Puoliso kokee että puutun liikaa hänen asioihin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kommentoin ihan kaikkia asioita. Mies sanoo tuntevansa itsensä idiootiksi."

Jotenkin luulisi, että normaalin itsetunnon omaava ei ottaisi kyllä asiasta ihan näin paljoa "pultteja". Mutta tietysti ihmisillä on murtumispisteensä :D 

Minä erosin päsmäröivästä miehestä. Minulla on ihan hyvä itsetunto, mutta ei kukaan veny loputtomiin. Ärsyyntymimen kasvoi vuosien myötä. Lopulta sitten tulin pisteeseen jossa mietin, että haluanko ja jaksanko kuunnella tätä vielä toiset 20 vuotta. Että voisihan sitä elää ilman päsmäröintiäkin. Ilman päsmäröintiä elämiseen oli kaksi vaihtoehtoa: Mies lopettaa tai minä poistun kuuntelemasta. Pyysin miestä lopettamaan lukuisia kertoja. Hän ei nähnyt ongelmaa. Ap nyt aikoo yrittää lopettaa. Se on tosi hienoa! Se voi todella pelastaa liiton.

Kyllä minä uskon, että pystyn tähän. Niinkuin joku sanoi hyvin, kyse on käytöksestä, ei persoonasta. Ap 

Ja toisaalta eikö kuuntelija pitäisi tulla automaattisesti, ei  siis ole mikän joko tai vaan ystävä saa aina kuuntelijan ja sitten myös neuvot jos haluaa.

Tämä on ap oikeasti hyvä neuvo! Ihan joka tilanteessa, myös miehen kanssa. Välillä av yllättää ihan timanteilla.

Vierailija kirjoitti:

Äh, jäi vahingossa alkuun sano:.

Pointti oli kuitenkin, että keskity kuunteluun. Hyvä kuuntelija on yleensä myös pidetty ihminen. Hyvän kuuntelijan pitää sitten vain huolehtia rajoistaan, ettei ota toisen murheita itselleen kannettavaksi.

Kiitos, ymmärsin että jotain jäi uupumaan. Keskityn nyt näihin hyviin perussääntöihin. Ja kuunnellessa sanon vain jotain nyökyttelyä tai elein tai pienin sanoin pyrin ilmaisemaan että kuuntelen ja olen keskittynyt kuuntelemaan. Ja sitten tosiaan lopuksi voin ilmaista, että jos toinen tarvitsee apua, voin auttaa. 

 

ja sitten jos kyseessä ei ole mikään vakava asia, vaan joku kertoo esim. lomasuunnitelmistaan, voin kysyä geneerisiä kysymyksiä mitkä osoittaa että asia kiinnostaa. Esim. miten pitkä loma on, mitä meinaa siellä tehdä yms. 

Vierailija kirjoitti:

Luen tätä keskustelua jotenkin ihmeissäni, koska mitä normaali keskustelu muka on, ellei se ole kyselemistä, kommentointia ja ystävällisessä mielessä tehtyä neuvomista ja haastamistakin? Sävyhän keskustelussa on kaikista tärkeintä. Mistä tämä ajattelutapa oikein tulee, että kaikki "huomauttelu" on pahasta? Läheiset ihmiset ovat suorapuheisia keskenään. Eikö tuo ole ihan tavoiteltavaa?

Esimerkiksi tuo ketsuppia koskeva keskustelu voisi mennä näin, ja se olisi ihan normaali keskustelu:

x: Oho, miksi ostit kaksi pulloa ketsuppia?

y: No kun ne oli alennuksessa.

x: No sitten olisi ehkä kannattanut ostaa enemmänkin varastoon.

y: Enpä tiedä kannattaako, ei ketsuppi niin kallista ole normaalihintaisenakaan.

x: Ketsupista tuli mieleen, että huomenna voisi tehdä makaronilaatikkoa.

y: Mä ajattelin kyllä tehdä lihakeittoa huomenna.

x: Hmm. Tarttis kyllä käyttää se jauhelihakin ennen kuin se menee

No, minusta nuo molemmat keskustelut on jotenkin hölmöjä. Jos toinen on jostain syystä ostanut kaksi ketsuppipulloa, niin on. Tarviiko sitä kommentoida yhtään mitenkään? Voisiko vaan luottaa, että siihen on joku järkevä syy. Puhua voi mistä vaan muustakin, kuinka päivä on mennyt jne.

Eri asia jos joka viikko alkaisi ostaa ketsuppia ja sitä vain kertyisi ja kertyisi.

Ei meistä kummallakaan ole tarvetta puuttua toisen ruokaostoksiin millään tavalla. Molemmat osaa käydä kaupassa.

Ymmärrän kyllä mitä AP tarkoittaa ja miten miestä ärsyttää. Oma vanhempi on juurikin tällainen kyselijä ja kyseenalaistaja ja hänen tapansa on ainoa oikea. Tappaa totaalisesti ilon kaikesta. Ei osaa myöskään iloita toisen puolesta, mutta hänen tekojaan pitäisi olla suitsuttamassa ja kehumassa. Ymmärrän että johtuu huonosta itsetunnosta, mutta sitä en ymmärrä miksi omaa itsetuntoa nostetaan lyttäämällä omaa lasta. Se ei ole ikinä avautunut mulle kuinka edes pystyy tekemään niin.

Kyllä minä uskon, että pystyn tähän. Niinkuin joku sanoi hyvin, kyse on käytöksestä, ei persoonasta. Ap 

Minä uskon satasella myös! Itselleni mies muutamaan kertaan huomautti, että havaitsenko, että reagoin aika usein sarkastisesti ja samalla passiivisaggressiivisesti.

Aloin kuunnella itseäni ja ihan totta se oli, tavallaan olin vain olevinani nokkela, mutta kyllä heitot saattoi toisen korvaan kuulostaa pahalta. Lopettaminen ei ollut helppoa, mutta ei myöskään yli vaikeaa. Meillä otettiin onneksi opettelua vähän huumorilla, eli heiton jälkeen mies ei sanonut mitään, vaan katsoi mua vähän toinen kulmakarva koholla tietyllä ilmeellä.

Luulen, että tämä opettelu auttoi mua myös työelämässä, sillä saattoi olla, että ehkä monet pelkäsi mun terävää kieltä:-(

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä uskon, että pystyn tähän. Niinkuin joku sanoi hyvin, kyse on käytöksestä, ei persoonasta. Ap 

Minä uskon satasella myös! Itselleni mies muutamaan kertaan huomautti, että havaitsenko, että reagoin aika usein sarkastisesti ja samalla passiivisaggressiivisesti.

Aloin kuunnella itseäni ja ihan totta se oli, tavallaan olin vain olevinani nokkela, mutta kyllä heitot saattoi toisen korvaan kuulostaa pahalta. Lopettaminen ei ollut helppoa, mutta ei myöskään yli vaikeaa. Meillä otettiin onneksi opettelua vähän huumorilla, eli heiton jälkeen mies ei sanonut mitään, vaan katsoi mua vähän toinen kulmakarva koholla tietyllä ilmeellä.

Luulen, että tämä opettelu auttoi mua myös työelämässä, sillä saattoi olla, että ehkä monet pelkäsi mun terävää kieltä:-(

Kiitos!! Ihana kuulla, että on muitakin jotka on kuullut palautetta ja onnistunut muuttamaan toimintaansa. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Jos toisten tulkitseminen on haastavaa, hyvänä nyrkkisääntönä voit jatkossa pitää aina sitä, että neuvo vasta sitten kun sitä erikseen pyydetään. Jos sattuisi tilanne, missä olet vaikka ekspertti ja toinen ei sitä tiedä, voit kysyä että hei saanko neuvoa yhden näppärän asian tähän liittyen sulle? Sitten toinen voi siinä sanoa että ei kiitos, homma hallinnassa, jos hänestä siltä tuntuu

 

- kiitos tästä vinkistä. 

entäs jos joku kertoo jostain häntä vaivaavasta asiasta tai murheesta, tai jos ihmisellä on jokin ongelma? Miten osoitatte että kuuntelette ja välitätte? Jos toinen ei kysy neuvoa. Jos on vaan hiljaa, voiko siitä tulla olo että kuuntelija ei välitä. Onko ihan tökeröä kysyä, kaipaatko kuuntelijaa vai neuvoja? Ap

Ei ole tökeröä vaan noin on juuri hyvä toimia.. jos ystävä vaikka avautuu jostain asiasta, voi hyvin kysyä hieman pilke silmäkulmassa että haluaako hän sun näkemystä ja vinkkejä vai hajoillaanko tilanteelle vain yhdessä.. on oikeasti todella rasittavaa että esim oman äitini kanssa en voi vain sanoa että onpa joku asia taas viturallaan ja että asia jäisi siihen. Heti pitää ehdottaa kolmea eri ratkaisua ja sitä ja tätä. Kiitos, en kaivannut tätä kyllä yhtään, halusin vaan sanoa asiasta.. Kyllä sun ystävät ymmärtää että kiinnostaa ja välität ihan vain sillä että olet läsnä siinä hetkessä, ei siihen tarvitse alkaa kaivaa mitään vinkkikirjastoa että sen ymmärtää.

Tämän ketjun ongelma on se, että kirjoittajat vetävät mukaan kaikenlaista tiuskimista ja terävää sarkasmia, mitkä ovat ihan selkeää ongelmakäytöstä. Mutta ap ei ole missään vaiheessa maininnut ilkeilevänsä, vaan osallistuvansa keskusteluun normaalina pitämällään tavalla. Kaikki ap:n esimerkit ovat olleet useamman kirjoittajan (tai ainakin kahden, minun ja jonkun muun!) mielestä ihan normaaleja kommentteja normaalissa kontekstissa.

Mikäli totuus on, että ap sanoo ne tiuskien tai lällätellen, niin se on ihan todellinen mutta erillinen ongelma.

On hienoa, että ap haluaa muuttua, mutta se minua tökkii, että palstan neuvojen perusteella hänen pitäisi yksinkertaisesti lakata ottamasta osaa keskusteluihin. Nyökytellä hiljaa ja  aina välillä hihkaista "Kiva! Hieno juttu!" Näitä neuvoja seuraamalla todennäköisesti ap tulee ennen pitkää itsekin ajattelemaan, miten kummallista ja epäreilua on, että pelastaakseen avioliittonsa hänen tulee yksinkertaisesti pitää kotonaan turpansa kiinni. Aito halu muuttua paremmaksi voikin lopulta alkaa tuntua katkeruudelta.

Läheiset ihmiset, joiden välillä vallitsee keskinäinen hyvä tahto, höpöttävät arkielämässä kaikenlaista tyhjänpäiväistä hakematta piilomerkityksiä ja tarttumatta negatiivisesti ohimeneviin kommentteihin tyyliin "Mutta mitä sä OIKEESTI vihjasit sillä, että maidosta menee huomenna päiväys?" Minun mielestäni tärkeintä ap:n tapauksessa olisi selvittää, mihin se hyvä tahto on hävinnyt, vaikkapa parisuhdeterapeutin avulla.

Mikäli asenteet tuossa avioliitossa ovat tarpeeksi vinksallaan, "parhaimmassa" tapauksessa käy niin, että ap nyökyttelee hiljaa ja kommentoi vain "kiva, kiva!" joka asiaan, ja mies tulkitseekin sen mököttämisenä ja vittuiluna, koska se ei ole käytöstä, johon mies on ap:ltä tottunut. Siksi lähtisin etsimään niitä juurisyitä ensin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP - itsereflektioon ja introspektioon kykenevä AV-mamma. Eihän tämä voi jumaliste olla edes totta! Korkkaan heti kuoharin!

Älä vielä, kyllä mamma-armeija hänet käännyttää uskomaan, että itsensä muuttaminen ei auta, koska mies on tiedät mikä!

 

Ollaanko me samalla palstalla edes? Yleensähän täällä haukutaan ap lyttyyn, aiheesta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun ongelma on se, että kirjoittajat vetävät mukaan kaikenlaista tiuskimista ja terävää sarkasmia, mitkä ovat ihan selkeää ongelmakäytöstä. Mutta ap ei ole missään vaiheessa maininnut ilkeilevänsä, vaan osallistuvansa keskusteluun normaalina pitämällään tavalla. Kaikki ap:n esimerkit ovat olleet useamman kirjoittajan (tai ainakin kahden, minun ja jonkun muun!) mielestä ihan normaaleja kommentteja normaalissa kontekstissa.

Mikäli totuus on, että ap sanoo ne tiuskien tai lällätellen, niin se on ihan todellinen mutta erillinen ongelma.

On hienoa, että ap haluaa muuttua, mutta se minua tökkii, että palstan neuvojen perusteella hänen pitäisi yksinkertaisesti lakata ottamasta osaa keskusteluihin. Nyökytellä hiljaa ja  aina välillä hihkaista "Kiva! Hieno juttu!" Näitä neuvoja seuraamalla todennäköisesti ap tulee ennen pitkää itsekin ajattelemaan, miten kummallista ja epäreilua on, että pelastaakseen avioliittonsa

 Niin mutta olen ymmärtänyt tästä ketjusta, että ihan oikeasti ihmiset eivät pidä siitä edes hyväntahtoisesta neuvomisesta ja puuttumisesta. Kun sitä on liikaa, sitä on liikaa. Vaikka olisi kuinka hyvä tahto, liika on liikaa. Ja etenkin ne itsestäänselvyydet loukkaa eikä niitä jaksa kuunnella. Vaan aikuinen ihminen osaa itse esim leipoa leipää, ulkoiluttaa koiran ja ruokkia sen, pestä pyykkiä, muistaa laittaa pyykit kuivamaan, lämmittää saunan jne.. siis minun mies ei jaksa enää kuunnella. Ei yhtään. Hän on ihan loppu siihen ettei hän voi tehdä mitään ilman että minä tulen kommentoimaan ja kertomaan miten se pitäisi tehdä, tai kyselen häneltä normaaleista arjen asioista kuten lapselta askareista, onko ne tehny. Siis miksi ei olisi tehty? Ne on ollut tehty joka päivä kun ollaan yhdessä . Miksi mun täytyy joka päivä kysyä?  Ja kertoo mies mitä tahansa, miten minulla voikaan aina olla mielipide miten se mun mielestä pitää tehdä? En ole itse edes tekemässä ko.asiaa. En ollut ymmärtänyt että sitä oikeasti ihmiset pitää todella rasittavana tällaista tapaa, ihmetellyt vain miksi mies on niin loppu ja miksi riidellään kokoajan samasta asiasta.   Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap selventää. 

osa asioista on tietoon pohjautuvia ja osa ei. Täällä on tullut jo selväksi että olen besserwisser. Meillä on ollut riitoja myös siitä, kun sanon tietoon pohjautuvista asioista.

se tosin voi olla syytä siitä, että miehen toleranssi kommentointini suhteen on kortilla.

Olen murehtija, haluan tehdä kaikki oikein, pelkään että joudun vaikeuksiin viranomaisten kanssa , sitä en tiedä miksi tällainen olen. Eli kun mies suunnittelee vaikka rakentavansa pihaan jotain on minun ensimmäinen kommentti VALITETTAVASTI se, että tarviikohan se rakennusluvan. Eli ajattelen heti niitä vaikeuksia. Sekin voi olla lannistavaa. Pitäisi pystyä ajattelemaan, että lupa hankitaan sitten kun ja jos tarve on. 

Se joka kirjoitti tämän :

Olen ilmeisesti yksi näistä, joiden väität "raivostuvan". Minulla on vain vähän erilainen näkökulma, koska minusta kuulostaa siltä, että mies ei ole halukas kommunikoimaan mitään muuta kuin sen, miten hän odottaa ap:n muuttuvan. Minulle ei tule mistään ap:n kertomasta sellaista kuvaa, että mies tulisi tippaakaan vastaan tai yrittäisi ymmärtää että ap:llä on erilainen kommunikointityyli kuin hänellä. Toivon tietysti olevani väärässä. Minusta vain tuntuu tosi epäreilulta ja epätasapainoiselta, että ap:n tulee opetella pitämään suunsa kiinni, ja parisuhteen ongelmat ratkeavat mukamas sitten sillä. Mielestäni siitä syntyy pikemminkin vain uusia ongelmia.

Et ole täysin väärässä. Mieheni on hieman toista äärilaitaa myös mikä varmasti omalta osaltaan vaikeuttaa asioita. Kyllä hän ymmärtää mutta ei tule paljon vastaan käytännössä. Hän on itse niin erilainen.   

ap

Mies on tullut vastaan jo 6 vuotta sietäessään lannistusta ja bessevisseröntiä. On tainnut olla hyvin joustava ja kärsivällinenkin tähän asti. (Alussa ap ei ehkä rakkaushuumassaan edes tehnyt tuota niin paljon, ja sanoi asioita ehkä enemmän positiivisemmalla otteella?)

Omasta mielestäni tuollaisessa käytöksessä on kyse kyllä enemmästä kuin vain pelkästä erilaisesta kommunikointitavasta. On myös kyse siitä, että on antanut itselleen jostain syystä oikeuden puuttua toisen omaan päätävaltaan ja arviointikykyyn liikaa, eikä ymmärrä kunnioittaa sitä tarpeeksi. Haluaa ns. elää ja päättää toisenkin puolesta, mikä tietenkin on ahdistavaa ja toinen saa olla puolustamassa itseään ja ajatuksiaan vähän päästä, kun ensimmäisenä kyseenalaistetaan, mikä on rasittavaa ja vie voimia. Joku mainitsi rajattomuuden, olen vähän samaa mieltä. Liittyy mielestäni myös haluun kontolloida ympäroiviä asioida tavallista enemmän, jonka takana voi olla mm. pelko muutoksista ja ongelmista.

Ja tuosta pihaan rakentamisesta, niin esim. iso muutos olisi tuossa se, ettei tosiaan ensimmäisenä negatiivisella moodilla kommentoisi rakennusluvasta. Toki rakannuslupa-asiaa voi pohtia tietenkin, mutta mitä jos kuuntelisi ja myötäeläisi ensin miehen ideontia, koittaisi nähdä ne positiiviset asiat ensin ja kommentoisi niihin, suhtautuisi toisen ajatuksiin lähtökohtaisesti positiivisella mielenkiinnolla ja hellittäisi omasta kontollin tarpeesta. Sen jälkeen vasta miettisi, miten ne rakennuslupa-asiat meneekään. Kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen ja on kaikille tärkeää, ja parisuhteessa on oleellista myös se, että suhtautuu toisen ajatuksiin lähtökohtaisesti positiivisella otteella, hyväksynnän saaminen suhteessa on tärkeää. Jos epäily, latistus ja lyttääminen on usein ensin, niin ei ole oikeasti hyvän suhteen merkki.

jatkuu...

...edellinen jatkuu

Ja tuosta tietoon pohjautuvasta sanomisesta. Niin kyllä siinäkin pitää harkita, että mihin väliin ja millä mielellä ja motiivilla (ja kuinka usein) niitä tietojaan latelee. Ja ymmärtää, että sillä toisella / muilla voi aina olla itsellään kokonaisuudesta ja siihen liittyvistä seikoista muuta ja laajemminkin sellaistakin tietoa ja näkemystä, mitä sinulla taas ei ole. Kyllähän tuollaiseen kovaan neuvomiseen (pyytämättä) usein liittyy myös oletus itsensä jonkinlaisesta ylivertaisemmasta osaamisesta ja tietämyksestä, toisen aliarvioimisesta ja ylipäätään vähän kapeakatseisestakin yhden totuuden ajatusmaailmasta. Yksi totuus on usein kuitenkin vain yksi näkokulma monista. Ihmisellä on oikeus tehdä myös omat virheensä ja ennen kaikkea elää itse elämänsä. Sinun oikeus loppuu siinä kohtaa, missä toisen alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun ongelma on se, että kirjoittajat vetävät mukaan kaikenlaista tiuskimista ja terävää sarkasmia, mitkä ovat ihan selkeää ongelmakäytöstä. Mutta ap ei ole missään vaiheessa maininnut ilkeilevänsä, vaan osallistuvansa keskusteluun normaalina pitämällään tavalla. Kaikki ap:n esimerkit ovat olleet useamman kirjoittajan (tai ainakin kahden, minun ja jonkun muun!) mielestä ihan normaaleja kommentteja normaalissa kontekstissa.

Mikäli totuus on, että ap sanoo ne tiuskien tai lällätellen, niin se on ihan todellinen mutta erillinen ongelma.

On hienoa, että ap haluaa muuttua, mutta se minua tökkii, että palstan neuvojen perusteella hänen pitäisi yksinkertaisesti lakata ottamasta osaa keskusteluihin. Nyökytellä hiljaa ja  aina välillä hihkaista "Kiva! Hieno juttu!" Näitä neuvoja seuraamalla todennäköisesti ap tulee ennen pitkää itsekin ajattelemaan, miten kummallista ja epäreilua on, että pelastaakseen avioliittonsa

Hölönpölön. Kukaan ei ole ehdotellut tuollaisia, vaan on annettu ihan oikeasti hyviä toimivia vinkkejä, myös heiltä, jotka itse ovat nähneet, mitä pitää käytöksessä muuttaa.

Lisäksi ei ole sinun tarpeen kertoa, mikä apn liitossa on nyt ongelmana, kun ap on moneen kertaan kertonut ihan itse. Ihan itse sanonut sanonut, että hänessä on päsmärin vikaa ja miehen pinna alkaa olla loppu siihen. 

Ei ole sanottu, että pitää suunsa kiinni ja hokee kiva kiva vaan on sanottu, että kuuntelisi ensin rauhassa, mitä toinen sanoo (muutkin kuin aviomies) ja sitten hieman pohtii, miten asiansa esittää. Ihan hyvä neuvo muuten sullekin, joka alat latelemaan tämmöistä schaibaa muista kirjoittajista ja apn suhteesta.

Tää on ollut mulle ihan tosi hyvä vertaistukiketju 🙏 Mä itse joudun usein ihan pidättämään itkua kun koen että mun mies vaan aina lannistaa ja kritisoi kaikkea mun tekemistä. Mikään mitä teen ei ole koskaan oikein, teen aina jotain väärin, tai sen voisi ainakin tehdä paremmin. Ja kun mä oikeasti yritän kaikkeni että helpottaisin mieheni stressaavaa elämää. Olen miettinyt että miksi olen niin herkkä että kaikki miehen sanat menee mun ihon alle niin pahasti. Nyt tajuan että kaikki vika ei olekaan minussa. Kiitos tästä ketjusta! 

Tämän ketjun ongelma on se, että kirjoittajat vetävät mukaan kaikenlaista tiuskimista ja terävää sarkasmia, mitkä ovat ihan selkeää ongelmakäytöstä

Sehän just on noiden pointti, että päällepäsmäröinti, koko ajan itsestään selvyyksien kysely, kontroillointi onko jokin tehty ja miten on tehty on ihan samalla tavalla ongelmakäyttäytymistä kuin muutkin annetut esimerkit.

En usko, että munkaan mies tiuskii, koska haluaa ilkeillä. Uskon, että hän ei edes huomaa tiuskivansa, ennen kuin minä ärähdän, että älä taas tiuski. Se on vain hänen tapansa kommunikoida, kun ollaan lähtökiireessä tai muuten on nyt vaan se hetki, että tiuskahtaa. Samoin epäilen, että tuo yksi ei ole terävästi sarkastinen nyt vain koska haluaa olla ilkeä, ei, se on  ollut hänen tapansa kommunikoida.

Jos toinen liitossa sanoo, että tämä käytös häiritsee minua lähes eroon tai kokonaan eroon saakka, niin kyllä se on ongelmakäytöstä. Ihan sama, vaikka sen tekisi miten hymyssä suin ja itse iloisena ja hyvää tarkoittaen.

Miksi sun on vaikea nähdä apn käytöstä ihan samanlaisena ongelmakäyttäytymisenä kuin muutkin sellaiset ovat, kun apn itsensä ei?

Niin hienoa, että ap on tän tajunnut ja haluaa muuttua, koska arvostaa liittoaan!

Vierailija kirjoitti:

...edellinen jatkuu

Ja tuosta tietoon pohjautuvasta sanomisesta. Niin kyllä siinäkin pitää harkita, että mihin väliin ja millä mielellä ja motiivilla (ja kuinka usein) niitä tietojaan latelee. Ja ymmärtää, että sillä toisella / muilla voi aina olla itsellään kokonaisuudesta ja siihen liittyvistä seikoista muuta ja laajemminkin sellaistakin tietoa ja näkemystä, mitä sinulla taas ei ole. Kyllähän tuollaiseen kovaan neuvomiseen (pyytämättä) usein liittyy myös oletus itsensä jonkinlaisesta ylivertaisemmasta osaamisesta ja tietämyksestä, toisen aliarvioimisesta ja ylipäätään vähän kapeakatseisestakin yhden totuuden ajatusmaailmasta. Yksi totuus on usein kuitenkin vain yksi näkokulma monista. Ihmisellä on oikeus tehdä myös omat virheensä ja ennen kaikkea elää itse elämänsä. Sinun oikeus loppuu siinä kohtaa, missä toisen alkaa.

molemmat viestit mitä kirjoitat on varmaankin totta.. en ole koskaan tietoisesti ajatellut että toimin näin koska en kunnioittaisi miestäni mutta siitä varmaan loppujen lopuksi on kyse. Jollain tiedostamattomalla tasolla. Rakastan miestäni ja ihan tosissani pyrin todella paljon hänen onnellisuuteen, ja ottamaan hänet huomioon. Mutta miksi sitten toimin näin.. hänen kokemus on juuri se että kuin pitäisin häntä idioottina. Sehän on kunnioituksen puutetta. En ymmärrä miten minusta on tullut tällainen ihminen. Minulla ei lapsuudessa ole ollut oikein terveen tasapainoisen vanhemman tai parisuhteen mallia. Minulla on ollut aivan väärät käsitykset asioista.. Siis jos sisäisesti tunnen kunnioitusta mutta käyttäydyn epäkunnioittavasti, niin ainoa asia mikä ratkaisee on se käytös. Se on se mitä se toinen ihminen tuntee ja kokee, miten häntä kohtaan käyttäydytään..

On tässä sulateltavaa, tosi paljon. Kamalaa, että oon ollut asialle niin sokea.  Täytyy uskoa, että pystyn muuttumaan ja muuttamaan käytöstäni ja niitä ajatusmalleja mitkä ohjaa mun käytöstä. Pakko se on uskoa että se on mahdollista. Tilanne ja päivä kerrallaan. Ap

Miksi sun on vaikea nähdä apn käytöstä ihan samanlaisena ongelmakäyttäytymisenä kuin muutkin sellaiset ovat, kun apn itsensä ei?

Epäilen, että tulee liian lähelle. Mun ex oli tuollainen, hyvää minä vain tarkoitan, no sun parasta mä tässä vain ajattelin, olet sinä herkkähipiäinen, no jos tahallasi haluat tuon mokata, omathan on hautajaises, totta kai sä teet niin kuin itse haluat.

Ja kun eroa tehtiin, totesi, että mä en herkkähipiäisenä ihmisenä ja ylitunteellisena vain kestänyt hänen loogista, ratkaisukeskeistä lähestymistapaansa ja suoraa sanomista, rehellistä kommunikointia. Ero oli täysin minun syyni ja todettiin, että vielä mä edestäni löydän ne oikeat parisuhdeongelmatkin, kun hyvän miehen hyvää tarkoittavat neuvot ei kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun ongelma on se, että kirjoittajat vetävät mukaan kaikenlaista tiuskimista ja terävää sarkasmia, mitkä ovat ihan selkeää ongelmakäytöstä

Sehän just on noiden pointti, että päällepäsmäröinti, koko ajan itsestään selvyyksien kysely, kontroillointi onko jokin tehty ja miten on tehty on ihan samalla tavalla ongelmakäyttäytymistä kuin muutkin annetut esimerkit.

En usko, että munkaan mies tiuskii, koska haluaa ilkeillä. Uskon, että hän ei edes huomaa tiuskivansa, ennen kuin minä ärähdän, että älä taas tiuski. Se on vain hänen tapansa kommunikoida, kun ollaan lähtökiireessä tai muuten on nyt vaan se hetki, että tiuskahtaa. Samoin epäilen, että tuo yksi ei ole terävästi sarkastinen nyt vain koska haluaa olla ilkeä, ei, se on  ollut hänen tapansa kommunikoida.

Jos toinen liitossa sanoo, että tämä käytös häiritsee minua lähes eroon tai kokonaan eroon saakka, niin kyllä se on ongelmak

"Miksi sun on vaikea nähdä apn käytöstä ihan samanlaisena ongelmakäyttäytymisenä kuin muutkin sellaiset ovat, kun apn itsensä ei?"

Ei se ole vaikeaa. Se vaan ei ole ainoa mahdollinen totuus tällaisessa skenaariossa. Siksi, että olen itse sivusta nähnyt, miten ihminen manipuloidaan hiljaiseksi syyllistämällä ja takertumalla kaikkiin pieniin asioihin, jotka hän sanoi "väärin".

Olen myös nähnyt aika monta tapausta (sekä miehiä että naisia) joiden oikeutetut valituksen aiheet ohitetaan "jäkättämisenä".

Teillä muilla on päinvastaisia kokemuksia, joten totta kai ajattelette, että ap:n mies on automaattisesti oikeassa vain siksi, että häntä häiritsee ap:n puhetyyli.

Kukaan meistä ei tunne ap:tä eikä ole nähnyt, miten hän oikeasti käyttäytyy. Toivon toki, että hänen hiljentymisensä on tässä tapauksessa oikotie onneen eikä katkeruuteen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sun on vaikea nähdä apn käytöstä ihan samanlaisena ongelmakäyttäytymisenä kuin muutkin sellaiset ovat, kun apn itsensä ei?

Epäilen, että tulee liian lähelle. Mun ex oli tuollainen, hyvää minä vain tarkoitan, no sun parasta mä tässä vain ajattelin, olet sinä herkkähipiäinen, no jos tahallasi haluat tuon mokata, omathan on hautajaises, totta kai sä teet niin kuin itse haluat.

Ja kun eroa tehtiin, totesi, että mä en herkkähipiäisenä ihmisenä ja ylitunteellisena vain kestänyt hänen loogista, ratkaisukeskeistä lähestymistapaansa ja suoraa sanomista, rehellistä kommunikointia. Ero oli täysin minun syyni ja todettiin, että vielä mä edestäni löydän ne oikeat parisuhdeongelmatkin, kun hyvän miehen hyvää tarkoittavat neuvot ei kelpaa.

Itse asiassa minun tapauksessani ei liippaa ollenkaan lähelle :D Minua hiljaisempaa ja introvertimpaa ihmistä saa hakea. Vastaan vain jos minulle puhutaan ensin, osittain olosuhteiden pakosta, koska minulla on niin paha puhevika, että asiakaspalvelijatkin ovat lyöneet luurin korvaan.

Minulla on kyllä perheessä ihmisiä (kyllä, useampia!), jotka sanoittavat ajatuksiaan ja saattavat tosiaan sanoa ääneen, että ota sateenvarjo mukaan, miksi ketsuppia tuli kaksi, mitä jos tehtäisiin tänään omena- eikä mustikkapiirakkaa. Enkä tosiaan ole koskaan pitänyt tuota minään muuna kuin normaalina jutusteluna. Ero sinun exääsi on toki siinä, että kukaan heistä ei käyttäisi tuollaista äänensävyä, "jos tahallasi haluat mokata" tai "omathan on hautajaisesi". Tuo on vähättelyä ja lyttäämistä. Ihan eri ongelma kuin se, että ylipäätään sanoo neutraalisti jotain ajatuksia ääneen.

Siis jos sisäisesti tunnen kunnioitusta mutta käyttäydyn epäkunnioittavasti, niin ainoa asia mikä ratkaisee on se käytös. Se on se mitä se toinen ihminen tuntee ja kokee, miten häntä kohtaan käyttäydytään..

Tämä on tosi hyvä oivallus ja pätee moneen muuhunkin asiaan parisuhteissa kuin vain tämä! Osaat todella upeasti ap miettiä asioita niin omalta kantilta kuin sen ulkopuolelta.

Lohduksi sanoisin omasta kokemuksesta, että kyllä jotkut asiat on ihan vaan huonoja tapoja, joista voi päästä eroonkin, kun niihin kiinnittää huomiota. On vähän kuin terveellisesti tai epäterveellisesti syöminen. Koko ajan pään sisässä tietää, että pitäisi syödä terveellisemmin, tietää, mitä se tarkoittaa, osaa tehdä terveellistä ruokaa...ja sitten kumminkin lipsahtaa einespuolelle koko viikoksi eikä edes minnekään hyvien einesten puolelle.

Samalla tavalla tää vaatii vaan itsekuria ja tietysti halua muuttua. Osaat ja onnistut, en epäile hetkeäkään!