Onko täällä vanhempia, jotka ovat katkaiseet välit lapsiinsa, tai eivät itse ole aktiivisia yhteydenottoon

Vierailija kirjoitti:

Jos joku rakas aikuinen, vaikka se olisi oma lapsi, lopettaa yhteydenpidon ei ole oman mielenterveyden kannalta muuta vaihtoehtoa, kuin poistaa henkilö ajatuksistaan. Täällä kuitenkin joutuu elämään siihen asti, kunnes kuolema korjaa.

Voi kun sen asian poistaminen olisikin helppoa, minä en ainakaan saa poikaani mielestä vaikka jo 39, ainut lapsi kun vielä on. On orpo olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin mikä on mennyt vanhempien elämässä vinksalleen, jos ei rakasta omaa lastaan. Yhteydenpidon rajoittamisen ymmärtää, jos lapsi on kirjaimellisesti vaarallinen.

Se, että hänestä ei tullut menestyvää, työssäkäyvää tai käyttäydy kuten mamma toivoo, ei kuitenkaan ole syitä ryhtyä jääkalikaksi omaa lasta kohtaan.

 

Rakastaminen on kortilla, kun toinen ihminen valehtelee, manipuloi tai hyväksikäyttää. Oli oma lapsi tai ei. 

Se on helppo huudella viisauksia, jos ei ole kokenut elämää häiriintyneen lapsen kanssa. Ei ole oikein muita lapsia kohtaan, jos yksi vie energiasta 99%, ja silti meininki on yhtä haistattelua ja täyttä välinpitämättömyyttä perheen säännöistä. 

Ymmärrän. Tästä tulee mieleen eräs toinen ketju, jossa keskusteltiin, mitä pitää tehdä, jos lapsi tulee potkien ja lyöden päälle. Ymmärtämättömin kommentti oli sellainen, että painetaan käsi alas ja sanotaan, ettei saa lyödä. Anteeksi mitä? Toinen tulee päälle raivolla ja sitten muka rauhoitetaan lapsi sanomalla, ettei lyödä?

Ehkä hän on katsonut Ylen miten estää raiskaus videon.

Minulla on lapsi, joka valehtelee. On itse sanonut, että hän välillä valehtelee kaiken, mitä puhuu vain katsoakseen, paljon valheista menee läpi. Hän on myös sanonut huomanneensa olevansa hyvä manipuloimaan. Olen hänen kanssaan tekemisissä, mutta en koskaan usko, mitä hän puhuu. Varmaan ihan turhaan. Mikä ihmissuhde tämä tällainen on?

Ps. Häntä ei todellakaan kasvatettu tällaiseksi. Molemmat vanhemmat olemme hyvin rehellisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisen lapseni isä on mieletään sairas ja täysin itsekeskeinen, ja koen että tyttö on perinyt ja omaksunut osan tästä luonteenpirteestä.

Hänen maailmaan ei mahdu mitään muuta kuin hän ja hänen tarpeensa, ja valehtelee häpeilemättä tai jättää oleellisia asioita sanomatta. Ei suorittanut kouluja kunnolla loppuun, ja elelee sosiaalituilla vailla pientäkään häpeää. Kehtaa kyllä vaatia rahaa ulkomaan matkaan, mutta töitä ei hae. On hakenut kaikenmaailman diagnoosit, joihin vetoaa kun ei halua tehdä jotain. Aikaa ja energiaa riittää tietokonepelien kanssa ähräämiseen kyllä. Kun tätä tietokoneella tai puhelimella pelaamista nuorempana rajoitin, niin itkupotkuraivareiden kanssa häivyttiin isän luo pelaamaan. Mahdoton kasvatettava, kun isä sallii kaiken.

Hän ei nuorempana

Ihminen kehittyy manipuloivaksi lähinnä olosuhteissa, joissa hän ei voi ilmaista tarpeitaan ja toiveitaan suoraan. Ihminen on hypersosiaalinen eläin, joka kaipaa lajikumppaniensa seuraa ja sietää ennemmin huonoa kohtelua kuin jää yksin. 

Saatoit lipsauttaa tunnustuksen...

Eri ihmiset kokevat eri tavalla sen, voiko tarpeita ja toiveita ilmaista suoraan. Omista lapsistani yksi on kokenut, että ei voinut, kun taas kolmen muun mielestä voi. Meille vanhemmille näytti siltä, että eniten ja suorimmin tarpeitaan ja toiveitaan näytti se, jonka mielestä niitä ei voinut näyttää. Ei aivan yksinertaista tämä vanhemmuus ja lasten kuunteleminen.

Putosi, sattui sana kivinen

rintaani vielä elävään.

Mitäpä siitä, tiesin kyllä sen.

Kai tästä jotenkin selvitään.

Tänään minulla on paljon tehtävää

muisti täytyy tappaa kokonaan

kiveksi täytyy sielu jähmettää

ja elämään on opittava uudestaan.

Kunpa olisi toisin...

Tuolla ulkona kohisee kesä kuin juhlien.

Tajusin kauan aikaa sitten

valoisan päivän, talon autiuden.



-anna ahmatova

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisen lapseni isä on mieletään sairas ja täysin itsekeskeinen, ja koen että tyttö on perinyt ja omaksunut osan tästä luonteenpirteestä.

Hänen maailmaan ei mahdu mitään muuta kuin hän ja hänen tarpeensa, ja valehtelee häpeilemättä tai jättää oleellisia asioita sanomatta. Ei suorittanut kouluja kunnolla loppuun, ja elelee sosiaalituilla vailla pientäkään häpeää. Kehtaa kyllä vaatia rahaa ulkomaan matkaan, mutta töitä ei hae. On hakenut kaikenmaailman diagnoosit, joihin vetoaa kun ei halua tehdä jotain. Aikaa ja energiaa riittää tietokonepelien kanssa ähräämiseen kyllä. Kun tätä tietokoneella tai puhelimella pelaamista nuorempana rajoitin, niin itkupotkuraivareiden kanssa häivyttiin isän luo pelaamaan. Mahdoton kasvatettava, kun isä sallii kaiken.

Hän ei nuorempana osallistunut juuri lainkaan pikkusisarusten (eri isä) kanssa olemiseen, ja hän on monta kertaa aiheut

Ehkä jotkut ekan lapsen ongelmat on jääneet huomaamatta,  kuten yksinäisyys tai kaverittomuus ja lapsikin on menettänyt uskonsa, kun uudet lapset vie kaiken huomion? Kuulostaa vaan lapsen puolesta tosi kurjalle. 

Vierailija kirjoitti:

Eri ihmiset kokevat eri tavalla sen, voiko tarpeita ja toiveita ilmaista suoraan. Omista lapsistani yksi on kokenut, että ei voinut, kun taas kolmen muun mielestä voi. Meille vanhemmille näytti siltä, että eniten ja suorimmin tarpeitaan ja toiveitaan näytti se, jonka mielestä niitä ei voinut näyttää. Ei aivan yksinertaista tämä vanhemmuus ja lasten kuunteleminen.

Vastasitteko sitten niihin esitettyihin tarpeisiin, kun kerran jäi tunne, ettei niitä voinut ilmaista?

Vierailija kirjoitti:

Eri ihmiset kokevat eri tavalla sen, voiko tarpeita ja toiveita ilmaista suoraan. Omista lapsistani yksi on kokenut, että ei voinut, kun taas kolmen muun mielestä voi. Meille vanhemmille näytti siltä, että eniten ja suorimmin tarpeitaan ja toiveitaan näytti se, jonka mielestä niitä ei voinut näyttää. Ei aivan yksinertaista tämä vanhemmuus ja lasten kuunteleminen.

Kävikö ehkä niin, että aloitte sivuuttaa hänen tarpeitaan olettaen, että lapsi oppii sillä tavalla vaatimattomammaksi? Lapsen näkökulmasta se on voinut tuntua siltä kuin koiraa koulutettaisiin. Tosin nykyään edes koiria ei saa kouluttaa jääkausi-menetelmällä...

Vähän erilainen keskustelu kuin monet lasten hankintaa, vauvoja ja pieniä lapsia koskevat aiheet tällä palstalla. Ilmeisesti realismi iskee tajuntaan monen kohdalla vasta jälkikäteen. Ikävää myös näiden lasten kannalta, joista osaa toisenlainen vanhemmuus olisi voinut auttaa pärjäämään elämässä paremmin.

On.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri ihmiset kokevat eri tavalla sen, voiko tarpeita ja toiveita ilmaista suoraan. Omista lapsistani yksi on kokenut, että ei voinut, kun taas kolmen muun mielestä voi. Meille vanhemmille näytti siltä, että eniten ja suorimmin tarpeitaan ja toiveitaan näytti se, jonka mielestä niitä ei voinut näyttää. Ei aivan yksinertaista tämä vanhemmuus ja lasten kuunteleminen.

Vastasitteko sitten niihin esitettyihin tarpeisiin, kun kerran jäi tunne, ettei niitä voinut ilmaista?

Vastasimme parhaamme mukaan. Tiedostimme, että lapsi tarvitsi paljon tukea ja pyrimme sitä antamaan, itse ja ammattilaisten avustuksella. Ei riittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisen lapseni isä on mieletään sairas ja täysin itsekeskeinen, ja koen että tyttö on perinyt ja omaksunut osan tästä luonteenpirteestä.

Hänen maailmaan ei mahdu mitään muuta kuin hän ja hänen tarpeensa, ja valehtelee häpeilemättä tai jättää oleellisia asioita sanomatta. Ei suorittanut kouluja kunnolla loppuun, ja elelee sosiaalituilla vailla pientäkään häpeää. Kehtaa kyllä vaatia rahaa ulkomaan matkaan, mutta töitä ei hae. On hakenut kaikenmaailman diagnoosit, joihin vetoaa kun ei halua tehdä jotain. Aikaa ja energiaa riittää tietokonepelien kanssa ähräämiseen kyllä. Kun tätä tietokoneella tai puhelimella pelaamista nuorempana rajoitin, niin itkupotkuraivareiden kanssa häivyttiin isän luo pelaamaan. Mahdoton kasvatettava, kun isä sallii kaiken.

Hän ei nuorempana osallistunut juuri lainkaan pikkusisarusten (eri is

Ehkä jotkut ekan lapsen ongelmat on jääneet huomaamatta,  kuten yksinäisyys tai kaverittomuus ja lapsikin on menettänyt uskonsa, kun uudet lapset vie kaiken huomion? Kuulostaa vaan lapsen puolesta tosi kurjalle. 

Et sitten voi uskoa äitiä, joka sanoo, että lapsi on perinyt (ja oppinut) isältään luonteenpiirteitä ja toimintamalleja? On pakko yrittää vääntää asia toisin, vaikket ole koskaan nähnyt koko perhettä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin mikä on mennyt vanhempien elämässä vinksalleen, jos ei rakasta omaa lastaan. Yhteydenpidon rajoittamisen ymmärtää, jos lapsi on kirjaimellisesti vaarallinen.

Se, että hänestä ei tullut menestyvää, työssäkäyvää tai käyttäydy kuten mamma toivoo, ei kuitenkaan ole syitä ryhtyä jääkalikaksi omaa lasta kohtaan.

 

Rakastaminen on kortilla, kun toinen ihminen valehtelee, manipuloi tai hyväksikäyttää. Oli oma lapsi tai ei. 

Se on helppo huudella viisauksia, jos ei ole kokenut elämää häiriintyneen lapsen kanssa. Ei ole oikein muita lapsia kohtaan, jos yksi vie energiasta 99%, ja silti meininki on yhtä haistattelua ja täyttä välinpitämättömyyttä perheen säännöistä. 

Meidän perheess

Itseasiassa vaikutat hyvin narsistiselle ja huomionhakuiselle henkilölle, jonka ympärillä koko muun perheen elämän olisi pitänyt pyöriä. Voihan olla, että seurassasi ei viihdy tyttö/poikaystävä, puoliso, vanhemmat, mahdolliset omat lapsesi, ystävät, tuttavat ja työkaverit.

Enkä ole äitisi tai sisaruksesi 😁 Löytyykö joku ihminen, jonka mielestä olet kiva ja hauskaa seuraa? Terapeuttia ei lasketa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovat hulluja. Miksi ne välit pitää katkaista? Eikö voi antaa vaan olla ilman mitään dramaattisia ratkaisuja?

Kirjoitin aloituksessa, etten tarkoita välttämättä välien katkaisua, vaan myös passiivisuutta. Eli sitä, että asioiden antaa olla. Kysymys molemmille, heille ja välien katkaisijoille.

Minä taas tarkoitin näitä välien katkaisijoita tuolla kommentillani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin mikä on mennyt vanhempien elämässä vinksalleen, jos ei rakasta omaa lastaan. Yhteydenpidon rajoittamisen ymmärtää, jos lapsi on kirjaimellisesti vaarallinen.

Se, että hänestä ei tullut menestyvää, työssäkäyvää tai käyttäydy kuten mamma toivoo, ei kuitenkaan ole syitä ryhtyä jääkalikaksi omaa lasta kohtaan.

 

Rakastaminen on kortilla, kun toinen ihminen valehtelee, manipuloi tai hyväksikäyttää. Oli oma lapsi tai ei. 

Se on helppo huudella viisauksia, jos ei ole kokenut elämää häiriintyneen lapsen kanssa. Ei ole oikein muita lapsia kohtaan, jos yksi vie energiasta 99%, ja silti meininki on yhtä haistattelua ja täyttä välinpitämättömyyttä perheen säännöis

Itseasiassa vaikutat hyvin narsistiselle ja huomionhakuiselle henkilölle, jonka ympärillä koko muun perheen elämän olisi pitänyt pyöriä. Voihan olla, että seurassasi ei viihdy tyttö/poikaystävä, puoliso, vanhemmat, mahdolliset omat lapsesi, ystävät, tuttavat ja työkaverit.

Enkä ole äitisi tai sisaruksesi 😁 Löytyykö joku ihminen, jonka mielestä olet kiva ja hauskaa seuraa? Terapeuttia ei lasketa.

Sinä taas vaikutat henkilöltä, joka ei osaa tehdä lainauksia, joten ei voi tietää, kenelle kommenttisi oli suunnattu. 

Vierailija kirjoitti:

Haluaisiko joku viisastelija kertoa, miten vaaditaan tällainen esikoinen osallistumaan perheeseen, jos esikoinen sylkee vauvan päälle ja jää kiinni siitä, että yrittää ujuttaa omia mielialalääkkeitä jauhettuna vauvan soseeseen? Ihan tavallista murrosikäisen oireilua, eikö totta?

Jep. Ihmiset eivät tajua miten häiriintynyt yksilö voi olla jo lapsesta lähtien. Lukekaa vaikka Nancy Spungenin äidin kirjoittama kirja Nancy. Kaikkia ei voi auttaa.

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisiko joku viisastelija kertoa, miten vaaditaan tällainen esikoinen osallistumaan perheeseen, jos esikoinen sylkee vauvan päälle ja jää kiinni siitä, että yrittää ujuttaa omia mielialalääkkeitä jauhettuna vauvan soseeseen? Ihan tavallista murrosikäisen oireilua, eikö totta?

Jep. Ihmiset eivät tajua miten häiriintynyt yksilö voi olla jo lapsesta lähtien. Lukekaa vaikka Nancy Spungenin äidin kirjoittama kirja Nancy. Kaikkia ei voi auttaa.

Yleensä villien tarinoiden kertoja on lapsen äiti, koska suomessa ne tarinat uppoaa.

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisiko joku viisastelija kertoa, miten vaaditaan tällainen esikoinen osallistumaan perheeseen, jos esikoinen sylkee vauvan päälle ja jää kiinni siitä, että yrittää ujuttaa omia mielialalääkkeitä jauhettuna vauvan soseeseen? Ihan tavallista murrosikäisen oireilua, eikö totta?

Jep. Ihmiset eivät tajua miten häiriintynyt yksilö voi olla jo lapsesta lähtien. Lukekaa vaikka Nancy Spungenin äidin kirjoittama kirja Nancy. Kaikkia ei voi auttaa.

Ajatus siitä, että oma lapsi voisi olla esim psykopaatti, on pelottava. On helpompi ajatella, että tuo toinen ei vain ole osannut kasvattaa, kuin ajatella, että myös minulla voisi ollatuollainen lapsi. 

 

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisiko joku viisastelija kertoa, miten vaaditaan tällainen esikoinen osallistumaan perheeseen, jos esikoinen sylkee vauvan päälle ja jää kiinni siitä, että yrittää ujuttaa omia mielialalääkkeitä jauhettuna vauvan soseeseen? Ihan tavallista murrosikäisen oireilua, eikö totta?

Jep. Ihmiset eivät tajua miten häiriintynyt yksilö voi olla jo lapsesta lähtien. Lukekaa vaikka Nancy Spungenin äidin kirjoittama kirja Nancy. Kaikkia ei voi auttaa.

Ajatus siitä, että oma lapsi voisi olla esim psykopaatti, on pelottava. On helpompi ajatella, että tuo toinen ei vain ole osannut kasvattaa, kuin ajatella, että myös minulla voisi ollatuollainen lapsi. 

 

Juuri tästä on kyse. Oikeasti osa lapsista on häiriintyneitä, vaikka vanhemmat tekisivät mitä. Rakkaus ei auta.

Paras äitiydestä kertova kirja on Poikani Kevin.