24-vuotias vastavalmistunut pomoksi? Miten mahdollista?
Voisiko joku selittää, miten millään lakipykälällä on mahdollista, että päällikkövirkaan mediatalossa värvätään sisäisesti parin vuoden työkokemuksella nuori nainen, vailla työssä vaadittavaa kokemusta?
Paikka ei ole ollut edes yleisessä haussa, konsernissa on tehty mittavia kiristyksiä ja irtisanomisia, porukkaa on protestina lähtenyt ja osan työnkuvaa heikennetty mm.arkityöstä vuorokiertoon.
Ja nyt konsernin sisällä nimitetty tämä yksi ihminen esihenkilöksi itseään puolet kokeneemmille
En ole tossa konsernissa ONNEKSI enkä haluaisi edes tuota työtä, tuli linkkarissa vaan vastaan tutun tutun nimitysuutinen tämä ihminen on ollu kesähessuna vielä pari kesää sitten ja nyt jo pomo?!
Kommentit (121)
Suomessa kaikki paikat annetaan hyvä-veli-sisko verkoston kautta. Millään muulla ei ole merkitystä, on valetta kertoa etenkin nuorisolle että koulutuksella on väliä.
Vierailija kirjoitti:
Onpa pahantahtoinen aloitus.
Ei siinä ole mitään pahantahtoista, jos sanoo ettei parikymppisellä ole kompetenssia johtotehtäviin. Ei olekaan, mutta silti niitä valitaan naaman perusteella että näyttää kuvissa hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen ap. Ei päällikkötehtävään yksityiselllä sektorilla nimetä työvuosien vaan osaamisen, ideointikyvyn ja kohderyhmän tuntemuksen perusteella. On ihan normaalia, että esihenkilö on nuorempi kuin alaisensa.
No ei ole yhdessäkään vakavastiotettavassa firmassa kokemattomia esimiehinä. Osaamista kun ei ole ilman kokemusta.
Siinä tapauksessa yksikään mediatalo ei Suomessa ole vakavasti otettava, jokaisessa niissä on nuorena pomoksi nousseita.
Nuoruus ei ole myöskään sama kuin kokemattomuus tai osaamattomuus. Nuorella voi olla osaamista, jota vanhemmilla ei ole. Esimerkiksi ymmärrystä siitä, millaiset sisällöt kiinnostaa nuoria.

Outo juttu, että pörssiyritys haluaa nuoren ja energisen pomon eikä hapannaamaa, joka ei edes ole alalla. Wonder why.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä siis voi olla laillista? Työpaikka ei ole tullut edes julkiseen hakuun.
Vuosi sitten nämä tarjosivat kokeneelle kollegalleni avustajasopimusta ihan pilkkahintaan, ei suostunut, mutta kuulemma ei ole ollut varaa rekrytä.
Koko konsernissa siis rajut leikkaukset ja tämä nuori nainen palkattiin toisesta firmasta, vaikkakin samalta alaltaSano nyt mikä laki sen kieltäisi.
Jos osaat lukea niin ainakin nyt nk. irtisanomislaki. Tosta paikasta jäi työttömäksi yt-neuvotteluissa ja mediakonsernin muissa toimipisteissä toimintoja supistettiin rajusti.
Eivät ole voineet tarjota mitään työtehtäviä pois potkituille. Nyt sitten ulkopuolelta tällainen ylläri.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos isi.
Minulla ei ollut isiä, joka olisi auttanut urakehityksessä, joten jouduin omnin avuin etenemään urallani.
Olin setämies-toimarin panopuuna kaksi vuotta. Toimin nykyisin kopiovastaavana ja kasvatan meidän yhteistä äpärälasta..
Ihmettelen miksi niin nuoria naisia laitetan pomoiksi. Miehet on minusta enemmän kiinnostuneita itse työstä kuin naiset sen ulkonäöstä, siis työn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen ap. Ei päällikkötehtävään yksityiselllä sektorilla nimetä työvuosien vaan osaamisen, ideointikyvyn ja kohderyhmän tuntemuksen perusteella. On ihan normaalia, että esihenkilö on nuorempi kuin alaisensa.
No ei ole yhdessäkään vakavastiotettavassa firmassa kokemattomia esimiehinä. Osaamista kun ei ole ilman kokemusta.
Siinä tapauksessa yksikään mediatalo ei Suomessa ole vakavasti otettava, jokaisessa niissä on nuorena pomoksi nousseita.
Nuoruus ei ole myöskään sama kuin kokemattomuus tai osaamattomuus. Nuorella voi olla osaamista, jota vanhemmilla ei ole. Esimerkiksi ymmärrystä siitä, millaiset sisällöt kiinnostaa nuoria.
Tuollaisilla perusteilla saadaan vain mikromanageeraavia pomoja...

Niinpä tietysti, kateuskortti sieltä! Media- ja viestintäalalla päällikköhommia varten on aina edellytetty vuosien työkokemusta. Voit olla nuori, mutta et pari kesää aiemmin valmistunut. Mulla on ollut itseäni nuorempia pomoja mutta pestit selvästi perusteltuja.
Jos olisin töissä tossa konsernissa nostaisin metakan.
ap
Tämähän on täyttä lööperiä. Tiedän lukuisia esihenkilöitä alalta, jotka nousi asemaansa nuorena. Se on erittäin tavallista. Nimeäpä edes yksi mediatalo, jossa ei olisi nuoria pomoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa pahantahtoinen aloitus.
Ei siinä ole mitään pahantahtoista, jos sanoo ettei parikymppisellä ole kompetenssia johtotehtäviin. Ei olekaan, mutta silti niitä valitaan naaman perusteella että näyttää kuvissa hyvältä.
Jep pahantahtoinen olen tuota konsernin härskiä keplottelua kohtaan!
Ja pomoporrasta, jotka sallivat tämän ja kusaisevat irtisanottujen ja nollasopparilaisten niskaan. Itse sanoin saman ikäisenä että en ikinä ottaisi pomopestiä jos tarjottaisiin, enkä ottais vieläkään, koska minulla ei ole intohimoja yletä ja edetä. Olen tyytyväinen rivihessu, mutta olisin kyllä ymmälläni, jos esihenkilökseni tulisi minua puolet kokemattomampi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen ap. Ei päällikkötehtävään yksityiselllä sektorilla nimetä työvuosien vaan osaamisen, ideointikyvyn ja kohderyhmän tuntemuksen perusteella. On ihan normaalia, että esihenkilö on nuorempi kuin alaisensa.
No ei ole yhdessäkään vakavastiotettavassa firmassa kokemattomia esimiehinä. Osaamista kun ei ole ilman kokemusta.
Siinä tapauksessa yksikään mediatalo ei Suomessa ole vakavasti otettava, jokaisessa niissä on nuorena pomoksi nousseita.
Nuoruus ei ole myöskään sama kuin kokemattomuus tai osaamattomuus. Nuorella voi olla osaamista, jota vanhemmilla ei ole. Esimerkiksi ymmärrystä siitä, millaiset sisällöt kiinnostaa nuoria.
Tuollaisilla perusteilla saadaan vain mikromanageeraavia pomoja...
Jossain työyhteisöissä pitää valvoa tarkemmin, että työtä oikeasti tehdään, eikä vain mennä piiloon selaamaan puhelinta tai juoruta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä siis voi olla laillista? Työpaikka ei ole tullut edes julkiseen hakuun.
Vuosi sitten nämä tarjosivat kokeneelle kollegalleni avustajasopimusta ihan pilkkahintaan, ei suostunut, mutta kuulemma ei ole ollut varaa rekrytä.
Koko konsernissa siis rajut leikkaukset ja tämä nuori nainen palkattiin toisesta firmasta, vaikkakin samalta alaltaSano nyt mikä laki sen kieltäisi.
Jos osaat lukea niin ainakin nyt nk. irtisanomislaki. Tosta paikasta jäi työttömäksi yt-neuvotteluissa ja mediakonsernin muissa toimipisteissä toimintoja supistettiin rajusti.
Eivät ole voineet tarjota mitään työtehtäviä pois potkituille. Nyt sitten ulkopuolelta tällainen ylläri.
Mikään laki ei velvoita palkkaamaan irtisanottuja työntekijöitä pomon paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa pahantahtoinen aloitus.
Ei siinä ole mitään pahantahtoista, jos sanoo ettei parikymppisellä ole kompetenssia johtotehtäviin. Ei olekaan, mutta silti niitä valitaan naaman perusteella että näyttää kuvissa hyvältä.
Outo juttu, että pörssiyritys haluaa nuoren ja energisen pomon eikä hapannaamaa, joka ei edes ole alalla. Wonder why.
Pomo siinä haluaa panokaverin eikä mitään muuta.
Tosin johtotehtäviin annetaan koulutus ja työpsykologia on myö mukana. Mutta silti kaavat oppinut nuori esimies ei ole kypsä johtamaan ainakaan niitä, jotka ovat konsernissa jo kauan työskennelleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin minäkin kesähessuna pari edellistä kesää ennen pomoksi pääsemistä 36-vuotiaana.
On eri olla 36 kuin 24. Kokemusta tulee muustakin elämästä kuin koulun jälkeisestä.
Tämä. Työkokemusta ei tarvitse olla kunhan on tarpeeksi vanha.
N71
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen ap. Ei päällikkötehtävään yksityiselllä sektorilla nimetä työvuosien vaan osaamisen, ideointikyvyn ja kohderyhmän tuntemuksen perusteella. On ihan normaalia, että esihenkilö on nuorempi kuin alaisensa.
No ei ole yhdessäkään vakavastiotettavassa firmassa kokemattomia esimiehinä. Osaamista kun ei ole ilman kokemusta.
Siinä tapauksessa yksikään mediatalo ei Suomessa ole vakavasti otettava, jokaisessa niissä on nuorena pomoksi nousseita.
Nuoruus ei ole myöskään sama kuin kokemattomuus tai osaamattomuus. Nuorella voi olla osaamista, jota vanhemmilla ei ole. Esimerkiksi ymmärrystä siitä, millaiset sisällöt kiinnostaa nuoria.
Silloin sä olet tuottaja, et päällikkö. Ymmärrätkö eron? Nuorilla on paikkansa nuorten sisällöissä, ei henkilöstön johtajana.
ap
Ap, et ole vastannut pyyntöön nimetä edes yksi mediatalo, jossa ei olisi nuoria esihenkilöitä. Edelleen vastausta odotellessa. Jokaisessa nimittäin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen ap. Ei päällikkötehtävään yksityiselllä sektorilla nimetä työvuosien vaan osaamisen, ideointikyvyn ja kohderyhmän tuntemuksen perusteella. On ihan normaalia, että esihenkilö on nuorempi kuin alaisensa.
Niinpä tietysti, kateuskortti sieltä! Media- ja viestintäalalla päällikköhommia varten on aina edellytetty vuosien työkokemusta. Voit olla nuori, mutta et pari kesää aiemmin valmistunut. Mulla on ollut itseäni nuorempia pomoja mutta pestit selvästi perusteltuja.
Jos olisin töissä tossa konsernissa nostaisin metakan.
ap
Tämähän on täyttä lööperiä. Tiedän lukuisia esihenkilöitä alalta, jotka nousi asemaansa nuorena. Se on erittäin tavallista. Nimeäpä edes yksi mediatalo, jossa ei olisi nuoria pomoja.
Niin noongelmahan on siis hyvin yleinen. Mutta ihan näin härskiä en ole vielä nähnyt, ettei edes yritetä naamioida rekryä siten ettei se nostata kulmakarvoja. Ja huom. paikka ei ole ollut haussa tuolla firmassakaan. Aiempi irtisanottiin alle vuosi sitten ja tilalle ei otettu uutta säästötoimien takia. Paitsi nyt.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen ap. Ei päällikkötehtävään yksityiselllä sektorilla nimetä työvuosien vaan osaamisen, ideointikyvyn ja kohderyhmän tuntemuksen perusteella. On ihan normaalia, että esihenkilö on nuorempi kuin alaisensa.
No ei ole yhdessäkään vakavastiotettavassa firmassa kokemattomia esimiehinä. Osaamista kun ei ole ilman kokemusta.
Siinä tapauksessa yksikään mediatalo ei Suomessa ole vakavasti otettava, jokaisessa niissä on nuorena pomoksi nousseita.
Nuoruus ei ole myöskään sama kuin kokemattomuus tai osaamattomuus. Nuorella voi olla osaamista, jota vanhemmilla ei ole. Esimerkiksi ymmärrystä siitä, millaiset sisällöt kiinnostaa nuoria.
Silloin sä olet tuottaja, et päällikkö. Ymmärrätkö eron? Nuorilla on paikkan
Luetun ymmärtäminen. Nyt todellakin puhutaan esihenkilöistä, ei tuottajista. Kaikissa mediataloissa on nuorena pomoksi nousseita, ihan jokaisessa.