HS: Miksi korkeakouluihin valikoituu silti lähinnä keskiluokkaisten, koulutettujen perheiden lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Varmaan myös oman suvun jäsenet antavat esimerkkiä. Jos esim. suvussa on pelkkiä duunareita ja ammattikoulun käyneitä, ei välttämättä käy mielessä pyrkiä korkeampaan koulutukseen. Ja sama myös toisin päin, akateemisen suvun lapsella ei ole välttämättä minkäänlaista käsitystä duunariammattien työnkuvista.

Kyllä, esimerkin voima on valtava. Miten edes ymmärtäisi hakea vaikka valtiotieteelliseen, jos ei kellään ole hajua, mitä sieltä valmistuneet yleensä tekee työkseen. Tai mitä tekee kauppatieteiden maisteri. Työkenttä on laaja, palkka yleensä erinomainen, mutta jos ei kukaan konkreettisesti osaa kuvailla mitä se työ olisi. Mitä pitää osata, millainen persoona sopii. Ei ole sitä esimerkkiä. 

Vierailija kirjoitti:

Asuimme keskiluokkaisella omakotitaloalueella. Naapureina oli yliopiston, opiston (nyk. amk) ja ammattikoulun käyneitä.

Hyvä ystäväni "Sami" asui naapurissa, hänen peruskoulun päättötodistuksensa ka. oli 8.0, jolla olisi helposti päässyt paikalliseen lukioon, mutta "Sami" lähti ammattikouluun opiskelemaan elektroniikka-asentajaksi.

Hänen äitinsä oli lähihoitaja ja isä rekka-autonkuljettaja. Oliko opiskelupaikan valinta yhteiskunnan syy? 

Lisäys... vastaavasti oma puolisoni pientilallisten kouluakäymättömien vanhempien lapsena meni lukioon ja sieltä edelleen yliopistoon. 

Oliko tuokin yhteiskunnan syy vai ansio? Vai ihan ihmisestä itseään lähtenyt tavoite. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytännössä nämä yleensä tarkoittavat lääkistä ja oikista pk-seutupainotteisesti. Ei oteta huomioon, että yliopistossa voi lukea muutakin ja muualla kuin Helsingissä. Enemmistöä ei edes kiinnosta lääke- tai oikeustiede.

Niinku ei historiaa pääaineena lukeneet tienaa sen enempää ku ammattikoulun käyneet. Itseasiassa joku ydinvoimalan tai paperitehtaan duunari tienaa enemmän ku ne.

Niin mua huvittaa ku filosofian maisterit ois jotaki hienostoherroja ja amiksen käyneet raatajii rahanalasii.

Kirurgin työ ei ole kovin hohdokasta, jos pitää olla oksennusämpäri vieressä. Tällaiset artikkelit ovat yleensä tarkoitushakuisia ja kirjoitettu näköklmasta, kun jonkun pää ei riitä lääkikseen, mutta tahto olisi kova.

Tuo nyt on ihan suomalainen ilmiö, että lääkiksen sisäänotto pidetään tahallaan liian pienenä. Paljon ihan hyviä hakijoita jää rannalle. Sitten ne, joilla on varaa, suorittaa ulkomailla tutkinnon, eikä ne tosiaankaan ole välttämättä niitä parhaita. Tämä jos mikä ylläpitää epätasa-arvoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan myös oman suvun jäsenet antavat esimerkkiä. Jos esim. suvussa on pelkkiä duunareita ja ammattikoulun käyneitä, ei välttämättä käy mielessä pyrkiä korkeampaan koulutukseen. Ja sama myös toisin päin, akateemisen suvun lapsella ei ole välttämättä minkäänlaista käsitystä duunariammattien työnkuvista.

Kyllä, esimerkin voima on valtava. Miten edes ymmärtäisi hakea vaikka valtiotieteelliseen, jos ei kellään ole hajua, mitä sieltä valmistuneet yleensä tekee työkseen. Tai mitä tekee kauppatieteiden maisteri. Työkenttä on laaja, palkka yleensä erinomainen, mutta jos ei kukaan konkreettisesti osaa kuvailla mitä se työ olisi. Mitä pitää osata, millainen persoona sopii. Ei ole sitä esimerkkiä. 

Ees valtiotieteellisessä ite opiskelevilla ei oo hajua, mitä ne tulis tekemään työkseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista selvittää myös se, missä määrin vanhempien ammatti ja tausta/varallisuus vaikuttaa siihen, ketkä saavat akateemisia työpaikkoja yliopistoista. Oma havaintoni on se, että työväentaustaiset ovat niissä aliedustettuina, vaikka suorittaisivatkin tohtorintutkinnon.

Sehä on huonopalkkanen työpaikka olla tutkija

Niin on, pitäisin sitä mitä suurimmassa määrin "kutsumusammattina". Ja juu isäni ja siskoni ovat tutkijoita. Aivan eri aloilla ja eri yliopistoissa tosin, joten en oikein usko että isän nimi on hirveästi siskon apurahoihin vaikuttanut. Isältä saatu kannustus, esimerkki ja malli toki paljonkin. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ei olisi matalapalkkaisia duunari työntekijöitä, kuka mm. hakisi kermapeffojen roskat, pitäisi kaupat siisteinä ja hoitaisi heitä sairaalassa kun he tarvitsevat hoitoa?

Hyvin harva ajattelee, että kaikilla tulisi olla sama palkka tai edes samantaosinen koulutus. Mutta ei ole omasta mielestäni vanhempien koulutus tai taloudellinen asena/ elintaso saisi myöskään asettaa rajoituksia sille mitä lapsi voi opiskella; oli lapsen opiskelupaikan valinta, sitten mitä tahansa.- Vaikka jos itse kuuluu niihin, jotka ovat tehneet suuren työn edetäkseen ja päästäkseen hyvään asemaan, joka on mahdolllistunut paljossa koulutuksen kautta, niin todennäköisesti saattaa kokea pettymystä, jos oma lapsi olisi hyvin vähän kiinnostunut opiskelemisesta, joka Suomen kaltaisessa koulutus uskovaisessa maassa on pääsääntöisesti merkinnyt myös vähäisempiä tuloja. On myös voitu havaita, että koulutetummat elävät yleensä terveemmin (ruokailutotottumukset ja liikunnan ja kulttuurin kuluttaminen)  ja siten pysyvät paremmassa kunnossa kuin vähemmän koulutetut. Nykyään välillä tuntuu, että monelle korkeampi koulutus on itsestään selvyys, eikä sitä enää arvosteta itsessään ja on yksilön oma vika, jollei pääse korkeisiin ansioihin.    

Kyllähän se on kiinni siitä omasta motivaatiosta ja halusta opiskella. Isä amiksen käynyt putkimies ja äiti ei ole käynyt mitään kouluja, tekee siistijän hommia nykyään. Itse viidestä lapsesta ainut joka on käynyt amk:n ja nyt teen YAMK-tutkintoa. Kaikille meille on tarjottu samat mahdollisuudet opiskella mutta muut ovat valinneet toiset reitit elämälleen mutta silti pärjäävät hyvin...

Vierailija kirjoitti:

Isä oli käynyt kiertokoulua 11 päivää, äiti kansalaiskoulun ja ammattikurssin. Minä menin yliopistoon, koska vanhemmat arvostivat koulutusta. Heillä itsellään ei ollut siihen mahdollisuutta. 

Upeaa, että yli 90-vuotias jaksaa palstailla!

Kiertokoulut lakkautettiin ja kansakoulu tuli pakolliseksi 1921, jolloin takaperoisimmatkin lusivat edes sen.

Vierailija kirjoitti:

 

Periaatteessa on samat mahdollisuudet, mutta kun jokaisen lapsen lähtökohdat ei ole samanlaiset. Tämä muutaman vuoden takainen sosiaalityöntekijän kirjoitus kiertää somessa, lukaise jos viitsit... erilaisista lähtökohdista ja mahdollisuuksista:

"Millaiset ovat sinun lähtökohtasi? Synnyitkö toivottuna, odotettuna? Terveenä ja elinvoimaisena? Tai ainakin turvallisessa paikassa, jossa sait tarvitsemaasi hoitoa? Sinulla ei ollut syntyessäsi vieroitusoireita, etkä ollut vaurioitunut äitisi raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä, joka olisi kaventanut mahdollisuuksiasi koko elämäsi ajaksi jo kuukausia ennen syntymääsi?

Kun olit vauva, katsottiinko sinua, hymyiltiinkö? Juteltiinko, laulettiinko, pidettiinkö sylissä? Vaihdettiinko vaippasi? Sinua ei ravisteltu?

Olivatko vanhempasi niin hyvinvoivia, että he jaksoivat olla turvallisia aikuisia? Saitko ymmärrystä, lohdutettiinko sinua, kun itkit? Puha

Näistä suuri osa on sellaisia joita ei lapset tarvitse. Ei lapsi tarvitse menestyäkseen kalliita harrastuksia, mökkiä, ulkomaamatkoja, perintöjä, osakkeita yms. Lapsi tarvitsee rakkautta, tukea ja huolenpitoa. Lopulta hyvin harva lapsista jää näitä vaille. Silti suurin osa kansasta ei ole menestyjiä. Hyvät lähtökohdat eivät takaa yhtään mitään, pohjalle on niin paljon helpompi pudota kuin huipulle kiivetä. Jos haluaa menestyä se vaatii halua ja paljon vaivannäköä. Se vaatii tekoja, sitä ei saavuteta valittamalla tai uhriutumalla. Menestyminen ei aina edes vaadi pitkiä ja hienoja koulutuksia, osa rakentaa menestyvän yrityksen ammattikoulupohjalta.

Luokkanousuun vaikuttaa muutkin asiat kuin maksuton koulutus. Kodin arvot, kunnianhimo, vanhempien mahdollisuus tukea koulunkäyntiä, kavereiden esimerkki jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Periaatteessa on samat mahdollisuudet, mutta kun jokaisen lapsen lähtökohdat ei ole samanlaiset. Tämä muutaman vuoden takainen sosiaalityöntekijän kirjoitus kiertää somessa, lukaise jos viitsit... erilaisista lähtökohdista ja mahdollisuuksista:

"Millaiset ovat sinun lähtökohtasi? Synnyitkö toivottuna, odotettuna? Terveenä ja elinvoimaisena? Tai ainakin turvallisessa paikassa, jossa sait tarvitsemaasi hoitoa? Sinulla ei ollut syntyessäsi vieroitusoireita, etkä ollut vaurioitunut äitisi raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä, joka olisi kaventanut mahdollisuuksiasi koko elämäsi ajaksi jo kuukausia ennen syntymääsi?

Kun olit vauva, katsottiinko sinua, hymyiltiinkö? Juteltiinko, laulettiinko, pidettiinkö sylissä? Vaihdettiinko vaippasi? Sinua ei ravisteltu?

Olivatko vanhempasi niin hyvinvoivia, että he jaksoivat olla turvallisia aikuisia? Saitko

Eikä sitä ylipäätänsä pysty sanomaan yksilön kohdalla mitään. Toisilla on yksinkertaisesti enemmän draivia yrittää kuin toisilla. Ja jollekin heikoista lähtökohdista ponnistaminen voi olla voimavara. Joku kolmas voi haluta kapinoida ja näyttää keskisormea kultalusikka suussa syntyneille vanhemmilleen. Keskiluokka on tänä päivänä Suomessa suuri enemmistö, joten toki on normaalia, että se miehittää halutuimmat koulutuspaikat. Jos ei saa edes lämmintä ruokaa vanhemmilta tai  päättää hillua huumejengeissä, niin varmasti on vaikeaa rakentaa elämää. Huostaanhan tuollaiset kuuluisivat, vaikkei näin käytännössä tapahdu, koska se ei ole realistista.

Vierailija kirjoitti:

Juttu oli maksumuurin takana, mutta oliko tässä perinteinen asettelu: korkeakouluopiskelijoiden (kohtalaisen) homogeenisestä taustasta syytetään keskiluokkaa tyylillä "lapset opetetaan ajattelemaan korkeakoulutusta ja he saavat hyvät eväät", sen sijaan, että uskallettaisiin keskittyä siihen oikeaan ongelmaan: miksi vähempiosaisten lapset eivät saa samaa mahdollisuutta kotoaan?

Tämä on mielestäni ihan nurinkurista; toiset kannustavat, tukevat ja mahdollisuuksien mukaan mahdollistavat rahalla, mutta siitä pitäisi tuntea jotakin huonoa omaatuntoa, kun naapurin yh:n lapset eivät saa samoja lähtökohtia ja yhteiskunnankin pitäisi jotenkin puuttua asiaan? Miksei uskalleta myöntää, että suuri osa tulevaisuudesta rakennetaan lapsuuden lähtökohdista, jossa suinkaan kalliilla harrastuksilla tai etelän lomilla ei ole merkittävää roolia, vaan kodin yleisellä ilmapiirillä ja suhtautumiselle koulutukseen, sivistykseen sekä käytökseen? 

Mua on myös ärsyttänyt jo pidempään tuo tyyli syyllistää keskiluokkaa siitä, että tukevat lapsiaan eri tavoin.

Jostain ulkomaisesta lehdestä näin otsikon joka kuului suunnilleen "asiantuntija: lapsilleen lukevat vanhemmat antavat lapsilleen epäreilua etua muihin nähden". 

Miksei niitä syyllistetä, jotka ei tue sitä jälkikasvuaan kaikin tavoin? Ei kai se voi olla ratkaisu että koko yhteiskunta operoi sen heikoimman lenkin tasolla?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä Suomessa pääsee köyhänkin lapsi kouluun tai yliopistoon, jos on tarpeeksi osaamista.

Meillä ainakin köyhässä duunariperheessä käskettiin lukea läksyt ja vahdittiin murrosiässäkin, että  numerot pitää pysyä tietyllä tasolla, että pääsee jatko-opintoihin  ja parempiin töihin aikoinaan..

Minä jäin pienenä täysorvoksi ja pidin kaikesta muusta opiskelusta kuin käsitöistä, kotitaloudesta ja osasta liikuntalajeja. Minua kannusti ala-asteen opettajani muistuttamalla lahjojeni menevän hukkaan jos jätän kouluttautumatta. Ketään muuta ei koulumenestykseni kiinnostanut. Ei myöskään se, että mitä halusin lukion jälkeen tehdä.

Hain kahteen paikkaan ja olen todella kiitollinen, etten päässyt Taideteollisen korkeakoulun lavastustaiteen linjalle sisään. Pääsin näkemään pääsykokeet ja olin kuitenkin varasijalla. Hain sinne lähinnä siksi, että olin harrastanut näyttelemistä ja minulla sanotaan olevan nopeat hoksottimet sekä poikkeuksellisen hyvä avaruudellisen hahmottamisen kyky. Kuvaamataito oli aina kymppi, vaikken edes piirtänyt jne vapaa-ajalla tarvikkeiden puutteen vuoksi. Ostin ensimmäistä kertaa elämässäni kalliit välineet pääsykokeisiin.

Sitten hain yliopistoon tylsänä pidetylle alalle ja pääsin sisään. Opiskelin ja olen jo moneen kertaan vuosikymmenien aikana päivittänyt osaamistani lisäopinnoilla. Uskon nyt, että olen onnellisempi kun teatteri on minulle harrastus ja voin tiirailla siellä ja tietenkin televisiossa lavasteita. Tietenkin orpo syrjäseudulla oli yliopisto-opinnoissa kovilla sosiaalisen puolen vuoksi, koska ei todellakaan voinut kehua käyneensä eliittilukiota tai harrastaneensa yhtä ekslusoivia asioita kuin suurten kaupunkien ylemmän keskiluokan perheiden opiskelijat. 

Kuitenkin minulla se ulkopuolisuus jalostui sisukkuudeksi ja myös anteeksipyytelemättömyydeksi. Ajattelin, etten hakua olla tyyppi, joka käy parikymppisenä läpi henkilöhistoriaansa ja suhteitaan milloin kenenkin kanssa joka välissä. Se, ettei minulla ollut suhteita oli tietenkin työtä hakiessa ongelma aluksi. Työ on työtä ja minut palkattiin tekemään töitä. Kyllä sen eron huomasi töissäkin, etten ole ylemmästä keskiluokasta kun minulla ei ollut samanlaista poltetta puhua oman elämäni käänteistä. Koska palkka ei ollut kuitenkaan mitenkään suuri niin työkaverien puheet luksuslomista, remonteista, huonekaluista, puutarhasuunnittelijasta jne ihmetyttivät minua. Heillä taisivat puolisot tienata hyvin ja siten kaikki tuo kuvailtu oli mahdollista. 

Minut tunnistaa vieläkin sosiaaliluokattomaksi siksi, etten suunnittele remontteja ja pidän tyhmyytenä uusitusta jatkuvasti keittiöön ja kotiaan jos siellä ei ole konkreettista vikaa. Kyllä jotkut luonani kahvia käyneet ovat kohotellut kulmiaan ja kysyneet suoraankin, että miksei keittiötäni ole remontoitu nykyaikaisemman näköiseksi. Sanon aina, että pistän ilmastonmuutokselle hanttiin ja vältän turhaa kuluttamista. Olen perheellinen ja lasteni kavereista on ihmetellyt vanhanaikaista kotiamme.

 

Lapsemme halusivat luonnostaan opiskelemaan itseään kiinnostavia ammatteja ilman minkäänlaista tuuppimista tai valmennuskursseja. Ajat ovat muuttuneet ja heillä voivat olla työt tiukassa ainakin Suomessa kun valmistuvat. Jos on pakko lähteä ulkomaille, niin sitten lähtevät. Kaikista huonoin vaihtoehto olisi olla kortistossa tyhjän panttina ja päästää ammattitaito rapistumaan. Minulta lapset ovat oppineet, ettei ole olemassa paskaduuneja ja myös kulutuskriittisyytä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista selvittää myös se, missä määrin vanhempien ammatti ja tausta/varallisuus vaikuttaa siihen, ketkä saavat akateemisia työpaikkoja yliopistoista. Oma havaintoni on se, että työväentaustaiset ovat niissä aliedustettuina, vaikka suorittaisivatkin tohtorintutkinnon.

Sehä on huonopalkkanen työpaikka olla tutkija

Palkka ei tainnut liittyä tähän.

Se romuttaa salaliittoteorian nepotismista

Ei romuta sitten mitenkään.

Ei romutakaan. Yliopistoissa työskentelee myös kovapalkkaista väkeä esim. professoreina. Moniko heistä tulee duunarikodeista?

Ainakin mun professori oli niin duunarikodista kuin pystyi olemaan. Samoin muiden työntekijöiden taustat oli hyvinkin värikkäät. Oli sitten niitäkin jotka olivat pitkän linjan akateemisesta suvusta, mutta vähemmistönä.

Vierailija kirjoitti:

No miksiköhän?, sellaisissa perheissä varmaan panostetaan lasten koulunkäyntiin esim. vaatimalla, että läksyt pitää tehdä ja koulussa käydä.

Korkeakouluja on mukavampi käydä. Jos siihen on varaa.

Vierailija kirjoitti:

No miksiköhän?, sellaisissa perheissä varmaan panostetaan lasten koulunkäyntiin esim. vaatimalla, että läksyt pitää tehdä ja koulussa käydä.

Onko nykyään lapsia ja nuoria, jotka haluavat tehdä ne vapaaehtoisesti ja lukevat oppikirjansa omalla ajallaan jo etupainotteisesti tahtiin? Sen tiedän, että nykykoulu on melusaastetta ja sähläämistä. Jos ei itseään kiinnosta niin se opettajan opetusaika on suunnilleen 15 minuuttia/oppitunti jos luokassa on häiriötekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

 

Periaatteessa on samat mahdollisuudet, mutta kun jokaisen lapsen lähtökohdat ei ole samanlaiset. Tämä muutaman vuoden takainen sosiaalityöntekijän kirjoitus kiertää somessa, lukaise jos viitsit... erilaisista lähtökohdista ja mahdollisuuksista:

"Millaiset ovat sinun lähtökohtasi? Synnyitkö toivottuna, odotettuna? Terveenä ja elinvoimaisena? Tai ainakin turvallisessa paikassa, jossa sait tarvitsemaasi hoitoa? Sinulla ei ollut syntyessäsi vieroitusoireita, etkä ollut vaurioitunut äitisi raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä, joka olisi kaventanut mahdollisuuksiasi koko elämäsi ajaksi jo kuukausia ennen syntymääsi?

Kun olit vauva, katsottiinko sinua, hymyiltiinkö? Juteltiinko, laulettiinko, pidettiinkö sylissä? Vaihdettiinko vaippasi? Sinua ei ravisteltu?

Olivatko vanhempasi niin hyvinvoivia, että he jaksoivat olla turvallisia aikuisia? Saitko ymmärrystä, lohdutettiinko sinua, kun itkit? Puha

Luin tämän kun tämä ilmestyi ja kyllä aika hv kirjoitus. Mä tulen kodista, jossa mua tuettiin. Olen silti tehnyt myös itse hirveästi duunia päästäkseni sinne missä nyt olen.

Todella ikävää ettei kaikki saa samoja lähtökohtia, mutta turha syyttää niitä jotka saivat. Vai pitäisikö kaikkien lakata yrittämästä vain siksi että joku jossain ei yritä tai joutuu lähtemään ns takamatkalta liikkeelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä oli käynyt kiertokoulua 11 päivää, äiti kansalaiskoulun ja ammattikurssin. Minä menin yliopistoon, koska vanhemmat arvostivat koulutusta. Heillä itsellään ei ollut siihen mahdollisuutta. 

Sama juttu meillä. Vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta kouluttautua, mutta he arvostivat koulutusta, ja kasvattivat veljeni ja minut niin, että me arvostamme, ja kävimme yliopiston. 

Suomessa on ollut ainakin 60 vuotta aivan jokaisen mahdollisuus kouluttautua opintotuen avulla, kunhan pääsee opiskelemaan. Miksi jotkut puhuu tässäkin ketjussa aivan muinaisista ajoista? Ymmärrän, että ketjussa on vanhuksiakin, mutta maailma on muuttunut täysin teidän ajastanne, eikä ole kovin rekevanttia puhua jostain 60-luvusta nykyaikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä oli käynyt kiertokoulua 11 päivää, äiti kansalaiskoulun ja ammattikurssin. Minä menin yliopistoon, koska vanhemmat arvostivat koulutusta. Heillä itsellään ei ollut siihen mahdollisuutta. 

Sama juttu meillä. Vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta kouluttautua, mutta he arvostivat koulutusta, ja kasvattivat veljeni ja minut niin, että me arvostamme, ja kävimme yliopiston. 

Suomessa on ollut ainakin 60 vuotta aivan jokaisen mahdollisuus kouluttautua opintotuen avulla, kunhan pääsee opiskelemaan. Miksi jotkut puhuu tässäkin ketjussa aivan muinaisista ajoista? Ymmärrän, että ketjussa on vanhuksiakin, mutta maailma on muuttunut täysin teidän ajastanne, eikä ole kovin rekevanttia puhua jostain 60-luvusta nykyaikana.

Ei täällä tarvitse hirveästi palata historiassa taakse päin, että mahdollisia ongelmia löytyy. Omalla kohdalla niitä ei ollut mutta siskoni kohdalla jo lukion kirjojen hankinta meinasi opinnot kaataa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttu oli maksumuurin takana, mutta oliko tässä perinteinen asettelu: korkeakouluopiskelijoiden (kohtalaisen) homogeenisestä taustasta syytetään keskiluokkaa tyylillä "lapset opetetaan ajattelemaan korkeakoulutusta ja he saavat hyvät eväät", sen sijaan, että uskallettaisiin keskittyä siihen oikeaan ongelmaan: miksi vähempiosaisten lapset eivät saa samaa mahdollisuutta kotoaan?

Tämä on mielestäni ihan nurinkurista; toiset kannustavat, tukevat ja mahdollisuuksien mukaan mahdollistavat rahalla, mutta siitä pitäisi tuntea jotakin huonoa omaatuntoa, kun naapurin yh:n lapset eivät saa samoja lähtökohtia ja yhteiskunnankin pitäisi jotenkin puuttua asiaan? Miksei uskalleta myöntää, että suuri osa tulevaisuudesta rakennetaan lapsuuden lähtökohdista, jossa suinkaan kalliilla harrastuksilla tai etelän lomilla ei ole merkittävää roolia, vaan kodin yleisellä ilmapiirillä ja suhtautumiselle koulutuksee

Juuri näin. Itse kolmannen polven akateemisena tuen lapsiani parhaaksi katsomallani tavalla. Toisaalta heidän ei tarvitse täyttää mitään minun haaveammattiani vaan saavat opiskella mitä haluavat.