YLE : Hallituksen leikkaukset ajaneet Tamperelaiset nälänhätään - toistuuko 1800 luvun suuret nälkävuodet?
Hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan näkyvät ruoka-avun tarvitsijoissa. Näin kertoo Tampereen seurakuntayhtymän ruoka-avun asiantuntija Marja Palkonen.
Autonkuljettajamme ja jakajamme ovat kertoneet, että on ollut tilanteita, joissa ihminen on alkanut välittömästi syömään saatuaan ruokakassin. Ihan tällaisia tilanteita ei ole aikaisemmin ollut, Palkonen sanoo.
Palkosen mukaan ruoka-avussa on tällä hetkellä kaikenlaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä: on lapsiperheitä, yksinäisiä, työttömiä ja vanhuksia.
Eniten leikkaukset iskevät heikoimmassa asemassa oleviin.
Nälkä näkyy ja se tulee näkymään yhä enemmän loppuvuodesta, Palkonen sanoo.
Kommentit (429)
Voisikohan noihin jakeluihin lahjoittaa särkylääkkeitä lapsille. Jos vaikka olisin farmaseuttina antamassa neuvontaa.
Ei varmaan? Ehkä sitten kun lääkkeet tulee marketteihin?
Yleensä en tarjoa tätä ratkaisua, koska mielestäni se ei ole ratkaisu, mutta nyt kun olen itse kokenut sen.. muuttakaa halvempaan paikkakuntaan, oikeasti. Me muutettiin 60t asukkaan kaupungista 3000 asukkaan kuntaan. Työttöminä. Rahat riitti ihan eri tavalla ja lopulta myös töitäkin kumpikin saatiin. Lapsen päiväkotikin on ihan eri tasoa kuin kaupungin päiväkoti. Joo, jäi tukiverkot ja kaverit tuonne, mutta kun joutui jo syömään asunnonostosäästöjä selvitäkseen perusarjesta, niin ei oikeasti muu auttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Islam on väärässä kaikessa, mutta mitä se tähän kuuluu. Ihmisiä ne muslimitkin ovat. Yhtä väärässä kuin persut, mutta ei persuiltakaan kukaan ole ihmisoikeuksia ollut viemässä."
Mene kertomaan feministiselle puolueelle, Vasemmistoliitolle ja Vihreille että islam on väärässä kaikesta.
Katsotaan sitten oletko vielä samaa mieltä kun canceloimiskampanja sinua kohtaan alkaa.
Outoa että sinusta Perussuomalaiset ovat väärässä kun sanovat että homoja ei tule heittää katolta alas. Islam puolestaan on sitä mieltä että näin kuuluu tehdä. Kumpi on väärässä?
Muslimi haluaa heittää homon katolta, persu taas muslimin. Onko näistä nyt kumpikaan selvästi enemmän oikeassa? Ääliöitä kumpikin mielestäni. Toki on todettava, että en ole Suomessa ikinä nähnyt muslimin heitt
Minä kyllä heitän muslimin katolta alas jos havaitsen muslimin aikeissa heittää homon katolta alas. Ei kahta sanaa. Sinä siis et, vaan toljotat tumput suorina vieressä. Kenties saarnaat vielä murhatulle homolle kuinka suvaitsematon hän on?
Tulihan se siis sieltä. Tyypilliseen vihervasemmistolaiseen tapaan sinun mukaan seksuaalivähemmistöjen oikeudet väistyvät sillä sekunnilla kun islam tulee mukaan kuvioihin.
Oletpa paska tyyppi. Et edes anonyymisti netissä uskalla puolustaa seksuaalivähemmistöjä islamin edessä.
Vai nälänhätään. Nyt ne valot päälle, pahimpia nälänhätiä ei ole nähty luokkaa kymmeneen vuoteen missään. Reaalisosialismin aikaan niitä ole muuallakin kuin kehitysmaissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen tempaukset ajavat kansan ahdinkoon jollaista ei olla pitkään aikaan nähty. Ketkä kuspäät äänestivät ne idiootit valtaan?
Yllättikö,että velka pitää sittenkin maksaa.
Suomalaisten rahat valuvat rikkaiden omistajien taskuihin veroparatiiseihin. Otamme siis velkaa lihottaaksemme heidän rahapussejaan.

Suomen suurin veroparatiisi on Hakaniemessä. Mitkä firmat niitä veroparatiiseja käyttää? Marinin firma nyt ainakin tiedetään verokikkailusta, onko niitä muitakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Islam on väärässä kaikessa, mutta mitä se tähän kuuluu. Ihmisiä ne muslimitkin ovat. Yhtä väärässä kuin persut, mutta ei persuiltakaan kukaan ole ihmisoikeuksia ollut viemässä."
Mene kertomaan feministiselle puolueelle, Vasemmistoliitolle ja Vihreille että islam on väärässä kaikesta.
Katsotaan sitten oletko vielä samaa mieltä kun canceloimiskampanja sinua kohtaan alkaa.
Outoa että sinusta Perussuomalaiset ovat väärässä kun sanovat että homoja ei tule heittää katolta alas. Islam puolestaan on sitä mieltä että näin kuuluu tehdä. Kumpi on väärässä?
Muslimi haluaa heittää homon katolta, persu taas muslimin. Onko näistä nyt kumpikaan selvästi enemmän oikeassa? Ääliöitä kumpikin mielestäni. Toki on todettava,
Islam on paha, mutta toki myös homous on väärin ja pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vihervasemmiston ja demarien häpeällisen vähä-älyiset propagandistit aloittavat nykyään jo aikaisin.
Mitä itse täällä teet?
Tampere ja Stadi.. molemmista joutaakin porukkaa harventaa...nälkäkuolema on yksi tehokas keino!...liikaa jengiä ja piripäitä
Muistelenko okein että Tampereelta ne asiat alkoi eskaloitumaan alkoi myös 1916?
Kun kansaa oltiin "sopeutettu" olemaan syömättä riittävän kauan
Vierailija kirjoitti:
Hallitus syyllistyy kansanmurhaan, tämä on Suomen Holodomor
Jos joku väittää tällaista vakavalla naamalla, niin on kyllä täysi pelle.
Suomessa ei ole ollut moneen sukupolveen kokemusta todellisesta nälästä ja nälkään kuolemisesta. Sitä tapahtui isommassa mitassa viimeksi 1918-1919 sisällissodan jälkeen, valkoisten vangitsemien punaisten keskuudessa vankileireillä. Vapaudessa olivat näkivät myös usein nälkää, mutta eivät kuolleet nälkään. Yksittäiset köyhät perheet kokivat nälkää myös esim. 1930-luvun pulavuosien ja työttömyyden aikaan, mutta nälkäkuolemilta vältyttiin. Parantunut terveyden- ja sairaanhoito ehkäisi myös nälän ja sairauksien yhteisvaikutuksena tapahtuvia kuolemia.
Suomen elintaso kokonaisuudessaan on kohonnut valtavasti 1930-luvusta lähtien. Vaikka olisi täysin rahaton, on mahdollista saada ruokaa. Toimeentulotukea voi myös hakea, ja äärimmäisen puutteen ehkäisemiseksi myönnetään ennaltaehkäisevää toimeentulotukea ja aivan viimeiseen hätään maksusitoumuksia, jos tilillä ei ole yhtään rahaa, eikä jääkaapissa ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vai nälänhätään. Nyt ne valot päälle, pahimpia nälänhätiä ei ole nähty luokkaa kymmeneen vuoteen missään. Reaalisosialismin aikaan niitä ole muuallakin kuin kehitysmaissa
Ruokaa kyllä on, mutta se jakautuu epätasaisesti. Samasta syystähän aikanaan Irlannissa oli 1840-luvulla niin paha nälänhätä: ruokaa oli jonkin verran, mutta se laivattiin ulkomaille, koska omistajat saivat siitä rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Muistelenko okein että Tampereelta ne asiat alkoi eskaloitumaan alkoi myös 1916?
Kun kansaa oltiin "sopeutettu" olemaan syömättä riittävän kauan
Vapaussota ei alkanut nälänhädästä vaan siitä että vasemmisto halusi liittyä Neuvostoliittoon. Kuten haluatte vielä tänäänkin, ja sen vuoksi olettekin Venäjälle kallellaan.
Vierailija kirjoitti:
Muistelenko okein että Tampereelta ne asiat alkoi eskaloitumaan alkoi myös 1916?
Kun kansaa oltiin "sopeutettu" olemaan syömättä riittävän kauan
Muistat ihan oikein. Nälkä oli silloin viimeinen pisara, joka sai sisällissodan syttymään. Tosin se oli 1918.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistelenko okein että Tampereelta ne asiat alkoi eskaloitumaan alkoi myös 1916?
Kun kansaa oltiin "sopeutettu" olemaan syömättä riittävän kauan
Vapaussota ei alkanut nälänhädästä vaan siitä että vasemmisto halusi liittyä Neuvostoliittoon. Kuten haluatte vielä tänäänkin, ja sen vuoksi olettekin Venäjälle kallellaan.
Kyllä siinä oli paljon muutakin. Työläisiä oli pitkään kohdeltu kuin vierasta sikaa ja kun sitten ruokaa oli liian vähän, monella meni lopulta kuppi nurin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistelenko okein että Tampereelta ne asiat alkoi eskaloitumaan alkoi myös 1916?
Kun kansaa oltiin "sopeutettu" olemaan syömättä riittävän kauan
Vapaussota ei alkanut nälänhädästä vaan siitä että vasemmisto halusi liittyä Neuvostoliittoon. Kuten haluatte vielä tänäänkin, ja sen vuoksi olettekin Venäjälle kallellaan.
Tämä historia on tutkittu ja dokumetoitu. Turha keksiä enää valheita siellä kokoomusnuorten toimistossa. Jos totuus kiinnostaa niin lue aluksi vaikka ansiokas "Rikottu Rajamaa" niminen kattava kirja asiasta. Aika uusi teos ja arvostettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen tempaukset ajavat kansan ahdinkoon jollaista ei olla pitkään aikaan nähty. Ketkä kuspäät äänestivät ne idiootit valtaan?
Yllättikö,että velka pitää sittenkin maksaa.
Suomalaisten rahat valuvat rikkaiden omistajien taskuihin veroparatiiseihin. Otamme siis velkaa lihottaaksemme heidän rahapussejaan.
Hyvä esimerkki on terveyspalvelut, joita alasajetaan. Toki rikkaat hyötyvät nyt verokevennyksillä ja saavat tuettua terveydenhoitoa yksityisiltä terveyspalveluilta. Samaan aikaan nostetaan julkisten terveyspalveluiden hintoja. Vähävaraisten kustannuksella rikkaat saavat terveyspalvelunsa edullisemmin. Tätä te halusitte.
Tampereen koulutusjätit ovat täysin epäonnistuneet kouluttaessaan vuosikymmenen ajan ihmisiä työttömiksi ohi työelämän verovaroin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistelenko okein että Tampereelta ne asiat alkoi eskaloitumaan alkoi myös 1916?
Kun kansaa oltiin "sopeutettu" olemaan syömättä riittävän kauan
Vapaussota ei alkanut nälänhädästä vaan siitä että vasemmisto halusi liittyä Neuvostoliittoon. Kuten haluatte vielä tänäänkin, ja sen vuoksi olettekin Venäjälle kallellaan.
Ja te haluatte natsisaksan vielä tänäänkin.
Vasemmisto ei aja ihmisten asioita. Vasemmisto ajaa erinäisten ryhmien ja joukkojen asioita, kollektiivin edessä yksilö voidaan aina murskata. Yksilö, miksi äänestäisit vasemmistoa?