Isoin moka jonka olet todistanut häävieraan tekevän.
Tässä siis pino sellaisille kommelluksille :)
Kommentit (216)
jotka oli tosi pienet, juhlittiin meidän kodissa (kaksio). Miehen kaveri tuli paikalle perheineen (ihan kutsuttuna kylläkin) mutta ei olisi halunnut lähteä kun vaimo oli lähdössä laittamaan lapsia nukkumaan. Oli tietysti kännissä kuin käki, haukkui vaimoaan ja vaati saada olla yötä meillä :O (kaksiossa). Onneksi miehen veli lähti viemään sitä kotiin niin saatiin viettää hääyö ihan perinteisesti kaksin :P suuri kiitos miehen veljelle, vielä kerran!
esiintyjä sanoi toivovansa, että hääparikin voisi löytää juuri tällaisen rakkauden.
ketjussa on eri kokemus kuin sinulla. Oli vihkikaavassa tai ei, niin kyllä ne papit ihan itse ovat nuo sanat lausuneet eikä vihkipari vaan kuvitellut, että no nyt on sopiva paikka tuolla suudelmalle.
Vierailija:
Väitin, että vain jenkkileffoissa pappi kehottaa suutelemaan. Mun kokemus suomalaisista häistä on se, että useimmiten toki suudellaan, mutta kohta sovitaan papin kanssa etukäteen ja hän pitää silloin sopivan tauon. Ja tottakai papin (varsinkin tutun sellaisen) kanssa voi sopia, että hän tuon suutelukehotuksen sanoo ihan ääneen (tosin itse en ole sellaisiin häihin osunut), mutta vihki_kaavaan_ se ei Suomessa kuulu. Ja kaavalla tarkoitan nyt sitä virallista käsikirjaan painettua vihkikaavaa.Vierailija:
Tosin on hölmöä väittää, että vain jenkkileffoissa suudellaan alttarilla. Se on ihan yleinen tapa suomessakin. Omissa häissämme pappi kehotti suutelemaan ja suutelimme, samoin on pappi tehnyt kaikissa viisissä häissä, joissa olen ollut.
T: Teologi
sillä kysyi jo harjoituksissa, että haluatteko suudella alttarilla. Me sanottiin ettei haluta. Papista se oli ihan ok, mutta sanoi vielä uudelleen, että " mutta jos haluatte, se on ihan sallittua" . No me ei edelleenkään haluttu. Kuitenkin vihkimisessä supatti vielä uudelleen kättään ojennellen että nyt on kohta suudella jos haluaa. Minä siihen pudistelemaan päätäni ja sanomaan että ei kiitos.
Serkun häissä, kirkossa, pappi siunatessaan vihkisormusta raamatun päällä pudotti sormuksen jotenkin lattialle ja kirosi " voi helvetti!" , riittävän kovalla äänellä, että ainakin me kuultiin se......
Omissa häissäni myös pappi mokaili, mm. unohti näyttää istuutumismerkin häävieraille, vaikka niin oli sovittu. koko 170-päinen vierasjoukko vanhuksineen seisoi toimituksen ajan. Ja me sulhon kanssa ei tiedetty tätä, koska oltiin selkä vieraisiin päin.
Oman isäni puhetta pelkäsin ja pelko osoittautui aiheelliseksi... Katsoin vain kuinka appivanhempieni hymyt hyytyivät puheen edetessä, puhe kosketteli sulhasen tempauksia suhteessa minuun...
Myös bestman loppuillasta tunnusti rakkautensa minulle, morsiamelle... EI olla nähty bestmania sen jälkeen, oli ollut mieheni hyvä ystävä monia vuosia...
Edelleen omissa häissäni eräs miesvieras, minun ja sulhasen hyvä ystävi, oli jäämässä hääpaikalle, eli minun vanhempieni maalaistaloon yöksi. Kännipäissään hän erehtyi majoitustiloista, talon yläkerran makkareista sen verran, että meni nukkumaan keskeneräiselle ullakolle eristevillojen sekaan... Samainen vieras tuli kännipäissään portaat alas kerien, sillä seurauksella, että silmäkulma aukesi ja silmälasit menivät tuusan päreiksi.
Näissä legendaarisiksi muodostuneissa maalaishäissämme, joissa oli n. 11 C lämmintä vaikka oli kesäkuun vika lauantai ja kyseessä oli ulkohäät, isoja huvitelttoja piha täynnä ja joissa bändi ei osannut kunnolla häävalssia soittaa, myös appiukko osoitti mieltään, eikä puhunut minulle koko päivänä mitään, ei edes onnitellut, oli suuttunut siitä, koska en ottanut mieheni sukunimeä.
Hääyö vietettiin kylmässä aitassa. Onneksi lämmitimme toisiamme..
Jep... Tosin kaikki mukana olleet muistelevat häitämme lämmöllä, oli kuulemma hauskaa joka tapauksessa. Niin hauskaa, että viimeiset vieraat poistuivat vasta aamulla puoli yhdeksän.
Vierailija:
Voi että, kyllä harmitti. Toinen siskoistani oli keksinyt jostain jonkun meikatun naisen papin tointa tekemään. Nainen kun ei ole, eikä tule papiksi. Oli tunne, että oli haettu joku torimyyjä toimittamaan isääni haudanlepoon.
ja paras " moka" oli se kun kaikki ruokailivat hääkakkua pöydissä ja yhtäkkiä eräs taaperoimettäjä vetää paidan ylös ja alkaa imettämään kaikkien edessä 4-vuotiasta poikaansa...vieressä oleva nainen oli hyvin järkyttynyt, sain vuosisadan naurut tuosta ilmeestä... oli sulhasen sisko ko. nainen ja sulhanen häpesi silmtä päästään :D
Minusta suurin moka oli (tosin henkilöä ei näkynyt) se, kun ainoa veli jätti tulematta siskonsa häihin. Tyhjä paikka vaan oli pöydässä.
Yksissä häissä onniteltiin hääparia hääpaikan ovella ja siitä mentiin sisään saliin, johon oli seisova pöytä katettu. No siinäpä sitten ensimmäisenä saliin päässeet aloittelivat jo ruokailua, vaikka hääpari seisoi onniteltavina ulkopuolella. Kun onnittelut olivat ohi, niin hääpari jonotti kiltisti muiden mukana ruokaa hakemaan!
Toisissa häissä taas kaaso oli pukeutunut kukkaprintti t-paitaan ja trikoohameeseen. Kaikki muut häävieraat olivat huomattavasti paremmin pukeutuneita, myös hänen omalla miehellään oli tumma puku.
Ja sitten omissa häissämme bestman " unohti" oman avovaimonsa ja vikitteli avoimesti yhtä häävierasta ja sulkeutuipa tämän naisen kanssa jopa vessaan suhteellisen pitkäksi aikaa. Bestmanin avovaimo oli selkeästi loukkantunut ja meni huoneeseensa (meillä pystyi yöpymään hääpaikalla) nukkumaan. Bestman ei tätä huomannutkaan, vaan jatkoi toisen naisen liehittelyä. Aamuyön tunneilla samainen bestman vielä viuhahteli alasti saunan jälkeen takkahuoneessa ja oma äitini ikuisti tämän videokameralla, kun oli tullut kuvaamaan jatkojen meininkiä... Minua taas harmitti bestmanin avovaimon puolesta niin, että meni hääyö pilalle. Aamulla meilläkin oli koristeiden poistamisen aika ja itsehän se piti tehdä kun kaaso ja bestman + lähisuku olivat niin krapuloissaan. Sain onneksi apua tältä bestmanin avovaimolta, jonka kanssa ei juttu hirveästi luistanut yön tapahtumien takia. Näillä menikin suhde karille aika pian meidän häiden jälkeen.
Kiukutteleva pikku tyttö, joka oli aina saanut kaiken haluamansa. Vaati saada kakkua ennenkuin sulhanen ja morsian olivat edes sisällä, niin eikös äiti mennyt ja leikkasi hääkakusta ison palasen, sulhasen ja morsiammen osuudesta.
Kirkossa pappi kysyi minulta, että haluanko ottaa xxx:n avioVAIMOKSENI, vaikka ihan miehen kanssa olin naimisiin menossa. :)Lisäksi joidenkin häävieraiden jälkikasvu juoksenteli alttarilla ja nyki hääpukuni helmoja kesken vihkimisen. Koko ajan piti olla sydän syrjällään, että milloin ne kakarat kaatavat kynttilät tai vetävät alttariliinat kukka-asetelmineen lattialle. Siinä meni ainutlaatuinen hetki pilalle toisten ajattelemattomuuden takia. Eikö niitä lapsia voi pitää istumassa penkissä (kuten meidän oma 2-vuotiaskin) tai jos se on mahdotonta, niin isi tai äiti voisi lähteä lapsen kanssa vaikka kirkon ulkopuolelle odottelemaan. Vieläkin harmittaa!!
Jos kirkolle saapuessaan huomaa takin puuttuvan, ei välttämättä ole enää aikaa käydä noutamassa sitä. Meille kävi näin eräissä hautajaisissa hiljattain: mieheni luuli, että olin pakannut hänen pikkutakkinsa mukaan kotoa lähtiessämme samoin kuin pikkukengätkin ja minä taas luulin, että se takki oli hänellä yllä. Hänellä oli autossa pällystakki päällä, joten en nähnyt, että hänellä oli sen alla pelkkä paita. Asia paljastui kirkonmäellä. Matka oli sen verran pitkä, että takkia ei kannattanut enää lähteä hakemaan. Hän oli sitten isojen hautajaisten ainoa mies ilman pikkutakkia, eikä kukaan ihme kyllä näyttänyt kiinnittävän asiaan mitään huomiota.
No, ollaan tässä nyt jo pian 13v. liittossa oltu ja 3 lasta saatu :)
Samaisissa häissä eräs sukulaistäti ei tullut paikalle, mutta hänen aikamiespoikansa kyllä. Hyvässä tuiskeessa jo saapuessaan ja tietysti paheni vain illan kuluessa. Lopulta isäni soitti hänelle taksin ja kielsi minua koskaan laittamasta kiitoskorttia tuolle tädille. Harmitti ennen kaikkea siksi, että mieheni vanhemmat ovat melkoisia tiukkiksia viinan kanssa yleensäkin. Taisi heille olla ensimmäiset häät, joissa oli yleensä jotain alkoholipitoista juotavaa!
Vierailija:
pukeuduin kokomustiin, ikään kuin olisi hautajaiset eikä häät. Sitä virhettä en ole kyllä sen jälkeen tehnyt. Samoissa häissä illlan mittaan sulhasella boolin voimalla olisi tanssittanut enemmän minua kuin tuoretta vaimoa. Ei ole paljon kyläilykutsuja tullut sen jälkeen...
Tosin 13 vuotta sitten se olis varmaan pitänyt sanoa...
No, hyvin näyttää menneen teillä ilman sitäkin :)
Vierailija:
Meidän häissämme vihkipappi ei ikinä julistanut meitä mieheksi ja vaimoksi. Tarkistin sen vielä videoltakin!
No, ollaan tässä nyt jo pian 13v. liittossa oltu ja 3 lasta saatu :)
Eli olen ollut noin sadoissa " lestahäissä" ja tarkoitaan nimeenomaan vanhoillislestadiolaisten häissä ja yhdissäkään ei ole alttarilla suudeltu. Ei todellakaan kuulu vl:n vihkimistilaisuuteen tämä ohjelmanumero!
Ihana anoppini oli julistanut kovaan ääneen suvulle kirkon pihassa ennen vihkimistä ettei ymmärrä miksi tälläisiä kissanristiäisiä järjestetään. Ne on korkeintaan vuoden yhdessä sanokaa mun sanoneen. Anopilla oli kärpäslasit silmillä koko päivän sisällä ja ulkona ja poistuivat renkaat ulvoen paikalta heti häävalssin jälkeen. Sen koommin- pian viiteen vuoteen ei anoppia ole näkynyt. Luojalle kiitos siitä!
Illan lopulla alkoi myös morsiamen puheet olla tosi karkeita ja navanalusia, oli tosi ihana näky tämä kaunotar, joka käyttäytyi kuin satamajätkä, prkl! Näki, että muitakin hävetti ja jotkut yrittivät rauhoitella ja keksiä muita jutunaiheita, mutta morsian palasi yhä uudelleen kertomaan edellisistä miehistään ja panoistaan, huh.
hyvien kaverien häissä olin jo sen verran pitkällä raskaana, että näkyi jo selvästi. Onnitellessamme parin vanhempia, vanhemmat ehtivät ruveta onnittelemaan meitä Siinä sitten toistelimme tyhminä vuoron perään: Paljon onnea, No mutta paljon onnea teille, voi onneksi olkoon, Onneaonnea..
Pienellä ollaan selvitty siis :)
Näin pari vuotta pappina toimineena vastailen :-))
Virallisessa vihkikaavassa ei todellakaan ole kohtaa jossa sanottaisiin " voitte suudella morsianta" . Jos pappi siis toimii hyväksytyn kaavan mukaan ei tuollaista kehoitusta vihkimiseen kuulu tai ole kuulunut. Monet kuitenkin niin sanovat, koska sitä tunnutaan odottavan.
Itse en ole koskaan vihkimisissä sanonut " voitte suudella morsianta" . Olen kuitenkin aina kertonut sen etukäteen morsiusparille. Minusta nyt vaan on jotenkin hassua että pappi " antaa" parille luvan pussata - miksi ihmeessä? Parien kanssa olemme sopineet että voivat pussata, halata, pitää toisiaan kädestä aina kun siltä tuntuu vihkimisen aikana. Jotkut tekevät sen hyvin luontevasti esimerkiksi puheen aikana, kun tulee koskettava kohta. Jos pari haluaa tietyn kohdan pussaamiselle, sovimme että se tulee vihkimisen jälkeen kun heidät on julistettu avioipuolisoiksi, siinä olen joskus vähän nyökännyt tai jopa hiljaa kuiskannut parille että voitte pussata jos sitä ovat toivoneet.
Omissa häissämme halasimme alttarilla ja pussasimme kirkon ovella kun olimme poistumassa. Se vaan tuntui meistä luontevammalta.