Lue keskustelun säännöt.
Lapset ja uusi puoliso
09.10.2024 |
Toivoisin ettei tähän tulisi "uusperhe on älytön idea" -kommentteja, koska yritän aidosti järjellä ratkaista asiaa.
Eli, olen asunut "uuden" miesystäväni kanssa vuoden verran. Lapseni (2, tyttö ja poika, eskarilainen ja vitosluokkalainen) olivat eron jälkeen enimmäkseen isällään koska se oli heidän lapsuudenkotinsa, isohko talo, minulla ensin pieni yksiö ja nyt isompi asunto. Nyt ovat luonani ehkä 1/3 ajasta sovittuina päivinä.
Sekä minä, lapset että eksäni haluaisimme jo 50/50-järjestelyä. Vanhempi lapseni haluaisi olla luonani enemmänkin, ikävöi minua. Miesystäväni on hyvä lasten kanssa, ei tosin juuri osallistu varsinaiseen "härdelliin", minusta se on minun velvollisuuteni koska minun lapseni. On todella ystävällinen lapsille ja ymmärtää että he ovat etusijalla elämässäni. Mutta hän on usein väsynyt töistä ja asuntomme on pieni ja omaa rauhaa ei saa, joten ei oikein ole tykännyt jos on tullut ylimääräisiä lapsipäiviä.
Lapseni tarvitsevat minua ja minä heitä. Haluaisin että he olisivat tervetulleita kotiini ihan milloin vain, vanhempi puhuukin tästä jo toisena kotinaan. Olen ajatellut että antaisin tälle vielä aikaa pari kuukautta, mutta päivä päivältä tuntuu pahemmalta. He kasvavat niin nopeasti ja varsinkin vanhempi kaipaa nimenomaan äitiään, hänellä on haasteita tunne-elämässä ja ilmeisesti ymmärrän häntä paremmin kuin isänsä.
Omat asunnot -systeemi on ollut myös mietinnässä, mutta ei kumpaakaan oikein nappaa koska haluaisimme jakaa arjen.
Alan silti kallistua siihen että lapset ensin, parisuhde tulee toisena varsinkin kun kyseessä ei ole lasten isä...
Mitä te tekisitte?
Kommentit (68)
Olen itse kolmannen polven eronnut ja oma kokemukseni on, että uusperheet harvoin toimii kaikkien näkökulmasta. Siis todella, todella harvoin. Usein niissäkin, joissa näin ajatellaan, sivuutetaan ainakin yhden osapuolen, yleensä lapsen kokemus asiasta. Jo se on todella rikkovaa, jos lapsi aistii, ettei ole toivottua seuraa omassa kodissaan.
Itse olen päätynyt siihen ratkaisuun, ettei uudet kumppanit kuulu minun ja lasten kotiin tai perheeseen. Toisessa kodissa kuitenkin kuuluu ja ei vaan ota toimiakseen. Nekin haasteet heijastuu sitten minun kotiini.
Tämä yltiörehellinen vastaukseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos jo tässä vaiheessa kommenteista!
Lapseni ovat etusijalla, siksihän he jäivät isälleen aluksi asumaan eivätkä minun kanssani sinne yksiöön. Lähinnä olen ajatellut että edetään rauhallisessa tahdissa että kaikki tottuvat asioihin. Nyt vain ikävä alkaa olla liian suuri.
Luulen että aika pian sanon miehelleni että haluan lapset luokseni puolet ajasta. Jos hän ei sitä jaksa, niin oma asunto hänelle sitten.
Ihmeellistä että miten tämän avaaminen kirjallisesti täällä selvensi päätä!
Ap
"jos hän ei sitä jaksa"
Me asuttiin exän kanssa vuorotellen meidän vanhassa kodissa lapsen kanssa pari vuotta erosta. Elelin uuden kumppanini kanssa sitten ne viikot kun isä oli lapsensa kanssa. Erinomaisen hyvä ratkaisu; lapsi sai rauhassa totutella uuteen tilanteeseen ja meillä pysyi miehen kanssa homma tuoreena kun ei heti hötkytty laittamaan yhteistä kotia. Siinä sitten hiljalleen mies vieraili enemmänkin lapsen ja minun luona, ja harrastettiin ja touhuttiin yhdessä. Haisteltiin siinä varmaan molemmat, että voiko mies ajatella yhteistä elämää toisen miehen lapsen kanssa. No, nyt 8 vuotta myöhemmin asumme yhdessä, teini meidän kanssa aina parin viikon syklissä, ja ovat miehen kanssa niin läheiset, että mieskin jo jännittää muutaman vuoden sisään tapahtuvaa nuoren omilleen muuttoa.
Homma olisi aika varmasti kuivunut kasaan jos mies ja poika ei olisi lähentyneet ja tulleet perheeksi, mutta yhtenä tärkeänä seikkana onnistumiselle pidän sitä että kaikille oli aikaa sopeutua.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä tilanteeseen aloittajalle!
Valitettavasti täällä suurin osa kommentoijista on katkeria mammoja, niin vastaukset on pitkälti piikitteleviä ja omien uhrauksien esille nostamista.
Teillä kuulostaa hyvä ja keskusteleva yhteys olevan, joten varmasti saatte kaikille sopivan ratkaisun mietittyä. Vaihtoehtoja onneksi on olemassa.
Tämän kanssa täysin samaa mieltä! Ja kuinka monessa ydinperheessä on mies joka ei kaipaa yhtään lepoa työpäivän jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kolmannen polven eronnut ja oma kokemukseni on, että uusperheet harvoin toimii kaikkien näkökulmasta. Siis todella, todella harvoin. Usein niissäkin, joissa näin ajatellaan, sivuutetaan ainakin yhden osapuolen, yleensä lapsen kokemus asiasta. Jo se on todella rikkovaa, jos lapsi aistii, ettei ole toivottua seuraa omassa kodissaan.
Itse olen päätynyt siihen ratkaisuun, ettei uudet kumppanit kuulu minun ja lasten kotiin tai perheeseen. Toisessa kodissa kuitenkin kuuluu ja ei vaan ota toimiakseen. Nekin haasteet heijastuu sitten minun kotiini.
Tämä yltiörehellinen vastaukseni.
Minä olin ei-toivottua seuraa ydinperheessä koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Että ei se pelkästään uusperheisiin rajoitu. Sori ohis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä tilanteeseen aloittajalle!
Valitettavasti täällä suurin osa kommentoijista on katkeria mammoja, niin vastaukset on pitkälti piikitteleviä ja omien uhrauksien esille nostamista.
Teillä kuulostaa hyvä ja keskusteleva yhteys olevan, joten varmasti saatte kaikille sopivan ratkaisun mietittyä. Vaihtoehtoja onneksi on olemassa.
Tämän kanssa täysin samaa mieltä! Ja kuinka monessa ydinperheessä on mies joka ei kaipaa yhtään lepoa työpäivän jälkeen?
Sun on pakko olla mies. Jotkut miehet eivät hoksaa sitä, että aika monessa perheessä äitikin kaipaisi lepoa työpäivän jälkeen.
Älytön 'ongelma' ylipäätään. Mies joko valitsee sen levon, omissa rauhallisissa nurkissaan, tai sitten keksii tavan lepäillä lapsista huolimatta jos valitsee asustella aloittajan kanssa. Aloittajalla ei taida olla muuta vaihtoehtoa kun maalata sille miehelle realiteetit ja pyytää tekemään itse päätöksensä niiden valossa.
-t nro 63
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä tilanteeseen aloittajalle!
Valitettavasti täällä suurin osa kommentoijista on katkeria mammoja, niin vastaukset on pitkälti piikitteleviä ja omien uhrauksien esille nostamista.
Teillä kuulostaa hyvä ja keskusteleva yhteys olevan, joten varmasti saatte kaikille sopivan ratkaisun mietittyä. Vaihtoehtoja onneksi on olemassa.
Tämän kanssa täysin samaa mieltä! Ja kuinka monessa ydinperheessä on mies joka ei kaipaa yhtään lepoa työpäivän jälkeen?
Meinaatko, etteivät ydinperheiden äidit kaipaa lepoa työpäivän jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kolmannen polven eronnut ja oma kokemukseni on, että uusperheet harvoin toimii kaikkien näkökulmasta. Siis todella, todella harvoin. Usein niissäkin, joissa näin ajatellaan, sivuutetaan ainakin yhden osapuolen, yleensä lapsen kokemus asiasta. Jo se on todella rikkovaa, jos lapsi aistii, ettei ole toivottua seuraa omassa kodissaan.
Itse olen päätynyt siihen ratkaisuun, ettei uudet kumppanit kuulu minun ja lasten kotiin tai perheeseen. Toisessa kodissa kuitenkin kuuluu ja ei vaan ota toimiakseen. Nekin haasteet heijastuu sitten minun kotiini.
Tämä yltiörehellinen vastaukseni.
Minä olin ei-toivottua seuraa ydinperheessä koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Että ei se pelkästään uusperheisiin rajoitu. Sori ohis.
Ydinperheen traumatisoima olen itsekin. Silti pystyn näkemään ongelmat vanhempien uusien suhteiden kanssa. Toinen ohis.
Ero johtui, kun ex löysi uuden. Sitten erosivat ja tuore lapsi viettää lähes kaiken ajan äidillään. Etenkin kuopus reagoi suunnattomasti, kun lähti äitipuoli ja tuore pikkuveli pois elämästään.
Itse muutin miesystäväni kanssa yhteen, kun lapset olivat muuttaneet pois kotoa