Tasoni ei riitä kauniiseen naiseen enkä halua laskea rimaa joten siksi olen ikisinkku.
Alan yrittämään oman tasoni nostoa, pyrin etenemään työelämässä jotta saan parempaa palkkaa ja statukseni on parempi. Joku toimistotyö mistä saan sen 5000e/kk palkkaa on tavoitteena.
Aloitan myös omaan ulkonäkööni panostamisen, pyrin siis kasvattamaan lihaksia, ostan muotivaatteita ja ehkä otan pari tatuointia.
Toivottavasi jossain vaiheessa kelpaan kauniille naiselle jotta voisin kokea rakkauden ja voisin vaikka lapsia tehdä.
M34
Kommentit (234)
Tämäkin on nyky-yhteiskunnan ongelma. Media syöttää meille ajatusmallin kauniista ja komeista ihmisistä, joita monet alkavat ihailla. Kuitenkin todellisessa elämässä työelämä, opiskelu ja ruutuaika rajoittaa meitä niin paljon, että moni voi pahoin, eikä jaksa liikkua juuri ollenkaan. Ollaan ja syödään. Lihotaan. Tämä johtaa osaltaan pariutumisen vaikeuteen.
On siis kahdenlaista vaikeutta pariutumisessa: median luomat epärealistiset odotukset ja toisaalta nykyisen elämänmenon myötä syntynyt huonovointisuus, joka ei lisää pariutumisen mahdollisuuksia. Vielä 1990-luvulla suurin osa oli hoikkia. Hoikat ihmiset ovat lähtökohtaisesti kauniita (vaikka kauneus onkin subjektiivinen näkemys).
"Ruma nainen on huono nainen" LOL
Tuo kertookin miehestä kaiken oleellisen. Ei sen puoleen, taitaa olla pelkkä lauantai-illan viihteeksi kyhätty provo
Vierailija kirjoitti:
Kallis musta nahkatakki, kalliit merkkiverkkarit ja lenkkarit. Hiukset rasvalla kammattuna taakse. Kultaketju ja näyttävä rannekello.
Nahkatakin alle kireä aluspaita.
Siitä naiset tykkä.
.

Sullahan seisoo, Pasi.
:D :D :D
Pari kommenttia aloittajalle:
Ihan hyvä, jos tuo on se mitä sä oikeesti haluat. Naiset nimittäin näkevät kyllä sinusta läpi, jos et tavoittele omaa unelmaasi. Mistä puheenollen - mitä se ikinä onkaan - tavoittele sitä. Itsesi vuoksi, ei niiden naisten!
Toinen kommentti, viiden tonnin bruttopalkkaa en sanoisi mitenkään kummoiseksi. Et sä sillä ole kun vasta keskiluokkaa. Mutta onko se työ sun unelma? Jos on, niin tavoittele sitä kaikin mahdollisin tavoin.
Kolmas kommentti: naisen saaminen ei koskaan ole itseisarvo, ihan kuten se on naisillekin, ettei mies ole itseisarvo. Tämän faktan tajuaminen erottaa toisistaan pojat ja miehet. Osa mieheksi kasvamista onkin ymmärtää, että yksikään nainen ei ole tavoittelemisen arvoinen ja että miehen rooli ei ole koskaan tavoitella naisia. Kun olet tarpeeksi kova jätkä, niin naiset tavoittelevat sinua, mutta siltikin: miehen pitää keskittyä itseensä ja omiin tavoitteisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Minua itseäni vähän ärsyttää se että naiset on niin pinnallisia. Minusta tuntuu siltä että naisia ei kiinnosta p*skan vertaa miehen luonne tai arvomaailma vaan se on se ulkonäkö,koulutustaso ja status työelämässä mitkä määrittää sen haluaako nainen edes tutustua mieheen. Minä haluan naisen joka on kaunis ja luonteeltaan tavallinen nainen, en siis vaadi naisilta liikoja ja omaa tasoani koitan hilata ylös jotta saan naisen.
M34
Ei se mee ihan noin. Hemmetti. Naiset eivät ole yksilöitä vaan osa laumaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei se mee ihan noin. Hemmetti. Naiset eivät ole yksilöitä vaan osa laumaa.
Samperi.
Koodarit!
Ei pitänyt kirjoittaa tätä näin, mutta tää nyt on vain totta. Naisia ei pidä ajatella yksilöinä vaan stereotyypin instanssina.
Incelien itkuvirsi ei lopu koskaan, eikä neitsyys
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ikisinkku myös sen takia että vietät aikasi netissä ja vauvapalstalla.
Eikö meistä kaikki vietä aikaa netissä? Miten se netissä oleminen vaikuttaa siis mihinkään?
Sinäkin olet netissä.
M34
Jalat puolisoni sylissä.
Vierailija kirjoitti:
Toiinen kommentti, viiden tonnin bruttopalkkaa en sanoisi mitenkään kummoiseksi. Et sä sillä ole kun vasta keskiluokkaa.
Vai että viiden tonnin palkka ei ole kummoinen? Missä todellisuudessa sä elät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit myös kysyä itseltäsi, miksi naisen ulkonäkö on niin tärkeä asia sinulle? En sano että pitää ottaa sellainen, joka näyttää rumalta, mutta rakastaisitko naistasi, jos tämä esim. menettäisi puolet kasvoistaan onnettomuudessa?
Naisen ulkonäkö on tärkeää koska seksi on tärkeä asia parisuhteessa, ruma nainen on huono nainen ja kaunis nainen hyvä. Toki naisen pitää olla myös ihan tavallinen ihminen henkisesti. Jos nainen menettäisi puolet kasvoistaan onnettomuudessa niin eroaisin koska se ei enää ole se nainen johon minä rakastuin.
M34
Kuulostat keskenkasvuiselta.

Muutama vuosikymmen ikää lisää ja nainen ei ole enää se sama nainen. Typerä provoilija, mutta kaipa elämänsä voi noinkin käyttää.
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiinen kommentti, viiden tonnin bruttopalkkaa en sanoisi mitenkään kummoiseksi. Et sä sillä ole kun vasta keskiluokkaa.
Vai että viiden tonnin palkka ei ole kummoinen? Missä todellisuudessa sä elät?
Siinä todellisuudessa. Käteen jää kolme tonnia ja pari satkua päälle. Onhan meitä keskituloisia
Vanha viisaus: Rumassa repussa voi olla hyvät eväät :D
Vierailija kirjoitti:
Incelien itkuvirsi ei lopu koskaan, eikä neitsyys
Mulla neljä lasta, liitto kaatui exän haluttomuuteen...
Vierailija kirjoitti:
Minua itseäni vähän ärsyttää se että naiset on niin pinnallisia. Minusta tuntuu siltä että naisia ei kiinnosta p*skan vertaa miehen luonne tai arvomaailma vaan se on se ulkonäkö,koulutustaso ja status työelämässä mitkä määrittää sen haluaako nainen edes tutustua mieheen. Minä haluan naisen joka on kaunis ja luonteeltaan tavallinen nainen, en siis vaadi naisilta liikoja ja omaa tasoani koitan hilata ylös jotta saan naisen.
M34
Sun tunteet ei ole tosiasia mutta älysi vähyys on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit myös kysyä itseltäsi, miksi naisen ulkonäkö on niin tärkeä asia sinulle? En sano että pitää ottaa sellainen, joka näyttää rumalta, mutta rakastaisitko naistasi, jos tämä esim. menettäisi puolet kasvoistaan onnettomuudessa?
Naisen ulkonäkö on tärkeää koska seksi on tärkeä asia parisuhteessa, ruma nainen on huono nainen ja kaunis nainen hyvä. Toki naisen pitää olla myös ihan tavallinen ihminen henkisesti. Jos nainen menettäisi puolet kasvoistaan onnettomuudessa niin eroaisin koska se ei enää ole se nainen johon minä rakastuin.
M34
Ai tää on taas näitä ketjuja. Ulkonäkö tai se, että ei näytä siltä miltä sinä hänen haluat näyttävän, ei tee ihmisestä huonoa. Kasva aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen mies on liian tylsä ja köyhä naisille. Naiset haluaa että mies on rikas ja jännä.
Karismaattinen, kyllä, ja tietysti toimeentuloon liittyvät asiatkin on tärkeitä. Tavallinen mies kelpaa jos ei ole tylsä.
Eli komea,rikas ja pitkä statusmies on se joka sulle vaan kelpaa?
Toinen kirjottaa, että hänelle tavallinen mies. Ja sä vastaat: Eli komea,rikas ja pitkä statusmies on se joka sulle vaan kelpaa?
Näetkö ristiriidan?
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiinen kommentti, viiden tonnin bruttopalkkaa en sanoisi mitenkään kummoiseksi. Et sä sillä ole kun vasta keskiluokkaa.
Vai että viiden tonnin palkka ei ole kummoinen? Missä todellisuudessa sä elät?
Siinä todellisuudessa. Käteen jää kolme tonnia ja pari satkua päälle. Onhan meitä keskituloisia
About viiden tonnin brutosta jää about kolme tonnia käteen...tonni asumiseen, sähkö ja siirtomaksut,...
Ja meitä naisia ärsyttää miesten pinnallisuus ja ulkonäkökeskeisyys. Naisia sentään kiinnostaa miehessä muukin kuin ulkonäkö tai status, miehet sen sijaan sietävät paskaakin luonnetta naisella, jos nainen on tarpeeksi hyvän näköinen. Ja kyllä, jos et ole itse komea naamasta, ei sulla ole oikeutta vaatia kasvoista kaunista naista