Onko pettämisen raja ylitetty?
Olen yhden harrastusporukassa olevan miehen kanssa jäänyt treenien jälkeen juttelemaan noin tunniksi pari kertaa. Tätä ei ollut siis mitenkään etukäteen sovittu, vaan sattui vaan olemaan paikalla treeneissä ja oli mielenkiintoista puhuttavaa. Puheenaiheet ei liittyneet mitenkään kummankaan parisuhteisiin, seksiin, vaan hyvin pinnallisiin asioihin, esim. treeneihin, autoihin ja kodintekniikkaan tms. Minulla ei ole miehen yhteystietoja, eli en siis pidä häneen yhteyttä harrastusten ulkopuolella. Enkä ole aikonut hänen numeroaan pyytääkään. Somessa en ole.
Myönnän toki, että mies on minusta kiinnostava, enkai muuten jäisi jutustelemaan, jos hän olisi tylsä ihminen eikä yhteisiä mielenkiinnonaiheita olisi.
Kun oma mies sai tästä tietää, nii alkoi raivota, että olen pettänyt häntä. Ei nukuta ösiin, kun hän vatvoo tätä asiaa. En ole siis pimittänyt asiaa, vaan kertonut kyllä, missä olen ja mies olisi voinut vaikka tulla katsomaan itse paikan päälle. Sitä en tietenkään ole ääneen sanonut, että pidän toista miestä viehättävänä, koska en näe, että siitä olisi mitään hyötyä.
Kun en ole pyytänyt yhteystietoja toiselta tai hän minulta tms. suunnitelmallista, eikä mitään fyysistä ole ollut, niin minusta vähän ylireagointia syyttää minua pettämisestä. Sen ymmärrän, että mustasukkaisuutta voi asiasta olla, eikä se tunnu hänestä kivalta. Mutta nyt huutaa, että minulla on toinen mies kierrossa...
Olenko pettänyt teidän mielestä?
Kommentit (182)
Et pettänyt, mutta olet käyttäytynyt arveluttavasti ja tiedät sen itsekin. Olet viehättynyt jostakusta ja jäät tietoisesti hänen seuraansa.
Pettämistä on vasta, jos penetraatio on enemmän kuin kaksi kolmasosaa peeniksen mitasta.
Ovatko keskustellut asiat sellaisia, mistä voisit jutella ihan samalla tavalla myös samaa sukupuolta olevan harrastuskaverin kanssa? Pystyisitkö ajattelemaan, että saattaisit jäädä myös naispuoleisen harrastuskaverin kanssa samalla tavalla juttelemaan?
Itse kun on jo ysärin lopusta työskennellyt miesvaltaisella alalla, niin mulle on ihan se ja sama, mikä sen juttelukaverin sukupuoli on, kun juttelu on sellaista tavallista turinaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki se mitä puolisoltaan salaa on pettämistä.
Mä luen ja kirjoita AV:lle puolisolta salaa(tietenkin siksi, että tää on niin noloa). Onko se pettämistä?
Pettäminen tarkoittaa pareilla kokemusta siitä, että on rikottu jotain sopimusta. Monet eivät ole etukäteen puhuneet, että mitä se varsinaisesti on, mutta jommallekummalle tai molemmille tulee tunne, ettei ole toiselle enää ykkönen, joku tulee väliimme. Uskottomuuteen ei välttämättä liity fyysistä suhdetta, eikä siihen välttämättä liity rakastumista, vaan pettäminen rikkoo jotain yhteistä sopimusta, mistä taas seuraa turvattomuudentunnetta.
Eli mies kokee, että joku on tullut teidän väliinne ja se saa hänet kokemaan turvattomuudentunnetta. Yritä edes asettua miehen asemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki se mitä puolisoltaan salaa on pettämistä.
Mä luen ja kirjoita AV:lle puolisolta salaa(tietenkin siksi, että tää on niin noloa). Onko se pettämistä?
Annetun määritelmän mukaan on.
Vierailija kirjoitti:
Ovatko keskustellut asiat sellaisia, mistä voisit jutella ihan samalla tavalla myös samaa sukupuolta olevan harrastuskaverin kanssa? Pystyisitkö ajattelemaan, että saattaisit jäädä myös naispuoleisen harrastuskaverin kanssa samalla tavalla juttelemaan?
Itse kun on jo ysärin lopusta työskennellyt miesvaltaisella alalla, niin mulle on ihan se ja sama, mikä sen juttelukaverin sukupuoli on, kun juttelu on sellaista tavallista turinaa.
Olen myös miesvaltaisella, teknisellä alalla töissä ja keskustelut ovat liittyneet hyvin paljon tekniikkaan ja koneisiin. Harvoin näistä asioista naisten kanssa voi jutustella..
Ainut asia siis, minkä olen salannut, on tuo, että pidän miestä viehättävänä. Teidän mielestä se pitäisi kertoa puolisolle? Mies siis tiesi missä olen ja kenen kanssa, joten hän olisi voinut tulla vaikka katsomaan, mitä tapahtuu.
Ap
Jos muna ei ole dipannut pilluun ei ole pettämistä. Jos et ole ollut erillisellä deitillä miehen kanssa ei ole pettämistä. Minulle on kaikki miehet ovat kavereita ja jos se on jollekin tulevalle omalle äijälle ongelma niin sittenpähän on.
Ei ole pettämistä. Juttelu harrastuskaverin kanssa on ok.
Miehesi mustasukkaisuus on red flag. Kannattaa tarkkaan miettiä, haluatko jatkaa suhteessa hänen kanssaan. Se vain pahenee tuosta ajan myötä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki se mitä puolisoltaan salaa on pettämistä.
Todella ahdistava ajatus, että olisi kaikista elämänsä asioista tilivelvollinen omalle kumppanille.
Vierailija kirjoitti:
Pettämistä on vasta, jos penetraatio on enemmän kuin kaksi kolmasosaa peeniksen mitasta.
Näin on tosi. Osuvasti kirjoitettu. Maestro itse tiedottaa.
Valehtelemisen jaloa taitoa voi harjoitella kuukausia, jopa kuulemma vuosia.
Kuin nuorallatanssia tai akrobatiaa (paitsi yli 50v).
Et ole pettänyt, hyvänen aika sentään. Miehesi on täysi sekopää.
Pettäminen on elämän suola, mutta siitä ei pidä ikinä kertoa eikä tunnustaa.
Pettämisen raja menee siinä, että voitko tehdä saman asian vaikka puolisosi olisi vieressä. Joten eiköhän miehesi ole nyt vain sairaaloisen mustasukkainen ja tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun hän rajoittaa tekemisiäsi. Tulee pahentumaan vuosien myötä, ja lopulta hän ottaa sinulta nirrin pois. Tiedän vastaavan tapauksen, vaikka pariskunta oli jo eläkeläisiä vanhuksia, aikuiset lapset ja lapsenlapsiakin paikalla, kun mummo oli tiskaamassa ja pappa tuli yhtäkkiä ja ampui vaimonsa. Oli kuulemma ollut mustasukkainen koko heidän avioliittonsa ajan, eli kymmeniä vuosia.
Ap, salaat edelleen mieheltä asioita . . .
No ei tosiaankaan ole pettämistä. Eri asia jos olisit sopinut erikseen tapaamisen tämän miehen kanssa jutellaksesi noista asioista.
Ei toisen miehen kanssa juttelu ole pettämistä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pettämistä. Juttelu harrastuskaverin kanssa on ok.
Miehesi mustasukkaisuus on red flag. Kannattaa tarkkaan miettiä, haluatko jatkaa suhteessa hänen kanssaan. Se vain pahenee tuosta ajan myötä.
Entä naisen mustasukkaisuus? Bi n
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovatko keskustellut asiat sellaisia, mistä voisit jutella ihan samalla tavalla myös samaa sukupuolta olevan harrastuskaverin kanssa? Pystyisitkö ajattelemaan, että saattaisit jäädä myös naispuoleisen harrastuskaverin kanssa samalla tavalla juttelemaan?
Itse kun on jo ysärin lopusta työskennellyt miesvaltaisella alalla, niin mulle on ihan se ja sama, mikä sen juttelukaverin sukupuoli on, kun juttelu on sellaista tavallista turinaa.
Olen myös miesvaltaisella, teknisellä alalla töissä ja keskustelut ovat liittyneet hyvin paljon tekniikkaan ja koneisiin. Harvoin näistä asioista naisten kanssa voi jutustella..
Ainut asia siis, minkä olen salannut, on tuo, että pidän miestä viehättävänä. Teidän mielestä se pitäisi kertoa puolisolle? Mies siis tiesi missä olen ja kenen kanssa, joten hän olisi voinut tulla vaikka katsomaan, mitä tapahtuu.
Ap
Ja jos sinun miehesi laittaisi useaan otteeseen sinulle, että jäi nyt Lauran kanssa hengailemaan treenien jälkeen kun on niin kiinnostavaa seuraa, niin sinua ei haittaisi yhtään kun voisit käydä halutessasi katsomassa? :D
Kaikki se mitä puolisoltaan salaa on pettämistä.