Puoliso kokee että puutun liikaa hänen asioihin

Olet kuin äitini: hän tietää aina miten joku asia pitäisi tehdä ja jakelee kyselemättä neuvoja. En jaksaisi olla parisuhteessa tuollaisen ihmisen kanssa. Tulee fiilis, että pitää itseään kaikkitietävänä ja muut ei osaa mitään

"Kommentoin ihan kaikkia asioita. Mies sanoo tuntevansa itsensä idiootiksi."

Jotenkin luulisi, että normaalin itsetunnon omaava ei ottaisi kyllä asiasta ihan näin paljoa "pultteja". Mutta tietysti ihmisillä on murtumispisteensä :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ei osalle meistä ole edes selvää, mitä ap tekee väärin.

Tähän kyllä aina auttaa se, kun lukee ketjun. Ap on kertonut, että hänellä on lapsuudesta johtuvia kontrollointitaipumuksia ja itsekin tiedostaa, miten ne ilmenevät. 

Hänelle on tästä käytöksestä huomauteltu monelta taholta, niin ystävien kuin työkaverien toimesta ja hän kokee, että tämä on asia, miksi ystävät ottaa etäisyyttä.

Nyt, kun kyse on niin isosta asiasta kuin parisuhde, hän on havahtunut todella tähän piirteeseen ja haluaa kehittää itseään asian suhteen. 

Siihen on mielestäni erittäin huono tuki/palvelus alkaa kiivailemaan, miten persoonallisuuttaan ei tarvitse toisen takia muuttaa ja ehdotella, että apn mies on herkkähipiäinen narsisti. 

En usko,

Vaikuttaa siltä, että ap:n täytyy nyt määritellä itselleen uudelleen, mikä on tavallista keskustelua ja mikä besserwisseröintiä. Avaan vähän: aiemmin ap piti omaa neuvomistaan normaalina. Kiitos ketjun tarjoamien näkökulmien, hän huomasi että neuvookin liikaa. Toisaalta, myös mies on, ymmärrettävästi, alkanut sietää neuvomista vähemmän ja vähemmän. Nyt ap:n pitää opetella käytännössä, mikä on tavallista neutraalia/hyvää vuorovaikutusta. Missä menee raja tavallisen vuorovaikutuksen ja neuvomisen välissä. Vaikka sitten ketsuppipullo kerrallaan. Ja kun ap oppii aikanaan tämän, myös apn miehen suhtautuminen neuvomiseen mitä todennäköisimmin muuttuu, sietokyky kasvaa hiukan. Ja on mahdollista löytää tasapaino kommunikointin.

Päsmäröinti on oikea määritelmä ja itse hermostun jatkuvasti oman mieheni päsmäröinnistä. Tapahtumaketju on yleensä sellainen että olen aloittanut jonkun askareen, ihan tavallisen minulle tutun, ja hän tulee katsomaan mitä teen. Sitten alkaa tulla neuvoja miten tuo kannattaisi tehdä. Johon kommentoin etten tarvitse neuvoja, osaan tämän. Ellei tekemiseni miellytä, voi tehdä itse paremmin. Josta mies loukkaantuu ja tokaisee että mikä on, taidat olla pahalla päällä TAAS. 

Minut siis tuomitaan syylliseksi riitaan. 

Mikä olisi oikea tapa reagoida tuollaisiin ei-toivottuihin neuvoihin? 

Pitäisikö vaan myöntää että olen tunari enkä osaa mitään kunnolla? 

 

Vierailija kirjoitti:

Päsmäröinti on oikea määritelmä ja itse hermostun jatkuvasti oman mieheni päsmäröinnistä. Tapahtumaketju on yleensä sellainen että olen aloittanut jonkun askareen, ihan tavallisen minulle tutun, ja hän tulee katsomaan mitä teen. Sitten alkaa tulla neuvoja miten tuo kannattaisi tehdä. Johon kommentoin etten tarvitse neuvoja, osaan tämän. Ellei tekemiseni miellytä, voi tehdä itse paremmin. Josta mies loukkaantuu ja tokaisee että mikä on, taidat olla pahalla päällä TAAS. 

Minut siis tuomitaan syylliseksi riitaan. 

Mikä olisi oikea tapa reagoida tuollaisiin ei-toivottuihin neuvoihin? 

Pitäisikö vaan myöntää että olen tunari enkä osaa mitään kunnolla? 

 

Minuun ainakin toimi se että mieheni jaksoi jankata samasta asiasta minulle kymmeniä kertoja miltä se tuntuu. Ja tosiaan tuli pahoja riitoja mitkä kärjistyi nyt. Eikä suostunut siihen että hänessä on vika kun ei jaksa kuunnella sellaista. Eli tilanne meni aika pahaksi ennen kuin itse tajusin tämän asian todella. Näytä miehellesi tämä ketju. Ap 

"No se ap:n antama esimerkkihän oli, että mies oli ostanut kaksi ketsuppipulloa ja hän meinasi kysyä miksi niitä oli kaksi, mutta jätti kysymättä kun ajatteli sen ärsyttävän. Monet meistä ajattelevat, että tuo olisi ihan normaali kommentti, jonka sensurointia on vaikea ymmärtää."

Mikä siinä on vaikeaa ymmärtää? Toinen ärsyyntyy sanomisesta ja sen välttämiseksi asia jätetään sanomatta (=sensuroidaan).

Mitä tapahtuu jos asiasta huomautetaan 78:nnen kerran?

Vierailija kirjoitti:

"Kommentoin ihan kaikkia asioita. Mies sanoo tuntevansa itsensä idiootiksi."

Jotenkin luulisi, että normaalin itsetunnon omaava ei ottaisi kyllä asiasta ihan näin paljoa "pultteja". Mutta tietysti ihmisillä on murtumispisteensä :D 

Tarkennan tätä omasta puolestani. Sitä nyt vain on tuo sanonta, että tunnen itseni idiootiksi, jonka itse kuvittelee avaavan toiselle, miten ärsyttävää joka asiaan neuvominen ja puuttuminen on.

Silti en todellakaan tunne itseäni idiootiksi, vaan olen jo osannutkin sanoittaa, että tuntuu, että sinä pidät minua idioottina. Minun itsetuntoni on ihan hyvä, kiitos vain, ja tiedän olevani huolellinen ja tarkka ihminen. Ja nähtävästi tämä onkin yksi osa ongelmaa: toisella ei ole sosiaalista kyvykkyyttä ymmärtää puolesta sanasta, vaan kaikki, jopa tuollaiset tavanomaiset sanonnat täytyy avata.

Epäilen kyllä, että monikin päsmäröijä tiedostaa luonteensa, mutta tosiaan sitten vähän pitää muita idiootteina. Niinhän täällä yksi avasikin, miten ihmiset joskus vain ovat viisaampia ja toiset tyhmempiä niin pakkohan näitä tyhmiä sitten on ohjeistaa.

Sanoisin siis, että eiköhän se itsetunnon vääristymä ole enemmän siellä päsmäröijien puolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päsmäröinti on oikea määritelmä ja itse hermostun jatkuvasti oman mieheni päsmäröinnistä. Tapahtumaketju on yleensä sellainen että olen aloittanut jonkun askareen, ihan tavallisen minulle tutun, ja hän tulee katsomaan mitä teen. Sitten alkaa tulla neuvoja miten tuo kannattaisi tehdä. Johon kommentoin etten tarvitse neuvoja, osaan tämän. Ellei tekemiseni miellytä, voi tehdä itse paremmin. Josta mies loukkaantuu ja tokaisee että mikä on, taidat olla pahalla päällä TAAS. 

Minut siis tuomitaan syylliseksi riitaan. 

Mikä olisi oikea tapa reagoida tuollaisiin ei-toivottuihin neuvoihin? 

Pitäisikö vaan myöntää että olen tunari enkä osaa mitään kunnolla? 

 

Minuun ainakin toimi se että mieheni jaksoi jankata samasta asiasta minulle kymmeniä kertoja miltä se tuntuu. Ja tosiaan tuli pahoja riitoja mitkä kärjistyi nyt. Eik

Vikojen tai syyllisten etsiminen ei yleensä johda toivottuun lopputulokseen.

AP - itsereflektioon ja introspektioon kykenevä AV-mamma. Eihän tämä voi jumaliste olla edes totta! Korkkaan heti kuoharin!

Kas kun miehesi ei ole huomannut tuota piirrettä sinusta jo seurusteluvaiheessa. Omista tavoista on meinaan todella vaikea oppia pois. Mun mies on sellainen, että se ei kestä ollenkaan neuvomista, ja tästä syystä se tekee miellään monia pihatöitä itsekseen. Työssäkin on itsenäisessä asiantuntijatehtävässä. Naapurin mies joutuu kaikessa kuuntelemaan puolisonsa neuvomista (pihalla tulee ohjeita siihen malliin, että kuuluu meille) ja mun mies sanoi, et toi eukko olis jo saanut tässä huushollissa lapiosta takaraivoon. Toiset miehet on ihan tyytyväisiä, kun ei tarvi itse ajatella mitään ja toinen kertoo selvät sävelet.

Saan tästä ketjusta melkeinpä itsetuhoisia ajatuksia. Vihaan ihmisiä, yök. Rasittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Kas kun miehesi ei ole huomannut tuota piirrettä sinusta jo seurusteluvaiheessa. Omista tavoista on meinaan todella vaikea oppia pois. Mun mies on sellainen, että se ei kestä ollenkaan neuvomista, ja tästä syystä se tekee miellään monia pihatöitä itsekseen. Työssäkin on itsenäisessä asiantuntijatehtävässä. Naapurin mies joutuu kaikessa kuuntelemaan puolisonsa neuvomista (pihalla tulee ohjeita siihen malliin, että kuuluu meille) ja mun mies sanoi, et toi eukko olis jo saanut tässä huushollissa lapiosta takaraivoon. Toiset miehet on ihan tyytyväisiä, kun ei tarvi itse ajatella mitään ja toinen kertoo selvät sävelet.

Päsmäröintiähän sekin on että mielessään neuvoo naapuria että eukolle pitäisi antaa lapiosta. Miehen kannattasi jättää naapurin päätettäväksi miten he toimivat. Naapuri ei ole miehesi. Vai haluaisiko miehesi ollakin naapurin isäntä.

Mikä siinä on niin vaikea hyväksyä että me olemme erilaisia ja ne asiat jotka minua ärsyttää voi olla asioita joista naapuri nauttii.

Vierailija kirjoitti:

"Kommentoin ihan kaikkia asioita. Mies sanoo tuntevansa itsensä idiootiksi."

Jotenkin luulisi, että normaalin itsetunnon omaava ei ottaisi kyllä asiasta ihan näin paljoa "pultteja". Mutta tietysti ihmisillä on murtumispisteensä :D 

Kyllä jokainen ottaa pultteja, kun ihan koko ajan kommentoidaan ja kysellään joka ikisestä asiasta. Mun miehellä ja hänen suvullaan on tapana tarkkailla ympäristöä ja ihmisiä ja ihmetellä kaikkea. Jos ajatuksissasi ja huomaamatta pidätät hengitystä pari sekuntia, alkaa kysely että mitenkäs sinä nyt tuolleen teit. Olen muutaman kerran miehelleni väsyneenä raivonnut, että nyt loppu tuo jatkuva kyttääminen ja kommentointi.

Ei minua normaaleista asioista kyseleminen ärsytä, mutta kun ne on tyyliin että miksi kaadoin vettä tuolla tavalla tmv niin kyllä menee kuppi nurin. Miehen tapauksessa kyse ei ole kontrolloinnissa vaan hän ei vaan osaa olla hiljaa ja havainnoimatta joka asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos toisten tulkitseminen on haastavaa, hyvänä nyrkkisääntönä voit jatkossa pitää aina sitä, että neuvo vasta sitten kun sitä erikseen pyydetään. Jos sattuisi tilanne, missä olet vaikka ekspertti ja toinen ei sitä tiedä, voit kysyä että hei saanko neuvoa yhden näppärän asian tähän liittyen sulle? Sitten toinen voi siinä sanoa että ei kiitos, homma hallinnassa, jos hänestä siltä tuntuu

 

- kiitos tästä vinkistä. 

entäs jos joku kertoo jostain häntä vaivaavasta asiasta tai murheesta, tai jos ihmisellä on jokin ongelma? Miten osoitatte että kuuntelette ja välitätte? Jos toinen ei kysy neuvoa. Jos on vaan hiljaa, voiko siitä tulla olo että kuuntelija ei välitä. Onko ihan tökeröä kysyä, kaipaatko kuuntelijaa vai neuvoja? Ap

Sano: Ensin kuunnellaan ja ehkä halataan lohdutukseksi. Sitten voi sanoa, että kerrothan, jos kaipaat apua tässä asiassa. 

Tämähän on ikuisuuskysymys tällä palstalla. Jotkut eivät voi sietää ratkaisukeskeisiä kavereita, joidenkin mielestä sitten taas se ratkaisukeskeisyys on suurta välittämistä. Ehkä senkin takia tässä ketjussa tuntuu olevan kaksi puoluetta, jotka eivät ymmärrä toisiaan.

Siinähän se onkin, että ei ole aina ratkaisu, että ratkaisukeskeinen ihminen töräyttelee neuvojaan. Oikeasti ratkaisukeskeinen ihminen näkee senkin ratkaisuksi, että tässä kohtaa on parempi olla neuvomatta ja vain tarjota kuuntelevaa tukea.

Ja siinä kuunnellessa hyvin usein käy niin, että huomaa, että onkin olemassa jokin parempi ratkaisu kuin se, mikä itselle ensimmäisenä tuli mieleen ja jonka halusi heti kertoa.

Hyvin monesti ihmiset, jotka eivät näe kuin sen oman oikean tapansa, ovat sitä mieltä, että he ovat ratkaisukeskeisiä, kun heillähän tässä on ratkaisu. Se, onko se toiselle nyt tai koskaan hyvä ratkaisu on vähän sivuseikka.

Lisäksi on niin kiire ratkoa asiat, että niiden ymmärtäminen voi jäädä puolitiehen.

Vierailija kirjoitti:

AP - itsereflektioon ja introspektioon kykenevä AV-mamma. Eihän tämä voi jumaliste olla edes totta! Korkkaan heti kuoharin!

Älä vielä, kyllä mamma-armeija hänet käännyttää uskomaan, että itsensä muuttaminen ei auta, koska mies on tiedät mikä!

Vierailija kirjoitti:

"Kommentoin ihan kaikkia asioita. Mies sanoo tuntevansa itsensä idiootiksi."

Jotenkin luulisi, että normaalin itsetunnon omaava ei ottaisi kyllä asiasta ihan näin paljoa "pultteja". Mutta tietysti ihmisillä on murtumispisteensä :D 

Minä erosin päsmäröivästä miehestä. Minulla on ihan hyvä itsetunto, mutta ei kukaan veny loputtomiin. Ärsyyntymimen kasvoi vuosien myötä. Lopulta sitten tulin pisteeseen jossa mietin, että haluanko ja jaksanko kuunnella tätä vielä toiset 20 vuotta. Että voisihan sitä elää ilman päsmäröintiäkin. Ilman päsmäröintiä elämiseen oli kaksi vaihtoehtoa: Mies lopettaa tai minä poistun kuuntelemasta. Pyysin miestä lopettamaan lukuisia kertoja. Hän ei nähnyt ongelmaa. Ap nyt aikoo yrittää lopettaa. Se on tosi hienoa! Se voi todella pelastaa liiton.

entäs jos joku kertoo jostain häntä vaivaavasta asiasta tai murheesta, tai jos ihmisellä on jokin ongelma? Miten osoitatte että kuuntelette ja välitätte? Jos toinen ei kysy neuvoa. Jos on vaan hiljaa, voiko siitä tulla olo että kuuntelija ei välitä. Onko ihan tökeröä kysyä, kaipaatko kuuntelijaa vai neuvoja? Ap

Mulla on onnekseni hyvä ystävä, joka on todella looginen ja niin, ratkaisukeskinen. Silti hän ei koskaan ala heti neuvomaan, vaan kuuntelee vain. Useasti saattaa sanoa jotain myötätuntoista, kuten että tuo varmaan sinulle otti koville (tuntee historiani). Mutta lopuksi hän kyllä suoraan kysyy, että tahdotko neuvoja. 

Ja sitten hän sanoo, että jos asia olisi minun, tekisin näin. Hän aina korostaa, että se olisi hänen ratkaisunsa, mutta minun voi olla toinen. Sanoo myös joskus, että itse tekisin näin, mutta sinun tiedän tekevän näin. Siinä tapauksessa kannattaa ottaa huomioon nämä.

Kysymys kuuntelijaa vai neuvoja on vähän ylimielinen silleen, että siitä jää fiilis, että kyllä jos fiksu olisit, ottaisit ne neuvot joita mä osaan antaa. Ja toisaalta eikö kuuntelija pitäisi tulla automaattisesti, ei  siis ole mikän joko tai vaan ystävä saa aina kuuntelijan ja sitten myös neuvot jos haluaa.

Äh, jäi vahingossa alkuun sano:.

Pointti oli kuitenkin, että keskity kuunteluun. Hyvä kuuntelija on yleensä myös pidetty ihminen. Hyvän kuuntelijan pitää sitten vain huolehtia rajoistaan, ettei ota toisen murheita itselleen kannettavaksi.

Kas kun miehesi ei ole huomannut tuota piirrettä sinusta jo seurusteluvaiheessa. Omista tavoista on meinaan todella vaikea oppia pois.

Kyllä kaventaa kamalasti tätä parisuhdepoolia, jos oikeasti ajatellaan, että vain täydellisen yhteensopivat menevät yhteen ja tyydytään siihen, että omista tavoista on vaikea oppia pois.

Ja tietysti siinä vaiheessa, kun on muututtu iän myötä siten, että jokin tapa alkaa ärsyttää enemmän, erotaanpa heti pois, kun omista tavoista on niin vaikea oppia pois.