Puoliso kokee että puutun liikaa hänen asioihin

Miehestä tuntuu niin kuin vieläkin asuisi äitinsä kanssa. Oletko kuin anoppisi muutenkin?

Vierailija kirjoitti:

"Hmm. No ehkä minäkin olen sitten jotenkin hyvin ärsyttävä ja ikävä ihminen, mutta minusta olisi ihan normaalia kysyä, miksi ostit 2 pulloa. Ja siihen voi vaikka sitten vastata, että ne oli tarjouksessa. Minusta tuollaisesta saa riidan aikaiseksi vain, jos hakemalla hakee syitä loukkaantua."

Niin se varmasti normaalissa ja tasapainoisessa suhteessa on ihan normaalia, mutta tämän aloittajan suhde ei ole tällä hetkellä vielä sitä. Se liittyisi nyt aloittajan miehen mielessä siihen samaan joka tilanteessa toistuvaan arvostelevaan ketjuun "miksi sinä toimit noin, vaikka..." Ja vielä jos se syy olisikin se, että mies vain unohti, että ketsuppia olikin jo ennestään, niin taas voisi tulla tunne, että mokasi. Siinä normaalimmassa suhteessa naurettaisiin yhdessä, että olipa hatara pää, mutta eipä nyt ainakaan sitten kesken lopu. Ja aloittajakin nauraen toteaisi, että muistatko, kun minäkin silloin kerran ostin ketsuppia, kun piti ostaa sinappia.

Sivusta, olipa fiksu hyvä kommentti tämä.

Sinusta siis osoitan olevani omasta mielestäni oikeassa(missä oikeassa?) kiinnostumalla hänestä ja hänen tekemisistään, kun kysyn että millaista leipää on tulossa? Onko minut opetettu jotenkin kieroon, kun huomioin ihmiset elämässäni kysymällä heidän asioistaan? en kysy että miksi jollain ei ole lapsia tai miksi hän on lihava, en ole idiootti, mutta jos minulle kerrotaan asia x, on minusta kohteliasta ja kiinnostuvaa kysyä jatkokysymyksiä? Jos vaan totean että aha, ok, on se minulle epäkohteliasta, olankohautus. En ole toteamassa sitten seuraavaksi että  "HYI ELÄMÄ KAURALEIPÄÄ ny ei syö köyhien vuohetkaan. Tekisit jotain hyödyllistä joskus edes. Saahan kaupasta leipää! ", mutta siltä tuntuu että kyselevään keskusteluuni suhtaudutaan. 

"Näin linnun matkalla töihin" - millaisen? missä kohdassa?

"olipa jännä haju äsken", aijaa, mitä se muistutti? 

Naapurilla on uusi takki? Ai, minkä värinen? Sillä kiharatukkaisella? 

Hittoako niillä asioilla oikeasti on välillä, mutta mitä teemme ihmissuhteilla, jos emme näe vaivaa keskustelussa? Jos jokaiseen tokaisee että "mm aha" ja jatkaa kännykän tuijotusta, niin turhaa sitä on sanoa mitään kellekään? :D





Eipä asiaa enää oikein paremmin voi sanoa! Suurimpaa osaa ketjun ihmisiä ei kiinnosta paskaakaan puoliso tai ystävät.

Vierailija kirjoitti:

Jos puoliso ostaa kaupasta kaksi ketsuppia yhden sijaan, niin mitä sillä on väliä? Miksi asia kiinnostaa niin paljon, että siitä kommentoi ja kysyy? Minusta tuo on ihan hälläväliäjuttu, reagoisin niin, että ajattelisin että aha kaksi ketsuppia, eipähän lopu heti, ja unohtaisin koko asian. Ei tulisi mieleenkään sanoa asiasta mitään.

Ei kaikella mitä ihmiset arjessaan höpöttävät ole aina niin kauheasti VÄLIÄ. Jotkut ihmiset nyt vaan "sanoittavat" (sori tästä muotisanasta) ajatuksiaan ja arkisia kokemuksiaan enemmän. Yhdessä ääripäässä on jatkuvaa tajunnanvirtaa asioista, jotka olisivat varmasti sinulle ja monille muille ihan hälläväliä: "kato, tien yli kipitti kissa" ja "haiseekohan tämä maito vähän omituiselta". Toisessa ääripäässä sitten taas jotkut ihmiset tuntuvat kommunikoivan lähinnä tuhisemalla ja murahtelemalla.

Jos olet asunut tuollaisen "sanoittajan" kanssa monta vuotta, ja huomannut että hän kommunikoi samankaltaisella tavalla kaikkien muidenkin kanssa, niin eikö jossain vaiheessa tule sellainen hyväksyntä, että tällainen tämä ihminen nyt vaan on?

En ole itse kovin monisanainen ihminen, mutta tämän ketjun luettuani olen ylpeä siitä, että siedän myös muunlaisia ihmisiä, koska se on näköjään harvinainen taito nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mutta onhan se ihminen epärehellinen kun ei kerro ystävälleen mitä ajattelee? "

Kuinka moni ihminen kykenee jatkuvasti kertomaan kaikki ajatuksensa? Jos sä pidät sitä epärehellisyytenä niin onko sulla edes ystäviä?

Oikeasti on keskimäärin vaan törppöyttä ja huonotapaisuutta laukoa päin naamaa mitä ajattelee. En minäkään ole sanonut yhdelle ap:n tapaiselle tuttavalleni mitään, hän on oikeasti mitä sydämellisin tyyppi, joten annan tämän piirteen hänessä anteeksi (kun ei tarvitse liikaa olla tekemisissä). Enkä halua loukata häntä alkamalla arvostella tapaansa puhua, toki jos hän kysyisi niin voisin asiasta jotenkin nätisti sanoa. 

Tämä on kyllä ollut hyvä keskusteluketju kun tulee esiin nämä ystävyyssuhteetkin. Mä olen varmaan todella mustavalkoinen ihminen.. koska en vaan ymmärrä sellaista ystävyyttä että jaksaa kun ei ole liikaa tekemisissä. En siis tapaa ystäviäni kovin usein muutenkaan, kuten täällä olen kertonut, mutta kenestäkään en ajattele niin, että heissä olisi piirteitä joista en pidä ja minkä vuoksi jaksan heitä vain pienissä erissä. Olen siis mitä ilmeisemmin kuitenkin valikoinut ystävikseni jotenkin vain niitä ihmisiä kenestä itse pidän kokonaisvaltaisesti. Näen toki heidän hyvät ja huonot puolet, mutta en ajattele juurikaan noin miten tuossa kommentissa aikuista ystävyyttä kuvaillaan. Jos ajattelen josta kusta noin, en pidä heitä ystävänäni. Tämä johtuu todennäköisesti mustavalkoisuudestani. Hämmästyttävä havainto kyllä. Kaikki muut sellaiset ystävät on karsiutunut pois. Tai he on ehkä karsinut minut pois. Harrastuskaverit tai tuttavat ketä en oikeasti syvällisesti tunne ja luota heihin kuten ystäviin, on asia erikseen. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos puoliso ostaa kaupasta kaksi ketsuppia yhden sijaan, niin mitä sillä on väliä? Miksi asia kiinnostaa niin paljon, että siitä kommentoi ja kysyy? Minusta tuo on ihan hälläväliäjuttu, reagoisin niin, että ajattelisin että aha kaksi ketsuppia, eipähän lopu heti, ja unohtaisin koko asian. Ei tulisi mieleenkään sanoa asiasta mitään.

Ei kaikella mitä ihmiset arjessaan höpöttävät ole aina niin kauheasti VÄLIÄ. Jotkut ihmiset nyt vaan "sanoittavat" (sori tästä muotisanasta) ajatuksiaan ja arkisia kokemuksiaan enemmän. Yhdessä ääripäässä on jatkuvaa tajunnanvirtaa asioista, jotka olisivat varmasti sinulle ja monille muille ihan hälläväliä: "kato, tien yli kipitti kissa" ja "haiseekohan tämä maito vähän omituiselta". Toisessa ääripäässä sitten taas jotkut ihmiset tuntuvat kommunikoivan lähinnä tuhisemalla ja murahtelemalla.

Jos olet asunut tuollaisen "san

Mutta kuka oikeasti haluaa, että puoliso koko ajan sanoittaa sinun elämää? Kuin olisi joku sinun elämän itseoppinut ja itseryhtynyt urheiluselostaja. On nimittäin eri asia sanoittaa kaikenlaista ympärillä näkyvää ja omaa elämäänsä ääneen muille, kuin se että sanoittaa ääneen niiden muiden elämää niille muille. Johan siinä muut jo hulluksi tulee ja tekee mieli vain karjua, että älä puutu aivan kaikkeen mitä olen ja teen. 

Riittääkö parisuhteeseen tai ystävyys suhteeseen se että sietää toista? Minusta ei. Se on sitten enemmän sitä vuorovaikutustaitoja työpaikalla tai vaikkapa asiakaspalvelutilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos puoliso ostaa kaupasta kaksi ketsuppia yhden sijaan, niin mitä sillä on väliä? Miksi asia kiinnostaa niin paljon, että siitä kommentoi ja kysyy? Minusta tuo on ihan hälläväliäjuttu, reagoisin niin, että ajattelisin että aha kaksi ketsuppia, eipähän lopu heti, ja unohtaisin koko asian. Ei tulisi mieleenkään sanoa asiasta mitään.

Ei kaikella mitä ihmiset arjessaan höpöttävät ole aina niin kauheasti VÄLIÄ. Jotkut ihmiset nyt vaan "sanoittavat" (sori tästä muotisanasta) ajatuksiaan ja arkisia kokemuksiaan enemmän. Yhdessä ääripäässä on jatkuvaa tajunnanvirtaa asioista, jotka olisivat varmasti sinulle ja monille muille ihan hälläväliä: "kato, tien yli kipitti kissa" ja "haiseekohan tämä maito vähän omituiselta". Toisessa ääripäässä sitten taas jotkut ihmiset tuntuvat kommunikoivan lähinnä tuhisemalla ja murah

"Mutta kuka oikeasti haluaa, että puoliso koko ajan sanoittaa sinun elämää? Kuin olisi joku sinun elämän itseoppinut ja itseryhtynyt urheiluselostaja. On nimittäin eri asia sanoittaa kaikenlaista ympärillä näkyvää ja omaa elämäänsä ääneen muille, kuin se että sanoittaa ääneen niiden muiden elämää niille muille. Johan siinä muut jo hulluksi tulee ja tekee mieli vain karjua, että älä puutu aivan kaikkeen mitä olen ja teen. "

Ilmeisesti sekoitat sanat sanoittaa ja sanella. Kuka tässä on sanonut, että kukaan sanelisi kenenkään muun elämää niille muille? Ketjun esimerkitkin ovat olleet tosi pieniä ja arkisia tyyliin "mitä jos laittaisit mantelijauhoa" ja "ostit kaksi ketsuppipulloa".

Ei sinun tarvitse sietää mitään oman elämänsä urheiluselostajaa, koska et ole sellaisen kanssa naimisissa. Hullunkuristahan tässä on, että ap on ilmeisesti ollut koko ajan samanlainen, mutta hänen kommunikointityylinsä alkoi häiritä miestä vasta muutaman avioliittovuoden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Tämän voisi kysyä siten, että miksi sinä kyselet miten toisen treenit menivät? M

Ymmärsit väärin. En kysele. Toinen oma-alotteisesti vaikka kertoo, että on vaihtanut liikkeen x liikkeeseen y. Siitä sitten innostuen, kannustavasti kyselen, että mihin se ottaa ja millaisilla painoilla teet jne. Saatan jopa kommentoida, että kuulostaapa hyvältä. Ikinä, ikinä en sanoisi, että eikö pitäisi tehdä eri painoilla, eri määrää tai eikö jokin muu liike olisi parempi sille lihakselle. Tuo jälkimäinen on sitä väsyttävää besserwisseröintiä mitä ap ilmeisesti harrastaa (ja mitä ex mieheni harrasti).





Jos sinä olisit asiasta hyvin perillä ja miehesi kertomuksesta huomaisit, että miehesi tekee liikkeen väärin tai väärillä painoilla. Etkö todellakaan sanoisi asiasta mitään? Odottaisitko, että mies treenatessaan väärillä painoilla tai liikkeillä saisi urheiluvammoja? Onko se sinusta parempi

Sivusta. Olisiko hyvä, jos mies vastaisi "Kyllä äiti, teen niin kuin sanot, sinulla on niin paljon enemmän elämänkokemusta kuin minulla" - kuten hyvin kasvatettu teini?

Ei pitäisi pyrkiä puolisolleen äidiksi, koska kukaan nainen ei ole tyytyväinen siihen lopputulokseen. Jokainen aikuinen tekee omat virheensä, isot ja pienet. Ei sillä, ei teinejäkään tarvitse kontrolloida niin etteivät lopulta uskalla edes hengittää.

Voi olla, että aapeen kommunikointityyli on häirinnyt miestä jo alussa vähän, ei kuitenkaan niin paljon, että olisi estänyt rakastumisen tai että olisi siitä sanonut. Ekat pari kolme vuotta on mennyt rakastumisen huumassa. Kun se ensihuuma sitten laskee (kuten käytännössä kaikissa suhteissa käy), niin alussa vain vähän ärsyttäneet asiat alkaa ärsyttämään koko ajan enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Riittääkö parisuhteeseen tai ystävyys suhteeseen se että sietää toista? Minusta ei. Se on sitten enemmän sitä vuorovaikutustaitoja työpaikalla tai vaikkapa asiakaspalvelutilanteissa.

Pahoittelen huonoa sanavalintaa. Korjaan: tulen toimeen muunlaisten ihmisten kanssa. En hermostu siitä, että ihmisillä on erilaisia kommunikointityylejä.

Minusta aapeen kannattaa miettiä miksi hän toimii noin ja miksi kommunikoi miehelleen tuolla tyylillä. Mikä häntä siinä motivoi? Mikä oma tarve on tuon käytöksen taustalla? Mitä pyrkii itselleen sillä saamaan?

Vierailija kirjoitti:

Voi olla, että aapeen kommunikointityyli on häirinnyt miestä jo alussa vähän, ei kuitenkaan niin paljon, että olisi estänyt rakastumisen tai että olisi siitä sanonut. Ekat pari kolme vuotta on mennyt rakastumisen huumassa. Kun se ensihuuma sitten laskee (kuten käytännössä kaikissa suhteissa käy), niin alussa vain vähän ärsyttäneet asiat alkaa ärsyttämään koko ajan enemmän. 

No minä kyllä sanoisin, että tuo on miehen oma moka sitten, eikä ole ap:n vastuulla muuttaa itseään eri ihmiseksi, koska mies erehtyi rakastumisen huumassaan.

Pätisiköhän tämä mihinkään muuhun? Naisen paino häiritsi miestä jo alussa vähän, mutta vasta kolmen vuoden jälkeen alkaa avoimesti vihjailla, että laihduttaminen tekisi sulle muuten hyvää? Tai naisen kaveripiiri ja harrastukset häiritsivät miestä jo alussa vähän, mutta kolmen vuoden jälkeen hän sanoo suoraan, että en tykkää että tapaat ystäviäsi ja toivon sinun viettävän vapaa-aikasi kotona?

os sinä olisit asiasta hyvin perillä ja miehesi kertomuksesta huomaisit, että miehesi tekee liikkeen väärin tai väärillä painoilla. Etkö todellakaan sanoisi asiasta mitään? Odottaisitko, että mies treenatessaan väärillä painoilla tai liikkeillä saisi urheiluvammoja? Onko se sinusta parempi

Sivusta. Olisiko hyvä, jos mies vastaisi "Kyllä äiti, teen niin kuin sanot, sinulla on niin paljon enemmän elämänkokemusta kuin minulla" - kuten hyvin kasvatettu teini?

Ei pitäisi pyrkiä puolisolleen äidiksi, koska kukaan nainen ei ole tyytyväinen siihen lopputulokseen. Jokainen aikuinen tekee omat virheensä, isot ja pienet. Ei sillä, ei teinejäkään tarvitse kontrolloida niin etteivät lopulta uskalla edes hengittää.





Voi apua mitä tyhmyyttä!  Jos sitä kokemusta on helvetti enemmän kuin toisella niin totta kai se pitää kertoa. Jos sinulla olisi sähkömies puolisona ja sinä tekisit sähkötöitä ja olisit touhuissasi hengenvaarassa niin sinun mielestäsi sinun kuuluu antaa kuolla sähköiskuun ennemmin kuin se että puoliso saa sanoa asiasta, koska kyllähän sinä kaiken tiedät, muut ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riittääkö parisuhteeseen tai ystävyys suhteeseen se että sietää toista? Minusta ei. Se on sitten enemmän sitä vuorovaikutustaitoja työpaikalla tai vaikkapa asiakaspalvelutilanteissa.

Pahoittelen huonoa sanavalintaa. Korjaan: tulen toimeen muunlaisten ihmisten kanssa. En hermostu siitä, että ihmisillä on erilaisia kommunikointityylejä.

Vähän sama asiahan tuo on. Parisuhteeseen ja myös siihen ystävyyteen tarvitaan jotain muutakin vuorovaikutustaitojenkin osalta kuin sitä että ei hermostu erilaisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua kun lukee, huomaa taas että enemmistö ihmisistä on ihan perseestä. Ap, olen 100% sinun puolellasi. 

Neuvojat, puuttujat ja beservisserit eivät nyt näe ongelmaa. Onneksi ap on jo ymmärtänyt käytöksen ongelmallisuuden muille. Varsinkin pitkän päälle lähisuhteessa tuollainen alkaa raastaa. Aika yleistähän tuollainen päsmärointi eri asteissaan on, vaikkei kivaa eikä hedelmällistä olekaan. Moni ei ole tahallaan mitenkään ilkeä, vaikka sitten niitäkin kyllä on. Vaikka olisi ns.  hyväntahtoistakin päällepäsmärointiä, niin rasittavaa ja ongelmallista sekin kyllä on, varsinkin jos sitä on paljon.  

Asioista tosiaan voi keskustella ihan muulla tavoin, kuin neuvoin ja kehoituksin tai väittelyin tms. Eikun harjoittelemaan. Kuunteleminen ja tarkkailu puuttumattakin on hyvä lähtökohta, jos ei tiedä mitä sanoisi. Samalla puolella on lähtökohtaisesti hyvä olla keskustellessa, vaikka olisi jotain eri näkemyksiäkin, vetää yhtä köyttä ja välttää turhaa vastakkainasettelua. Huomioida niitä asioita kiinnekohdiksi, joissa on samanmielisyys, mikä on hyvin. Rauhallisesti vaan. Asioita voi ylipäätään huomioida ja tarkastella neutraalisti, tai kiinnostuneen positiivisesti, ilman omaa tarvetta vaikuttaa niihin, välttämättä ollenkaan, tai ainakaan heti. On monia tapoja tehdä ja elää, niin monia eri näkökulmia, erilaisia ihmisiä, kokemuksia takana. Antaa toiselle vapaus ja tila olla, ei tarvi puuttua pikkuasioihin. Tärkeää on, että isoissa ratkaisevissa kysymyksissä on yhteisymmärrys. 

Mieskin voi tarvita vähän aikaa, voi olla vielä jonkin aikaa karvat pystyssä ja puolustusasemissa tms. kun tilanne on jatkunut jo pitkään. Onnea matkaan ap, varmasti teillä on paljon hyvääkin, mikä voi kantaa yli ja eteenpäin. Kaikilla meillä on opittavaa ja korjattavaa ja erilaisia sokeita pisteitä omalle käytökselle. Aika ilahduttavaa, että olet huomannut omasi ja haluat sitä korjata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riittääkö parisuhteeseen tai ystävyys suhteeseen se että sietää toista? Minusta ei. Se on sitten enemmän sitä vuorovaikutustaitoja työpaikalla tai vaikkapa asiakaspalvelutilanteissa.

Pahoittelen huonoa sanavalintaa. Korjaan: tulen toimeen muunlaisten ihmisten kanssa. En hermostu siitä, että ihmisillä on erilaisia kommunikointityylejä.

Vähän sama asiahan tuo on. Parisuhteeseen ja myös siihen ystävyyteen tarvitaan jotain muutakin vuorovaikutustaitojenkin osalta kuin sitä että ei hermostu erilaisuudesta.

En kai ole missään vaiheessa niin väittänytkään, että valitsisin kumppanini vain sen perusteella, etten hermostu heidän erilaisuudestaan. On minulla sentään vähän enemmän kriteerejä :)

Hullunkuristahan tässä on, että ap on ilmeisesti ollut koko ajan samanlainen, mutta hänen kommunikointityylinsä alkoi häiritä miestä vasta muutaman avioliittovuoden jälkeen.

On aika tavallista, että vasta siinä lähempänä kymmentä yhteiselon vuotta alkaa ärsyttämään asiat isommin. Puhutaanhan seitsemän vuoden kriisistä.

Ja siinä kohtaa ne riidat riidellään ja yhteensovitellaan, jos onnistuu. Ap on tässä hyvällä tiellä. Sen sijaan ainakin yksi täällä näemmä raivostuu ajatuksestakin, että aota tässä kannustetaan, eikä vain hymistellä. Ap on myös onnekas, koska miehensä on nimenomaan halukas kommunikoimaan ja kyennyt suoraan sanomaan selkeästi, mitä toivoo.

Ap kuulostaa rajattomalta ihmiseltä. Ei siis tunnista omien tarpeidensa olevan erilliset muiden tarpeista ja puuttuu täten turhan paljon muiden asioihin luullen sen olevan vain muiden parhaaksi. Tunnistan itseni ap:n kuvailemasta toiminnasta ja yritänkin koko ajan tehdä töitä sen lopettamiseksi. https://www.jenniarbelius.fi/miten-suhtautua-rajattomuuteen/

Vierailija kirjoitti:

Hullunkuristahan tässä on, että ap on ilmeisesti ollut koko ajan samanlainen, mutta hänen kommunikointityylinsä alkoi häiritä miestä vasta muutaman avioliittovuoden jälkeen.

On aika tavallista, että vasta siinä lähempänä kymmentä yhteiselon vuotta alkaa ärsyttämään asiat isommin. Puhutaanhan seitsemän vuoden kriisistä.

Ja siinä kohtaa ne riidat riidellään ja yhteensovitellaan, jos onnistuu. Ap on tässä hyvällä tiellä. Sen sijaan ainakin yksi täällä näemmä raivostuu ajatuksestakin, että aota tässä kannustetaan, eikä vain hymistellä. Ap on myös onnekas, koska miehensä on nimenomaan halukas kommunikoimaan ja kyennyt suoraan sanomaan selkeästi, mitä toivoo.





Halukas kommunikoimaan, jos hän sanoo, että teen asian x ja sillä selvä? Sekö on sinun mielestäsi kommunikointia? On siis onnekasta omistaa puoliso, joka viittaa kintaalla ja ohittaa kaiken mitä sanot? Minä kyllä odotan puolisoltani myös arvostusta ja minun mielipiteeni kunnioitusta.