Iltalehti : Purra Ylen päätöksestä aloittaa arabian ja somaliankieliset uutislähetykset - Järjetöntä
Ensinnä katson, mitä mieltä olen tästä Ylen ulostulosta ja päätöksestä. Sitä perusteltiin kotouttamisella ja meidän moninaistuvalla yhteiskunnalla. Olen kuitenkin täysin vakuuttunut siitä, että paremmin niin somalin kuin arabian kieltä puhuvia maahanmuuttajia integroidaan sillä, että he oppivat suomen tai ruotsin kieltä. Integroituvat yhteiskuntaan. Sillä tavalla maahanmuuttoa voidaan edistää, että eletään yhteiskunnan perusteiden mukaisesti maassa maan tavalla, Purra vastasi. Purran mukaan hän ei aja nykyiseen Yle-lakiin muutoksia, mutta kysyy, missä raja kulkee. Purra mainitsi esimerkkeinä MM-hiihdon ja Pikku Kakkosen. Samaan aikaan Yleltä viestittiin näiden säästöjen seurauksena, että nyt pitää tarkastella MM-hiihtoa ja välillä on väläytelty jopa Pikku Kakkosen alasajoa mahdollisten säästöjen vuoksi. On se mielestäni hieman ihmeellistä, että johonkin sitä rahaa, resurssia ja energiaa kuitenkin riittää.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/14a7def1-8c8c-4580-9cad-9a25d9901…
Hyvinvointialueiden alijäämät paisuvat niin kovaa vauhtia, että se uhkaa Orpon (kok) hallituksen taloustavoitteiden toteutumista. Monien kansalaisten näkökulmasta tilanne näyttää lohduttomalta. Tiukka aikataulu ja valtavat säästötavoitteet ajavat alueita hakemaan nopeita säästöjä, jotka eivät välttämättä ole pidemmällä aikavälillä järkeviä. Osa alueista esimerkiksi on lähtenyt hakemaan säästöjä ennaltaehkäisevistä palveluista. Käytännössä näin merkittävien säästöjen saaminen tällä aikataululla on hyvin vaikeaa ilman, että ne heikentäisivät palveluiden saatavuutta tai laatua.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3180fcb9-b81d-4115-8ec4-3a8cc4e19…
Rahaa ei ole, mutta ideologisiin tavoitteisiin kuitenkin on. Mitäpä sitä kantasuomalaisella väliä..
Kommentit (452)
Vierailija kirjoitti:
Mietin tuossa jos olisin itse jossain sanotaan vaikka Afrikan maassa työkeikalla tai ihan mistä tahansa syystä. Jos siellä vaikka jokin uutiskanava lähettäisi Suomen kielellä oman maansa perusuutiset omasta maastaan niin olisihan se aika mahtavaa. Oppisin sen valtion asioista valtavan paljon jo pelkästään katsomalla niitä...siis tällainen ajatus vain tuli mieleeni.
Sun mielestä sompuille ja muille musuille pitäisi lähettää Pillupäiväkirjoja, Nuorgamin siskoja, prostituution, polyamorian ja transuilun normalisointia heidän omilla kielillään?
Romanit eivät ole sopueutuneet tänne 500 vuodessa, kuinka pitkään näillä uusilla tulijoilla sopeutuminen kestää? Kysyn vain.
Heitä on aivan h-tin paljon enemmän kuin oli ekoja m u stal aisia 500 vuotta sitten.
312. Muslimeille nuo tuollaiset ovat kyllä kiellettyjen asioiden listalla olevia jutskia. Naisten tulee verhoutua mahdollisimman kattavasti, ettei miehille synny suotta siinä tilanteessa seksuaalisia haluja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisko Riikka nyt vaan erota ja persut jättää hallituksen? Tämä ei naurata enää ketään. Seuraava pj. alkaa taas tekemäään jotain keskustapopulistista politiikkaa ja Riikka haukutaan takinkäännöstä ikuisesti. Ei persut ole EK-fiskaalikonservatiiveja - tuolla äänetäjäprofiililla on poliittinen itsemurha tehdä tuollaista työmarkkinapolitiikkaa ja leikata sotesta ja minimiperusturvasta kokoomuksen vaalirahoittajien sanelusta, varsinkin kun ei edes mmuuttovastaisuus onnistu. Lähtölaskenta on niin alkanut.
Tää ei oo samanlainen maa ku sun ihanneyhteiskunta itä-Saksa jossa vaaleilla ei ollu merkitystä vaan vallassa oli aina sosialistit.
Perussuomalaiset voitti vaalit ja Purra oli suurin ääniharava.
Nyt tehdään perussuomalaista politiikkaa.
Ei voittanut. Oppositiopuolueena tuli toiseksi,
Kannattaa perehtyä Suomen hallituksen muodostamismekanismiin. Demareilla ja kepuleilla ei ollut halua osallistua hallitukseen ja alkaa korjata mokailujaan.
"Luulisi, että kolmessakymmenessä vuodessa olisi kieli opittu ja integroiduttu yhteiskuntaan, jos olisi haluttu." Tai sitten kotoutumistoimet ovat olleet riittämättömiä. Olisi tullut satsata enemmän rahaa ja resursseja siis tähän toimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö yleltä leikattu, saisi leikata tuntuvasti. Miksi ei myös somalian uutiset ja mikä se toinen maa oli.
Kyseessä ei ole Somalian uutiset vaan uutiset somaliksi. Kaksi täysin eri asiaa, ymmärrätkö?
No mitä luulet, meneekö persulle perille.
No mitä luulet, meneekö Pride-kasvatus ja Pillupäiväkirjat sompuille ja musuille perille.
316. Saivartelua. Voitti kuitenkin paikan hallitukseen, joka de facto vastaa tämän maan asioista.
Vierailija kirjoitti:
"Luulisi, että kolmessakymmenessä vuodessa olisi kieli opittu ja integroiduttu yhteiskuntaan, jos olisi haluttu." Tai sitten kotoutumistoimet ovat olleet riittämättömiä. Olisi tullut satsata enemmän rahaa ja resursseja siis tähän toimintaan.
Mihin unohtui maatujen oma toimijuus ja vastuu omasta elämästä ja ratkaisuista? Eivät maatut ole mitään m askotteja ja to keneita, joiden päähän k*otoutus tuosta vain kaadetaan, vaan se vaatii omaa motivaatiota, työtä ja oma-aloitteisuutta. Miksi v*ietnamilaiset ovat sopeutuneet loistavasti suomalaiseen elämänmenoon, mutta s*omput eivät, vaan rakentavat omaa basaarikulttuuriaan tänne?
Vierailija kirjoitti:
312. Muslimeille nuo tuollaiset ovat kyllä kiellettyjen asioiden listalla olevia jutskia. Naisten tulee verhoutua mahdollisimman kattavasti, ettei miehille synny suotta siinä tilanteessa seksuaalisia haluja.
Eikö Suomessa kuitenkin pitäisi elää suomalaiseen tapaan, eikä luoda rinnakkaisyhteiskuntia? Miksi kantiksille tarjoillaan transuilua, sukupuolen moninaisuutta, prostituution ylistystä, sadomasoilua ja monisuhteisuutta, mutta maamuille ei?
Aasialaiset totta tosiaan ovat suht harmittomia ma a han muu ttajia, muuttavatpa minnepäin hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tuossa jos olisin itse jossain sanotaan vaikka Afrikan maassa työkeikalla tai ihan mistä tahansa syystä. Jos siellä vaikka jokin uutiskanava lähettäisi Suomen kielellä oman maansa perusuutiset omasta maastaan niin olisihan se aika mahtavaa. Oppisin sen valtion asioista valtavan paljon jo pelkästään katsomalla niitä...siis tällainen ajatus vain tuli mieleeni.
Sun mielestä sompuille ja muille musuille pitäisi lähettää Pillupäiväkirjoja, Nuorgamin siskoja, prostituution, polyamorian ja transuilun normalisointia heidän omilla kielillään?
Ei millään voi persu pysyä asiassa. Katsele edelleen rauhassa noita lempiohjelmiasi, mutta selvitä itsellesi mikä ohjelma persuja hiertää. Annan vinkin: uu-ti-set.
Vierailija kirjoitti:
Aasialaiset totta tosiaan ovat suht harmittomia ma a han muu ttajia, muuttavatpa minnepäin hyvänsä.
Enemmän onkin uutisoitu heidän omien kansalaistensa huono kohtelu Suomessa. Ihmiskauppaa ja orjatyötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni Suomessa on riittävästi somalinkielisiä ja arabiankielisiä että heille voidaan tarjota uutiset omalla kielellään. Suomenkielisten uutisten ymmärtäminen vaatii todella hyvän kielitaidon, ei sitä opita vuodessa eikä kahdessa.
Onko sitä missään kerrottu, että paljonko on budjetoitu näiden uutislähetysten kustannuksiin?
Paljonko maksavat venäjänkieliset uutiset? Näihin palkataan 3 henkilöä puhumaan netissä, ei tarvita edes kallista studiota ja television lähetysaikaa.
Ne maksaa ihan monta miljardia ja ilman yleä meillä olisi rahaa. T. persu.
Koo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tuossa jos olisin itse jossain sanotaan vaikka Afrikan maassa työkeikalla tai ihan mistä tahansa syystä. Jos siellä vaikka jokin uutiskanava lähettäisi Suomen kielellä oman maansa perusuutiset omasta maastaan niin olisihan se aika mahtavaa. Oppisin sen valtion asioista valtavan paljon jo pelkästään katsomalla niitä...siis tällainen ajatus vain tuli mieleeni.
Sun mielestä sompuille ja muille musuille pitäisi lähettää Pillupäiväkirjoja, Nuorgamin siskoja, prostituution, polyamorian ja transuilun normalisointia heidän omilla kielillään?
Ei millään voi persu pysyä asiassa. Katsele edelleen rauhassa noita lempiohjelmiasi, mutta selvitä itsellesi mikä ohjelma persuja hiertää. Annan vinkin: uu-ti-set.
Miksi tyytyä vain uutisiin, eikä tarjota lisäksi samaa Pride-kasvatusta kuin muillekin? Vai ovatko seksuaalivähemmistöjen ja transujen asiat jo hanskassa sompuilla ja muilla musuilla?
Koo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aasialaiset totta tosiaan ovat suht harmittomia ma a han muu ttajia, muuttavatpa minnepäin hyvänsä.
Enemmän onkin uutisoitu heidän omien kansalaistensa huono kohtelu Suomessa. Ihmiskauppaa ja orjatyötä.
Kirjaporukkakin on kunnostautunut omiensa kohtelussa. Rajua rakkautta.
Koo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tuossa jos olisin itse jossain sanotaan vaikka Afrikan maassa työkeikalla tai ihan mistä tahansa syystä. Jos siellä vaikka jokin uutiskanava lähettäisi Suomen kielellä oman maansa perusuutiset omasta maastaan niin olisihan se aika mahtavaa. Oppisin sen valtion asioista valtavan paljon jo pelkästään katsomalla niitä...siis tällainen ajatus vain tuli mieleeni.
Sun mielestä sompuille ja muille musuille pitäisi lähettää Pillupäiväkirjoja, Nuorgamin siskoja, prostituution, polyamorian ja transuilun normalisointia heidän omilla kielillään?
Ei millään voi persu pysyä asiassa. Katsele edelleen rauhassa noita lempiohjelmiasi, mutta selvitä itsellesi mikä ohjelma persuja hiertää. Annan vinkin: uu-ti-set.
Senkö takia tran sut ja vihervassut heiluttelevat Palestiina-lippua Hamas-terojen kunniaksi, koska ovat samaa mieltä naisista ja seksuaalivähemmistöstä kuin palestiinalaiset? Onko Koraani sunkin mielestä oikeassa naisista ja homoseksuaaleista?
Ylen hallintoneuvostossa 21 poliitikkoa nauttii eduista. Ylen leikkaukset olivat mitätöntä teatteria. Oma lehmä poliitikoilla.
Vierailija kirjoitti:
Ylen hallintoneuvostossa 21 poliitikkoa nauttii eduista. Ylen leikkaukset olivat mitätöntä teatteria. Oma lehmä poliitikoilla.
Miksi YLE:ssä pitää ylläpitää kahta, peräti kolmea kanavaa? Yksi riittää. Mikä tässä on niin vaikea leikata muutama sata miljoonaa (600 sadasta)?
Niin. Kuka keksi alun perin, että Ylen pitää saada noin valtavasti veronmaksajien rahaa käyttöönsä? Minusta 60 miljoonaakin olisi liikaa.
No mitä luulet, meneekö persulle perille.