HS: Miksi korkeakouluihin valikoituu silti lähinnä keskiluokkaisten, koulutettujen perheiden lapsia?

Yksi mikä vaikuttaa myös on kaverit. Jossain sanomalehtiartikkelissa oli juttua (en muista tutkimuksen lähdettä), että jopa armeijan tupakavereilta voi saada vaikutteita opiskelemaan lähtemiseen. Tai sitten kun kavereista ei kukaan lähde opiskelemaan, ei ehkä itsekään lähde.

Mun isä oli akateeminen (lääkäri). Itse hain ja pääsin yliopistoon, en ollut hirveän innostunut mutta kannustettiin, kun arvosanat olivat hyvät ja opiskeleminen oli helppoa. Tein sitten järkivalintoja mm. hakeuduin alalle jossa oli hyvät palkka- ja työllisyysnäkymät ainakin silloin (oikeustiede).

Ja sinänsä pidän hyvänä mahdollisuutta opiskella muutakin yliopistossa tyyliin taidehistoriaa, arkeologiaa, antropologiaa... mutta moni ei noilla aineilla rikastu ja työllistyminenkin voi olla hankalaa. Mutta sitten pitää ottaa se riski että tekee työtä intohimosta ja voi joutua hankkimaan sivutuloja muualta.

Mun yksi koulukaveri suoritti korkeakoulututkinnon taidealalta ja jäi oppilaitokseensa sihteeritehtäviin. Hän joskus harmitteli, ettei saa enempää palkkaa vaikka on akateemisesti koulutettu. Mutta se sihteerin homma ei edellyttänyt korkeakoulututkintoa. Ihan itse oli sellaiseen työpaikkaan hakeutunut. 

Veljeni halusi lukioon kun kaveritkin menivät. Mutta jostain syystä veljen aivot eivät oikein kypsyneet lukioaikana tms., arvosanat olivat hyvin keskinkertaisia. Ei kai hahmottanut että nyt olisi hyvä ottaa spurtti opinnoissa siellä lukiossa. Hän haki ammatilliseen koulutukseen, ei päässyt ja on nyt pienipalkkaisessa suorittavassa työssä huom. VAIKKKA oma isä oli akateemisesti koulutettu ja kotona oli kirjoja jne jne. (Toki ollaan puhuttu jälkeenpäin että arvosanoja voi korottaa jne. mutta se ei oikein ottanut tulta hänellä).

Olen duunaritaustainen ja minulle ainakin yliopisto oli täysin väärä paikka. Olisi pitänyt jaksaa ja osata verkostoitua ja saada nimeä pöytään ja opiskella ja pitää hauskaakin. Puistattaa ne ajat. Vielä toistaiseksi on kuitenkin duunaritason töitä. Nekin pitää joidenkin tehdä. Ei se minusta ole paha asia, jos ei ole riittävästi kunnianhimoa korkeakouluun. 

No miten sen rahan olemassaolo tai puute vaikuttaa älykkyyteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kodin kannustuksella on merkitystä. Tunnen sellaisia, joiden mielestä ammattikoulua korkeampi koulutus on aivan turhaa. Yhden perheen vanhin lapsi kävi ammattikoulun ja teki jonkin aikaa hommaa duunarina ja oli oma yrityskin suunnitelmissa. Päätti sitten jatkaa amk:ssa alan opintoja. Kuuntelin aivan hölmistyneenä kuinka vanhempi piti tuota aivan turhana ajan ja rahan hukkana ja oli niin tyytyväinen, kun muut perheen lapset kävivät vain sen ammattikoulun.

Jos omaa yritystä tuolta alalta haluaa, niin siitä koulutuksesta on hyötyä, jos ei aio pyörittää yhden hengen perusduunarityötä tekeviä hommia, vähänkään isommassa yrityksessä pitää hallita jo muutakin. Kyseisellä lapsella oli päätäkin vähän enemmän kuin vanhemmillaan. Muiden yrityksissä työskennellessä pysyy siellä pohjimmaisella perusduunaritasolla, lisäkoulutuksella pääsee jo pomotasolle.

Teollisu

Tuo esimerkkitapaukseni tapahtui kyllä ihan tällä vuosikymmenellä.

Kulttuurisia ja sosiaalisia syitä tässä ketjussa on pohdittu paljon, ja ne varmaan onkin tärkeitä. Lisäksi yliopisto-opinnot edellyttävät myös riittävää älykkyyttä ja sellaista asennetta, että ei odoteta että on pakko, vaan otetaan itse selvää ja tehdään. Yliopisto-opinnoista ei pelkällä kovalla työnteolla ja kuuliaisella ohjeiden noudattamisella selviä.

Vaikka tuntuu, että Suomessa ei ole tällä hetkellä kovin suosittua puhua älykkyydestä, niin tosiasia on, ettei kaikki heikkolahjaisimmat silti selviä edes peruskoulustakaan, ja jotkut selviää juuri ja juuri peruskoulusta, mutta peruskoulun jälkeinen koulutus ei enää onnistu, ei kaikki saa jotain Kiipula-säätiön ammattikouluakaan tehtyä. Vaikka ammattikoulusta periaatteessa pääsee yliopistoon, niin eihän se yleistä ole. Suurimmalla osalla yliopisto-opiskelijoista on lukiopohja. Valinnat tehdään usein jo siinä vaiheessa peruskoulun lopussa, kun valitaan lukio tai amis, ja siihen vaikuttaa kulttuurin ja sosiaalisen ympäristön lisäksi myös se, miten on pärjännyt koulussa, millaisia arvosanoja saanut. Niissä on tärkeä osansa myös älykkyydellä ja asenteella. 

Enkä nyt sano, etteikö duunaritaustainen voisi olla älykäs, tai etteikö jollakin duunaritaustaisella voisi olla myös tarvittava asenne. Kyllähän yliopistossa on myös duunaritaustaisia, vaikka he eivät ole enemmistö. 

Vierailija kirjoitti:

No miten sen rahan olemassaolo tai puute vaikuttaa älykkyyteen?

No kyllähän se ääritapauksissa vaikuttaa. Jos ei saa tarpeeksi tai hyvälaatuista ruokaa, se vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen. Jos elää stressaavissa oloissa kuten esim. että vanhemmat ovat kovin pienituloisia se jokapäiväinen huoli vaikuttaa lapseenkin. Silloin ei kovin kunnianhimoisia suunnitella. Jos kotona ei esim. ole kirjoja tai muuta virikettä, eläminen voi olla yksipuolisempaa. USA:ssa missä on pitkät kesälomat todettiin tutkimuksissa että kesäloman aikana köyhien lapset ihan unohtavat osan mitä lukuvuonna on opetettu, kun taas keskiluokkaisille vanhemmat hankkivat virikkeellistä toimintaa jolloin näin ei käy (tai käy vähemmän).

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani ovat todella matalasti koulutettuja ja kielitaidottomia maalaisia. Ammattikouluun ja ns. oikeisiin töihin muakin puskettiin. Lopputuloksena maksoin itse lukioni ja asumiseni, siinä missä sisarukset saivat täyden tuen amisopintoihin ja mopot kulkemiseen. Jatkoin opintoja yliopistoon. Yliopistossa oli toinen hämmästyksen aihe, että mistäs perhetaustasta yliopistoon olen tullut kun kerran erehdyin sanomaan että isäni on maanviljelijä. Ei se ollut negatiivista hämmästelyä, mutta kuitenkin. Vanhempani ja sisareni pitävät minua pöyhkeänä nousukkaana, joka luulee olevansa jotain. 

No, minulla on nyt uusi elämä, hyvä puoliso ja elämä johon olen tyytyväinen. Juurettomuus ja erilaisuus kanssaopiskelijoihin nähden tuntuu kyllä yhä pahalta.

Luultavasti opin juuri jotain uutta. Eli tavallaan jouduit luopumaan oman lapsuudenperheesi arvoista, kun lähdit yliopistoon ja valitsit keskiluokkaisen akateemisen elämän. Meidän opiskeluryhmässä oli yksi työlästaustainen, isällä amistutkinto mutta äidillä ei muuta kuin peruskoulu, ja heidän isä oli rakentanut heille omakotitalon. Suoraan hänelle ei koskaan naureskeltu, mutta se oli sellaista hienovaraista. Se kaveri oli erilainen kuin me muut, sellainen nousukasmainen.  Mutta nyt ymmärrän, että tottakai oli, koska oikeasti hän olikin nousukas, epävarma uudessa ympäristössä, niin miten se nyt muka ei olisi näkynyt. Hän on varmaan käynyt läpi tuota samaa mistä kirjoitit. Sen on täytynyt olla rankkaa. 

Köyhempien pitää mennä töihin. Ei ole varakkaita vanhempia kustantamassa opiskelijaelämää.

Itse olen sukumme ensimmäinen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut ja puolisoni on myös akateemisesti koulutettu. Nyt kun vertailin miten minut kasvatettiin duunariperheessä ja miten me kasvatamme lapsia huomaan jonkin verran eroja. Yhteiskunnallisista asioista puhutaan huomattavasti enemmän kuin minun lapsuudessani. Matkustelemme enemmän ja kun matkustelemme  käymme museoissa ja tutustumme paikallisiin kulttuureihin. Myös kotimaassa käymme museoissa huomattavasti enemmän kuin minun lapsuudessani.

Minulla ja puolisollani on jotenkin laaja-alaisempi näkemys ja ymmärrys kaikista asioista kuin minun vanhemmillani, ja se jotenkin tarttuu myös lapsiimme. Tämä näkyy sitten kenties koulussa ymmärryksenä siitä, että asioita pitää ja kannattaa opiskella ja sitten niitä oppiikin ja menestyy siellä. Ja sitten kenties päätyy lopulta yliopistoon.

Itse vain ammattikoulun suoritettuani tunnen jatkuvaa riittämättömyyttä, kun en osaa auttaa lapsiani koulutehtävissä tai kurssivalinnoissa tai muissakaan käytännön asioissa. Vanhempi lapsi on yliopistossa, nuorempi lukiossa. 

Pakko tunnustaa, että ilman yhteiskunnan merkittävää tukea emme olisi tässä. Vanhempi lapsi sai lukioajalta toimeentulotukea sosiaalisin perustein, koska hän on autismikirjolla ja tilanteemme oli vaikea. Hän joutui maksamaan itse lukiokirjat, joihin saimme sossusta harkinnanvaraista, kuten myös läppäriin.

Nuorempi on niin ikään autismikirjolla ja hänellä on lisäksi masennus. Hän saa kuntoutusrahaa, mikä mahdollistaa sen, että hän voi asua lähempänä koulua, mikä edistää jaksamista. Lisäksi saamme perheterapiaa.

Uskon kuitenkin, että nämä yhteiskunnan panostukset maksavat itsensä takaisin. Vanhempi lapsi käy opiskelun ohella töissä ja nuoremmalla opiskelu sujuu hyvin. Tiedostan kyllä senkin, että olemme varsin onnekkaita, koska olemme saaneet kaiken mahdollisen taloudellisen tuen, kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan siksi, että korkeakoulutetuissa perheissä se korkeakoulutus on oletus. Puhutaan esimerkiksi "sitten kun olet abi" ja "sitten lukiossa ja yliopistossa". Huomaan itsekin puhuvani lapsille ihan sillä oletuksella että he menevät lukioon ja sitten myöhemmin yliopistoon, vaikka en painostakaan (voivathan he löytää intohimonsa kokin töistä tai parturinakin). 

Myös itselleni puhuttiin noin ja lukio oli ihan selkeä valinta, samoin myöhemmin yliopisto. Miehelle taas puhuttiin aina amiksesta ja todettiin että lukioon ei riitä rahkeet kuin miehen isoveljellä. Oli harkinnut kumpaan menee ja päätyi amikseen koska ei uskonut pärjäävänsä lukiossa. Kävi amk:n vasta yli kolmekymppisenä.

Mulle ei puhuttu mistään mitään, eikä vanhemmat kyenneet/halunneet auttaa. Yliopistosta puhuttiin halveksien ja nauraen. Olen silti väi

Ovat kateellisia.

Vierailija kirjoitti:

Ei se kyllä ihan niinkään mene, että duunareiksi päätyvät vain tyhmät ja kyvyttömät. Kyllä myös duunariammateissa vaaditaan osaamista ja tietynlaisia taitoja. Ehkä erilaisia kuin korkeakoulutusta vaativissa ammateissa, mutta ei duunarinakaan ihan tyhmä pärjää.

Muutaman tuhat neliötä rakennuttaneena muun alan maisterina ei voi muuta kuin todeta, että suurin osa on ihan pirun kyvyttömiä. Monet ongelmat ovat älykkäälle paljon helpompia ratkaista kuin näille alan "ammattilaisille", joilla ei vaan leikkaa. Poikkeuksiakin toki on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aina ollut matalapalkkainen pätkätyöläinen. Lapsi pääsi ammattikoulusta ammattikorkeaan eka yrityksellä. Kannustusta vaan niin kyllä köyhänkin lapsi innostuu opiskelemaan ja pääsee elämässä eteenpäin.

AMK ei kuitenkaan ole korkeakoulu t. yliopisto, vaikka nimessä se on mainittukin. Sinänsä hyvä kommentti sinulta, mutta korkeakouluun sinunkaan lapsesi ei ole mennyt.

AmmattiKORKEAKOULU ei ole korkeakoulu? 😂😂😂😂😂😂

Opisto, jonka houkuttelevuutta parannellaan muuttamalla nimi korkeakouluksi. Ei se sisältöä muuta. Kiinnitä huviksesi huomiota, että jotkut opinahjot joutuvat mainostamaan houkutellakseen opiskelijoita. Oletko joskus nähnyt Helsingin Yliopiston tai Aalto yliopiston mainostavan itseään opiskelijoille? Et, aivan niin. Se, että joutuu mainonnalla hakemaan opiskelijoita pitäisi olla jokaisella opiskelupaikkaa pohtivalle iso punainen vaate. Suomessa ei ole yhtään kansainvälisesti oikeasti hyvää yliopistoa. Yksi parhaiten rankatuista lienee Hankenin maisteriohjelma. HY ja Aalto ovat ihan ok, muut surkeita. Aluepolitiikalla ei pienessä maassa saada muuta kuin sutta aikaiseksi.

Nämä entiset opistot ovat sitten ihan totaalisesti omassa kategoriassaan. 

Itse olen joten kuten ammattikoulutettujen työläisten jälkeläinen. Kouluttautumaan kannustettiin, mutta mistään yliopisto-opinnousta ei juurikaan ymmärretty. Koulussakaan ei nyt hirveästi tähän suuntaan rohkaistu, vaikka kirjoitin varsin hyvät yo-paperit. Menin sitten älilläni kauppakouluun ja tunsin kyllä tason romahduksen nahoissani. Vasta parinkymmenen vuoden jlk lähdin lopulta amkiin mikä oli sekin pettymys. Mutta valmistuin. Vasta nyt yliopistossa. Kannattaa huomioida, että koulutus ei myöskään läheskään aina kannata köyhien lapsille. Parhaiten palkatut hommat menevät kuitenkin niille keskiluokan pullapeffoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se kyllä ihan niinkään mene, että duunareiksi päätyvät vain tyhmät ja kyvyttömät. Kyllä myös duunariammateissa vaaditaan osaamista ja tietynlaisia taitoja. Ehkä erilaisia kuin korkeakoulutusta vaativissa ammateissa, mutta ei duunarinakaan ihan tyhmä pärjää.

Muutaman tuhat neliötä rakennuttaneena muun alan maisterina ei voi muuta kuin todeta, että suurin osa on ihan pirun kyvyttömiä. Monet ongelmat ovat älykkäälle paljon helpompia ratkaista kuin näille alan "ammattilaisille", joilla ei vaan leikkaa. Poikkeuksiakin toki on. 

Toki monella duunarilla ei riitä yleissivistys siihen että saisi ratkottua isoihin kokonaisuuksiin liittyviä ongelmia. Ihan siis vaikka olisi älyäkin.

Fakta on että mitä vähemmän kouluttautuu, sitä kapeammalta sektorilta se tieto on. Lukio ja etenkin yliopisto valmistavat nimenomaan sellaiseen laajaan yhteiskunnalliseen ajatteluun, jossa tiedetään peruspintauutisia enemmän asioista jo lähtökohtaisesti ja osataan tarvittaessa hankkia tietoa riittävän laajalta alueelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aina ollut matalapalkkainen pätkätyöläinen. Lapsi pääsi ammattikoulusta ammattikorkeaan eka yrityksellä. Kannustusta vaan niin kyllä köyhänkin lapsi innostuu opiskelemaan ja pääsee elämässä eteenpäin.

AMK ei kuitenkaan ole korkeakoulu t. yliopisto, vaikka nimessä se on mainittukin. Sinänsä hyvä kommentti sinulta, mutta korkeakouluun sinunkaan lapsesi ei ole mennyt.

AmmattiKORKEAKOULU ei ole korkeakoulu? 😂😂😂😂😂😂

Opisto, jonka houkuttelevuutta parannellaan muuttamalla nimi korkeakouluksi. Ei se sisältöä muuta. Kiinnitä huviksesi huomiota, että jotkut opinahjot joutuvat mainostamaan houkutellakseen opiskelijoita. Oletko joskus nähnyt Helsingin Yliopiston tai Aalto yliopiston mainostavan itseään opiskelijo

Minkä määrittelet mainostukseksi? Ihan pikaisella haulla löytyi Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen YouTube-kanavat, joilla eri tiedekunnat esittelevät itseään potentiaalisille hakijoille:

https://www.youtube.com/@universityofhelsinki/videos

https://www.youtube.com/@uefvideot/videos

Helsingin yliopiston mainoksia on näkynyt ihan katukuvassakin, toki yliopiston nurkilla, mutta joka tapauksessa kaikelle kansalla avoimesti.

Vierailija kirjoitti:

Olen duunaritaustainen ja minulle ainakin yliopisto oli täysin väärä paikka. Olisi pitänyt jaksaa ja osata verkostoitua ja saada nimeä pöytään ja opiskella ja pitää hauskaakin. Puistattaa ne ajat. Vielä toistaiseksi on kuitenkin duunaritason töitä. Nekin pitää joidenkin tehdä. Ei se minusta ole paha asia, jos ei ole riittävästi kunnianhimoa korkeakouluun. 

Se ei missään nimessä ole paha asia. Eikä sen yliopiston kuulukaan sujua kaikilta. Nykyisenkaltainen ajattelu, että kaikilla pitää olla korkeakoulututkinto on ihan älytön. Pitkittää turhaan ihmisten pääsyä työelämään ja lopulta kun kaikilla on se korkeakoulututkinto, sillä tutkinnolla ei ole väliä. Eli parikymmentä vuotta eteenpäin ja mietitään miten puolet kansasta olisi tohtoreita. Kun maisteri ja yamk ovat muuttuneet ihan perustutkinnoiksi.

Ja taas monet amispohjalta tehtävät työt on yhteiskunnan kannalta ihan oleellisia, eli ei ole edes yhteiskunnan kannalta mielekästä katsoa amistutkintoja nenänvartta pitkin. Pääasia olisi että mahdollisimman moni olisi alalla joka ei ole täysin vastenmielinen ja asiat rullaisivat eteenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen duunaritaustainen ja minulle ainakin yliopisto oli täysin väärä paikka. Olisi pitänyt jaksaa ja osata verkostoitua ja saada nimeä pöytään ja opiskella ja pitää hauskaakin. Puistattaa ne ajat. Vielä toistaiseksi on kuitenkin duunaritason töitä. Nekin pitää joidenkin tehdä. Ei se minusta ole paha asia, jos ei ole riittävästi kunnianhimoa korkeakouluun. 

Se ei missään nimessä ole paha asia. Eikä sen yliopiston kuulukaan sujua kaikilta. Nykyisenkaltainen ajattelu, että kaikilla pitää olla korkeakoulututkinto on ihan älytön. Pitkittää turhaan ihmisten pääsyä työelämään ja lopulta kun kaikilla on se korkeakoulututkinto, sillä tutkinnolla ei ole väliä. Eli parikymmentä vuotta eteenpäin ja mietitään miten puolet kansasta olisi tohtoreita. Kun maisteri ja yamk ovat muuttuneet ihan perustutkinnoiksi.

Ja taas monet amispohjalta tehtävät työt on yhteisk

Lisäksi kannattaa muistaa, että vaikka olen itse maisteri, niin ne "pelkän" ammattitutkinnon suorittaneet ovat omilla aloillaan minua paljon koulutetumpia. Eivätpä minulta sujuisi vaikkapa sähkö- ja rakennusalan työt.

Vierailija 

AmmattiKORKEAKOULU ei ole korkeakoulu? 😂😂😂😂😂😂

Opisto, jonka houkuttelevuutta parannellaan muuttamalla nimi korkeakouluksi. Ei se sisältöä muuta. Kiinnitä huviksesi huomiota, että jotkut opinahjot joutuvat mainostamaan houkutellakseen opiskelijoita. Oletko joskus nähnyt Helsingin Yliopiston tai Aalto yliopiston mainostavan itseään opiskelijo

Olen opiskellut lukion jälkeen 90-luvun alun opistossa yo-linjalla ja parikymmentä vuotta myöhemmin ammattikorkeassa, jonne voi siis pyrkiä myös ammattitutkinnolla. Voin vakuuttaa, että amk:n yleinen matala taso oli järkytys. Pari fiksua tyyppiä pariakymmentä huutavaa suunsoittajaa kohden. Opettajat alalta valmistuneita reppanoita, joilla ei ollut mitään pedagogista osaamista ja jotka antoivat kovaäänisimpien suunsoittajien ohjata luentojen ja harjoitusten kulkua. Vaihdoin tutkinto-ohjelmaa, kun ajattelin sen auttavan, mutta samanlaisia, sosiaalisilta taidoiltaan lähinnä katujen kasvatteja muistuttavia yksilöitä oli sielläkin. Opettajat samaa sarjaa. Kyllä v-tti, mutta kärvistelin läpi paperit, kun olin kerran aloittanut. Elämäni hukkaanheitetyimmät vuodet. Työtä saa, palkka keskitulon alapäässä. 90-luvun opistossa sen sijaan oli kunnon opettajat ja suht. fiksua porukkaa opiskelukavereina.

Lukiolla on huomattava vaikutus ihmisen henkiseen kehitykseen. Nimenomaan sillä, että sinne lukioon mennään n.16-vuotiaina peruskoulun päälle. Silloin ollaan niin vaikutteille alttiita. Sen sijaan näillä myöhemmin suoritetuilla yo-tutkinnoilla jossain aikuislukiossa tuskin on samaa vaikutusta, vaikka toki nekin yleissivistystä kohottavat.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän isäni puhuneen mun olevan sihteeri. Ei pysty kertomaan oikeaa tutkintoa tai ammattia.

Minun kouluttamattoman mummoni kunnialle kävi, ettei isäni päässyt oppikouluun eikä tätinikään lähtenyt pidemmälle kouluttautumaan. Mummo selitti kaikille, että hänen tyttärensä on sairaalassa töissä antaen ymmärtää, että tämä on sairaanhoitaja, vaikka oikeasti täti oli siellä siivoojana. Isä puolestaan kävi ammattikoulun mutta ahkeralla työnteolla ja lisäkurssien avulla nousi korkeaan asemaan ja jäi johtajan pallilta eläkkeelle.