Taitaa italialainen katua käytöstään
Kerroin joskus aiemmin italialaisesta miehestä, jonka kanssa kaikki oli sujunut kuin tanssi noin vuoden ajan. Tapaaminen oli kyllä puheissa, ei ollut tarkoitus että ollaan vain jotain kirjekavereita. Olemme kuulleet toistemme äänet.
Tuossa kolmisen kuukautta sitten hän vain yhtäkkiä muuttui kuin taikaiskusta. Emme olleet yhtä ainuttakaan kertaa riidelleet mistään. Kommunikaatio sujui melkeinpä täydellisesti.
Kesällä tosiaan aivan yhtäkkiä mies suuttui* ja blokkasi minut joka paikassa. Itkin jopa enemmän kuin erotessani, koska en olisi ikinä uskonut hänestä, ja kun kommunikaatio toimi niin mahtavasti. Se oli hirveä isku vasten kasvoja.
Nyt olen huomannut, että hänen fb-profiilinsa näkyy taas, ainakin muilla tunnuksillani. Aiemmin ei näkynyt yhtään millään profiilillani.
Yhteydenottoa en ole saanut, mutta minä blokkasin miehen omalla pääprofiilillani, enkä usko että hän alkaa viestittelemään noihin muihin, vaikka on niistä tietoinen. Ne ovat vähän epämääräisiä profiileja kuitenkin.
Mitäköhän tunnen tällä hetkellä. En edes tiedä. Muistan vain kuinka helvetisti itkin silloin. Olin aivan sairaan ahdistunut, kun ajattelin etten kuule miehestä enää ikinä mitään. En ole kuullut tähän päivään mennessä, mutta jostain syystä en ole näköjään enää estossa.
Jos minun pitäisi nyt päättää että haluaisinko olla yhteyksissä, en osaisi sanoa. En voi sanoin kuvailla kuinka hirveä isku se täysin yhtäkkinen takinkääntö oli. Seurustellessa oppii huomaamaan toisen temput, eivätkä ne tule puskista. Tuon miehen kanssa kaikki sujui kuin tanssi, kunnes täysin yllättäen kaikki meni päälaelleen.
*väitti ettei ollut vihainen, mutta en usko. Ei sille käytökselle ollut mitään muutakaan loogista selitystä. Mies on introvertti, joten ei tosiaankaan tuosta noin vain ryhdy tapailemaan ketä tahansa. En ainakaan sellaiseen usko.
Kommentit (459)
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä täysin varma, että ap on tuttavani. Teksti on samanlaista hyökkäävää soopaa ja sekoilua. Tiedoksi, aloittaja ei ole kaunis muutoin kuin omissa harhoissaan.
Mä tunnen erään mahdollisesti narsistisen nainen. Ihan pimeä tyyppi ja päästään sekaisin. Jos hänelle huomauttaa epäasiallisesta käytöksestä, niin kaikki ovat vain kateellisia hänelle. Joo joo totta kai kaikki on kateellisia mielenterveysongelmaiselle, työttömälle alkoholistille jonka muka kateutta aiheuttavat miehensä on myös juoppoja.
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä täysin varma, että ap on tuttavani. Teksti on samanlaista hyökkäävää soopaa ja sekoilua. Tiedoksi, aloittaja ei ole kaunis muutoin kuin omissa harhoissaan.
Mutta onko nämä kaikki totta? Siis kaikki nämä hänen kirjoittelunsa ulkkarimiehien kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä täysin varma, että ap on tuttavani. Teksti on samanlaista hyökkäävää soopaa ja sekoilua. Tiedoksi, aloittaja ei ole kaunis muutoin kuin omissa harhoissaan.
Tiedoksi, että sinä et tunne minua 😂 olet todella harhainen jos kuvittelet, että koska muistutan jotakuta, olen hän. Ei, en ole. Ja olen saanut kehuja kauneudestani koko elämäni. Mene hoitoon, skitsofreenikko.
Ei ap ymmärrä vaikka hänelle ratakiskosta vääntäisi miksi häntä pidetään sekopäänä yms. Ei liity mitenkään tuohon mieheen, facebookiin tai estoihin. Ihan ap:n oma käytös aiheuttaa sen, että häntä pidetään täysin sekopäänä.
Tuttavallani on tuttuja Italiasta. Jotain epämääräistä viritystäkin oli, mutta se karahti kiviin. En ihmettele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä täysin varma, että ap on tuttavani. Teksti on samanlaista hyökkäävää soopaa ja sekoilua. Tiedoksi, aloittaja ei ole kaunis muutoin kuin omissa harhoissaan.
Mutta onko nämä kaikki totta? Siis kaikki nämä hänen kirjoittelunsa ulkkarimiehien kanssa?
Kysytkö aivan vakavissasi? Siis kai ymmärrät ettei tuo tyyppi edes tunne minua? :D hän ei tiedä nimeäni, hän ei tiedä miltä näytän😂👍🏻 hän KUVITTELEE tuntevansa minut, koska kuulemma muistutan jotakuta ja hän on nyt harhoissaan päättänyt että minä olen tämä kyseinen henkilö. 🙄
Btw, minulla ei ole skitsofreniaa, mutta eräällä toisella ap:n tuntemalla henkilöllä on.
Vierailija kirjoitti:
Ei ap ymmärrä vaikka hänelle ratakiskosta vääntäisi miksi häntä pidetään sekopäänä yms. Ei liity mitenkään tuohon mieheen, facebookiin tai estoihin. Ihan ap:n oma käytös aiheuttaa sen, että häntä pidetään täysin sekopäänä.
Niin mikä käytös missä? :D
Vierailija kirjoitti:
Ap on todella ahdistava. En ihmettele jos joku estää tuollaisen.
Siis et oikeasti ymmärrä että mies poisti eston, vaikka olen kertonut sen suunnilleen 10 kertaa? :D
Minä veikkaan myös, että se on tuollainen määräaikainen esto. Siitä ei tule mitään ilmoitusta kun se poistuu, vaan pitää itse muistaa uusia se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen lämpimästi hoitoon hakeutumista.
Samoin. Ketju koskee sitä että mies otti eston pois Facebookissa, ja sinä (ja monet muut) alat solvaamaan minua siitä :D olet sairas.
Tähän on tultu: sivukaupalla jaarittelua kun joku on ottanut estot pois 😂
Ap, aika vähän sun elämässä tapahtuu jos tuo on merkityksellistä. Se mies on jo jatkanut matkaa kun sinä nakkelet niskojasi kuukausia. Kesäkuussa mokasit laittamalla kuvan toisesta miehestä ja syyskuussa kyyläät, että mies on poistanut estot. Lol ja kukkuu dingdong. Et kulje täysillä.
Mitä hemmettiä minä olen kyylännyt? Olen käyttänyt Facebookia ja miehen nimi jäänyt hakupalkkiin :D ding dong sinulle va
😂😂😂 Ei luoja...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ap ymmärrä vaikka hänelle ratakiskosta vääntäisi miksi häntä pidetään sekopäänä yms. Ei liity mitenkään tuohon mieheen, facebookiin tai estoihin. Ihan ap:n oma käytös aiheuttaa sen, että häntä pidetään täysin sekopäänä.
Niin mikä käytös missä? :D
Ihan läpi ketjun aloituksesta lähtien. Et tosiaan näe mitään vikaa itsessäsi vaikka sekoilet ja raivoat useiden sivujen ajan.
Ap, viimeksi kun olen lukenut kirjoituksiasi, niin sulla oli ihan suomalainen mies. Mutta sun oli pakko lopettaa suhde, kun hän ei vastannut sulle yhteen tärkeään kysymykseen viestillä. Tästä ei ole kuin muutama kuukausi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen älyllisesti kuusivuotiaan tasolla, koska mies on halunnut poistaa eston? :D mikä hemmetti sinua vaivaa?
Ei vaan sun käytös tässä ketjussa aloituksesta lähtien kertoo siitä, että olet älyllisesti vajavainen sekä kärsit mielenterveysongelmista. Ei ne liity mitenkään yhteenkään mieheen. Sä voisit tehdä samanlaisia sekoilualoituksia mistä tahansa aiheesta.
Jep jep, minä kerroin että mies on poistanut fb-eston ja sain täyslaidallisen haukkumista siitä hyvästä :D sitten ihan IHMETTELETTE reagointiani😂😂
Vierailija kirjoitti:
Ap, viimeksi kun olen lukenut kirjoituksiasi, niin sulla oli ihan suomalainen mies. Mutta sun oli pakko lopettaa suhde, kun hän ei vastannut sulle yhteen tärkeään kysymykseen viestillä. Tästä ei ole kuin muutama kuukausi aikaa.
Öh... anteeksi kuinka? :D olen kirjoittanut tänne muutaman kerran.

Onpas sulla lyhyt muisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on todella ahdistava. En ihmettele jos joku estää tuollaisen.
Siis et oikeasti ymmärrä että mies poisti eston, vaikka olen kertonut sen suunnilleen 10 kertaa? :D
Kuules vajak ki. Kyllä me ollaan se ymmärretty ihan jo aloituksesta lähtien, mutta sä tollo et tajua, että sä voi tietää miksi mies on poistanut eston. Kun syy voi oikeasti olla se, että mies ei katsonut eston olevan enää tarpeellinen ja sä et enää häntä häiriköi vaikka poistaisi eston.
Sä olet kyllä oman tyhmyytesi ja häiriintyneisyytesi tuonut esille oikein hyvin.
Kyllä sinun täytyy oikein yrittämällä yrittää vääntää asiaa muuksi kuin se on 😂 jos mies ei halua kuulla minusta, hän ei koe mitään tarvetta poistaa estoa. Nyt on kokenut tarvetta, itke siitä pelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota suomalainen mies ja lopeta toi draamailu. En kasanut lukea koko vuodatusta.
Minua ei kiinnosta suomalaiset miehet. Miksi ottaisin sellaisen, joka ei kiinnosta? Hän aloitti draaman ihan itse, sori vaan (:
Ehkä sinä nautit draamasta? Siinä sinulle sitä nyt on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on todella ahdistava. En ihmettele jos joku estää tuollaisen.
Siis et oikeasti ymmärrä että mies poisti eston, vaikka olen kertonut sen suunnilleen 10 kertaa? :D
Kuules vajak ki. Kyllä me ollaan se ymmärretty ihan jo aloituksesta lähtien, mutta sä tollo et tajua, että sä voi tietää miksi mies on poistanut eston. Kun syy voi oikeasti olla se, että mies ei katsonut eston olevan enää tarpeellinen ja sä et enää häntä häiriköi vaikka poistaisi eston.
Sä olet kyllä oman tyhmyytesi ja häiriintyneisyytesi tuonut esille oikein hyvin.
Kyllä sinun täytyy oikein yrittämällä yrittää vääntää asiaa muuksi kuin se on 😂 jos mies ei halua kuulla minusta, hän ei koe mitään tarvetta poistaa estoa.
Sä et voi tietää miksi mies on poistanut eston. Sä voit vajak ki huo ra itkeä sitä.