Poikani ns. tutustui itseensä ja totesi, ettei välitä yhdestäkään ihmisestä. Neuvoja?

Näin jälkeenpäin ymmärrän, että minua auttoi sukulaiset, jotka pysyivät ja välittivät (tekemättä kummempia interventioita) mutta olivat niin kuin ennenkin ja kutsuivat niin kuin ennenkin. Harvakseltaan menin. Ärsytti välillä mennä. Mutta tunsin että siinä oli kuitenkin joku pysyvä ja minua hylkäämätön kun mietin hylkäänkö maailman ja etsin paikkaani. 

 

Minun piti vaan hitaasti mennä läpi, kyseenalaistaa vanha, ahdistua suunnattomuudesta, hajottaa identiteettihäkkini. Siinä ei auta kauheasti, että joku kyselee mitäs aiot tehdä. Se on semmoista raakaa minkä päällä vaan on. Vähitellen oppii luottamaan ja löytää uuteen. Se kaikki ahdistus oli pohjimmiltaan laajentumista. Nahanluomista. 

 

Minua auttoi luonto, tietoiset ystävät joille jakaa hajaannustaan (lapsuusperheen kansss ei voi, liian lähellä ja ohjelmoinnit sotkee ), laadukkaat elämästä kertovat kirjat,  luovuus, liike, sellaisten asioiden tekeminen mistä tykkään. Samalla opiskelin psykologis-henkisiä viisauksia (ei uskonnollisia) ja aloin tajuta että erakoitumisen turvan sijasta pitääkin vähitellen antautua taas yhteyteen toisten kanssa. Nyt enemmän omannäköisesti ja iloisesti rajaten ja tarpeita ilmaisten. Aikaisemmin toistin vanhoja malleja väärän identiteetin pohjalta ja tunsin että piti miellyttää muita ja vetäytyä pois toipumaan ihmisistä. Nyt oma voimani pysyy koska uskallan osaan olla enemmän se kuka oikeasti olen. Pelkäämättä että toiset eivät ymmärrä tai hylkäävät. .  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli tuon tyyppistä käytöstä reilu kolmekymppisenä. Aloin etsiä itseäni. Tutustuin henkisiin viisauksiin.

 

Tuntui että kaikki perhe-elämä on toistoa ja teeskentelyä. Yhteyskuntaan liittyminen tuntui raskaalta. Kaksikymppisenä olin kouluttautunut, tehnyt töitä, haaveillut ja ollut mukana normaalisti.

 

Erakoiduin vähän, vapaaehtoisesti, pidin muut loitolla, kavereita oli edelleen kyllä.

Henkiseltä puolelta (ei uskonto vaan enemmän psykologiaa ja uushenkisyyttä) löysin viestin, että olen muutakin kun yhteiskunnan ja perheeni ohjelmoinnit. Aloin katsoa sitä että mitä olen kaiken takana. Löysin enemmän totuutta ja pysyvämpää mihin nojata. Opettelin rakastamaan itseäni vailla ohjelmointeja mitä pitäisi tai mitä muut tahtoisivat minulta. Se oli pitkä tie. Yksinäinenkin. 

 

Sitten nelikymppisenä alkoi paluu. Ihm

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ap sinut jätetään syömään yksin? Missä on puolisosi ja muut lapset? 

Käyn ko pojan kanssa lounaalla ravintolassa. Haluan keskustella kahden kesken. 

Miksi? 

Häh? Etkö sinä koskaan halua keskustella kenenkään kanssa kahden kesken? 

Poika puhuu henkilökohtaisia ajatuksia, kun olemme kahden kesken, mutta ei, jos on muita paikalla.

 

Kuulostaa lähinnä siltä, että et pidä siitä mitä kuulet. Miksi ette tapaa yhdessä isän ja muiden sisarusten kanssa? 

Hänen kanssaan on oikein mielenkiintoisia keskusteluita. Pidän n

Pidät siitä, että hän ei pidä kenestäkään? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ap sinut jätetään syömään yksin? Missä on puolisosi ja muut lapset? 

Käyn ko pojan kanssa lounaalla ravintolassa. Haluan keskustella kahden kesken. 

Miksi? 

Häh? Etkö sinä koskaan halua keskustella kenenkään kanssa kahden kesken? 

Poika puhuu henkilökohtaisia ajatuksia, kun olemme kahden kesken, mutta ei, jos on muita paikalla.

 

Kuulostaa lähinnä siltä, että et pidä siitä mitä kuulet. Miksi ette tapaa yhdessä isän ja muiden sisarusten kanssa? 

Hänen kanssaa

Pidät siitä, että hän ei pidä kenestäkään? 

 

no emme me tästä koko aikaa keskustele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla kyse empatian puutteesta? Antisosiaalinen personallisuushäiriö? Ammattilainen voisi auttaa asian ratkomisessa, eri asia sitten suostuisiko menemään...

Älkää tehkö diagnooseja, aikuinen ihminen joka ei jaksa äitinsä kanssa hengailla eikä ostella äidilleen lahjoja vain siksi että äiti niitä haluaa, voi olla ihan täysin terve. Poika on vaan miettinyt elämäänsä ja tullut siihen tulokseen, ettei pidä äidistään jonka elämä on noin pinnallista, eli kun äiti ostaa lahjoja pitää saada vastineeksi lahjoja, äiti sanoo miten kaikki tykkää joulusta ja ostaa lahjoja. Selvästi kyllästynyt äitinsä sanelemaan maailmaan 

Tämä on varmasti ihan looginen ajatusketju. Mutta yleisen elämänkokemuksen nojalla sanoisin, että tiukkaa tekee tällaisen ihmisen löytää itselleen muitakaan ihmisiä, joista hän pitäisi ja jotka pitäisivät hänestä. Äidit yleensä ovat ne, jotka näkevät pienenkin hyvän pilkahduksen lapsissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ap sinut jätetään syömään yksin? Missä on puolisosi ja muut lapset? 

Käyn ko pojan kanssa lounaalla ravintolassa. Haluan keskustella kahden kesken. 

Miksi? 

Häh? Etkö sinä koskaan halua keskustella kenenkään kanssa kahden kesken? 

Poika puhuu henkilökohtaisia ajatuksia, kun olemme kahden kesken, mutta ei, jos on muita paikalla.

 

Kuulostaa lähinnä siltä, että et pidä siitä mitä kuulet. Miksi ette tapaa yhdessä isän ja muiden sisarusten kanssa? 

Hänen kanssaan on oikein mielenkiintoisia keskusteluita. Pidän n

Meillekin? Lapsuuden kotiinsa? Ihan kutsut 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla kyse empatian puutteesta? Antisosiaalinen personallisuushäiriö? Ammattilainen voisi auttaa asian ratkomisessa, eri asia sitten suostuisiko menemään...

Älkää tehkö diagnooseja, aikuinen ihminen joka ei jaksa äitinsä kanssa hengailla eikä ostella äidilleen lahjoja vain siksi että äiti niitä haluaa, voi olla ihan täysin terve. Poika on vaan miettinyt elämäänsä ja tullut siihen tulokseen, ettei pidä äidistään jonka elämä on noin pinnallista, eli kun äiti ostaa lahjoja pitää saada vastineeksi lahjoja, äiti sanoo miten kaikki tykkää joulusta ja ostaa lahjoja. Selvästi kyllästynyt äitinsä sanelemaan maailmaan 

Tämä on varmasti ihan looginen ajatusketju. Mutta yleisen elämänkokemuksen nojalla sanoisin, että tiukkaa tekee tällaisen ihmisen löytää itselleen muitakaan ihmisiä, jo

Sitten on paljon äitejä, joiden mielestä lapsi on ihan vääränlainen kun ei ole samanlainen kuin äitinsä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ap sinut jätetään syömään yksin? Missä on puolisosi ja muut lapset? 

Käyn ko pojan kanssa lounaalla ravintolassa. Haluan keskustella kahden kesken. 

Miksi? 

Häh? Etkö sinä koskaan halua keskustella kenenkään kanssa kahden kesken? 

Poika puhuu henkilökohtaisia ajatuksia, kun olemme kahden kesken, mutta ei, jos on muita paikalla.

 

Kuulostaa lähinnä siltä, että et pidä siitä mitä kuulet. Miksi ette tapaa yhdessä isän ja muiden sisarusten kanssa? 

Hänen kanssaa

Meillekin? Lapsuuden kotiinsa? Ihan kutsut 🙄

 

En ymmärrä, mitä tarkoitat. Kyllä: kutsun lapsuuden kotiinsa. Ei hänellä ole avainta, joten ei voi tulla kutsumatta. 

Äiti: No hei Lassi mitäs sinulle kuuluu?

Lassi: Ei mitään. Heräsin, pelasin ja nukuin. Kuten aina. 

Näinkö tämä menee? 

Vierailija kirjoitti:

Äiti: No hei Lassi mitäs sinulle kuuluu?

Lassi: Ei mitään. Heräsin, pelasin ja nukuin. Kuten aina. 

Näinkö tämä menee? 

pikemminkin näin:

hei lassi, mitä kuuluu?

mitä asiaa sulla on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ap sinut jätetään syömään yksin? Missä on puolisosi ja muut lapset? 

Käyn ko pojan kanssa lounaalla ravintolassa. Haluan keskustella kahden kesken. 

Miksi? 

Häh? Etkö sinä koskaan halua keskustella kenenkään kanssa kahden kesken? 

Poika puhuu henkilökohtaisia ajatuksia, kun olemme kahden kesken, mutta ei, jos on muita paikalla.

 

Kuulostaa lähinnä siltä, että et pidä siitä mitä kuulet. Miksi ette tapaa yhdessä isän ja muiden sisarusten kanssa?&n

Oletteko uusperhe? Muut sisarukset edelleen kotona? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ap sinut jätetään syömään yksin? Missä on puolisosi ja muut lapset? 

Käyn ko pojan kanssa lounaalla ravintolassa. Haluan keskustella kahden kesken. 

Miksi? 

Häh? Etkö sinä koskaan halua keskustella kenenkään kanssa kahden kesken? 

Poika puhuu henkilökohtaisia ajatuksia, kun olemme kahden kesken, mutta ei, jos on muita paikalla.

 

Kuulostaa lähinnä siltä, että et pidä siitä mitä kuulet. Miksi ette

Ei olla. Yksi 23 v veli vielä kotona.

Ei kai asu  vielä kotona? Älkää paapoko aikuista miestä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai asu  vielä kotona? Älkää paapoko aikuista miestä.

Ei ole asunut vuosiin

Ei ole hyvin mennyt pojan sosiaalistuminen jos äiti on läheisin puhekumppani. Tarvii ehkä irtiottoa äidistään nyt. Älä paapo, kerro suoraan että odotat peruskohteliaiauutta. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole hyvin mennyt pojan sosiaalistuminen jos äiti on läheisin puhekumppani. Tarvii ehkä irtiottoa äidistään nyt. Älä paapo, kerro suoraan että odotat peruskohteliaiauutta. 

Minusta on vasta viime vuosina tullut se keskustelukumppani. Koska ne asiat, joista puhumme, on minunnammattialaani. En avaa tätä enempää. 

En siis tietenkään tiedä, mitä hän keskustelee muiden kanssa. Sen vain tiedän, että isänsä kanssa hän puhuu politiikasta ja veljensä kanssa peleistä.

Rukoile pojan puolesta. Jumala kääntää pojan suunnan. Se auttaa

Vierailija kirjoitti:

En kyllä kolmekymppisenä kuuntelisi vanhempieni neuvoja siitä, miten pitää olla ylisosiaalinen.

Kyllähän se ruoasta kiittäminen onkin ihan hirveää ylisosiaalisuutta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentunut. Et voi oikein mitään. Maksa hänen terapiansa, jos suostuu menemään,

Sanoo, ettei ole masentunut. Kyse on kuulemma vain siitä, että on oppinut tuntemaan itsensä.

Eräs lähipiiriini kuuluva henkilö muuttui juuri samoin. Muutama vuosi myöhemmin kävi ilmi että hän oli "hurahtanut" satanismiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole hyvin mennyt pojan sosiaalistuminen jos äiti on läheisin puhekumppani. Tarvii ehkä irtiottoa äidistään nyt. Älä paapo, kerro suoraan että odotat peruskohteliaiauutta. 

Minusta on vasta viime vuosina tullut se keskustelukumppani. Koska ne asiat, joista puhumme, on minunnammattialaani. En avaa tätä enempää. 

En siis tietenkään tiedä, mitä hän keskustelee muiden kanssa. Sen vain tiedän, että isänsä kanssa hän puhuu politiikasta ja veljensä kanssa peleistä.

Pakko todeta, että vaikuttaa omituiselta, että kysyt neuvoja vaikka et avaa itse asiassa mitään. Autismia suvussa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ateismi johtaa Nihilismiin. 

Hän on ateisti.

No ateismin looginen lopputulos on joko hedonismi tai nihilismi. Ottamatta kantaa jumalauskomuksen puolesta, mutta noin se menee. 

Kerrotko vielä mikä looginen päättelyketju vääjäämättä johtaa tuohon vain siksi että ei omaa jumaluskoa?

 

Jos rakastaa maailmaa ja kokee elämän itsessään merkitykselliseksi ilman jatkuvaa hekumaa tai draamaa, päätyy hyvin nopeasti ymmärtämään mistä jumalasta puhuttaessa on kyse, eikä voi sitä kieltää. Yksinkertaista aivokemiaa - kun aivot ovat tarpeeksi kauan tietyllä tyytyväisyyden taajuudella, yhteys jumalaan syntyy yhtä itsestään kuin kakka tulee s

Tämä menee jo aika kauas ketjun alkuperäisestä aiheesta, mutta yleisellä elämänkokemuksella sekä muutaman maailman merkittävän uskonnon perustajien elämänvaiheisiin perustuen väittäisin, että jumalakokemus ei suinkaan synny tyytyväisyyden sivutuotteena, vaan pikemminkin päinvastoin.