Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Taitaa italialainen katua käytöstään

Vierailija
09.09.2024 |

Kerroin joskus aiemmin italialaisesta miehestä, jonka kanssa kaikki oli sujunut kuin tanssi noin vuoden ajan. Tapaaminen oli kyllä puheissa, ei ollut tarkoitus että ollaan vain jotain kirjekavereita. Olemme kuulleet toistemme äänet.

Tuossa kolmisen kuukautta sitten hän vain yhtäkkiä muuttui kuin taikaiskusta. Emme olleet yhtä ainuttakaan kertaa riidelleet mistään. Kommunikaatio sujui melkeinpä täydellisesti.

Kesällä tosiaan aivan yhtäkkiä mies suuttui* ja blokkasi minut joka paikassa. Itkin jopa enemmän kuin erotessani, koska en olisi ikinä uskonut hänestä, ja kun kommunikaatio toimi niin mahtavasti. Se oli hirveä isku vasten kasvoja. 

Nyt olen huomannut, että hänen fb-profiilinsa näkyy taas, ainakin muilla tunnuksillani. Aiemmin ei näkynyt yhtään millään profiilillani.

Yhteydenottoa en ole saanut, mutta minä blokkasin miehen omalla pääprofiilillani, enkä usko että hän alkaa viestittelemään noihin muihin, vaikka on niistä tietoinen. Ne ovat vähän epämääräisiä profiileja kuitenkin.

Mitäköhän tunnen tällä hetkellä. En edes tiedä. Muistan vain kuinka helvetisti itkin silloin. Olin aivan sairaan ahdistunut, kun ajattelin etten kuule miehestä enää ikinä mitään. En ole kuullut tähän päivään mennessä, mutta jostain syystä en ole näköjään enää estossa.

Jos minun pitäisi nyt päättää että haluaisinko olla yhteyksissä, en osaisi sanoa. En voi sanoin kuvailla kuinka hirveä isku se täysin yhtäkkinen takinkääntö oli. Seurustellessa oppii huomaamaan toisen temput, eivätkä ne tule puskista. Tuon miehen kanssa kaikki sujui kuin tanssi, kunnes täysin yllättäen kaikki meni päälaelleen.

*väitti ettei ollut vihainen, mutta en usko. Ei sille käytökselle ollut mitään muutakaan loogista selitystä. Mies on introvertti, joten ei tosiaankaan tuosta noin vain ryhdy tapailemaan ketä tahansa. En ainakaan sellaiseen usko.

Kommentit (459)

Vierailija
281/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen lämpimästi hoitoon hakeutumista. 

Samoin. Ketju koskee sitä että mies otti eston pois Facebookissa, ja sinä (ja monet muut) alat solvaamaan minua siitä :D olet sairas.

Vierailija
282/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanon nyt uudestaan: En ole kiinnostunut suomalaisista. Asia ei muuksi muutu vaikka kuinka yritätte laittaa päätäni vadille asiasta :D ihan ihmeellistä että tuollainenkin voi mennä noin pahasti tunteisiin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
283/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinua on ilmeisesti jossakin vaiheessa elämääsi kohdeltu todella kaltoin, ehkäpä enemmän kuin yhden kerran. Koeta päästä siitä kaikesta yli ; keksit jotain kivaa ja uutta elämääsi. Jonain päivänä saatat tavata mukavan miehen, vaikka ihan kotikonnuillasi; älä kuitenkaan hakemalla hae uutta suhdetta. Se tulee, jos on tullakseen 

Vierailija
284/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aivan naurettavaa tuo teidän pakkomielteenne huutaa ja meuhkata täällä siitä, että joku katuu estämistäni :D ei luulisi vaikuttavan teidän elämäänne :D niin ei kun tietysti se eston poistaminen oli vain KOHTELIAISUUTTA :'D Kun on italialainen kyseessä. Jos olisi kyseessä Teuvan Pertti, olisi ihan aavistuksen eri ääni kellossa :D

Näin teuvalaisena herää kysymys, että mistä tiedät sellaisen paikkakunnan kuin Teuva? Oletko säkin kenties täältä EP:n alueelta?

Vierailija
285/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sinua on ilmeisesti jossakin vaiheessa elämääsi kohdeltu todella kaltoin, ehkäpä enemmän kuin yhden kerran. Koeta päästä siitä kaikesta yli ; keksit jotain kivaa ja uutta elämääsi. Jonain päivänä saatat tavata mukavan miehen, vaikka ihan kotikonnuillasi; älä kuitenkaan hakemalla hae uutta suhdetta. Se tulee, jos on tullakseen 

No enpä ole hakemalla hakenut yhtään mitään suhdetta, huoh.

En ole kiinnostunut suomalaisista, edelleenkään.

En ole pyytänyt mitään elämänohjeita. Teen mitä haluan.

Vierailija
286/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvää alkanutta syksyä sullekin. Unohda koko homma ja keksi jotain itsellesikin mukavampaa ja mielenkiintoisempaa!

En edelleenkään unohda :D ei näköjään hänkään. Hyvää syksyä sinullekin, kateellinen luuseri<3

En ole tuo jolle kommentoit, mutta on kyllä pakko ihmetellä, että mistä sulle pitäisi olla kateellinen?

N45

:D Etkö ihan todella näe näitä kateellisen katkeria kommentteja täällä? Kerroin että huomasin italialaisen poistaneen eston Facebookissa, ja siitä alkoi aivan järjetön haukkuminen, solvaaminen ja v*ttuilu. Eihän tuollainen ole tervettä touhua, ei edes netissä.

Ei sulle kyllä kukaan ole kateellinen vaan kaikki ihmettelee sun häiriintynyttä käytöstä.

N45

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
287/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ihmettä? Joku kirjetuttu ottanut eston pois (tai vaihtanut laitteita, eikä huomannut uusia estoa?) parin kolmen kuukauden jälkeen? Suomi-mimmi stalkkaa monella profiililla (vaikka "ei kiinnosta") ja laittanut ystävän estoon. Varmasti Luigi juttelee muidenkin naisten kanssa, varsinkin pohjoismaalaisten, kun me ollaan heistä eksoottisia samalla tavalla kuin etelänmaalaiset meistä tuntuu. Turistinaisetkin tuo sitä omanlaista kipinää arkeen. Jos ei Luigi ole 150 cm ja 150 kg, niin kutitteleekohan jo kolmea muutakin? Jos on 150 x 150 niin ap ei turhaan oikuttele, kyllä se helmi syliin putoaa. Eikö jossain ketjussa ap maininnutkin, ettei komistus halua tavata, koska pitäisi päästä muutamasta lisäkilosta eroon? Joten ap, ihastuksesi lienee yhtä pitkä kuin leveä, mutta sielujen sympatia on tärkeintä. Varmaan häntä loukkasi kun lähetit jonkun viriilin nuoren miehen kuvan. 

Vierailija
288/459 |

Mitä hemmettiä sinä sekoilet :D mies on nuori itsekin :D:D luuletko ihan oikeasti että laitetta vaihtamalla Facebook-asetukset muuttuvat? :'D ei, esto otetaan ihan itse pois, typerys. Miksi jauhat tuota luigi-paskaasi koko ajan? Tämä on TUNTEIDEN PURKAMISTA, en ole kysynyt kirjaimellisesti kenenkään mielipidettä mihinkään asiaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
289/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä kun en voi sattumoisin alkaa tapailemaan sellaista, joka ei vetoa minuun. Suomalainen mies ei vetoa minuun enää. Olen saanut tarpeeksi vertailupohjaa enkä yksinkertaisesti kaipaa yhtä ainuttakaan kokemusta suomalaisen kanssa enää. Ikävää että tämä on niin suuri asia teille :D 

Eli useat miehet ovat hylänneet sut kun ovat tajunneet minkälainen sekopää olet. Sen vuoksi oletkin jakanut itseäsi hyvin ahkerasti jos joku huoli pidemmäksikin aikaa. 

Vierailija
290/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvää alkanutta syksyä sullekin. Unohda koko homma ja keksi jotain itsellesikin mukavampaa ja mielenkiintoisempaa!

En edelleenkään unohda :D ei näköjään hänkään. Hyvää syksyä sinullekin, kateellinen luuseri<3

En ole tuo jolle kommentoit, mutta on kyllä pakko ihmetellä, että mistä sulle pitäisi olla kateellinen?

N45

:D Etkö ihan todella näe näitä kateellisen katkeria kommentteja täällä? Kerroin että huomasin italialaisen poistaneen eston Facebookissa, ja siitä alkoi aivan järjetön haukkuminen, solvaaminen ja v*ttuilu. Eihän tuollainen ole tervettä touhua, ei edes netissä.

Ei sulle kyllä kukaan ole kateellinen vaan kaikki ihmettelee su

Ai käytökseni on häiriintynyttä koska huomasin että mies on poistanut fb-eston :'D tuo katkera kateutenne on aivan naurettavan läpinäkyvää. Miksi edes olette täällä vielä?? Luuletteko että kommenttinne vaikuttavat tekemisiini jotenkin? :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
291/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä siinä nettituttavuudessasi on sellaista, mikä saa pääsi aivan sekaisin? 

Keskustelutaito, ulkonäkö ja se, miten hän ei ole koskaan haukkunut minua, ei tuominnut, ei mitään. Keskusteluista on aina jäänyt arvostettu ja hyvä olo. Tämä siis ennen sitä välikohtausta, jonka hän itse aloitti.

Sähän sen aloitit sillä kun halusit hieroa hänen naamaansa, että kyllä sulla miehiä on ja lähetit hänelle kuvan toisesta miehestä.

Vierailija
292/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kun en voi sattumoisin alkaa tapailemaan sellaista, joka ei vetoa minuun. Suomalainen mies ei vetoa minuun enää. Olen saanut tarpeeksi vertailupohjaa enkä yksinkertaisesti kaipaa yhtä ainuttakaan kokemusta suomalaisen kanssa enää. Ikävää että tämä on niin suuri asia teille :D 

Eli useat miehet ovat hylänneet sut kun ovat tajunneet minkälainen sekopää olet. Sen vuoksi oletkin jakanut itseäsi hyvin ahkerasti jos joku huoli pidemmäksikin aikaa. 

Siis mitä helvettiä oikeasti sekoilet? :D kuka minut on hylännyt?!?!? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
293/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvää alkanutta syksyä sullekin. Unohda koko homma ja keksi jotain itsellesikin mukavampaa ja mielenkiintoisempaa!

En edelleenkään unohda :D ei näköjään hänkään. Hyvää syksyä sinullekin, kateellinen luuseri<3

En ole tuo jolle kommentoit, mutta on kyllä pakko ihmetellä, että mistä sulle pitäisi olla kateellinen?

N45

:D Etkö ihan todella näe näitä kateellisen katkeria kommentteja täällä? Kerroin että huomasin italialaisen poistaneen eston Facebookissa, ja siitä alkoi aivan järjetön haukkuminen, solvaaminen ja v*ttuilu. Eihän tuollainen ole tervettä touhua, ei edes netissä.

Ei sulle kyl

Voi luoja miten tyhmä sä olet. Kukaan ei todellakaan ole katkera tai kateellinen. Jo sun aloitus kielii siitä, että sulla ei ola kaikki päänupissa kunnossa. Olet mielenvikainen stalkkeri. 

Vierailija
294/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kun en voi sattumoisin alkaa tapailemaan sellaista, joka ei vetoa minuun. Suomalainen mies ei vetoa minuun enää. Olen saanut tarpeeksi vertailupohjaa enkä yksinkertaisesti kaipaa yhtä ainuttakaan kokemusta suomalaisen kanssa enää. Ikävää että tämä on niin suuri asia teille :D 

Eli useat miehet ovat hylänneet sut kun ovat tajunneet minkälainen sekopää olet. Sen vuoksi oletkin jakanut itseäsi hyvin ahkerasti jos joku huoli pidemmäksikin aikaa. 

Siis mitä helvettiä oikeasti sekoilet? :D kuka minut on hylännyt?!?!? 

Kaikki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
295/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän piti olla alkuun kavereita. Saan silloin tehdä mitä haluan ja kaverin ei pitäisi vetää draamashow'ta.

Totta helvetissä italialainen kiinnostaa minua. Tällä hetkellä en ole tarpeeksi kiinnostunut ajattelemaan asiaa sen tarkemmin enkä ole valmis juttelemaan. Päällimmäinen tunteeni on välinpitämättömyys. Ei se tarkoita sitä että en ole ollenkaan kiinnostunut, hohhoijaa.

Vierailija
296/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvää alkanutta syksyä sullekin. Unohda koko homma ja keksi jotain itsellesikin mukavampaa ja mielenkiintoisempaa!

En edelleenkään unohda :D ei näköjään hänkään. Hyvää syksyä sinullekin, kateellinen luuseri<3

En ole tuo jolle kommentoit, mutta on kyllä pakko ihmetellä, että mistä sulle pitäisi olla kateellinen?

N45

:D Etkö ihan todella näe näitä kateellisen katkeria kommentteja täällä? Kerroin että huomasin italialaisen poistaneen eston Facebookissa, ja siitä alkoi aivan järjetön haukkuminen, solvaaminen ja v*ttuilu. Eihän tuollainen ole tervettä touhua, ei

Vttu että olet yksi idiootti :D kannattaisi ehkä perehtyä fb:n toimintaan ennen muiden haukkumista 😂👍🏻 jos miehen nimi on jäänyt hakuhistoriaan ja kun alan hakemaan jotain toista asiaa facesta ja satun huomaamaan, että esto on poistunut, olen STALKKERI 😂 vttu sinä olet kyllä tyhmä!

Vierailija
297/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pelottavaa, että ap:n kaltaiset häiriköt saa kulkea vapaalla jalalla.

Pelottavaa että tuollaiset idiootit saavat kulkea vapaina :D Olen blokannut miehen, idiootti.

Vierailija
298/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meidän piti olla alkuun kavereita. Saan silloin tehdä mitä haluan ja kaverin ei pitäisi vetää draamashow'ta.

Totta helvetissä italialainen kiinnostaa minua. Tällä hetkellä en ole tarpeeksi kiinnostunut ajattelemaan asiaa sen tarkemmin enkä ole valmis juttelemaan. Päällimmäinen tunteeni on välinpitämättömyys. Ei se tarkoita sitä että en ole ollenkaan kiinnostunut, hohhoijaa.

Etelän miehet tykkäävät naisellisista, söpöistä, ja hyväntuulisistä naisista. Äkäiset, rumasti puhuvat ja kiroilevat naiset jäävät kyllä "lehdelle soittelemaan."

Vierailija
299/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ota suomalainen mies ja lopeta toi draamailu. En kasanut lukea koko vuodatusta.

Miksi tuollaista rasitetta kenenkään pitäisi ottaa?

Vierailija
300/459 |
10.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hanki kotimainen 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan kolme