Iltalehti : Purra Ylen päätöksestä aloittaa arabian ja somaliankieliset uutislähetykset - Järjetöntä
Ensinnä katson, mitä mieltä olen tästä Ylen ulostulosta ja päätöksestä. Sitä perusteltiin kotouttamisella ja meidän moninaistuvalla yhteiskunnalla. Olen kuitenkin täysin vakuuttunut siitä, että paremmin niin somalin kuin arabian kieltä puhuvia maahanmuuttajia integroidaan sillä, että he oppivat suomen tai ruotsin kieltä. Integroituvat yhteiskuntaan. Sillä tavalla maahanmuuttoa voidaan edistää, että eletään yhteiskunnan perusteiden mukaisesti maassa maan tavalla, Purra vastasi. Purran mukaan hän ei aja nykyiseen Yle-lakiin muutoksia, mutta kysyy, missä raja kulkee. Purra mainitsi esimerkkeinä MM-hiihdon ja Pikku Kakkosen. Samaan aikaan Yleltä viestittiin näiden säästöjen seurauksena, että nyt pitää tarkastella MM-hiihtoa ja välillä on väläytelty jopa Pikku Kakkosen alasajoa mahdollisten säästöjen vuoksi. On se mielestäni hieman ihmeellistä, että johonkin sitä rahaa, resurssia ja energiaa kuitenkin riittää.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/14a7def1-8c8c-4580-9cad-9a25d9901…
Hyvinvointialueiden alijäämät paisuvat niin kovaa vauhtia, että se uhkaa Orpon (kok) hallituksen taloustavoitteiden toteutumista. Monien kansalaisten näkökulmasta tilanne näyttää lohduttomalta. Tiukka aikataulu ja valtavat säästötavoitteet ajavat alueita hakemaan nopeita säästöjä, jotka eivät välttämättä ole pidemmällä aikavälillä järkeviä. Osa alueista esimerkiksi on lähtenyt hakemaan säästöjä ennaltaehkäisevistä palveluista. Käytännössä näin merkittävien säästöjen saaminen tällä aikataululla on hyvin vaikeaa ilman, että ne heikentäisivät palveluiden saatavuutta tai laatua.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3180fcb9-b81d-4115-8ec4-3a8cc4e19…
Rahaa ei ole, mutta ideologisiin tavoitteisiin kuitenkin on. Mitäpä sitä kantasuomalaisella väliä..
Kommentit (452)
Vierailija kirjoitti:
Entä englanninkieliset uutiset? Persut eivät protestoi niitä vastaan, miksi?
Niiden oliski pitäny riittää myös somaleille. Vai eikö ne osaa englantia(kaan)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purra on hyvä ministeri. Vastaili Ykkösaamussa rauhallisesti ja selvästi. Näkee että hän on hyvin perehtynyt asioihin. Kiitoksia hänelle ja jaksamista, homma ei ole helppo.
Ei varmasti ole helppoa kun osaaminen puuttuu 😂🤣
Kyllä hänellä osaamista riittää. Mitenköhän olisi sinun laitasi jos joutuisit tuohon tehtävään?
Riikan lahjat ja osaaminen ovat ihan muulle alueelle kuin nykyinen tehtävä. Tämän todetakseen ei tarvitse olla minkäänlaista valtiotieteiden tai talousalankoulutusta.
-eri-
On sillä maisterintutkinto yhteiskuntatieteistä. Enpä tiedä sen parempaa koulutusta poliitikolle.
No koulutus ja osaaminen ovat kaksi eri asiaa. On mullakin koulutus moneen sellaiseen asiaan, joita en enää osaisi. Esimerkiksi saksa...
Voisko Riikka nyt vaan erota ja persut jättää hallituksen? Tämä ei naurata enää ketään. Seuraava pj. alkaa taas tekemäään jotain keskustapopulistista politiikkaa ja Riikka haukutaan takinkäännöstä ikuisesti. Ei persut ole EK-fiskaalikonservatiiveja - tuolla äänetäjäprofiililla on poliittinen itsemurha tehdä tuollaista työmarkkinapolitiikkaa ja leikata sotesta ja minimiperusturvasta kokoomuksen vaalirahoittajien sanelusta, varsinkin kun ei edes mmuuttovastaisuus onnistu. Lähtölaskenta on niin alkanut.
Vierailija kirjoitti:
Pillupäiväkirjat voisi ainakin lähettää somaliksi, arabiaksi ja venäjäksi, kuten myös Pride-sisällöt, sekä transuilun, prostituution, polyamorian ja muun pervoilun normalisoivat sisällöt.
Kaikki länsimaista vapautta ilmentävät ja ei-uskonnollisen seulan läpäissyt, sekä puolueeton sisältö? Joo ei varmasti. Mitä ne oikein luulee ylellä? Tai niiden kannattajat? isossa maailmassa on valtavasti kanavia, mutta puolueettomia ja ei-uskonnollisia ei yhtään noissa maissa. Sellainen olisi saatu jos olisi haluttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purra on hyvä ministeri. Vastaili Ykkösaamussa rauhallisesti ja selvästi. Näkee että hän on hyvin perehtynyt asioihin. Kiitoksia hänelle ja jaksamista, homma ei ole helppo.
Ei varmasti ole helppoa kun osaaminen puuttuu 😂🤣
Kyllä hänellä osaamista riittää. Mitenköhän olisi sinun laitasi jos joutuisit tuohon tehtävään?
En tiennytkään että Purra on joutunut tehtäväänsä. Tämäpä uutinen.
Semmonen kohtalo se on ku on koko Suomen ääniharava
60 miljardia haravoi heti velkaa. Kohtalokasta on kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Voisko Riikka nyt vaan erota ja persut jättää hallituksen? Tämä ei naurata enää ketään. Seuraava pj. alkaa taas tekemäään jotain keskustapopulistista politiikkaa ja Riikka haukutaan takinkäännöstä ikuisesti. Ei persut ole EK-fiskaalikonservatiiveja - tuolla äänetäjäprofiililla on poliittinen itsemurha tehdä tuollaista työmarkkinapolitiikkaa ja leikata sotesta ja minimiperusturvasta kokoomuksen vaalirahoittajien sanelusta, varsinkin kun ei edes mmuuttovastaisuus onnistu. Lähtölaskenta on niin alkanut.
Okei. Seuraava vasemmistolaisen Kontulan niukkuutta idealisoiva hallitus saa jättikannatuksen!
Onko mahdollista että hallituksella ei ole tärkeämpää tekemistä kuin miettiä joitain marginaalisia uutisia jotka lähetetään vain verkossa ja somessa ihmisille jotka haluavat tietää kotimaan asioista??? Ne uutisethan eivät tule kuin niille jotka niitä etsivät ja haluavat katsoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisko Riikka nyt vaan erota ja persut jättää hallituksen? Tämä ei naurata enää ketään. Seuraava pj. alkaa taas tekemäään jotain keskustapopulistista politiikkaa ja Riikka haukutaan takinkäännöstä ikuisesti. Ei persut ole EK-fiskaalikonservatiiveja - tuolla äänetäjäprofiililla on poliittinen itsemurha tehdä tuollaista työmarkkinapolitiikkaa ja leikata sotesta ja minimiperusturvasta kokoomuksen vaalirahoittajien sanelusta, varsinkin kun ei edes mmuuttovastaisuus onnistu. Lähtölaskenta on niin alkanut.
Okei. Seuraava vasemmistolaisen Kontulan niukkuutta idealisoiva hallitus saa jättikannatuksen!
Kontula jättää politiikan ja kannattaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, niinkuin koko vasemmistoLIittokin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purra on hyvä ministeri. Vastaili Ykkösaamussa rauhallisesti ja selvästi. Näkee että hän on hyvin perehtynyt asioihin. Kiitoksia hänelle ja jaksamista, homma ei ole helppo.
Ei varmasti ole helppoa kun osaaminen puuttuu 😂🤣
Kyllä hänellä osaamista riittää. Mitenköhän olisi sinun laitasi jos joutuisit tuohon tehtävään?
Riikan lahjat ja osaaminen ovat ihan muulle alueelle kuin nykyinen tehtävä. Tämän todetakseen ei tarvitse olla minkäänlaista valtiotieteiden tai talousalankoulutusta.
-eri-
Kyllä Petterin sirkus tarvitsee hattaranmyyjän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin arabian- ja somalinkielisiä kiinnostaa suomalainen yhteiskunta tippaakaan, näin pohjavireenä. Kuitenkin jos he alkavat saada siitä tietoa omalla kielellään, niin yhtäkkiä se voi alkaakin kiinnostaa ja samalla kiinnostus opetella suomea lisääntyy.
Miksi ei? Kyllä minun tuntemiani ihmisiä kiinnostaa.
Niinku mikä heitä kiinnosti? Mun luokalla oli 6 nuista maista ja haukkuivat kaiken aikaa suomea. Kävivät koulussa syömässä ja kääntymässä tunneilla haukkumassa maatamme. Tuotakin opiskelu paikkaa hain vuosia. Hakijoita 200-350.
Näytötkin saivat läpi vaikka osaaminen hädin tuskin 1lk tasoa. Mua hävettää olla suomalainen.
Saatkin hävetä itseäsi, jos et ole tuon jälkeen päivittänyt tietojasi ja kokenu
Mistä päättelet etten ole kokenut🤣 Usko tai älä olen hyvä tuloinen. Monesti olen loppuun palanut ja joutunut muistuttamaan, että elämässä muutakin kuin työ ja treenaaminen.Toinen vanhemmistani muuten kuoli työ narkomaani kun oli. Ei nukkunut viikkoon ja kävi miten kävi. Revi siitä ketä haukut työttömäksi.
Sitten oli tämä yksi Helsinkiläinen joka oli ihan kauhuissaan missä asun🤣 "mutta sehän on niin kauhean kaukana" Moni täältä kulkee päivittäin pk seudulla töissä. Jos tuokin ois kavereineen tehnyt päivääkään töitä, niin tajuis 30-60min olevan normi työmatka.
Kai niitäkin on pakko olla joita suomi kiinnostaa. Minä en vaan satu tuntemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaa persujen kiukutella. Heillä ei ole mitään sanomista ylen journalistiseen sisältöön joten saavat huutaa vaikka äänensä käheäksi.
Onneksi. Mutta onhan tuo painostavaa kun osa hallituksesta haluaa pala palalta nakertaa yleä.
Jos joku yleläinen täällä lukemassa niin koittakaa kestää, pitäkää pintanne, teette hienoa työtä suomen eteen!! Kiitos!!
Niin miten Suomeen sopeutumishaluttomien hyysäys edistää Suomen asiaa? Ei mitenkään. Älä tekeydy Suomen asialla olevaksi.
Mitä asiaa persut yrittävät peitellä pitämällä hirveää meteliä näin pienestä asiasta?? Mistä he yrittävät viedä kansalaisten huomion pois? Eihän tämä asia ole merkitykseltään yhtään näin valtavan huomion arvoinen!!!
Ruotsissa taitaa asua aika monta suomalaista jotka eivät ole maahanmuuton jälkeen (jopa 30-50 vuotta sitten) oppineet ruotsia. Toiset tekivät töitä, eivätkä siltikään oppineet kieltä, toiset vetivät viinaa Slussenissa, tai milloin missäkin, eivätkä oppineet kieltä. SVT:n Suomi-toimitus on tehnyt (ja tekee vieläkin?) hyvää työtä pitääkseen tätä kielivähemmistöä informoituna Ruotsin yhteiskunnallisista asioista. Onko väärin?
Realismia on se, että varsinkin kolkyt vuotta täällä olleet somalit eivät halua omaksua mitään täkäläistä kulttuuria ei uutisten muodossa, eikä missään muodossa. Ne uutiset joko loukkaa heitä tai ovat sävelletty ihan omaan äänilajiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Voisko Riikka nyt vaan erota ja persut jättää hallituksen? Tämä ei naurata enää ketään. Seuraava pj. alkaa taas tekemäään jotain keskustapopulistista politiikkaa ja Riikka haukutaan takinkäännöstä ikuisesti. Ei persut ole EK-fiskaalikonservatiiveja - tuolla äänetäjäprofiililla on poliittinen itsemurha tehdä tuollaista työmarkkinapolitiikkaa ja leikata sotesta ja minimiperusturvasta kokoomuksen vaalirahoittajien sanelusta, varsinkin kun ei edes mmuuttovastaisuus onnistu. Lähtölaskenta on niin alkanut.
Tää ei oo samanlainen maa ku sun ihanneyhteiskunta itä-Saksa jossa vaaleilla ei ollu merkitystä vaan vallassa oli aina sosialistit.
Perussuomalaiset voitti vaalit ja Purra oli suurin ääniharava.
Nyt tehdään perussuomalaista politiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa taitaa asua aika monta suomalaista jotka eivät ole maahanmuuton jälkeen (jopa 30-50 vuotta sitten) oppineet ruotsia. Toiset tekivät töitä, eivätkä siltikään oppineet kieltä, toiset vetivät viinaa Slussenissa, tai milloin missäkin, eivätkä oppineet kieltä. SVT:n Suomi-toimitus on tehnyt (ja tekee vieläkin?) hyvää työtä pitääkseen tätä kielivähemmistöä informoituna Ruotsin yhteiskunnallisista asioista. Onko väärin?
Se on Ruotsin asia. Me suomalaiset päätetään ite omista asioistamme ja Ruotsi on mulle vaan esimerkki huonosta yhteiskunnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Somalinaiset saattaisivat uutisista kuulla kaikenlaista pahaa: naisten kansalaisoikeudet, yhteiskunnan lait, ehkäisy, tasa-arvo jne.
Parempi, että kysyvät miehiltään.
Somalit itse ihmeissään kun heiltä ei ole kysytty mitään haluavatko omalla kielellä uutisia. Siitä oli jossain.
Olivat huolissaan, että minkälaista sisältöä heille aletaan tarjoamaan. Ties vaikka wokeilua, rietastelua tai (hui kauhistus) ateismia.
Se on Ruotsin asia. Me suomalaiset päätetään ite omista asioistamme ja Ruotsi on mulle vaan esimerkki huonosta yhteiskunnasta.
Onkos sua paljonkin vedetty 2
Mietin tuossa jos olisin itse jossain sanotaan vaikka Afrikan maassa työkeikalla tai ihan mistä tahansa syystä. Jos siellä vaikka jokin uutiskanava lähettäisi Suomen kielellä oman maansa perusuutiset omasta maastaan niin olisihan se aika mahtavaa. Oppisin sen valtion asioista valtavan paljon jo pelkästään katsomalla niitä...siis tällainen ajatus vain tuli mieleeni.
Mutumutumutu
Kuka tahansa voi väittää mitä tahansa.