Lue keskustelun säännöt.
Olen vaikeasti sairastunut pienen lapsen äiti - miten voisin turvata elämäni?
03.10.2024 |
En nyt avaudu tilanteesta kovin tarkasti, että en olisi tunnistettavissa. Olen 30+ ikäinen ja sairastuin aivan yllättäen. Sairaus on luokkaa MS-tauti (keksitty esimerkki). Minulla on parivuotias lapsi ja puoliso ei ihme kyllä ole lähtenyt, vaikka olen sairastunutkin. Aika monien miehet kun tuppaavat lähtemään naisen sairastuessa. Mies on hoitanut lasta ja kotia, kun olen ollut sairaalassa. Ja hoitaa oman osuutensa toki muutenkin.
Minulla on vakituinen työpaikka alalla, jossa ei ole potkuista pelkoa. Työkykyni saattaa kuitenkin jossain vaiheessa heikentyä sairauden vuoksi niin paljon, että joudun pois työelämästä. Tällöin ei ole mahdollista kouluttautua toiselle alalle/tehdä muuta työtä. Nykyinen työni on fyysisesti hyvin helppoa (käytännössä toimistotyö), joten pärjään työssäni ainakin toistaiseksi. Iso asuntolaina mietityttää, jos tulevaisuudessa en voisikaan enää olla töissä.
Tilanteemme on se, että meillä ei ole tukiverkkoja. Olemme miehen kanssa ainoita lapsia, vanhempamme ovat jo niin iäkkäitä, ettei heistä ole tueksi, jos vaikka me molemmat vanhemmat kuolisimme. Läheisiä sukulaisia ei ole. Välillä pelottaa, mitä jos kuolen tai jos miehen kanssa kuolemme molemmat, miten lapsen käy. Ystävinäni pitämäni ihmiset kaikkosivat sairaudesta kuullessani.
Sairastumisen myötä ahdistaa, jos vointini meneekin huonommaksi. Terveydenhuolto on ihan kriisissä, aikoja ja tutkimuksia on jo nyt ollut vaikea saada. Miten voisin turvata elämäni siltä varalta, että sairaus etenee ja terveys menee pahemmin/joudun jäämään pois työelämästä? Mitään terveysvakuutuksia ei kannata ehdottaa, en enää sellaista saisi.
Ap
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Itseä aina nyppii näissä, kun vähätellään toisten huolia. Totta kai saat surra ja voi ahdistaa, kun mietit tulevaa. Diagnoosistasi taitaa olla aika vähän aikaa vielä. Kun aikaa kuluu, niin enää ei tunnu maailmanlopulta ja näkee, miten pärjää.
Keskity pitämään huolta terveydestäsi (syöminen ja uni, jos liikunta ei onnistu) ja vietä aikaa perheesi kanssa. Menipä vointi mihin suuntaan tahansa, niin tuo on sinulle hyväksi.
Ei kukaan ole mitään vähätellyt. Eikä varsinkaan kieltänyt suremista ja ahdistumista. Ap pyysi neuvoja ja tuollaisessa tilanteessa erittäin hyvä neuvo on se, että kehotetaan keskittymään elämään eikä sen miettimiseen, mitä tapahtuu JOS sitä sun tätä. Sinä itsekin kehotat ihan samaa, joten aika tekopyhää päivitellä muiden neuvoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tosiaan kuolisitte molemmat, lapsi sijoitettaisiin joko toiseen perheeseen tai johonkin laitokseen. Pieniä lapsia moni sijoitusperhe ottaa mielellään, mutta teineille löytyy harvemmin perhe. Jos muuten tarvitsette apua, hengähdystaukoa tai muuta, lastensuojelusta kyllä tarjotaan kotiapua joko lasten kanssa olemiseen tai kodista huolehtimiseen vanhemman sairastuessa.
Vierailija kirjoitti:
Jos tosiaan kuolisitte molemmat, lapsi sijoitettaisiin joko toiseen perheeseen tai johonkin laitokseen. Pieniä lapsia moni sijoitusperhe ottaa mielellään, mutta teineille löytyy harvemmin perhe. Jos muuten tarvitsette apua, hengähdystaukoa tai muuta, lastensuojelusta kyllä tarjotaan kotiapua joko lasten kanssa olemiseen tai kodista huolehtimiseen vanhemman sairastuessa.
Ei tarjota lastensuojelusta mitään tuollaista apua. Älä levitä väärää tietoa. Mainitsemasi kotiavut ovat kunnan sosiaalitoimen järjestämiä palveluita, jotka ihminen voi OSTAA itselleen. Mitä ilmaista lapsenvahtia tai siivoojaa ei kunnat tarjoa. Ei varsinkaan enää hyvinvointialuemalliin siirtymisen jälkeen. Kaikki kotiin tuleva apu maksaa erikseen. Tiedän, koska olen juuri selvitellyt asioita siskoni puolesta. Hänellä on 2 pientä lasta ja hän on itse työvyttömänä fyysisen sairauden takia.
Huvittavia nämä "kyllä minä ottaisin lapsen meille yöksi". Ihanko vakavissanne kuvittelette, että lastensuojelu lähettää esim. 5-vuotiaan lapsen yksinään jonkun lapselle täysin vieraan sukulaisen luokse esim. Helsingistä Turkuun?
En tiedä onko tästä mitään hyötyä, mutta kirjoitan kuitenkin. Ensimmäinen on, että käy läpi tilanteen missä nyt on ja hyväksyy nyky tilanteen. Sairastumiselle ei voi mitään. Huolet, ahdistus ja pelot ovat inhimillisiä tilanteessa, mutta kannattaa ottaa kuitenkin rauhallisesti ja yrittää elää tässä hetkessä. Asioilla on yleensä tapana järjestyä jollakin lailla tavalla tai toisella. Ottaa kiinni asioista mitkä tuottavat iloa, innostavat ja mitä pystyy vielä tekemään. Pitää itsestä huolen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on vastaava tilanne. Lapsia on vielä useampi. Toisaalta lohdutan itseäni sillä, että kun henki lähtee loppuu murheetkin. Ei meilläkään ole kuin minä ja mieheni. Maksullista lastenhoitoapua käytetty jos jossain käyty kaksin. Mutta näillä korteilla on mentävä.
Ihmisille näköjään tulee yllätyksenä, että kaikilla ei todellakaan ole sukulaisia huolehtimassa lapsista, jos jotain sattuu. Miehelläni ei ole sisaruksia, minulla on henkisesti sairas veli eli huolehtijaa lapsille ei ole. Serkkuja löytyy, mutta asuvat satojen kilometrien päässä ja osa ei ole koskaan nähnytkään meidän lapsia. Ei tällaisissa tilanteissa voi sen varaan laskea, että he huolehtisivat. Vanhemmilla taas on ikää 70 v ja kunto on sellainen, että eivät lasten kanssa arkea jaksaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämmöisiä tilanteita varten on kummit ja suku, se vähän etäisemmäksikin käynyt. Serkut ja pikkuserkut esimerkiksi jos olette edes lapsina ja nuorina viettäneet aikaa yhdessä. Mieti keiden kanssa olet yhä edes joulukorttiväleissä. Ihmiset auttavat kyllä, kun vain kehtaa pyytää apua.
Kai olette ymmärtäneet ottaa asuntolainaan vakuutuksen työkyvyttömyyden ja/tai kuoleman varalta? Muutoin en osaa sanoa kuin että säästä rahaa niin paljon kuin voit. Lapsesi ei tarvitse paljon tavaraa, hän tarvitsee rakkautta.
Kaikilla vaan ei ole mitään kummeja ja serkkuja. Ap kertoi ihan selkosuomeksi, ettei heillä ole tukiverkkoja. Opetelkaa lukemaan hyvä ihmiset!
Ihmiset eivät aina näe tukiverkkojaan ympärillään. Kummien hommaaminen on yksi tapa suojella om
Ihmissuhteista kuuluu huolehtia. Jos ei tikkua ristiin pistä, ei ihme, jos jää yksin.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavia nämä "kyllä minä ottaisin lapsen meille yöksi". Ihanko vakavissanne kuvittelette, että lastensuojelu lähettää esim. 5-vuotiaan lapsen yksinään jonkun lapselle täysin vieraan sukulaisen luokse esim. Helsingistä Turkuun?
Eikö tässä ollut tilanne se, ettei ole ensimmäistäkään tuttavaperhettä, ei ystäviä, ei kummeja eikä sukulaisia. Lapsi joutuu joka tapauksessa tyystin vieraiden luo.
Suvun tehtävä on auttaa hätätilanteessa. Veri on vettä sakeampi. Ei suku ole olemassa pelkästään perintöjä varten.
Nyt ei puhuta mistään yhden yön yökyläilystä, vaan ap pohtii, kuka ottaa hänen lapsensa vastuulleen, jos ap:lle tai hänen puolisolleen sattuu jotain. Ei se ole kylmyyttä, jos ei halua/pysty ottamaan tuntematonta lasta asumaan luokseen vuosiksi.