Miten ehdottaa suhteen avaamista kumppanille?
Olemme 40 + avopari, yhdessä kohta 15 vuotta, lapsia kaksi (12 ja 9-vuotiaat).
Olemme oikeasti onnellisia yhdessä, ainoa asia joka ei suhteessa toimi on seksi. Kumpaakaan se ei oikein tunnu kiinnostavan, asiasta ei myöskään puhuta. Aikoinaan sitä toki oli enemmän, mutta nykyään hyvin harvakseltaan, ja aina samalla kaavalla.
Minä en myöskään ole ollut aiemmin kovin kiinnostunut seksistä, mutta nyt huomaan, kuinka se on mielessäni ihan koko ajan. Oma mies on rakkainta maailmassa, mutta tuntuu välillä vähän tylsältä ja seksin suhteen sieltä on turha mitään yllätyksiä odotella. En halua pettää enkä loukata häntä missään nimessä, mutta toisaalta tuntuu ahdistavalta odotella tässä seksielämämme lopullista kuihtumista, kun emme oikeasti ole vielä niin vanhoja.
Minulle sopisi suhteen avaaminen, en ole mustasukkainen. Olen myös aivan varma, että miehenikin halutessaan löytäisi helposti seksiseuraa, jos niin haluaisi. Pelisäännöt pitäisi tietysti sopia etukäteen hyvin, esim. ei koskaan suojaamatonta seksiä. En myöskään halua, että meidän yhteiseen kotiimme koskaan tuotaisiin ketään ulkopuolisia ihmisiä.
Minulla ei ole mielessä ketään erityistä, jonka kanssa olisi pakko päästä sänkyyn, enkä todellakaan etsisi seuraa tindereistä tai netistä. Mutta jos oikea henkilö sattuisi jossain vaiheessa kohdalle, niin siinä tapauksessa sitten voisi antaa mennä, jos siltä tuntuisi.
Onko kokemuksia miten tällaisen voi ottaa puheeksi suhteessa? Pelkään, että mieheni loukkaantuu, jos ehdotankin tällaista järjestelyä, ja ajattelee ettei hän riitä minulle, vaikka ei tässä nyt suoraan tuostakaan ole kysymys.
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Näin keskivertomiehenä voin todeta että saatat hyvinkin yliarvioida miehesi mahdollisuuksia saada mitään muuta vipinää. Omalla kohdallani, kuten valtaosan muidenkin miesten kohdalla, tilanne on se, että sinkkuna ollessamme seuramme voi kyllä kiinnostaa, mikäli olemme tositarkoituksella liikkeellä ja haluamme rauhassa tutustua. Tämä on se yleinen virhe mitä miehet tekevät, yrittävät liian nopeasti edetä seksiin, kun seksi on se mikä kiinnostaisi. Tapailukumppani taas kiinnostaa perinteinen parisuhde, jolloin ei haluta hypätä sänkyyn liian nopeasti. Tämä on toki ihan ymmärrettävää. Sitten kun toiseen on tutustunut ja ollaan edelleen samoilla viivoilla ja molemmat haluavat sitoutua (tai ainakin homma on selvästi menossa siihen suuntaan), silloin tietysti seksikin astuu kuvaan mukaan. Mutta siis keskivertomies on kyllä hyvin tietoinen siitä että tässä ollaan myymässä ns koko pakettia: seksi kuuluu siihen
Olen naimisissaavoimessa suhteessa ja minulla on suhde eronneen naisen kanssa, jolla on alaikäisiä lapsia. Hänelle järjestely sopii ihan hyvin. Tapaamme useammin lapsivapaina viikkoina ja vähemmän silloin kun hänellä on lapset. Suomessa on aika paljon eronneita joilla on lapsia. Eiköhän tästä joukosta löydy aika monta, jotka haluavat läheisyyttä ja seksiä, mutta eivät toista ihmistä sotkemaan omaa arkea 24/7
On varmaan tuollaisiakin en kiellä. Sinun tuurisi kun on sattunut kohdalle.
Huomattavasti yleisempää on kuintenkin se, että vain pelkkää seksisuhdettakin haluava nainen olipa yh tai ihan muuten vaan vapailla markkinoilla haluaa miehen yksinoikeudella tai ainakin sellaisella oletuksella, että mies on mahdollista saada ns. omakseen.
Aloittaja OLETTAA, että hänen mies tuntee samoin avioliiton tilasta ja onnellisuudesta. Todellisuudessa ruuhkavuodet ja torjutuksi tuleminen on saattanut näivettää niin pahasti, että ei jaksa nähdä enää vaivaa vaimonsa piparin eteen. Toisaalta, mahdollisen omaisuuden ja lasten takia todennäköisesti tyytyy osaansa. Nyt kun lapset on isompia ja pikkulapsiarjen kuivaama tuhero on alkanut taas kostua niin on se pikkuisen kohtuutonta, ettei kaiken sen yhdessä rakentanut mies enää kelpaa, vaikka itse on näivettänyt sen tuohon tilaan. Tämä on varsin yleistä. Äitini joskus tiivisti: "Ennen miehet katsoivat minua, sitten minua ja koiraa, mutta nykyään vain koiraa". Toivon jokaisen ruuhkavuosien näivettämän ukkomiehen löytävän sisäisen hopeakettunsa viimeistään siinä vaiheessa, kun se ulkoilutettava koira kiinnostaa ohimeneviä enemmän kuin se mummo hihnan toisessa päässä. Joku isäkompleksinen nuorikko kyllä antaa kyydit hopeaketulle ja hyvällä tuurilla lähtee henki naidessa niin kuolee edes onnellisena, jos on tätä "mies saa, nainen antaa"-kombinaatiota elänyt siihen asti.
Vierailija kirjoitti:
Sanoin miehelleni että seksittömyys tympii.
Voitaisiin kokeilla suhteen avaamista lopputuloksella totaali selibaatti.
Olisi pitänyt olla hiljaa ja pettää. Mutta uskon avoimuuteen ja keskusteluun.
Puutteessa kärvistely ei tee hyvää suhteelle.
Kämppis teema on tapetilla päivittäin.
Olen 50v N
Ei sitten tullut mieleen ehdottaa teidän keskinäisen seksielämän parantamista ihan kahdestaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vaan rakentavista kommenteistanne, av-palstan jeesukset eivät kyllä koskaan petä. Olisi pitänyt kirjoittaa avaukseen, että jos et itse ole avoimessa suhteessa, niin älä vaivaudu vastaamaan, koska moraalipoliisien ja peräkammarin poikien kommentit eivät kiinnosta pätkääkään.
Tässä rakentava kommentti.
Vaimoni päätti avata suhteemme. Piti välttämättä päästä sutimaan, vaikka keskinäinenkin seksielämämme oli runsasta ja monipuolista. Toisin päin asia ei tietenkään sitten olisi käynytkään. Minä sanoin, että voit sitten jättää avaimet kun lähdet. Ja niin jäin kahden pojan kanssa kotiimme, kun hän päätti lähteä elämään uutta nuoruutta. Jälkeen päin hän väittää katuneensa ja halusi minut takaisin, mutta olin jo surutyöni tehnyt, enkä todellakaan antanut hänelle toista tilaisuutta satuttaa ja rikkoa minua ja kotia. Sääli poikia, he eivät o
Yhdelle tutulle miehelle kävi näin. Oli hurjaa seurattavaa jopa sivusta.
Kirjoitin jo tänne kerra, ei ilmestynyt koskaan. Meillä tilanne että olen hommannut miehelleni seuraa , ovat tavanneet kerran täällä meidän kotona. Miehelläni ongelma kun ei oikein kykene, ystäväni tuttava on käynyt hänen kanssa keskustelemassa. Mieheni mieltyi ajatukseen, seuraava tapaaminen ehkä parin viikon päästä. Voin tuolloin olla vaikka pihalla haravoimassa. Tämä sopii minulle hyvin. Toivon tosiaan että tuo nainen voi antaa miehelleni sen mitä hän kaipaa ja minä en sitä hänelle osaa antaa. Ei tässä kenenkään tarvitse erota-elämä vaan on näin. Mies haluaa tavata tuon naisen meidän kotona. No se on minulle ihan ookoo