Miehenu tuen puute parantumattoman syövän kanssa

Mies vaikuttaa yhtä oudolta kuin omani mikäli sairastuisin. Outoa tuo labratyttösen kohtaaminen. En osaa neuvoa muuta kuin ole välittämättä miehen käytöksestä, tsemppiä. 

Eroa ap. Mulla on empaatiton mies ja tiedän, että elämä on paskaa.  Näin monisairaana,  ei toistaiseksi vakavasti sairaana se menee ja on taloudellisesti pakkokin. Jos sairastuisin vakavasti eroaisin vaikka jäisin täysin yksin. Ei siis ole sukulaisia eikä ystäviä. Mieheni ei ole naisten perään mutta hän ei koskaan esim lohduta.

Löytyisikö  joku toinen tueksi, joku joka osaisi puhua myös miehelle, voit  pyytää myös ammattiapua hoitavalta taholta, teille molemmille. 

Vierailija kirjoitti:

Eroa ap. Mulla on empaatiton mies ja tiedän, että elämä on paskaa.  Näin monisairaana,  ei toistaiseksi vakavasti sairaana se menee ja on taloudellisesti pakkokin. Jos sairastuisin vakavasti eroaisin vaikka jäisin täysin yksin. Ei siis ole sukulaisia eikä ystäviä. Mieheni ei ole naisten perään mutta hän ei koskaan esim lohduta.

Kaikki eivät vain osaa olla tuossa tilanteessa. Hyvä ystäväni meni aivan romuksi kun menetti puolisonsa ja melkein tappoi itsensä sen takia. Oli kuitenkin äärimmäisen kylmän oloinen kun puoliso vielä veteli viimeisiään.

Voitko tukeutua äitiin tai sukulaisiin. Tai serkkuun. Olisiko ero parempi. 

Mieheni tekee näin. Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroa ap. Mulla on empaatiton mies ja tiedän, että elämä on paskaa.  Näin monisairaana,  ei toistaiseksi vakavasti sairaana se menee ja on taloudellisesti pakkokin. Jos sairastuisin vakavasti eroaisin vaikka jäisin täysin yksin. Ei siis ole sukulaisia eikä ystäviä. Mieheni ei ole naisten perään mutta hän ei koskaan esim lohduta.

Kaikki eivät vain osaa olla tuossa tilanteessa. Hyvä ystäväni meni aivan romuksi kun menetti puolisonsa ja melkein tappoi itsensä sen takia. Oli kuitenkin äärimmäisen kylmän oloinen kun puoliso vielä veteli viimeisiään.

Niin voihan se noinkin olla. Mieheni molemmat vanhemmat kuolivat syöpään muutaman kuukauden välein. Heillä oli omituinen suhtautuminen sairastamiseen. He jotenkin häpesivät sitä eikä kenellekään saanut asiasta puhua. Ehkä siitä johtuu se empaatittomuus että on kasvatettu niin.

Ap, syöpäsäätiöllä on lähimmäisen auttamistoimintaa, vertaistukiryhmiä, mahdollisuus henkilökohtaiseen tuki-ihmiseen ym. Yhteystiedot löytyvät netistä ja ainakin Helsingissä ne ovat myös syöpäpolien ja -osastojen seinillä. Sieltä voit saada hyvää vertaistukea ja neuvontaa. Toivott. löydät ja saat apua tilanteeseesi. terv. toinen syöpää sairastava.

Eroa. Syöpä on todennäköisesti reaktio mieheen. Narsistien puolisot sairastuvat mitä kamalimpiin tauteihin. Paranemisesi todennäköisyydet kasvavat, kun heivaat ukon ja etsit kadonneen omanarvontuntosi ja kaivat itsestäsi kaiken sen raivon mitä noihin nöyryytyksiin alistuminen on kehoosi varastoinut.

Äitini kohtasi ennenaikaisen kuoleman syöpään, isäni on narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroa ap. Mulla on empaatiton mies ja tiedän, että elämä on paskaa.  Näin monisairaana,  ei toistaiseksi vakavasti sairaana se menee ja on taloudellisesti pakkokin. Jos sairastuisin vakavasti eroaisin vaikka jäisin täysin yksin. Ei siis ole sukulaisia eikä ystäviä. Mieheni ei ole naisten perään mutta hän ei koskaan esim lohduta.

Kaikki eivät vain osaa olla tuossa tilanteessa. Hyvä ystäväni meni aivan romuksi kun menetti puolisonsa ja melkein tappoi itsensä sen takia. Oli kuitenkin äärimmäisen kylmän oloinen kun puoliso vielä veteli viimeisiään.

Niin voihan se noinkin olla. Mieheni molemmat vanhemmat kuolivat syöpään muutaman kuukauden välein. Heillä oli omituinen suhtautuminen sairastamiseen. He jotenkin häpesivät sitä eikä kenellekään saanut asiasta puhua. Ehkä siitä johtuu se empaati

Ystäväni oltiin tukena ja ietittiin ystävän käytöstä. Myöhemmin tuli sitten varmistus, kun ystäväni vanhemmat olivat saattohoidossa. Kaikki veljekset ja heidän äitinsä muuttuivat robottimaisiksi tuppisuiksi kunnes isä oli poissa ja sitten kaikki purkautui.

Kaikilla ihmisillä ei ole kykyjä kohdata ja käsitellä vaikeita asioita. Minä olen paljon joutunut miettimään miksi mies tekee niin outoja asioita, ihan kuin käänteisiä juttuja. Kun voisi olla kivaa, niin hän alkaa riitelemään, kun on ollut uhka, että hän menettää minut, niin hän ei pidäkään tiukemmin kiinni vaan työntää pois. Näin esim sairastuessa kävi. Ikäänkuin hän olisi minulle loukkaantunut, että sairauden takia hän jää yksin ja sitten on sisäisesti vihainen minulle siitä, vaikka sairaus ei ole minun valinta. Ei tukea, vaan lapsellista änkyröintiä. En todellakaan ota miestä mukaan hoitoihin, helpompaa ilman.

En tiedä onko tuollainen alkukantainen typeryys juuri miesten ominaisuus. Olisko helpompaa olla naisen kanssa, koska naiset on aidosti empaattisia ja huolehtivia.

Miksi et jättäisi noin kamalaa sikaa?

BPD-henkilössä vakava sairastuminen laukaisee likimain pakosta jossain vaiheessa tunteen hylkäämisestä ja sitä kautta splitting-reaktion. Tämän jälkeen se oma kumppani näyttäytyy täysin empatiakyvyttömänä tyyppinä, jonka kaikki toiminta on väärää ja jopa vihamielistä.

Tästä on omakohtaista kokemusta BPD-ihmisen kumppanina.

Kuulostaa hirveän surulliselta ja raskaalta. Olen pahoillani sairaudestasi ja kaikesta muusta. Onko mies ollut aina tällainen vai vasta sairastumisesi myötä? Ihmiset ehdottavat täällä, että "eroa". Itse tiedän, ettei eroaminen ole mitenkään ihan yksinkertainen juttu ylipäätään, saati vakavasti sairaana. Ei sitä vain mennä ja erota, on mietittävä niin montaa tekijää: taloudellinen tilanne, asunto, mahdolliset yhteiset lapset, lemmikit ja se oma jaksaminen. Sinun tilanteessasi on henkisen jaksamisen lisäksi fyysinen puoli.

Jos sinulla on ystäviä tai muita läheisiä, pystysitkö tunkeutumaan heihin, tai kysyä lääkäriltä, hoitajalta tms tukihenkilöä. Tiedän senkin, että voi olla hyvin vaikea kysyä apua ja tukea omalta perheeltään saati ystäviltä. Se oma kumppani kuitenkin on tai pitäisi olla se ihminen, johon voi luottaa kaikessa. Se läheisin. Eroaminen miehestä tuskin on ajankohtaista. Mutta te molemmat tarvitsette apua ja tukea vaikeassa elämäntilanteessa ja kriisissä. 

Toivotan sinulle kaikkea hyvää! Voimia, jaksamista ja elämänhalua. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa hirveän surulliselta ja raskaalta. Olen pahoillani sairaudestasi ja kaikesta muusta. Onko mies ollut aina tällainen vai vasta sairastumisesi myötä? Ihmiset ehdottavat täällä, että "eroa". Itse tiedän, ettei eroaminen ole mitenkään ihan yksinkertainen juttu ylipäätään, saati vakavasti sairaana. Ei sitä vain mennä ja erota, on mietittävä niin montaa tekijää: taloudellinen tilanne, asunto, mahdolliset yhteiset lapset, lemmikit ja se oma jaksaminen. Sinun tilanteessasi on henkisen jaksamisen lisäksi fyysinen puoli.

Jos sinulla on ystäviä tai muita läheisiä, pystysitkö tunkeutumaan heihin, tai kysyä lääkäriltä, hoitajalta tms tukihenkilöä. Tiedän senkin, että voi olla hyvin vaikea kysyä apua ja tukea omalta perheeltään saati ystäviltä. Se oma kumppani kuitenkin on tai pitäisi olla se ihminen, johon voi luottaa kaikessa. Se läheisin. Eroaminen miehestä tuskin on ajankohtaista. Mutta te molemmat tarvitsette apua ja tukea vaike

Joo, vuosikymmeniä kun on ollut yhdessä, niin ei ero ole mikään helppo juttu varsinkin jos ei ole terve ja voimat on vähissä.

Miehesi ei ole ammatiltaan terapeutti? 

Mikä teitä joitakin naisia vaivaa? Olet vuosia mahdollistanut paskamaisen käytöksen itseäsi kohtaan ja kuvittelet, että sairaus muuttaa kaiken? Miehen luonne korjaantuu ja se paskamainen puoli buffff vain katoaa pois? Homma hoidettu, aika heittää high five? Voisiko naivimpaa suhtautumista enää mitenkään olla?

Kasva aikuiseksi. Aikuisuus on vastuuta, ei joululahjalista toiveita siitä miten toivoisit muiden sinua kohtelevan. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ihmisillä ei ole kykyjä kohdata ja käsitellä vaikeita asioita. Minä olen paljon joutunut miettimään miksi mies tekee niin outoja asioita, ihan kuin käänteisiä juttuja. Kun voisi olla kivaa, niin hän alkaa riitelemään, kun on ollut uhka, että hän menettää minut, niin hän ei pidäkään tiukemmin kiinni vaan työntää pois. Näin esim sairastuessa kävi. Ikäänkuin hän olisi minulle loukkaantunut, että sairauden takia hän jää yksin ja sitten on sisäisesti vihainen minulle siitä, vaikka sairaus ei ole minun valinta. Ei tukea, vaan lapsellista änkyröintiä. En todellakaan ota miestä mukaan hoitoihin, helpompaa ilman.

En tiedä onko tuollainen alkukantainen typeryys juuri miesten ominaisuus. Olisko helpompaa olla naisen kanssa, koska naiset on aidosti empaattisia ja huolehtivia.

Tiedätkö, että miehesi käyttäytyy kuin lapsi, koska on tunne-elämältään jäänyt kehitykseltään lapseksi (narsisti tms tunnevamma). Ei ole mikään "miesten ominaisuus". Miehet osaavat kyllä olla tukena ja kantaa vastuuta.

Miksi olet tuollaisen kanssa kuluttamassa itseäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa hirveän surulliselta ja raskaalta. Olen pahoillani sairaudestasi ja kaikesta muusta. Onko mies ollut aina tällainen vai vasta sairastumisesi myötä? Ihmiset ehdottavat täällä, että "eroa". Itse tiedän, ettei eroaminen ole mitenkään ihan yksinkertainen juttu ylipäätään, saati vakavasti sairaana. Ei sitä vain mennä ja erota, on mietittävä niin montaa tekijää: taloudellinen tilanne, asunto, mahdolliset yhteiset lapset, lemmikit ja se oma jaksaminen. Sinun tilanteessasi on henkisen jaksamisen lisäksi fyysinen puoli.

Jos sinulla on ystäviä tai muita läheisiä, pystysitkö tunkeutumaan heihin, tai kysyä lääkäriltä, hoitajalta tms tukihenkilöä. Tiedän senkin, että voi olla hyvin vaikea kysyä apua ja tukea omalta perheeltään saati ystäviltä. Se oma kumppani kuitenkin on tai pitäisi olla se ihminen, johon voi luottaa kaikessa. Se läheisin. Eroaminen miehestä tuskin on ajankohtaist

Ero kuitenkin on ainoa vaihtoehto, joka antaa henkisestä väkivallasta kärsivälle mielelle ja keholle rauhan. Kun seurustelin tuollaisen kanssa viisi vuotta, olin jatkuvasti sairas. Sairaudet loppuivat eroon.

Trollin aloitus