YLE : Hallituksen leikkaukset ajaneet Tamperelaiset nälänhätään - toistuuko 1800 luvun suuret nälkävuodet?
Hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan näkyvät ruoka-avun tarvitsijoissa. Näin kertoo Tampereen seurakuntayhtymän ruoka-avun asiantuntija Marja Palkonen.
Autonkuljettajamme ja jakajamme ovat kertoneet, että on ollut tilanteita, joissa ihminen on alkanut välittömästi syömään saatuaan ruokakassin. Ihan tällaisia tilanteita ei ole aikaisemmin ollut, Palkonen sanoo.
Palkosen mukaan ruoka-avussa on tällä hetkellä kaikenlaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä: on lapsiperheitä, yksinäisiä, työttömiä ja vanhuksia.
Eniten leikkaukset iskevät heikoimmassa asemassa oleviin.
Nälkä näkyy ja se tulee näkymään yhä enemmän loppuvuodesta, Palkonen sanoo.
Kommentit (429)
Vierailija kirjoitti:
Nälkävuosista tulikin mieleen, että kukaan ei ole niiden jälkeen kuollut nälkään. Silti vasemmisto on tehnyt 120 vuotta politiikkaa sanomalla "köyhät kuolee nälkään".
Aatelkaa, jos persut syyttäisi mmuuttajia rikoksista eikä yhtään mmuuttajan rikosta olisi tehty 120 vuoteen. Nyt jo kauhea huuto ja parku totuuden kertomisesta, vaikka mmuuttajat ovat rikostilastojen kärjessä.
Suomessa on kuoltu nälkään tuon jälkeenkin. Sisällissodan aikana vankileireillä ja jopa toisen maailmansodan aikana, kun eräänlaisissa sota/mielipidevankisäilytyslaitoksissa (on niillä jokin virallinen nimi) ruoka-annokset olivat olemattomia. "Tavalliset" ihmiset eivät varsinaisesti ole tuon jälkeen nääntyneet kuoliaaksi nälkään, mutta vielä toisen maailmansodan jälkeen Suomessa oli aliravitsemusta ja osin "oikeaa" nälkääkin, mutta siihen ei varsinaisesti enää kuoltu. Sen seurauksiin ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen tempaukset ajavat kansan ahdinkoon jollaista ei olla pitkään aikaan nähty. Ketkä kuspäät äänestivät ne idiootit valtaan?
Minä. Ja äänestän vastakun niinkauan kuin vasemmisto tarjoaa tilalle intersektionalismia.
Sama täällä. Me äänestetään k0mmari-punaviher-mädättäjät yhteiskunnan sivuraiteelle.
Vasemmisto tulee olemaan säälin ja ihmettelyn sekaista päivittelyä herättävä porukka, jota katsoessaan ihmiset päivittelee miten tuollaisilla on aiemmin ollut niin paljon kannatusta, miten typ3riä ihmisten on täytynytkään olla...
ps. ja 1800-luvun nälkävuosista puhuminen nykypäivän leikkausten yhteydessä on sellaista tietämättömyyden ja typeryyden masinoimaa suunpieksentää, josta pitäisi tulla ehdotonta istumista.
Vierailija kirjoitti:
Eräs typerimmistä nykyhallituksen säästökohteista oli vuorotteluvapaan lakkauttaminen.
Tällaisissa tilanteissa, joissa työpaikkoja on avoimilla työmarkkinoilla todella vähän, vuorotteluvapaan kaltainen järjestelmä tuottaisi kaksinkertaisen hyödyn: pitkään tai melko pitkään työttömänä ollut henkilö pystyisi pääsemään takaisin töihin, hankkimaan arvokasta työkokemusta ja tietenkin leveämpää leipää.
Vapaalle jäävä henkilö pystyisi hieman lepäämään ja keräämään voimia työuran loppua kohden, sekä käyttämään aikaansa hyödyllisesti hyväksi - tunnen useammankin vuorotteluvapaalla olleen, jotka käyttivät vapaataan ikääntyvien vanhempiensa hoitamiseen omalla ajallaan ja omalla rahallaan.
Vuorotteluvapaa ei olisi ollut mikään koko tilanteen ratkaiseva keino, mutta olisipahan ollut eräs keino jakaa työtä, rahaa ja vapaa-aikaa edes pikkuisen tasa-arvoisemmin ja kaikkia hyödyttävällä tavalla.
Joo, en ymmärrä mikä tän ja aikuiskoulutustuen lakkauttamisen idea oli
Vierailija kirjoitti:
Joo, en ymmärrä mikä tän ja aikuiskoulutustuen lakkauttamisen idea oli
Ihan hyvä, että nyt nämä joutuvat itse kouluttautumaan samoilla ehdoilla kuin muut työttömät. Epäoikeudenmukaista, että oli tällainen eliittijoukko, joka sai heittää lokaa työttömien niskaan. Haukkuivat työttömiä laiskoiksi ja saamattomiksi, kun aivan toisilla ehdoilla työttömyyskorvausta saaneet työttömät eivät hankkineet uusia ammattitutkintoja - samoilla mahdollisuuksilla kuin he?. Ehkä nyt aikuisoulutustuella opiskelleet tajuavat, mikä ero on opiskella aikuiskoulutustuella ja työttömänä.
Siellä ruoka-avun jonossa se mun isänikin käy. Varmaan sais hyvän nyyhkyjutun kuinka sairas vanhus joutuu hakemaan ruokansa tuollaisista kun hallitus vie tuet.
Mitäs nyt on itse juonut säästönsä, Kela maksaa kaiken ja ulosotossa kymmeniä tuhansia. Omilta lapsilta on "lainattu rahaa ruokaan" jo niin usein, etten enää euroakaan sille äijälle anna. Jonottakoon ruokansa ja itkeköön köyhyyttään, semmosta se on kun raha menee kurkusta alas.
Vierailija kirjoitti:
Eräs typerimmistä nykyhallituksen säästökohteista oli vuorotteluvapaan lakkauttaminen.
Tällaisissa tilanteissa, joissa työpaikkoja on avoimilla työmarkkinoilla todella vähän, vuorotteluvapaan kaltainen järjestelmä tuottaisi kaksinkertaisen hyödyn: pitkään tai melko pitkään työttömänä ollut henkilö pystyisi pääsemään takaisin töihin, hankkimaan arvokasta työkokemusta ja tietenkin leveämpää leipää.
Vapaalle jäävä henkilö pystyisi hieman lepäämään ja keräämään voimia työuran loppua kohden, sekä käyttämään aikaansa hyödyllisesti hyväksi - tunnen useammankin vuorotteluvapaalla olleen, jotka käyttivät vapaataan ikääntyvien vanhempiensa hoitamiseen omalla ajallaan ja omalla rahallaan.
Vuorotteluvapaa ei olisi ollut mikään koko tilanteen ratkaiseva keino, mutta olisipahan ollut eräs keino jakaa työtä, rahaa ja vapaa-aikaa edes pikkuisen tasa-arvoisemmin ja kaikkia hyödyttävällä tavalla.
Vuorotteluvapaa oli huono asia, koska se vääristi käsitystä työttömän leppoisasta vapaa-ajanvietosta. Vuorotteluvapaalla ollut sai viettää aikaa työttömyyskorvauksia nostaen ja palkka alkoi juoksemaan heti töihin palattua.
Työtön ei vietä leppoisaa vapaa-aikaa, jos ei ole palkkatyötä/opiskelupaikkaa tiedossa tai säästöjä kulutettavaksi. Harva kädestä suuhun elävä työtön pystyy elämään murehtimatta, mistä saa seuraavan kerran rahaa ja milloin. Matto voidaan vetää alta milloin tahansa ja millä syyllä tahansa.
Sen näköistä porukkaa, että jano ajaa usein nälän ohi.
Juuri näin. Kansallinen häpeä vihervasemmiston mielestä kun Suomi jää ulkopuolelle 😳