Lue keskustelun säännöt.
Miten sinut on kasvatettu?
06.09.2024 |
Mietin juuri, omalla kohdallani sellaista asiaa, että en ole koskaan kyennyt valehtelemaan äidilleni, en edes ns pientä valkoista valhetta. Se oli jo pienestä pitäen opetetti ja vaadittu niin ja siitä rakentui lopulta täysin automaattinen käytösmalli.
Kommentit (12)
Mummoni kasvatti eli 1920 -luvun opein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaa kasvatus, eli luotiin ne raamit.
Pienestä siemestä panemalla se 9 kk:n ajaksi muhimaan naisen sisuksiin.
Vapaa kasvatus, mutta hyvät käytöstavat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin kotonani niin peloissani, ettei mua voinut kasvattaa mitenkään. En luottanut vanhempiini. 20-vuotiaasta lähtien oon yrittänyt jotenkin räpeltäen kasvattaa itse itseäni.
Isä nöyryytti, hyväksikäytti ja alisti. Kotona oli kaikki ulospäin tosi hienosti, eikä kukaan olisi uskonut. Kauhea ilmapiiri. Aikuisena sitten narsistien kiusaama. Olisipa silloin ollut se tieto mitä nyt on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin kotonani niin peloissani, ettei mua voinut kasvattaa mitenkään. En luottanut vanhempiini. 20-vuotiaasta lähtien oon yrittänyt jotenkin räpeltäen kasvattaa itse itseäni.
Se ettei luota ja se että luottaa liikaa, on samaa ongelmaa. Minä luotin kaikkiin, kuin toivoen jotain pelastajaa. En osannut yhtään suojella itseäni. Parempi kun olisi osannut olla luottamatta.
Äiti ylisuojeleva ja teki kaiken meidän lasten puolesta. Kaikki murheet piti lakaista aina maton alle
Isä, diagnosoimaton adhd, kova kritisoimaan ja manipuloimaan, vaikka samaan aikaan oikein hyväsydäminen.
Minä: uusavuton, kieroon kasvanut ja ahdistuneisuushäiriöstö koko ikäni kärsinyt, varmaan myös jotain tarkkaavaisuus ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mummoni kasvatti eli 1920 -luvun opein.
Millaista se siis oli?
Hyvin kasvattivat, vaikka vanhempani erosivat, kun olin 10-vuotias. Äiti huolehti, neuvoi ja asetti rajoja. Isä kannusti ja loi uskoa silloinkin, kun sitä ei itsellä ollut. Arvostan kovasti vanhempiani. Näin, vaikka vanhemmiten äitini neuvot ovat olleetkin kuin tunkkainen tuulahdus menneisyydestä.
Liian autistinen kasvuilmapiiri. Olisin kaivannut enemmän esim satuja joissa tarinaa ei lueta kirjaimellisesti sanasta sanaan vaan olisi saanut välillä päätellä kuinka tarina mahdollisesti jatkuu.