Ärsyttää, kun nykyaikana "kuormitutaan" joka ikisestä asiasta
Miksi nykyaikuiset ovat niin helkkarin herkkiä, että kaikki vähänkin jotakin ylimääräistä vaativa tai tavallisuudesta poikkeava työpaikalla KUORMITTAA! Ollaan kuormittuneita palavereista, ei-niin-mieluisista työtehtävistä, siitä että joku puhuu ja siitä ettei joku puhu, siitä että on liikaa töitä ja siitä että on hiljaisempaa... ylipäätään ihmisiä tuntuu KUORMITTAVAN kauheasti se, etteivät muut käyttäydy kuten nämä kuormittujat toivoisivat.
Ei auta, vaikka sanoisi, että kyseessä on vain yksi poikkeuksellisen kiireinen päivä tai että tämä ylimääräinen työtehtävä ei vie kuin vartin. Silti kuormittaa.
Mikä teidän työpaikalla on kuormittanut viime aikoina?
Kommentit (60)
Ihmiset ovat valtavan itsekeskeisiä nykyään. Monet käyttävät kaiken vapaa-aikansa analysoimalla ja terapioimalla itseään, tutkiskelevat vuosikausia miltä tuntuu ja miksi ei tunnu, oliko lapsuudessa jotakin ja jos oli, niin miksi ja jos ei, niin miksi ei, ja onko nyt näin vain noin. Sitä oman navan kaivelua nimenomaan. On jonkinlainen trendi ja harrastus tosi monelle 25-45-vuotialle. Some tukee tätä itsekeskeisyyttä todella voimakkaasti ja siellähän nykyihminen viettää varmaan useita tunteja päivässä.
Toinen syy on se, että ihmiset lähtökohtaisesti haluavat tehdä vain kivoja asioita myös työpaikalla. Törmään jatkuvasti tähän omassa työssäni. Tämä johtuu varmaan kasvatuksesta ja siitä, millaisessa maailmassa ja kulttuurissa nyt työikäiset ihmiset ovat kasvaneet. Kaikki on ollut aina aika helppoa ja jos ei ole kauheasti kiinnostanut tai huvittanut, niin useinkaan ei ole tarvinnut tehdä. Opettajat näkee tämän koulussa, me kollegat ja esihenkilöt työpaikalla. Harva ajattelee enää niin, että työhön vain kuuluu myös tiettyjä epämieluisia hommia ja rutiineja tai että nyt pitäisi tehdä vuosi tätä ei-niin-kiinnostavaa hommaa, niin sitten on mahdollisuus siirtyä tekemään sitä mielestäsi kiinnostavampaa. Pitäisi vain olla aina tosi kivaa!
Suomalaisista 90% on ankeuttajia ja valittajia.
Some aiheuttaa valtavia paineita ihmisille. Pakko loistaa työelämässä, perheen oltava kiiltokuvamallia, ulkonäön on oltava viimeisen päälle kunnossa. Somessa julkaistaa aivan kaikki ja verrataan omaa elämää muiden elämään, josta ei todellisuudessa tiedetä muuta kuin se somen luoma illuusio täydellisyydestä.
Tervetuloa meidän opiskelupaikkaan. Siellä vasta kuormitutaankin. Mitään ei saisi enää vaatia, kun on niin rankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuormittuminen on normaalia, ylenmääräinen siinä vellominen ei. Nykyään ei ymmärretä, että joitakin asioita on pakko jaksaa.
Ympäristömme on muuttunut nopeammin kuin evoluutio pysyy perässä. Ei ole ihme, jos ihminen vaan ei jaksa hänelle täysin sopimatonta ympäristöä. Siinä ei auta yhtään, että joku hokee vieressä, että täytyy vaan jaksaa.
Ympärsistö on syyllinen ongelmiisi! Ympärsistö on syyllinen ongelmiisi! Ympärsistö on syyllinen ongelmiisi! Ympärsistö on syyllinen ongelmiisi! Ympärsistö on syyllinen ongelmiisi!
Syyllinen olet oikeasti sinä itse, mutta siitä ei saa nykyään edes puhua.
Sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa on paljon kuormittavampaa, kuin fyysinen työskentely jossain pellolla.
siksi kuormitutaan enemmän nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivot saavat nykyään yhden päivän aikana enemmän stimulaatiota kuin sata vuotta sitten koko eliniän aikana. Aivot ovat kuitenkin sama kapine yhä. Ympäristö se tässä on muuttunut kuormittavaksi ja sietämättömäksi, eivätkä ihmiset heikoiksi.
Voimme kyllä päästä tutkimaan ennen eläneiden ihmisten kroppaa, mutta emme sitä, mitä mielessä liikkui. Ihminen ei ole koskaan ollut onnellisuuskone. Ihminen on aina ollut hengissäselviämiskone.
Niin, ennen ei kuitenkin taidettu vattuloida tekosyitä miksi ei jaksa, menesty tai pärjää?
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama ärsyttää. Tai tuo on osittain syötettyä: työelämä ei voi muuta kuin näännyttää, uuvuttaa, raastaa riekaleiksi. Muu ei käy. Tai no se unelmatyö mutta siinäkin voi UUPUA kun antaa sille kaikkensa. Ja sitten maataan taas saikulla.
En tunne näitä ihmisiä yhtään mutta media tursuaa niitä joka mutkassa valittelemassa ainaista ylikuormitustilaansa.
Tämä! Mä lukisin tosi mielelläni juttuja ihmisistä, jotka tykkää työstänsä ja viihtyy siellä ihan hyvin, mutta jotka suhtautuvat siihen normaalisti kuten työhön suhtaudutaan. Siellä käydään tietty tuntimäärä päivässä ja siitä saadaan rahaa elämiseen. Ei ole tarkoitus, että se työ olisi jokin intohimo, elämän sisältö ja että ajattelisit työasioita yötä päivää. Kun käsitys työelämästä on tuollainen, niin ei ihme, että kuormitutaan.
Vierailija kirjoitti:
Ovat ihmiset ennenkin kuormittuneet. Siitä ei vain saanut puhua. Nykyisin onneksi saa.
Ja ihan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Some aiheuttaa valtavia paineita ihmisille. Pakko loistaa työelämässä, perheen oltava kiiltokuvamallia, ulkonäön on oltava viimeisen päälle kunnossa. Somessa julkaistaa aivan kaikki ja verrataan omaa elämää muiden elämään, josta ei todellisuudessa tiedetä muuta kuin se somen luoma illuusio täydellisyydestä.
Some kiinni. En ole missään somessa enkä mene.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisista 90% on ankeuttajia ja valittajia.
Suomalaiset ovat narsisteja!
Saako nauraa? Aikuiset ihmiset somessa seuraavat toisiaan.
Senkun ärsyynnyt. Ihmisillä on muitakin kuormituksen aiheita elämässään kuin työ ja se kaikki kuorma sitten näkyy ja kuuluu töissä.
Enemmän nyt tuntuu olevan vallalla joku ihme oman erinomaisuuden ylikorostamisen-mentaliteetti.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa on paljon kuormittavampaa, kuin fyysinen työskentely jossain pellolla.
siksi kuormitutaan enemmän nykyään.
Olen usein miettinyt että joku ojankaivuu homma olisi mielekkäämpää koska siinähän on kokoajan tietty rytmi ja tekemisen meininki. Näet kokoajan fyysisesti edistymisen ja luovuttaminenkin on vaikeampaa koska näet että työ on vielä kesken.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa on paljon kuormittavampaa, kuin fyysinen työskentely jossain pellolla.
siksi kuormitutaan enemmän nykyään.
Miksi ihmiset sitten viihtyvät sielä somessa kaiken vapaa-aikansa ja näköjään osan työajastaankin?
Voisi kyllä miettiä mikä koko yhteiskunnassa on vialla kun ei kukaan meinaa jaksaa. Kaiketi nopea kehitys, jatkuva muutos ja yletön digilaitteiden käyttö on aika isona syynä. Liian vähän aikaa luonnossa ja liikkeessä, liikaa paikallaan uuvuttamassa aivojaan digilaitteiden aikaansaamalla informaatiotulvalla. Sekä töissä että kotona sama homma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalinen kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa on paljon kuormittavampaa, kuin fyysinen työskentely jossain pellolla.
siksi kuormitutaan enemmän nykyään.
Miksi ihmiset sitten viihtyvät sielä somessa kaiken vapaa-aikansa ja näköjään osan työajastaankin?
Koska some on viihdettä, eikä työtä.
Vierailija kirjoitti:
Some aiheuttaa valtavia paineita ihmisille. Pakko loistaa työelämässä, perheen oltava kiiltokuvamallia, ulkonäön on oltava viimeisen päälle kunnossa. Somessa julkaistaa aivan kaikki ja verrataan omaa elämää muiden elämään, josta ei todellisuudessa tiedetä muuta kuin se somen luoma illuusio täydellisyydestä.
Tämä on se helppo selitys, mutta kun nekin uupuu jotka ei pahemmin somea seuraa. Tässä just seuraan yhden työkaverin selviytymistä, hän ei tasan varmaan seuraa yhtään mitään somea (ei käytä kännykkää kuin soittamiseen) mutta työpaikan jatkuva muutostahti meinaa vetää voimat pois.
Perusajatus on se, että kaiken pitäisi olla kokoajana mukavaa ja helppoa. Sitten kun ei välttämättä olekaan, niin sitä on vaikea kestää. Oisko tästä kyse?
Voimme kyllä päästä tutkimaan ennen eläneiden ihmisten kroppaa, mutta emme sitä, mitä mielessä liikkui. Ihminen ei ole koskaan ollut onnellisuuskone. Ihminen on aina ollut hengissäselviämiskone.