Puoliso kokee että puutun liikaa hänen asioihin

Vuorovaikutustaitojen parantaminen ei kyllä automaattisesti säästä mitään liittoa. Ihan hyvin itsensä kehittämisessä voi käydä niin että toteaa että joko sillä parisuhteella tai ystävyyssuhteella ei ole mahdollisuuksia jatkua. Se ei riitä että toinen kehittää taidot hyviksi. Onnellisessa tapauksessa ehkä se toinenkin kehittyy ja kehittää taitojaan mutta ei se automaatio ole eikä mun kehittyminen kyllä ketään pakota muuttumaan jos sillä toisella ei motivaatiota itsensä kehittämiseen ole eikä sitä synny.

Ja ei, kyse ei mistään tiuskivasta persoonallisuudesta, vaan tavasta, jonka hän on ottanut kommunikointiin purkamaan omaa lähtö- tms ärsytystään. Vai antaako joku muu paremman diagnoosin.

Tämä! Ei kukaan oleta, että tiuskimista, huutamista, jne pitäisi sietää, miksi siis pitäisi sietää ohjailevaa, kontrolloivaa kyselyä ja neuvoja? Minun mieheni myös kommentoi ihan kaikkea, mitä teen. Kun olen lähdössä kauppaan, hän kommentoi, että auto pitää tankata. Kun sanon, että tankkasin eilen, hän kysyy, että otinhan oikealta tankilta. Ja huomauttaa, että siellä voi alkaa sataa, ota sateenvarjo. 

Hän saa oikeasti monesti minut tuntemaan itseni kolmivuotiaaksi, jota täytyy pitää silmällä koko ajan, ettei vaan satu vahinko. Meillä tulee ero tästä, ellei sanomani ala menemään perille.

Olet onnekas ap, jos olet nähnyt tämän piirteen itsessäsi ajoissa ap ja haluat muuttua! Täydet pisteet siitä!

Vierailija kirjoitti:

Aikamoista. Ap on havainnut toimintatavassaan jotain parannettavaa, parisuhteen sisällä tästä on ollut keskustelua ja mitä tapahtuu. Mamma-armeija nousee aseisiin huutamaan, että älä ap suostu muuttamaan yhtään mitään, on todella epäreilua, että alkaisit persoonallisuuttasi kehittämään, ei semmoista

se on narsisti ota ero! 

Huh, että on toksinen todella tämä foorumi. Onneksi muutama laittaa hanttiinkin, sentään, ja yrittää edes apta kannustaa ja tukea muutokseen, joka saattais säästää yhden liiton.

No eikä. "Mamma-armeijan" ensimmäinen kommentti oli, että anna nyt jokin esimerkki siitä kommentoinnistasi. Esimerkki oli, että mies leipoo leipää, ja ap ehdottaa mantelijauhoa lisäksi. Sitten kommenttikenttä jakaantui niihin, joiden mielestä on järjetöntä ylireagointia hermostua mantelijauhon ehdottamisesta, ja niihin, joiden mielestä on hirvittävä loukkaus ehdottaa leipojalle yhtään mitään. Seuraava esimerkki olikin sitten se ketsuppipullojen ihmettely...

Olisi nyt esimerkki vaikka jotain "mikset ole vieläkään vienyt roskia" niin voisimme kaikki olla yksimielisiä, että ap on nalkuttaja. Nyt ei osalle meistä ole edes selvää, mitä ap tekee väärin.

Ap:lle kysymys:

Kun olet neuvonut ihmisiä, niin onko susta tuntunut ihan aidosti että tää on hyvä idea, tätä ihmiset kaipaa ja arvostaa? Koska tuntuu vaan omaan päähän niin oudolta tilanteelta että joku ei ymmärrä tuon olevan yksi luotaantyöntävimmistä tavoista ikinä.. enkä sano siis pahalla, yritän vaan miettiä miltä tämä on susta aiemmin tuntunut..

Ja sitten huomio tuohon ns. rehellisyyteen mitä kaipasit, eli että kaverit sanoisivat että lopeta. Luulen että he ovat kyllä antaneet elekielellä ymmärtää että eivät kamalasti välitä näistä sun neuvoista. Itse kyllä viestin etten pidä tällaisesta mutta en täräyttämällä sitä suoraa päin naamaa vaan muilla, hieman hienovaraisemmilla tavoilla. Onko kukaan koskaan esim näissä tilanteessa kiittänyt sua kun olet varoittanut jostain tai neuvonut? Jos ei, senkin pitäisi saada ajattelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Ja ei, kyse ei mistään tiuskivasta persoonallisuudesta, vaan tavasta, jonka hän on ottanut kommunikointiin purkamaan omaa lähtö- tms ärsytystään. Vai antaako joku muu paremman diagnoosin.

Tämä! Ei kukaan oleta, että tiuskimista, huutamista, jne pitäisi sietää, miksi siis pitäisi sietää ohjailevaa, kontrolloivaa kyselyä ja neuvoja? Minun mieheni myös kommentoi ihan kaikkea, mitä teen. Kun olen lähdössä kauppaan, hän kommentoi, että auto pitää tankata. Kun sanon, että tankkasin eilen, hän kysyy, että otinhan oikealta tankilta. Ja huomauttaa, että siellä voi alkaa sataa, ota sateenvarjo. 

Hän saa oikeasti monesti minut tuntemaan itseni kolmivuotiaaksi, jota täytyy pitää silmällä koko ajan, ettei vaan satu vahinko. Meillä tulee ero tästä, ellei sanomani ala menemään perille.

Olet onnekas ap, jos olet nähnyt tämän piirteen itsessäsi ajoissa ap ja haluat muuttua! Täydet pisteet siitä!

Huh. Näin me ollaan kaikki erilaisia, sillä kun minulle läheinen kommentoi tuollaisia asioita, ajatukseni ei ole "se pitää minua kolmevuotiaana" vaan "se välittää minusta". Tajusin juuri, että minuahan neuvotaan ja muistutellaan myös koko ajan, "ota sateenvarjo mukaan", "muistitko ottaa lihan pakastimesta sulamaan", "muista herätys aamuksi" - eikä se ole ikinä ärsyttänyt minua.

En sano että minun reaktioni on oikea ja sinun väärä, mutta pointtini on, että monet meistä eivät ärsyynny jatkuvista neuvoista, jos ne ovat selkeästi avuliaita ja hyväntahtoisia.

Todennäköisesti suurin osa ap:n ja miehesi kaltaisista ihmisistä itsekin arvostaisivat sitä, että heitä neuvottaisiin tuolla tavalla ohimennen. Ei ne joille neuvominen on kontrollointia ja alistamista, vaan ne, joille se on välittämistä.

Nyt ei osalle meistä ole edes selvää, mitä ap tekee väärin.

Tähän kyllä aina auttaa se, kun lukee ketjun. Ap on kertonut, että hänellä on lapsuudesta johtuvia kontrollointitaipumuksia ja itsekin tiedostaa, miten ne ilmenevät. 

Hänelle on tästä käytöksestä huomauteltu monelta taholta, niin ystävien kuin työkaverien toimesta ja hän kokee, että tämä on asia, miksi ystävät ottaa etäisyyttä.

Nyt, kun kyse on niin isosta asiasta kuin parisuhde, hän on havahtunut todella tähän piirteeseen ja haluaa kehittää itseään asian suhteen. 

Siihen on mielestäni erittäin huono tuki/palvelus alkaa kiivailemaan, miten persoonallisuuttaan ei tarvitse toisen takia muuttaa ja ehdotella, että apn mies on herkkähipiäinen narsisti. 

En usko, että apn persoonallisuus on kontrolloida aviomiehen elämästä ilo pois. Minusta ylipäätään menee pitkälti pieleen se, että jos missä vaan suhteessa on toimintatavoissa (joita on kommunikaatiokin) vaikeuksia, ne kuitataan sillä, että ah mulla nyt on tällainen persoonallisuus. 

Sekin on totta, että  harvoin toisen muutos yksin auttaa, mutta yleensä se toisen muutos sysääkin liikkeelle molempien muutoksen ja sitä on tietysti ihan oikeus odottaakin.

Mutta itselleni on selvää, että jos puoliso oikeasti ottaa esiin asioita, ihan sanallisesti kertoo, mikä ärsyttää tai ahdistaa, niin kyllä mun persoonallisuuteen sitten kuuluu sitä kuunnella ja mietiskellä, miten voisin asiaa muuttaa. Ja monta asiaa olenkin muuttanut, enkä koe, että olisin siinä persoonani menettänyt.

Jokaisella on oikeus omaan yksityielämään.

Vierailija kirjoitti:

Nyt ei osalle meistä ole edes selvää, mitä ap tekee väärin.

Tähän kyllä aina auttaa se, kun lukee ketjun. Ap on kertonut, että hänellä on lapsuudesta johtuvia kontrollointitaipumuksia ja itsekin tiedostaa, miten ne ilmenevät. 

Hänelle on tästä käytöksestä huomauteltu monelta taholta, niin ystävien kuin työkaverien toimesta ja hän kokee, että tämä on asia, miksi ystävät ottaa etäisyyttä.

Nyt, kun kyse on niin isosta asiasta kuin parisuhde, hän on havahtunut todella tähän piirteeseen ja haluaa kehittää itseään asian suhteen. 

Siihen on mielestäni erittäin huono tuki/palvelus alkaa kiivailemaan, miten persoonallisuuttaan ei tarvitse toisen takia muuttaa ja ehdotella, että apn mies on herkkähipiäinen narsisti. 

En usko, että apn persoonallisuus on kontrolloida aviomiehen elämästä ilo pois. Minusta ylipäätään menee pitkälti pieleen se, että jos missä vaan suhteess

Toisen varsinainen kontrollointi ja alistaminen on yksiselitteisesti väärin. Kun sanoin "osalle meistä ei ole selvää, mitä ap tekee väärin", tarkoitin sitä, että annettujen esimerkkien perusteella hän ei varsinaisesti kontrolloi (eli määräile) vaan ehdottaa ja kysyy.

Ehkä meillä on sitten vähän eri näkökulmat tähän, koska minulla on kokemusta myös ihmisistä, jotka yrittävät sanella mitä minä saan tehdä. Siksi tuntuu tosi oudolta ajatukselta vetää kilarit siitä, että joku yksinkertaisesti kommentoi ketsuppipulloja olevan kaksi.

Näin me ollaan kaikki erilaisia, sillä kun minulle läheinen kommentoi tuollaisia asioita, ajatukseni ei ole "se pitää minua kolmevuotiaana" vaan "se välittää minusta".

Mielenkiinnosta kysyn, koetko nuo neuvot hyödyllisinä? Tarkoitan, että unohdatko helposti asioita ja siksi tuntuu kivalta, kun joku muistuttaa?

Itse olen ääritarkka ja pedantti ja muistuttelen itse itseäni kaikesta mahdollisesta. Sen vuoksi varmaan koen, että kun todellakaan en tarvitse huolenpitoa, miksi toinen vahtii. Tulee sama tunne kuin yhden työkaverin kanssa: hän tuli aina n. tuntia ennen töihin muita tarkistaakseen, että kaikki muut oli tehneet eilen työnsä:-) Se ajoi erinäisiin ongelmiin. Mm. tämä työkaveri koki, että on epistä, kun hän tekee niin paljon ja muut niin vähän.

Ja nyt kun otit esiin, hienoa oikeasti tämä keskustelu, niin samaan ajaudumme miehenkin kanssa: samalla kun hän koko ajan huomauttelee,  hän toteaa, että aina sua saa vahtia. Ja jokainen pienen pienikin erhe saa sata huokailua miten taas unohtui. 

Ehkä eroa on siinäkin, onko huolehtiminen jotain yleistä vai onko se juuri sellaista, että huolta jäljistää tarkentava pistarikysymys: muista tankata, tankkasitko oikein.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle kysymys:

Kun olet neuvonut ihmisiä, niin onko susta tuntunut ihan aidosti että tää on hyvä idea, tätä ihmiset kaipaa ja arvostaa? Koska tuntuu vaan omaan päähän niin oudolta tilanteelta että joku ei ymmärrä tuon olevan yksi luotaantyöntävimmistä tavoista ikinä.. enkä sano siis pahalla, yritän vaan miettiä miltä tämä on susta aiemmin tuntunut..

 

Ja sitten huomio tuohon ns. rehellisyyteen mitä kaipasit, eli että kaverit sanoisivat että lopeta. Luulen että he ovat kyllä antaneet elekielellä ymmärtää että eivät kamalasti välitä näistä sun neuvoista. Itse kyllä viestin etten pidä tällaisesta mutta en täräyttämällä sitä suoraa päin naamaa vaan muilla, hieman hienovaraisemmilla tavoilla. Onko kukaan koskaan esim näissä tilanteessa kiittänyt sua kun olet varoittanut jostain tai neuvonut? Jos ei, senkin pitäisi saada ajattelemaan.

Olen ihan aidosti toisen ihmisen puolesta innostunut / huolestunut / mikä tahansa onkaan se tunnetila mitä ihmisen kertoma aiheuttaa. Ja siksi neuvon ja sanon mitä kannattaisi tehdä, pohdin vaihtoehdot jne. 

 

mulle on joskus ihmiset sanoneet suoraan, esim.esihenkilöni. Ja joku ystävä joskus että ei tarvitse neuvoja vaan kuuntelijaa. Se oli minusta sitten selvä, että ok minä ymmärsin ensin että minun pitää tavallaan auttaa tilanteessa. 

 

Mutta en siis ole kovin hyvä lukemaan sanattomia vihjeitä. En siis ymmärrä niitä oikeastaan, luulisin. Jos en ole ymmärtänyt tätä asiaa. Ja itse yleensä kaipaan toisten mielipiteitä eri asioihin niin en yleensä loukkaannu kun tullaan neuvomaan. Vain jos on joku asia mitä en itse kunnolla osaa ja olen päättänyt onnistua siinä silti yksin, en halua että tullaan neuvomaan. 



ymmärrän kyllä nyt tämän ketjun perusteella että suurimman osan ihmisten mielestä käytökseni ei ole hyvä asia. 

Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ei osalle meistä ole edes selvää, mitä ap tekee väärin.

Tähän kyllä aina auttaa se, kun lukee ketjun. Ap on kertonut, että hänellä on lapsuudesta johtuvia kontrollointitaipumuksia ja itsekin tiedostaa, miten ne ilmenevät. 

Hänelle on tästä käytöksestä huomauteltu monelta taholta, niin ystävien kuin työkaverien toimesta ja hän kokee, että tämä on asia, miksi ystävät ottaa etäisyyttä.

Nyt, kun kyse on niin isosta asiasta kuin parisuhde, hän on havahtunut todella tähän piirteeseen ja haluaa kehittää itseään asian suhteen. 

Siihen on mielestäni erittäin huono tuki/palvelus alkaa kiivailemaan, miten persoonallisuuttaan ei tarvitse toisen takia muuttaa ja ehdotella, että apn mies on herkkähipiäinen narsisti. 

En usko, että apn persoonallisuus on kontrolloida aviomiehen elämästä ilo pois. Minusta ylipäätään menee

Esimerkkejä on aina vähän turha antaa, kun ne menevät helposti juuri väännöksi siitä, onko tuo nyt muka joku juttu, kaksi ketsuppipulloa. Esimerkki siis harvoin pysyy esimerkkinä, vaan siitä aletaan vääntää kirjaimellisena tapahtumana. Sehän näissä keskusteluissa onkin haaste, että puusilmäisesti aletaan tuijottaa niitä ketsuppipulloja ohittaen sen, mitä ap ihan itse tilanteesta sanoo.

Joka valitettavasti taitaa olla se, että jos ap ei löydä uutta tapaa kommunikoida tilanteissa, joissa mies esittelee hänelle ajatuksiaan, alkaa tehdä jotain, jne. liitto on syvissä vaikeuksissa. Minusta tämä on ihan tarpeeksi tietää ilman tarkkaa tietoa siitä, onko kyse leivästä vai ketsupista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle kysymys:

Kun olet neuvonut ihmisiä, niin onko susta tuntunut ihan aidosti että tää on hyvä idea, tätä ihmiset kaipaa ja arvostaa? Koska tuntuu vaan omaan päähän niin oudolta tilanteelta että joku ei ymmärrä tuon olevan yksi luotaantyöntävimmistä tavoista ikinä.. enkä sano siis pahalla, yritän vaan miettiä miltä tämä on susta aiemmin tuntunut..

 

Ja sitten huomio tuohon ns. rehellisyyteen mitä kaipasit, eli että kaverit sanoisivat että lopeta. Luulen että he ovat kyllä antaneet elekielellä ymmärtää että eivät kamalasti välitä näistä sun neuvoista. Itse kyllä viestin etten pidä tällaisesta mutta en täräyttämällä sitä suoraa päin naamaa vaan muilla, hieman hienovaraisemmilla tavoilla. Onko kukaan koskaan esim näissä tilanteessa kiittänyt sua kun olet varoittanut jostain tai neuvonut? Jos ei, senkin pitäisi saada ajattelemaan.

 

Kiitos vastauksesta :)

Jos toisten tulkitseminen on haastavaa, hyvänä nyrkkisääntönä voit jatkossa pitää aina sitä, että neuvo vasta sitten kun sitä erikseen pyydetään. Jos sattuisi tilanne, missä olet vaikka ekspertti ja toinen ei sitä tiedä, voit kysyä että hei saanko neuvoa yhden näppärän asian tähän liittyen sulle? Sitten toinen voi siinä sanoa että ei kiitos, homma hallinnassa, jos hänestä siltä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Ja ei, kyse ei mistään tiuskivasta persoonallisuudesta, vaan tavasta, jonka hän on ottanut kommunikointiin purkamaan omaa lähtö- tms ärsytystään. Vai antaako joku muu paremman diagnoosin.

Tämä! Ei kukaan oleta, että tiuskimista, huutamista, jne pitäisi sietää, miksi siis pitäisi sietää ohjailevaa, kontrolloivaa kyselyä ja neuvoja? Minun mieheni myös kommentoi ihan kaikkea, mitä teen. Kun olen lähdössä kauppaan, hän kommentoi, että auto pitää tankata. Kun sanon, että tankkasin eilen, hän kysyy, että otinhan oikealta tankilta. Ja huomauttaa, että siellä voi alkaa sataa, ota sateenvarjo. 

Hän saa oikeasti monesti minut tuntemaan itseni kolmivuotiaaksi, jota täytyy pitää silmällä koko ajan, ettei vaan satu vahinko. Meillä tulee ero tästä, ellei sanomani ala menemään perille.

Olet onnekas ap, jos olet nähnyt tämän piirteen itsessäsi ajoissa ap ja haluat muuttua! Täydet pisteet siitä!

Ehkä sinun kannattaa näyttää miehellesi tämä ketju? En olisi minäkään uskonut miestäni jos en olisi aloittanut keskustelua tästä ja saanut näitä näkökulmia ja ymmärtänyt siten että kukaan ei oikeasti ole samaa mieltä kuin minä. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Näin me ollaan kaikki erilaisia, sillä kun minulle läheinen kommentoi tuollaisia asioita, ajatukseni ei ole "se pitää minua kolmevuotiaana" vaan "se välittää minusta".

Mielenkiinnosta kysyn, koetko nuo neuvot hyödyllisinä? Tarkoitan, että unohdatko helposti asioita ja siksi tuntuu kivalta, kun joku muistuttaa?

Itse olen ääritarkka ja pedantti ja muistuttelen itse itseäni kaikesta mahdollisesta. Sen vuoksi varmaan koen, että kun todellakaan en tarvitse huolenpitoa, miksi toinen vahtii. Tulee sama tunne kuin yhden työkaverin kanssa: hän tuli aina n. tuntia ennen töihin muita tarkistaakseen, että kaikki muut oli tehneet eilen työnsä:-) Se ajoi erinäisiin ongelmiin. Mm. tämä työkaveri koki, että on epistä, kun hän tekee niin paljon ja muut niin vähän.

Ja nyt kun otit esiin, hienoa oikeasti tämä keskustelu, niin samaan ajaudumme miehenkin kanssa: samalla kun hän koko ajan huomauttelee,  hän toteaa, että aina s

Olen kyllä vähän hajamielinen välillä! Tai enemmänkin ehkä kyse on siitä, että minulla on niin paljon kaikenlaista muistettavaa, että arvostan sitä, että joku yrittää "osallistua" siihen ja auttaa. Ja koen nuo neuvot hyödyllisinä kyllä. Viimeinenkin neuvo oli "ota sateenvarjo mukaan, säätiedotuksen mukaan voi tulla sadekuuroja". Ajatukseni ei ole "luuleeko hän etten itse osaa?!" vaan "hän ei halua minun kastuvan".

Ja tosiaan sävyllä ja kysymyksen asettelulla on ihan valtava merkitys. Esimerkiksi tuollaista: "samalla kun hän koko ajan huomauttelee,  hän toteaa, että aina sua saa vahtia. Ja jokainen pienen pienikin erhe saa sata huokailua miten taas unohtui" minä en sietäisi yhtään. Karvat nousee pystyyn jo silkasta ajatuksestakin.

Siksi minun on kovin vaikea kommentoida ap:n tilannetta. Meillä ei ole yhtään esimerkkikeskustelua johon viitata. Jos ap:n sävy on tuollainen, en toki yhtään ihmettelisi miehen ärtymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle kysymys:

Kun olet neuvonut ihmisiä, niin onko susta tuntunut ihan aidosti että tää on hyvä idea, tätä ihmiset kaipaa ja arvostaa? Koska tuntuu vaan omaan päähän niin oudolta tilanteelta että joku ei ymmärrä tuon olevan yksi luotaantyöntävimmistä tavoista ikinä.. enkä sano siis pahalla, yritän vaan miettiä miltä tämä on susta aiemmin tuntunut..

 

Ja sitten huomio tuohon ns. rehellisyyteen mitä kaipasit, eli että kaverit sanoisivat että lopeta. Luulen että he ovat kyllä antaneet elekielellä ymmärtää että eivät kamalasti välitä näistä sun neuvoista. Itse kyllä viestin etten pidä tällaisesta mutta en täräyttämällä sitä suoraa päin naamaa vaan muilla, hieman hienovaraisemmilla tavoilla. Onko kukaan koskaan esim näissä tilanteessa kiittänyt sua kun olet varoittanut jostain tai neuvonut? Jos ei, senkin pitäisi saada ajattelemaan.

Ap:n kertomasta tulee mieleen oma työkaveri, joka on työpaikan besserwisser. Hänellä on aina opetus, mielipide ja ratkaisu asioihin ja yleensä ottaa sellaisen opettavaisen äänenpainon, kun alkaa luennoimaan ja neuvomaan asiasta ja omasta mielestä aina tietää parhaiten. Muutaman kerran olen oikaissut tai pyytänyt tarkennusta ja on käynyt ilmi, ettei hän todellisuudessa tiedä asiasta kovinkaan paljon. Palavereissa hänellä on parempi tieto lähes joka asiaan ja yleensä niin kiire saada se sanottua, ettei malta kuunnella asian esittelijä loppuun vaan on tärkeä saada kerrottua sama asia omin sanoin ja osoitettua että hän tietää. Raskas ihminen, vältän häntä aina kun mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle kysymys:

Kun olet neuvonut ihmisiä, niin onko susta tuntunut ihan aidosti että tää on hyvä idea, tätä ihmiset kaipaa ja arvostaa? Koska tuntuu vaan omaan päähän niin oudolta tilanteelta että joku ei ymmärrä tuon olevan yksi luotaantyöntävimmistä tavoista ikinä.. enkä sano siis pahalla, yritän vaan miettiä miltä tämä on susta aiemmin tuntunut..

 

Ja sitten huomio tuohon ns. rehellisyyteen mitä kaipasit, eli että kaverit sanoisivat että lopeta. Luulen että he ovat kyllä antaneet elekielellä ymmärtää että eivät kamalasti välitä näistä sun neuvoista. Itse kyllä viestin etten pidä tällaisesta mutta en täräyttämällä sitä suoraa päin naamaa vaan muilla, hieman hienovaraisemmilla tavoilla. Onko kukaan koskaan esim näissä tilanteessa kiittänyt sua kun olet varoittanut jostain tai neuvonut? Jos ei, senkin pitäisi saada ajattelemaan.

"mulle on joskus ihmiset sanoneet suoraan, esim.esihenkilöni. Ja joku ystävä joskus että ei tarvitse neuvoja vaan kuuntelijaa. Se oli minusta sitten selvä, että ok minä ymmärsin ensin että minun pitää tavallaan auttaa tilanteessa. "

Tämähän on ikuisuuskysymys tällä palstalla. Jotkut eivät voi sietää ratkaisukeskeisiä kavereita, joidenkin mielestä sitten taas se ratkaisukeskeisyys on suurta välittämistä. Ehkä senkin takia tässä ketjussa tuntuu olevan kaksi puoluetta, jotka eivät ymmärrä toisiaan.

Jos toisten tulkitseminen on haastavaa, hyvänä nyrkkisääntönä voit jatkossa pitää aina sitä, että neuvo vasta sitten kun sitä erikseen pyydetään. Jos sattuisi tilanne, missä olet vaikka ekspertti ja toinen ei sitä tiedä, voit kysyä että hei saanko neuvoa yhden näppärän asian tähän liittyen sulle? Sitten toinen voi siinä sanoa että ei kiitos, homma hallinnassa, jos hänestä siltä tuntuu

 

- kiitos tästä vinkistä. 

entäs jos joku kertoo jostain häntä vaivaavasta asiasta tai murheesta, tai jos ihmisellä on jokin ongelma? Miten osoitatte että kuuntelette ja välitätte? Jos toinen ei kysy neuvoa. Jos on vaan hiljaa, voiko siitä tulla olo että kuuntelija ei välitä. Onko ihan tökeröä kysyä, kaipaatko kuuntelijaa vai neuvoja? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ei osalle meistä ole edes selvää, mitä ap tekee väärin.

Tähän kyllä aina auttaa se, kun lukee ketjun. Ap on kertonut, että hänellä on lapsuudesta johtuvia kontrollointitaipumuksia ja itsekin tiedostaa, miten ne ilmenevät. 

Hänelle on tästä käytöksestä huomauteltu monelta taholta, niin ystävien kuin työkaverien toimesta ja hän kokee, että tämä on asia, miksi ystävät ottaa etäisyyttä.

Nyt, kun kyse on niin isosta asiasta kuin parisuhde, hän on havahtunut todella tähän piirteeseen ja haluaa kehittää itseään asian suhteen. 

Siihen on mielestäni erittäin huono tuki/palvelus alkaa kiivailemaan, miten persoonallisuuttaan ei tarvitse toisen takia muuttaa ja ehdotella, että apn mies on herkkähipiäinen narsisti. 

En usko, että apn persoonallisuus on kontrolloida aviomiehen

No se ap:n antama esimerkkihän oli, että mies oli ostanut kaksi ketsuppipulloa ja hän meinasi kysyä miksi niitä oli kaksi, mutta jätti kysymättä kun ajatteli sen ärsyttävän. Monet meistä ajattelevat, että tuo olisi ihan normaali kommentti, jonka sensurointia on vaikea ymmärtää.

Tässähän se ongelma on. Ap antanut yhtään esimerkkiä sellaisesta, missä mies innostuneena kertoisi jotain ideoitaan ja ap latistaa tunnelman. No, tässä aamulla tuli nyt yksi esimerkki sentään, tosin sanoisin että rakentamista pohtiessa ei "vaatiikohan se luvan" ole mikään negatiivinen kommentti sekään. Sentään se osoittaa, että idea otetaan tosissaan, toisin kuin "juu juu rakenna sinä vaan".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ei osalle meistä ole edes selvää, mitä ap tekee väärin.

Tähän kyllä aina auttaa se, kun lukee ketjun. Ap on kertonut, että hänellä on lapsuudesta johtuvia kontrollointitaipumuksia ja itsekin tiedostaa, miten ne ilmenevät. 

Hänelle on tästä käytöksestä huomauteltu monelta taholta, niin ystävien kuin työkaverien toimesta ja hän kokee, että tämä on asia, miksi ystävät ottaa etäisyyttä.

Nyt, kun kyse on niin isosta asiasta kuin parisuhde, hän on havahtunut todella tähän piirteeseen ja haluaa kehittää itseään asian suhteen. 

Siihen on mielestäni erittäin huono tuki/palvelus alkaa kiivailemaan, miten persoonallisuuttaan ei tarvitse toisen takia muuttaa ja ehdotella, että apn mies on herkkähipiäinen narsisti. 

En usko,

 

Kommentoin ihan kaikkia asioita. Mies sanoo tuntevansa itsensä idiootiksi. Varmistelen ja kyselen . Itsestäänselvyyksiä ja sitten myös asiapitoista asiaa mikä myös voi olla itsestäänselvyys. Mielestäni se on tullut selväksi tässä jo eikä tarvitse yrittää ottaa lisää esimerkkejä. Jokainen tietää varmaan mitä päsmäröinti on, millä sanalla sitä on paras kai kuvata. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Näin me ollaan kaikki erilaisia, sillä kun minulle läheinen kommentoi tuollaisia asioita, ajatukseni ei ole "se pitää minua kolmevuotiaana" vaan "se välittää minusta".

Mielenkiinnosta kysyn, koetko nuo neuvot hyödyllisinä? Tarkoitan, että unohdatko helposti asioita ja siksi tuntuu kivalta, kun joku muistuttaa?

Itse olen ääritarkka ja pedantti ja muistuttelen itse itseäni kaikesta mahdollisesta. Sen vuoksi varmaan koen, että kun todellakaan en tarvitse huolenpitoa, miksi toinen vahtii. Tulee sama tunne kuin yhden työkaverin kanssa: hän tuli aina n. tuntia ennen töihin muita tarkistaakseen, että kaikki muut oli tehneet eilen työnsä:-) Se ajoi erinäisiin ongelmiin. Mm. tämä työkaveri koki, että on epistä, kun hän tekee niin paljon ja muut niin vähän.

Ja nyt kun otit esiin, hienoa oikeasti tämä keskustelu, niin samaan ajaudumme miehenkin kanssa: samalla kun hän koko ajan huomauttelee,  hän toteaa, että aina s

En ole tuollainen että kokisin että pitää vahtia toista. Tai sano mitään tuollaista perään. Vaan ajattelen vähän niinkuin toisen puolesta ääneen ja sanon itsestäänselviä asioita, puutun siihen mitä toinen on tekemässä antamalla ei toivottuja neuvoja ja vinkkejä, ja besserwisseröin. Ap