällään siitä, mitä ihmettä oikein tapahtuu ja onko tämä muutos oikeasti hyvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastauksellani en pyri olemaan tunteeton sinua ja kokemuksiasi kohtaan, mutta me ihmiset muutumme. Jos jäämme vertaamaan mitä olimme ennen ja mitä nyt se on loppujen lopuksi aika turhaa ajankulua. Oman aikansa tottakai vie tunnistaa muuttunutta itseään ja miksi se entisen muisteleminen voi antaa taustatukea kaikelle sille mitä itsestään on uutta huomannut .
Kokemukset myös avaavat silmiämme. Erotamme asioita selkeämmin ja mihin kannattaa panostaa empatiaansa ja mikä syö energiaamme. Pystymme järjellisemmin käsittelemään asioita, joihin ehkä ennen meni mukaan sinisilmäisenä sydän täynnä myötätunnon paloa. Ihmiset osaavat myös vedota sinuun halpamaisellakin tavalla ja nyt osaat lukea sitäkin kieltä paremmin. Onko se väärin on tietysti sinun asiasi ja millaisissa tilanteissa suostut olemaan.
Meillä on kaikilla oikeus luottaa ja uskoa ihmisiin. Meillä on oikeus tuntea monella tavalla, mutta juuri sen oikeutemme vuoksi meidän on myös pidettävä rajamme ja mihin asti kannattaa pitää oikeudestaan kiinni. Tällä tarkoitan, että jotkut eivät oivalla oikeuden arvoa ja merkitystä ja herkästi arvostelevat miten tyhmä tai luottavainen on ollutkaan. Että siitä sait, kun rakastuit paski---aiseen ja niin sitten kävi kurjasti. Opimme ajattelemaan itsekin niin, vaikka kyse on ollut lähinnä elämänsä elämisestä ja virheitä sattuu kaikille. Joskus ne virheet ovat todella ratkaisevia elämänkulussamme ja joskus selviämme säikähdyksellä. Viisas oppii ja vahvistuu niistä toistamatta virheitä enää ollenkaan. Siihen prosessiin kuuluu myös oman itsetunnon vahvistuminen ja omien tunteiden arvostaminen.
Tulet muuttumaan vielä lisää. Draamaa siihen ei toivon mukaan enempää tarvita, mutta iän myötä asioiden tärkeys ja merkitys muuttuu väkisinkin. Prosessiin kuuluu oppia pitämään ensisijaisesti huoli itsestäsi, että voimasi riittävät muista huolehtimiseen. On paljon asioita, joissa empatia ja tunteet ovat toissijaisia ja järki on tärkeämpää. Esim. sairauksien, onnettomuuksien ja muiden katastrofien iskiessä järki pelastaa enemmän kuin pelkästään empatia. Myös arjen pienissä tapahtumissakin,
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloitusta, jos kerran normaalit perustunteet toimivat ja olo on perushyvä. Kuulostaa siltä, että omat tarpeet ja rajat ovat löytyneet. Mikä on ongelma?
Omasta mielestäni on surullista, että auttamisenhalun voi menettää kaltoinlohtelun myötä. Ei tarvitse olla huolissaan mistään, mutta toisaalta menettää sen sisäsyntyisen kykynsä korjata epäkohtia. Ja kiinnostuksen korjata epäkohtia.
Ihan kuin olisi saanut kasteen slaavilaiseksi. Vsjo normalna, normal katastrof. Mikään ei toimi, eikä se haittaa yhtään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se huomattu että on oltava tarkka rajojen kanssa työelämässä. Epävakaat persoonat tempaavat helposti lähelleen ja alat ymmärtämään heitä kunnes saat jäävettä niskaan. Ja sitä muuta draaman määrää..
Hyvä merkki kun ihmiset keskittyvät hommiinsa mutteivät tarvitse isompaa tukijaa, säälijää tms. Tuohon valittavien marttyyrien säälimiseen olen täysin kypsä. Sama kiusaajille. Työelämässä on pakko tietyllä tavalla suojata itseään muilta.
Ei kannata odottaa muilta yhtään mitään, fakta numero yksi. Siitä on hyvä lähteä, toki ystävällinen voi silti muille olla. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloitusta, jos kerran normaalit perustunteet toimivat ja olo on perushyvä. Kuulostaa siltä, että omat tarpeet ja rajat ovat löytyneet. Mikä on ongelma?
Moni entinen miellyttäjä sekä traumataustainen on kasvanut siihen, että omat rajat ovat itsekkyyttä ja muiden tarpeet menevät aina omien edelle. Ihmisellä ei ole arvoa omana itsenään ja oikeus olemassaoloon pitää ansaita rajattomalla empatisoinnilla, miellyttämisellä ja muiden asettamien vaatimusten mukaan elämisellä. Kun ihminen toipumisen myötä alkaa hahmottaa normaaleja rajoja ja omaa erillisyyttään muista, se aluksi tuntuu helposti siltä, että itsestä on tullut empatiakyvytön. Kestää aikansa, että uusi, terveempi suhtautumistapa vakiintuu osaksi persoonaa. On siis ihan ymmärrettävää, että moni on alussa ymmällään siitä, mitä ihmettä oikein tapahtuu ja onko tämä muutos oikeasti hyvä asia.
Todella hienosti kiteytetty. En olisi osannut sanoittaa tätä koska ihmettelen toki itsekin tätä miksi minä ihmettelen tätä muuttunutta tilannetta. Sillä tämähän on erittäin toivottu tilanne.
Kuitenkin väistämättä olen pohtinut, että onko tämä nyt ok ja samaan aikaan olen erittäin kiitollinen ja sitä mieltä, että uusi sivu on avautunut ja tuntuu kuin olisin elämässä kiinni.
Tästä tuli erittäin kiinnostava ketju, kiitoksia teille, jotka osaatte nämä asiat avata paremmin. -ap
Joskus on muuten ihan hauska katsoa eläinvideoita Tubessa, miten auttavat toisiaan ilman mitään ajatusta hyötymisestä. Ihmiset ovat tässäkin asiassa heikoin laji ja valitettavasti siihen on vain totuttava ja elettävä pääsääntöisesti itsensä kanssa.
Enkä tarkoita sitä, etteikö hyviäkin ihmissuhteita ole, mutta ne saattavat hävitä silmänräpäyksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko yksi niistä joka elää vain oman pään sisällä? Tuossa ei ollut mitään konreettitista. Mitä teet itse päivisin esim. tänään?
Olen töissä ja vapaa-ajalla teen kaikenlaista.
En taida osata selittää tätä asiaa. Minulla ei siis ole tunteita enää kuten ennen. Joskus mietin pitäisikö olla siitä huolissaan, toisaalta tuntuu niin kevyeltä, että onpa mukavaa.
Enkä halua väheksyä muiden tunteita koska nehän ovat aivan totta heille itselleen. Ovat inhimillisiä tuntevia ihmisiä.
Minä en kuitenkaan tunne enkä väitä enää kuten ennen olisin välittänyt. -ap
Ehkä toipumisesi on tavallaan kesken vielä, olet vaihtoaitiossa turvassa. Jossain vaiheessa jos siltä tuntuu ja henkisiä resurss
Onhan tämäkin kyllä osa totuutta, etten oikeastaan kyllä jaksa tukeutua ihmisiin. Siis, pärjään omillani kaikista parhaiten tai niin olen asian päättänyt.
Käyn kyllä terapiassa nykyään mutta lähinnä yritän vain työstää asioita jonkinlaiseen pakettiin.
Mutta esimerkiksi edes omaa äitiäni en pysty halaamaan. Se tuntuu vastenmieliseltä ajatuksen tasollakin.
Enkä avaudu juurikaan elämästäni nykyään muille, siis oikeassa elämässä. Olen tasapainoinen, kuuntelen ja voin olla hyvää, jopa hauskaa seuraa mutta on minulla se panssari. Minusta se on turvallinen ja hyvä asia. Ainakin nyt toistaiseksi.
Ikää alkaa olemaan 30 vuotta pian ja nyt vasta tuntuu, että se oma elämä alkaa. Haluan pitää siitä kiinni ja haluan tehdä paljon töitä elämäni eteen. En tarvitse välttämättä perhettä mutta haluan rakentaa oman pesäni sellaiseksi kuin itse koen parhaimmaksi. Tahdon tietynlaiseen uraan tähdätä ja kehittää fyysistä voimaani. Siinä nyt ainakin jotain tavoitteita, jotka ovat minulle sellaisia turvallisuutta tuovia rakennuspalikoita. -ap
Vierailija kirjoitti:
Joskus on muuten ihan hauska katsoa eläinvideoita Tubessa, miten auttavat toisiaan ilman mitään ajatusta hyötymisestä. Ihmiset ovat tässäkin asiassa heikoin laji ja valitettavasti siihen on vain totuttava ja elettävä pääsääntöisesti itsensä kanssa.
Enkä tarkoita sitä, etteikö hyviäkin ihmissuhteita ole, mutta ne saattavat hävitä silmänräpäyksessä.
Lisätään tähän vielä, että näissä eläinvideoissa tulee satojatuhansia peukkuja sekä sydämiä. Mitäs luulette, montako sydäntä tulee siitä, kun joku auttaa toista ihmistä? Voi olla aika paljon vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus on muuten ihan hauska katsoa eläinvideoita Tubessa, miten auttavat toisiaan ilman mitään ajatusta hyötymisestä. Ihmiset ovat tässäkin asiassa heikoin laji ja valitettavasti siihen on vain totuttava ja elettävä pääsääntöisesti itsensä kanssa.
Enkä tarkoita sitä, etteikö hyviäkin ihmissuhteita ole, mutta ne saattavat hävitä silmänräpäyksessä.
Lisätään tähän vielä, että näissä eläinvideoissa tulee satojatuhansia peukkuja sekä sydämiä. Mitäs luulette, montako sydäntä tulee siitä, kun joku auttaa toista ihmistä? Voi olla aika paljon vähemmän.
Nääh. Ihmisten kesken se menee niin, että avuliaisuus ja ystävällisyys tulkitaan huomiohakuisuudeksi. Sitten joku moukka kimpaantuu ja alkaa nöyryyttää "kilpailijaansa". Kun avulias on lannistettu, joku tuntee omantunnon pistoksen ja tulee sen päähänpotkitun luokse sanomaan sanat: "elä vähän!" tai "hae apua!" tai "tee jotain!" tai "älä anna periksi!".
Ja itse sitä miettii, kuinka outo olisikaan, jos lähtisi samaan rumbaan uudestaan :D Voin olla ystävällinen itse itselleni. Sitä minut hylännyttä yhteisöä sen sijaan ahdistaa, kun eivät tiedä kuka on 'toiseksi huomiohakuisin' ja kenet viskataan bussin alle seuraavaksi. Noh, ahdistukoot keskenään.
Sääli ja empatia ovat kaksi eri asiaa, tiedäthän sen?
Sanoisin, että säälimisen lopettaminen on hyvä juttu, mutta empatian katoaminen viittaisi itsensä kovettamiseen.
Suhtautumisesi kuulostaa kuitenkin minusta ihan terveeltä. Hienoa, että olet päässyt yli vaikeuksistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus on muuten ihan hauska katsoa eläinvideoita Tubessa, miten auttavat toisiaan ilman mitään ajatusta hyötymisestä. Ihmiset ovat tässäkin asiassa heikoin laji ja valitettavasti siihen on vain totuttava ja elettävä pääsääntöisesti itsensä kanssa.
Enkä tarkoita sitä, etteikö hyviäkin ihmissuhteita ole, mutta ne saattavat hävitä silmänräpäyksessä.
Lisätään tähän vielä, että näissä eläinvideoissa tulee satojatuhansia peukkuja sekä sydämiä. Mitäs luulette, montako sydäntä tulee siitä, kun joku auttaa toista ihmistä? Voi olla aika paljon vähemmän.
Nääh. Ihmisten kesken se menee niin, että avuliaisuus ja ystävällisyys tulkitaan huomiohakuisuudeksi. Sitten joku moukka kimpaantuu ja alkaa nöyryyttää "kilpailijaansa". Kun avulias on lannistettu, joku tuntee om
Ota itseäsi niskasta kiinni! :D
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata odottaa muilta yhtään mitään, fakta numero yksi. Siitä on hyvä lähteä, toki ystävällinen voi silti muille olla. :)
Maalaisjuntti alapeukuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Joskus on muuten ihan hauska katsoa eläinvideoita Tubessa, miten auttavat toisiaan ilman mitään ajatusta hyötymisestä. Ihmiset ovat tässäkin asiassa heikoin laji ja valitettavasti siihen on vain totuttava ja elettävä pääsääntöisesti itsensä kanssa.
Enkä tarkoita sitä, etteikö hyviäkin ihmissuhteita ole, mutta ne saattavat hävitä silmänräpäyksessä.
Ja faktaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus on muuten ihan hauska katsoa eläinvideoita Tubessa, miten auttavat toisiaan ilman mitään ajatusta hyötymisestä. Ihmiset ovat tässäkin asiassa heikoin laji ja valitettavasti siihen on vain totuttava ja elettävä pääsääntöisesti itsensä kanssa.
Enkä tarkoita sitä, etteikö hyviäkin ihmissuhteita ole, mutta ne saattavat hävitä silmänräpäyksessä.
Lisätään tähän vielä, että näissä eläinvideoissa tulee satojatuhansia peukkuja sekä sydämiä. Mitäs luulette, montako sydäntä tulee siitä, kun joku auttaa toista ihmistä? Voi olla aika paljon vähemmän.
Nääh. Ihmisten kesken se menee niin, että avuliaisuus ja ystävällisyys tulkitaan huomiohakuisuudeksi. Sitten joku moukka kimpaantuu ja alkaa nöyryyttää "kilpailijaansa". Kun avulias on lannistettu, joku tuntee om
Ne tietävät vaistomaisesti, että sosiaalisia uhkia ympärilleen kuvitteleva ihmistyyppi tarvitsee taisteluita pysyäkseen harmittomana lähipiirilleen. Jos näitä 'uhkia' ei nouse sosiaalisen piirin ulkokehältä, niitä aletaan kuvitella sosiaalisen piirin sisäkehälle. Ja sitä kiusaajatyyppisen lähipiiri pelkää.
Tai ainakin itse oletan, että nuo "tee jotain!" -tyyppiset kommentit eivät ole pyyteetöntä rohkaisua, vaan ne ovat tavallaan moukan sisäpiirin harjoittamaa itsesuojelua. Viisas ymmärtää keskittyä näissä tilanteissa itseensä.
Ehkä toipumisesi on tavallaan kesken vielä, olet vaihtoaitiossa turvassa. Jossain vaiheessa jos siltä tuntuu ja henkisiä resursseja riittää, voit kokeilla jotain luovia terapioita tai jotain muuta mikä voisi avata elämää eri tavoin. Suurin ilo ja onni ihmiselle tulee toisten auttamisesta ja avun vastaanottamisesta, jotka ovat merkkejä siitä, että maailma on turvallinen ja voi luottaa toisiin ihmisiin.