HS: Miksi korkeakouluihin valikoituu silti lähinnä keskiluokkaisten, koulutettujen perheiden lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Yliopistojen pääsykokeiden tarkistajat eivät tiedä, minkälainen tausta hakijalla on ja lukion arvosanoista saa pisteitä huolimatta siitä, mistä lukiosta ne on saatu. Jostakin omasta kiinnostuksesta se yliopistoihin hakeutuminen lähtee eikä siitä, että tietystä taustasta olevat henkilöt otettaisiin sinne helpommin. 

 

Ei oteta helpommin. Mutta pääsee taustan ja traditioiden tukemana helpommin. Lähes itsestäänselvyytenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopistojen pääsykokeiden tarkistajat eivät tiedä, minkälainen tausta hakijalla on ja lukion arvosanoista saa pisteitä huolimatta siitä, mistä lukiosta ne on saatu. Jostakin omasta kiinnostuksesta se yliopistoihin hakeutuminen lähtee eikä siitä, että tietystä taustasta olevat henkilöt otettaisiin sinne helpommin. 

 

Ei oteta helpommin. Mutta pääsee taustan ja traditioiden tukemana helpommin. Lähes itsestäänselvyytenä. 

Ja älykkyyden, ennen muuta.

Kun haetaan korkeakouluun, niin kaikki on samalla viivalla. Oli järkee tai ei. 

Kun aletaan karsimaan hakijoita, eli otetaan tietty määrä, niin siinä vaiheessa voi tulla kiusaus kurkata kenen "kakarasta" on kyse, ja jatkopaikka lähtee tai ei. 

Etenkin maisterihaussa tämä näkyy paremmin sekä siirtohaku-tilanteissa. Karsinta ei ehkä mene aina oikeudenmukaisesti. 

Tämä vaan on sitä suomalaista elämää, erotellaan jyvät akanoista. Muuten, se vielä, ettei kotitausta aina näy menestyksessä, osa vaan menee eteenpäin ja osa ei vaikka kuinka olis ulkoiset puitteet kunnossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksiköhän?, sellaisissa perheissä varmaan panostetaan lasten koulunkäyntiin esim. vaatimalla, että läksyt pitää tehdä ja koulussa käydä.

Ei se ole pelkästään siitä kiinni, vaan korkeasti koulutetut vanhemmat ovat keskimäärin älykkäämpiä, joten niiden lapset myös, koska älykkyys on 80% perinnöllistä.

Ei älykkyys korreloi korkean koulutuksen kanssa.

Miksi ihmeessä joku suoltaa tällaista hömppää? Tietenkin korkealla koulutuksella ja korkealla älykkyydellä on positiivinen korrelaatio. Tämä on lukuisissa tutkimuksissa havaittu.

Miksi sitten yliopistoista valmistuu niin tyhmiä ihmisiä?

Muualta valnistuu vielä tyhmempiä. Ammattikouluun otetaan jopa sellaisia jotka eivät osaa lukea, kirjoittaa tai laskea. Siis aivan apukoulutason kehitysvammaisia.

Tähän on tultu kun peruskoulussa mennään osaamistavoitteissa heikoimman mukaan. Entiseen aika häiriköt olivat tarkkailuluokalla ja älyltään vajavaiset apukoulussa mutta ei siis enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksiköhän?, sellaisissa perheissä varmaan panostetaan lasten koulunkäyntiin esim. vaatimalla, että läksyt pitää tehdä ja koulussa käydä.

Ei se ole pelkästään siitä kiinni, vaan korkeasti koulutetut vanhemmat ovat keskimäärin älykkäämpiä, joten niiden lapset myös, koska älykkyys on 80% perinnöllistä.

Ei älykkyys korreloi korkean koulutuksen kanssa.

Miksi ihmeessä joku suoltaa tällaista hömppää? Tietenkin korkealla koulutuksella ja korkealla älykkyydellä on positiivinen korrelaatio. Tämä on lukuisissa tutkimuksissa havaittu.

Miksi sitten yliopistoista valmistuu niin tyhmiä ihmisiä?

Eikös kuitenkin edelleen ole olemassa erityisammattikouluja erityistä tukea tarvitseville?

Vierailija kirjoitti:

Kun haetaan korkeakouluun, niin kaikki on samalla viivalla. Oli järkee tai ei. 

Kun aletaan karsimaan hakijoita, eli otetaan tietty määrä, niin siinä vaiheessa voi tulla kiusaus kurkata kenen "kakarasta" on kyse, ja jatkopaikka lähtee tai ei. 

Etenkin maisterihaussa tämä näkyy paremmin sekä siirtohaku-tilanteissa. Karsinta ei ehkä mene aina oikeudenmukaisesti. 

Tämä vaan on sitä suomalaista elämää, erotellaan jyvät akanoista. Muuten, se vielä, ettei kotitausta aina näy menestyksessä, osa vaan menee eteenpäin ja osa ei vaikka kuinka olis ulkoiset puitteet kunnossa. 

Joskus vuosikymmeniä sitten on ehkä ollut näin mutta kyllä nykyään jokainen hakee ihan samojen kriteerien mukaisilla hakupisteillä ja tietyllä pistemäärällä pääsee sisään. Ei siinä ketään voida jonon ohi ottaa vaikka kuinka olisi jonkun kakara.

Oppiminen muuttaa ihmistä, joten jos tulet " junttien" keskuudesta, niin vaikea on mennä takaisin, eikä sinua helposti enää huolitakaan, varmaankin tässä on syy, korkeakoulutus edelleen koetaan ehkä jossain " elitistiseksi", ja sinä muutut " ylpeäksi". Itselle ainakin tapahtui ero, mikä on ollut todella surullista ja tehnyt kipeätä, en tiedä oliko koulutus kaiken vaivan arvoista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopistojen pääsykokeiden tarkistajat eivät tiedä, minkälainen tausta hakijalla on ja lukion arvosanoista saa pisteitä huolimatta siitä, mistä lukiosta ne on saatu. Jostakin omasta kiinnostuksesta se yliopistoihin hakeutuminen lähtee eikä siitä, että tietystä taustasta olevat henkilöt otettaisiin sinne helpommin. 

 

Ei oteta helpommin. Mutta pääsee taustan ja traditioiden tukemana helpommin. Lähes itsestäänselvyytenä. 

Ja älykkyyden, ennen muuta.

Sitä älykkyyttä pitää olla sinnikkyyttä käyttää. Esim. oma toinen poikamme laiskotteli läpi lukion ja arvosanat olivat mitä olivat. Mutta kun suunnilleen koko suku ja sisarukset ovat korkeakoulutettuja niin sitten punnersi sen yhden talven läpi valmennuskurssia ja pääsi sitten kuitenkin sisään.

Jos ei olisi ollut tätä "perinnettä" niin olisi luultavasti vain laittanut haun jonnekin AMK-puolelle tai vastaavaan.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on edelleen se hieno puoli, ettei pääsykokeissa anneta pisteitä sukunimestä.

Ootko varma? Diversiteetti saattaa alkaa edellyttää kohta sitä, jos ei vielä näin ole. 

Ainakin työelämässähän näkyy jo työntekijöiden palkkaamisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävillä taitaa olla lähes toisinpäin.

Ihan muutama yliopistokoulutuksen saanut, lapset jatkaa yliopistoon. Asutaan Helsingissä, kotona voi asua, rahasta ei ole kiinni.

Miksi aikuinen yliopisto-opiskelija haluaisi asua kotona, jos rahasta ei ole kiinni?

Jos on hyvät välit vanhempiin, niin miksipä ei asuisi kotona. Solussa on sattuman kauppaa, millainen kämppis tulee kohdalle, ja yksiöt ovat törkeän kalliita. Ja kyllähän se kohottaa elämisen laatua, jos kerran päivässä saa syödä seurassa hyvän päivällisen, sen sijaan että jotain mikroannosta kirjoituspöydän ääressä vetäisi.

Eli äiti kokkaa aterian aikuiselle lapselleen sen sijaan, että se lapsi kokkaisi oman aterian omassa kämpässään?

Tein ruoat niin kauan kun poika lähti omilleen yksiöön Hgin yliopistoon. Armeija heti ja n 2 v . Asutaan Hgissä. Eikä antanut tehdä mitään kun kävin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopistojen pääsykokeiden tarkistajat eivät tiedä, minkälainen tausta hakijalla on ja lukion arvosanoista saa pisteitä huolimatta siitä, mistä lukiosta ne on saatu. Jostakin omasta kiinnostuksesta se yliopistoihin hakeutuminen lähtee eikä siitä, että tietystä taustasta olevat henkilöt otettaisiin sinne helpommin. 

 

Ei oteta helpommin. Mutta pääsee taustan ja traditioiden tukemana helpommin. Lähes itsestäänselvyytenä. 

Mkä koulutus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on varmaan kotikasvatuksesta kiinni miten koulutusta arvostaa. Jos ei koulunkäynti kiinnosta lapsena niin aika vaikea on korjata osaamispuutteita jos mieli muuttuu opiskelun suhteen.

Loppujen lopuksi Suomessa on erittän hyvät mahdollisuudet päästä opiskelemaan ja siihen saa vielä tukea. Monessa muussa maassa opiskelu on maksullista, valtio tukee paljon vähemmän ja kilpailu on kovempaa suosituille aloille.

Niinistöä ja Stubbia ei pahemmin kiinnostanut. Myöhemmin päätyivät kuitenkin peräti tasavallan presidenteiksi.

 

Olivat nuoresta lähtien kiinnostuneita politiikasta ja se tarjoaa väylän vaikka presidentiksi.

Molemmat ovat myös lähtöisin ainakin suht. varakkaasta perhetaustasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on varmaan kotikasvatuksesta kiinni miten koulutusta arvostaa. Jos ei koulunkäynti kiinnosta lapsena niin aika vaikea on korjata osaamispuutteita jos mieli muuttuu opiskelun suhteen.

Loppujen lopuksi Suomessa on erittän hyvät mahdollisuudet päästä opiskelemaan ja siihen saa vielä tukea. Monessa muussa maassa opiskelu on maksullista, valtio tukee paljon vähemmän ja kilpailu on kovempaa suosituille aloille.

Niinistöä ja Stubbia ei pahemmin kiinnostanut. Myöhemmin päätyivät kuitenkin peräti tasavallan presidenteiksi.

 

Olivat nuoresta lähtien kiinnostuneita politiikasta ja se tarjoaa väylän vaikka presidentiksi.

Molemmat ovat myös lähtöisin ainakin suht. varakkaasta perhetaustasta.

 

Ei Mariniakaan. Oli seiskan oppilas koulussa

Korkeakoulutetutuilla vanhemmilla on osaamista auttaa lapsia kotiläksyissä. Lapsi saattaa joutua ala-asteelta saakka opiskelemaan yksin ilman apua vanhemmilta. Itselläni myös oli ajatus että korkeakouluun mennään jos halutaan opettajaksi tai lääkäriksi, muista ammateista ei ollut juurikaan tietoa. Korkeakoulutetut vanhemmat myös luultavasti kannustavat lapsiaan korkekouluopintoihin. Korkeakoulutettujen vanhempien lapsilla saattaa olla varmuus omasta osaamisesta tai siitä että korkeakouluun menee ihan tavallisia ihmisiä. Alemman sosiaaliluokan lapsilla voi olla käsitys että on liian tyhmä yliopistoon, että sinne menee vain superälykkäitä ihmisiä. Alempien sosiaaliluokkien lapset voivat myös haluta hakeutua nopeammin töihin koska heillä ei kertakaikkiaan ole rahaa.

"VALIKOITUU". ei. Vaan on kannustettu ja opetettu opiskelemaan, olemaan omatoimisia ja hakemaan.

Yhdessä yläkoulussa sanottiin että meiltä mennään lähinnä ammattikouluun. Siinäpä hienot opettajat. Muutama haki lukioon ja sitten yliopistoon onneksi.

Vierailija kirjoitti:

En toisaalta ymmärrä tätä ajatusmaailmaa, että korkeakoulutus on ensisijaisesti se, mihin ihmisen pitäisi pyrkiä ja duunarityöt ovat vain heille, joiden rahkeet eivät riitä pidemmälle. Onko ihan mahdoton ajatus, että joku voi ihan aidosti haluta duunariammattiin ja pitää siinä työskentelystä? Ihmiset ovat myös muutenkin luonteiltaan ja taipumuksiltaan erilaisia, toisille sopii paremmin käytännönläheinen työ.

Itse ajattelen niin, että se duunariammatti on paaalajon helpompi opiskella sitten vanhempana, kuin lukio ja yliopisto. Varsinkin lukion oppimäärän käyminen vanhempana on kyllä työn ja tuskan takana.

Olen äärimmäisen kiitollinen omille duunarivanhemmille, jotka meille lapsille näyttivät ainoaksi jatkopaikaksi korkeakoulutuksen. Olen sukuni ensimmäinen maisteri, ja sisarukseni ovat lääkäreitä, DI, amk-käyneitä jne. Vanhemmat varmasti näkivät meidän lasten kyvyt ja älykkyyden, ja sen että ei kannata jäädä suorittavaan työhön jos on rahkeita muuhunkin. Vanhempani olivat älykkäitä, mutta siihen aikaan heillä ei ollut mahdollisuutta kouluttautua. 

Lapset seuraavat vanhempien esimerkkiä, jollei vanhemmilla ole viisautta seurata aikaansa ja ohjata lasta alalle, jossa työtä riittää tulevaisuudessakin. Oma lukunsa on jääräilijävanhemmat, joiden mielestä lasten pitääkin valita se tasan sama ammattiala ja elämänpolku, mitä ovat itse tallanneet, vaikka kuinka olisi kyse muinaisen menneisyyden alasta ja työllisyysnäkymät nollassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkimustuloksessa ei ole sinänsä mitään uutta. Mutta olisi minusta loogisempaa, että pienipalkkaisissa perheissä kannustettaisiin rajummin kouluttautumaan ja erityisesti niille aloille joissa on hyvä palkka. Yleensä on tapana haluta lapselleen parempaa kuin mitä on itse saanut. Esimerkiksi taloudellisesti vapaan elämän.

Tämä aina ihmetyttää, kun puhutaan koulutuksen periytymisestä erityisesti eurooppalaisissa kulttuureissa. Jos katsotaan taas vaikkapa aasialaisia maahanmuuttajia Britanniassa, tilasto saattaisi kertoa erilaista tarinaa. 

Osa kannustaa, osa ei, osa ei juurikan yritä vaikuttaa suuntaan tai toiseen. Vanhempiaan ei voi valita, kuten ei myöskään luontaisia lahjojaan.

Miksi kukaan haluaa olla sellainen vanhempi joka ei kannusta lapsiaan olemaan paras mahdollinen itsensä. Miksi hankkia

Koska ei vain ymmärrä olevansa paska vanhempi. Ei ole ajatellut niin pitkälle. Ei ymmärrä etukäteen mitä vanhemmuus on ja koska ei ole tunnetaitoja, ei ymmärrä mitä se tarkoittaa ja pitää sisällään olla hyvä vanhempi. On ehkä traumataustaa ja kiintymyssuhdehäiriötä omasta takaa, vanhempi ei itse tiedä millaista on olla hyvä ja turvallinen vanhempi. Mitä se lapsi tarvitsee ja kaipaa. Koska vanhempi on itse saanut puutteellisen kasvatuksen, kasvuolosuhteet ovat olleet turvattomat ja ankarat, niin vanhempi toistaa tätä samaa omille lapsilleen. Ja kerta ei ymmärrä omia taustojaan, ei kykene näkemään ja ymmärtämään omaa käytöstään eikä ymmärrä, miten poikkeavaa se on hyviin vanhempiin nähden, ei myöskään ymmärretä olla lisääntymättä tai vaihtoehtoisesti lapsia tulee ns. vahingossa.

Näistä edellä mainituista syistä, lisänä isäni alkoholismi, isäni oli paska vanhempi jonka ei koskaan olisi pitänyt lisääntyä ja hän teki vain hallaa omalle kehitykselleni, oikein mitään positiivista ja hyvää en keksi omasta lapsuudestani. Ja koska sattuma, äitini sattui kuolemaan varhain, hän olisi ollut pelastukseni. Siksi toivoisin ihmisten miettivän tarkemmin sitäkin, että millaisen henkilön kanssa lisääntyy. Sillä vaikka tietää että itse on kykenevä vanhemmaksi, niin jos kuolo korjaa, se lapsi jää sen toisen vanhemman armoille. Jos jäljellä oleva vanhempi on suorastaan kelpaamaton, niin lapsen elämä ja tulevaisuus on aikalailla taputeltu siinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävillä taitaa olla lähes toisinpäin.

Ihan muutama yliopistokoulutuksen saanut, lapset jatkaa yliopistoon. Asutaan Helsingissä, kotona voi asua, rahasta ei ole kiinni.

Miksi aikuinen yliopisto-opiskelija haluaisi asua kotona, jos rahasta ei ole kiinni?

Jos on hyvät välit vanhempiin, niin miksipä ei asuisi kotona. Solussa on sattuman kauppaa, millainen kämppis tulee kohdalle, ja yksiöt ovat törkeän kalliita. Ja kyllähän se kohottaa elämisen laatua, jos kerran päivässä saa syödä seurassa hyvän päivällisen, sen sijaan että jotain mikroannosta kirjoituspöydän ääressä vetäisi.

Eli äiti kokkaa aterian aikuiselle lapselleen sen sijaan, että se lapsi kokkaisi oman aterian omassa kämpässään?

Mun poika tekee opiskelijayksiössään ihan itse hyviä päivällisiä ja ruokapöytäkin hänellä on. Osaa laittaa hyvää ruokaa ja syö isoja annoksia, joten mikroruoista ei olisi iloa.