Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7910)
Ei pystynyt Purra ja Grahn-Laasonen samaan, vaan heillä on suuret velat sijoitusasunnoistaan, mutta heillähän on lainsäädäntövalta ja sitä käytettiin: Massimuijalaki ja kansaneläkeläiset Suomeen asumaan veronmaksajien asumistuilla.
https://www.is.fi/viihde/art-2000008898779.html
Natalia Salmela, 34, on hankkinut seitsemän asuntoa kahdeksassa vuodessa nyt hän paljastaa, miten hurjat voitot hän on niillä tehnyt
Asuntosijoittaminen on somevaikuttaja Natalia Salmelan suuri intohimo. Se on myös tapa, jolla hän on turvannut taloutensa ja kasvattanut omaisuuttaan
Tässä kohtaa on turha selittää, etteivät nämä lainsäätäjämme hoksanneet omistavansa velkaisia sijoitusasuntojaan, eivätkä he hoksanneet asuntojen kysynnän hiipumista ja hintojen laskua, eivätkä he hoksanneet korkojen nousua ja kysynnän seisahtumista, eivätkä he hoksanneet, että markkinoilla on liikaa asuntosijoittajia kysyntään nähden, eivätkä he hoksanneet itse toimivansa markkinoilla, joiden tarjontaa ja kysyntää he sääntelevät pakottavine, liikkumisvapautta rajoittavine lakeineen ja taloudellisella asuinpaikan valintaan kohdistuvalla ohjailulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten loppupeleissä ollutkaan lottovoitto syntyä tytöksi Suomeen.
Ei ole ollut lottovoitto veronmaksajille rahoittaa näitä lottovoittajia Espanjassa.
Mutta se on lottovoitto asuntosijoittajapoliitikolla saada vuokralaiseksi kotimaahan muuttava vakaatuloinen kansaneläkeläinen, jonka vuokraan veronmaksajat osallistuvat asumistuella. Mahdollisesti myös rahoittavat esteettömyysremontinkin, eiköhän sellainenkin laki löydy ja jos ei löydy niin tehdään.
Tukea vammaisen henkilön asunnonvuokraajalle
Miljoonan asunnon tavoite on vielä kaukana
Suomessa on tiedossa valtava urakka esteettömän asumisen lisäämiseksi. Valtiovallan tavoitteena on, että Suomessa olisi miljoona esteetöntä asuntoa vuonna 2030.
Asunnolle lisää arvoa?
Tavoite miljoonasta esteettömästä asunnosta tarkoittaa kaikkia asumismuotoja. Raija Hynysen mukaan pääpaino on kuitenkin kerrostaloissa. Niissä puolestaan tyypillinen esteettömyyden muoto on uusittu hissi, jossa on automaattisesti aukeavat liukuovet.
Remontteihin taloyhtiöt voivat saada rahallista esteettömyysavustusta asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta.
Viime vuonna esteettömyysavustuksia oli haettavana runsaat 8 miljoonaa euroa. Summasta valtaosa käytettiin hissiremontteihin.
https://vuokranantajat.fi/lehdet/esteettomyys-on-kilpailuvaltti/
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara myöntää esteettömyysavustuksia vain taloyhtiölle tai omassa asunnossaan asuvalle iäkkäälle tai vammaiselle henkilölle, mutta ei vuokralaisille tai vuokra-asuntoihin. Vuokralainen voi kuitenkin saada kunnalta avustusta asunnon muutostöihin vammaispalvelulain tai sosiaalihuoltolain nojalla: kunnan on esimerkiksi korvattava vaikeavammaiselle henkilölle asunnon muutostöistä sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset. Hissi- ja esteettömyysavustusta voidaan myöntää esimerkiksi vuokrataloyhtiölle tai vuokrataloyhtiön omistamalle taloyhtiölle.
Vaikka vuokranantaja ei voi saada Aran esteettömyysavustuksia vuokra-asuntoihinsa, hän voi edistää esteettömyyttä taloyhtiön kautta, koska taloyhtiöt voivat saada avustusta esteettömyyskorjauksiin, kertoo ryhmäpäällikkö Sami Turunen Aran korjausavustusryhmästä.
Luet nyt uuden vammaispalvelulain (675/2023) mukaista sivua. Uusi vammaispalvelulaki on voimassa 1.1.2025 alkaen.
Vakituinen asunto
Esteettömän asumisen tukea voi saada vakituiseen asuntoon. Vakituinen asunto tarkoittaa asuntoa, jossa henkilö asuu suurimman osan vuotta. Merkitystä ei ole sillä, millä perusteella henkilö asuntoa hallitsee (vuokrasopimus, omistusoikeus, käyttöoikeus). Kyseessä on kuitenkin oltava kunnan pysyvään asuinkäyttöön hyväksymä rakennus.
Esteettömän asumisen tukea on järjestettävä vuoroasumistilanteissa lapsen virallisen asuinpaikan lisäksi toisen vanhemman asuntoon. Lapsen asuminen katsotaan vuoroasumiseksi, kun lapsi asuu vähintään 40 % kalenterivuodesta lomakaudet ja juhlapyhät mukaan lukien kummankin vanhempansa luona.
Eli näitä vähimmäisetuuteen siirrettyjä vammaisia ja vanhuksia tarvitaan sijoitusasuntojen arvon nostattamiseen ARA:n ja uunituoreen vammaislain turvin toteutettavin esteettömyysremontein tilanteessa, jossa asuntojen arvot ovat laskussa. Toimii vain, jos vammainen ja vanhus asuu kyseisessä asunnossa eikä jäsenmaassa. Siksi kansaneläkkeen katkaisu jäsenmaihin.
Kun komissio pohtii motiivia varsin hölmöltä vaikuttavaan operaatioon, niin tuossahan se on. Poliitikkojen ja heidän sidosryhmiensä sijoitusasunnot ja arvonnousu veronmaksajien piikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten loppupeleissä ollutkaan lottovoitto syntyä tytöksi Suomeen.
Ei ole ollut lottovoitto veronmaksajille rahoittaa näitä lottovoittajia Espanjassa.
Mutta se on lottovoitto asuntosijoittajapoliitikolla saada vuokralaiseksi kotimaahan muuttava vakaatuloinen kansaneläkeläinen, jonka vuokraan veronmaksajat osallistuvat asumistuella. Mahdollisesti myös rahoittavat esteettömyysremontinkin, eiköhän sellainenkin laki löydy ja jos ei löydy niin tehdään.
Asumistuessa on varallisuusraja nykyisin eli varakkaiden metsää ja peltoa omistavien kansaneläkeläisten asumiskuluihin ei tarvitse valtion osallistua.
Vierailija kirjoitti:
Tukea vammaisen henkilön asunnonvuokraajalle
Miljoonan asunnon tavoite on vielä kaukana
Suomessa on tiedossa valtava urakka esteettömän asumisen lisäämiseksi. Valtiovallan tavoitteena on, että Suomessa olisi miljoona esteetöntä asuntoa vuonna 2030.
Asunnolle lisää arvoa?
Tavoite miljoonasta esteettömästä asunnosta tarkoittaa kaikkia asumismuotoja. Raija Hynysen mukaan pääpaino on kuitenkin kerrostaloissa. Niissä puolestaan tyypillinen esteettömyyden muoto on uusittu hissi, jossa on automaattisesti aukeavat liukuovet.
Remontteihin taloyhtiöt voivat saada rahallista esteettömyysavustusta asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta.
Viime vuonna esteettömyysavustuksia oli haettavana runsaat 8 miljoonaa euroa. Summasta valtaosa käytettiin hissiremontteihin.
Vieläkö vai jokaikiseen asuntoon rakennetaan mielettömän kokoinen vessa, jossa pitäisi pyörätuolin mahtua pyörähtää. Luulin, että olisi tullut järkeä, mutta tahti näköjään vain kiihtyy.
Vierailija kirjoitti:
Kun komissio pohtii motiivia varsin hölmöltä vaikuttavaan operaatioon, niin tuossahan se on. Poliitikkojen ja heidän sidosryhmiensä sijoitusasunnot ja arvonnousu veronmaksajien piikkiin.
Onko komissiolla useampi rooli vallan kolmijako-opin vastaisesti? On lainsäätäjä, tuomari ja tuomion toimeenpanija kirjoitusten perusteella.

Et taida tykätä komissiosta. Sen tehtävä on varmistaa EU-lainsäädännön noudattaminen kaikissa jäsenmaissa.
Ei sillä asunnon esteettömysremontilla ole mitään tekemistä asumistuen kanssa. Hyvinvointialueiden veronmaksajat hoitavat sen rahoituksen asuntoaijoittajille. Nyt sitten hei jääviyskysymysten kanssa, jos sama henkilö istuu hyvinvointialueen päättäjänä ja asuntosijoittajana. Takaisinperintä uhkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä muutos. Kansaneläkeläiset palaavat Suomeen kuluttamaan kotimaisiin hyödykkeisiin, vuokraavat tyhjillään olevia asuntoja ja tukiraha kiertää Suomen sisällä. Tämä kaikki 40 miljoonan euron vuosittaisten säästöjen päälle siis.
Säästöhän on laskettu sen varaan että he eivät tule Suomeen vaan jäävät jäsenmaiden kontolle sinne jonnekin. Jos toisin käy, niin hehän saavat kansaneläkkeensä kuten ennenkin plus paljon, paljon muuta.
Sitäpaitsi nekin, jotka palaavat Suomeen, säästävät puoli vuotta, eivät kuluta mihinkään ja vievät rahat mennessään puoleksi vuodeksi sinne jäsenmaahan, missä ennen asuivat. Missä säästö.
Nehän valitti, ettei heillä ole varaa tehdä tuota?! Nytkö se onnistuukin! Eiköhän silloin koko ongelma ole ratkaistu!
Nehän valitti, ettei heillä ole varaa tehdä tuota?! Nytkö se onnistuukin! Eiköhän silloin koko ongelma ole ratkaistu!
Onhan he kuitenkin aikamoisia lottovoittajia kun on varaa pitää muiden piikkiin kahta asuntoa ja lennellä edes-takaisin. Kaikista heikoimmassa asemassa olevilta tosiaan leikattiin.

Kyse ei ole leikkauksesta vaan katkaisusta. Suomessa asuessa saa niin paljon lisätukia, että se tuntuu ruhtinaalliselta pelkän kansaneläkkeen sijaan. Kyllä sillä rahalla jo lentelee halpayhtiöillä ja kun menee tuttuun kohteeseen niin ei tarvitse maltaita maksaa, ystävät ja läheiset ottaa avosylin vastaan ja voi puoli vuotta nauttia elämästään. Toisaalta nettikirjoittelijoilla täällä ei ole mitään käsitystä kenenkään ulkopuolisen kansaneläkeläisen elinolosuhteista. Kansaneläkkeen edellytys ei ole köyhyys edelleenkään, vaikka se muutettiin vähimmäisetuuden kaltaiseksi. Vammainenkin, jonka vuokra-asuntoon tehdään tuo asuntosijoittajapoliitikon himoitsema esteettömyysremontti arvoa nostamaan, voi olla lähes puoli vuotta matkoilla. Vammaiset ja asuntosijoittajat ovat tyytyväisiä tilanteeseen, miksi te kansaneläkkeen katkaisijat vaikutatte edelleen vihaisilta. Ai niin, se säästö, Perhana! Ei vieläkään tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nehän valitti, ettei heillä ole varaa tehdä tuota?! Nytkö se onnistuukin! Eiköhän silloin koko ongelma ole ratkaistu!
Onhan he kuitenkin aikamoisia lottovoittajia kun on varaa pitää muiden piikkiin kahta asuntoa ja lennellä edes-takaisin. Kaikista heikoimmassa asemassa olevilta tosiaan leikattiin.
Kyse ei ole leikkauksesta vaan katkaisusta. Suomessa asuessa saa niin paljon lisätukia, että se tuntuu ruhtinaalliselta pelkän kansaneläkkeen sijaan. Kyllä sillä rahalla jo lentelee halpayhtiöillä ja kun menee tuttuun kohteeseen niin ei tarvitse maltaita maksaa, ystävät ja läheiset ottaa avosylin vastaan ja voi puoli vuotta nauttia elämästään. Toisaalta nettikirjoittelijoilla täällä ei ole mitään käsitystä kenenkään ulkopuolisen kansaneläkeläisen elinolosuhteista. Kansaneläkkeen edellytys ei ole köyhyys edelleenkään, vaikka se muutettiin vähimmäisetuuden kaltaisek
Lähes 40 miljoonaa euroa vuodessa ei ole vähäpätöinen summa. Esitä vaihtoehtoiset virkavastuulla tai vastaavalla ammattiosaamisella tehdyt laskelmat jos sinulla on parempaa tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nehän valitti, ettei heillä ole varaa tehdä tuota?! Nytkö se onnistuukin! Eiköhän silloin koko ongelma ole ratkaistu!
Onhan he kuitenkin aikamoisia lottovoittajia kun on varaa pitää muiden piikkiin kahta asuntoa ja lennellä edes-takaisin. Kaikista heikoimmassa asemassa olevilta tosiaan leikattiin.
Kyse ei ole leikkauksesta vaan katkaisusta. Suomessa asuessa saa niin paljon lisätukia, että se tuntuu ruhtinaalliselta pelkän kansaneläkkeen sijaan. Kyllä sillä rahalla jo lentelee halpayhtiöillä ja kun menee tuttuun kohteeseen niin ei tarvitse maltaita maksaa, ystävät ja läheiset ottaa avosylin vastaan ja voi puoli vuotta nauttia elämästään. Toisaalta nettikirjoittelijoilla täällä ei ole mitään käsitystä kenenkään ulkopuolisen kansaneläkeläisen elinolosuhteista. Kansaneläkkeen edellytys ei ole köyhyys edelleenkää
Saamme pian valtionvarainministeriöstä varmaan tietää, onko 20 miljoonaa jo tullut kun yli puoli vuotta on säästetty kansaneläkeläisiltä. Menoihin tulee lisätä estettömysremontteihin menneet rahat siltä osin, kuin kyseessä on pakkopalannut henkilö jonkun sijoitusasuntoon tai miksei omaansakin. Tämmöisiäkään rahoja ei jäsenmaihin ole jaettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nehän valitti, ettei heillä ole varaa tehdä tuota?! Nytkö se onnistuukin! Eiköhän silloin koko ongelma ole ratkaistu!
Onhan he kuitenkin aikamoisia lottovoittajia kun on varaa pitää muiden piikkiin kahta asuntoa ja lennellä edes-takaisin. Kaikista heikoimmassa asemassa olevilta tosiaan leikattiin.
Kyse ei ole leikkauksesta vaan katkaisusta. Suomessa asuessa saa niin paljon lisätukia, että se tuntuu ruhtinaalliselta pelkän kansaneläkkeen sijaan. Kyllä sillä rahalla jo lentelee halpayhtiöillä ja kun menee tuttuun kohteeseen niin ei tarvitse maltaita maksaa, ystävät ja läheiset ottaa avosylin vastaan ja voi puoli vuotta nauttia elämästään. Toisaalta nettikirjoittelijoilla täällä ei ole mitään käsitystä kenenkään ulkopuolisen kansaneläkeläisen elinolosuhteista. Kan
Esteettömyysremonttilaki astui voimaan vasta 1.5.2025, joten silloin kun kansaneläkkeen katkaisun säästöt laskettiin, ei ole otettu näitä menoja huomioon. Remontointi on kallista.
Hyvä laki asuntosijoittajapoliitikon näkökulmasta kun valtio tukee asumistuellakin ja varsinkin kun kilpailevaa menestyvää massimuijaa kammetaan lainsäädännöllä ulos samoilta natkkinoilta.