Puoliso kokee että puutun liikaa hänen asioihin

Vierailija kirjoitti:

mitä joku ehdotti ja kirjoitan sinne kaikki ajatukseni ja ehkä sekin ajan kanssa vähenee. Mä olen vuosikausia ajatellut, että muissa on vika. Olen mukana myös harrastustoiminnassa parissa ryhmässä ja sielläkin minulla on ollut vaikeuksia ihmisten kanssa. Sielläkin olen ajatellut, että muissa ihmisissä on jotain vikaa, ei minussa. Ja siellä on ollut niitä samanlaisia hetkiä että ihan kuin olisi jotain mitä en tajua. Ja toisesta harrastuksesta pari ihmistä on jäänyt käytännössä pois kenen kanssa ennen tiiviimmin harrastettiin, ja yhteisessä whatsapp ryhmässä nämä ihmiset ei yleensä vastaa mun viesteihin enää.  Oon ihan järkyttynyt nyt tästä kaikesta .  



 

pystyykö yli 30-vuotias ihminen oppimaan vielä täysin uudenlaisen sosiaalisen tavan miten olla ihmisten kanssa ? 



ap



Ap. sinun ei tarvitse muuttaa itseäsi muiden ihmisten takia ainoastaan itsesi takia, jos sitä itse tode

Se, että "hyväksyy toisen sellaisena kuin tämä on" ei tarkoita sitä, että hyväksyy ja sietää huonoa käytöstä ja kohtelua itseään kohtaan. Ei tarvitse hyväksyä henkistä väkivaltaa (jatkuvaa arvestelua ja dissausta) eikä fyysistä väkivaltaa. Jälkimmäisen kohdalla asia on ehkä helpommin hahmotettavissa, että pitäisikö hyväksyä sekin, että puoliso vain on luonteeltaan äkkipikainen ja vetää sinua turpiin, kun sattuu ärsyttämään. Silloin kannattaa korkeintaan hyväksyä se, ettei pysty toista muuttamaan, eikä tämä itse halua muuttua ja sitten lähteä elämään erillistä elämää muualle.

Vierailija kirjoitti:

Vuorovaikutus ystävien tai puolison kanssa ei eroa mitenkään. Jos haluaa se onnistuvan on se toisen arvostus/kunnioitus lähtökohta. Sen jälkeen molempien pitää tulla kuuluksi ja hyväksytyksi. Jos noita asioita ei ole sen paremmin ei kannata jatkaa parisuhdetta kuin ystävyyssuhdettakaan.

Niin, oikeassa olet. Tällä hetkellä vaan tuntuu, että ei ole energiaa lähteä työstämään yhtä aikaa parisuhdetta ja ystävyyssuhteita. Ja kun olen tähänkin asti ollut se joka yksipuolisesti on yhteydessä pääasiassa ja ehdottaa tapaamisia, koen että nyt on parempi harjoitella uutta kommunikointityyliä ensin kotona parisuhteessa ja työpaikalla koska niitä ihmisiä joudun näkemään kokoajan. Ja sitten kun olen kehittynyt niin sitten ystävyyssuhteisiin jos niitä on enää jäljellä sitten, olen aika varma että kun en ole itse yhteydessä tai ehdota tapaamista voi helposti vierähtää puolikin vuotta tai enemmän että on yhteydenpitoa.  Ap 

Vierailija kirjoitti:

Olen myös yrittänyt keksiä asioita mitkä puolisossa ärsyttää minua. Niitä asioita on kyllä mutta minä en koskaan sano hänelle jos hän ärsyttää minua. Onkohan se minulta jotain passiivis agressiivisuutta että koska en ilmaise mikä minua oikeasti häiritsee tai ärsyttää, vaan puutun hänen asiohin sen sijaan. Ap 

Olet varmaan ihan asian ytimessä nyt. Et jostain syystä saa sanottua mikä oikeasti kaihertaa, ja se purkautuu natkutuksena ja besserwisseröintinä. Ehkä et osaa pyytää kaipaamaasi huomiota muulla tavalla? Muutenhan et koko ajan keksisi asioita jotka hänessä ärsyttävät. Olette juuttuneet tilanteeseen, pääsettekö irti? Jos sinulla riittää uskallusta, haluaako miehesi enää kuunnella sinua? Oletko sanonut, että yrität päästä tästä tavastasi eroon, ja hyvä että hän huomauttaa? Lähellä oleminen tai halaaminen voi saada molemmat ajattelemaan parempaa toisesta. Onko se poissuljettu ajatus?

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ketään ystävää kenestä ajattelisin niin, että hänen seura on raskasta. Paitsi yksi jolla on vakava mielenterveysongelma ja silloin kun hänellä ei ole lääkitys kunnossa. Minun mielestä kirjoitat ystävästäsi niin että koet olevasi hänen yläpuolellaan ja pidät häntä myös itsestäänselvyytenä. Oikea ystävä olisi rehellinen tunteistaan ja kertoisi mikä ongelma on. Ap

Voisihan sitä ottaa ja voihan olla, että joskus tuleekin hetki, jolloin täytyy ottaa. Enemmälti minusta kyllä tuntuu, että ystävä asettaa minut vähän alapuolelleen kyselemällä ja kyseenalaistamalla.

Mutta ystävien kanssa ei asuta ja jaeta elämää, joten ystävissä on helpompaa olla väliittämättä vähän raskaistakin piirteistä. Avioliitto on toista, siinä on pakko puhua kaikista jutuista, että eivät kasva liian isoiksi.

Itsestäänselvyytenä en pidä ketään, mutta joo, ehkä voisi olla ystävälle rehellisempi. Mutta

Minun mielestä sinä taas kuulostat kaksinaamaiselta ihmiseltä ja itse taas pelkään epärehellisiä kaksinaamaisia ihmisiä. Ap 

Jos kyse aidosti on ystävyydestä se kestää myös sen että yhteyttä ei pidetä jatkuvasti. Kun yhteyttä pidetään tullaan kuulluksi ja hyväksytyksi. Jos niin on ei ole mitään merkitystä sillä kumpu ottaa yhteyttä kun siltä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Hienoa itsereflektointia! Tunnistan tuota puuttumista myös itsessäni. Eipä siinä muu auta kuin opetella pitämään suunsa kiinni ja opetella positiivisemmaksi. Mutta vaikeaa se on. Harkinta-aika kuulemisen ja vastaamisen välillä olisi ainakin minulle hyväksi. 

Levänneenä olen luontaisesti myönteisempi kuin väsyneenä ja/tai nälkäisenä. 

Kuin myös. Se taitaa olla aika yleistä naisilla, miehillä on omat tyypilliset juttunsa. 

Vastapainoksi voi olla hyvä antaa itselleen ja toiselle jotain parempaa tilalle, se ruokkii positiivista kehää.

Vierailija kirjoitti:

Hävettää ja ahdistaa ihan helvetisti.. miehen kanssa en ole vielä voinut puhua mutta lähetin hänelle viestin missä pyysin anteeksi ja että lupaan muuttaa toimintaani, ja että ymmärrän miten ahdistavaa se on ja miten se todella tuntuu niinkuin en luottaisi hänen arvostelukykyyn ja päätöksentekoon ollenkaan ja että aion tosissani käsitellä tätä asiaa itseni kanssa miksi olen tällainen. 

 

Eniten hävettää mennä töihin.. tulee mieleen kaikkia ääliömäisiä keskusteluita ja tilanteita joissa olen tavallaan aistinut että on jotain mitä en tajua.. täytyy nyt vaan jaksaa uskoa siihen että asiat järjestyy. Aion hankkia päiväkirjan mitä joku ehdotti ja kirjoitan sinne kaikki ajatukseni ja ehkä sekin ajan kanssa vähenee. Mä olen vuosikausia ajatellut, että muissa on vika. Olen mukana myös harrastustoiminnassa parissa ryhmässä ja sielläkin minulla on ollut vaikeuksia ihmisten kanssa. Sielläkin olen ajatellut,

että muissa ihmisissä on jotain vikaa, ei minussa. Ja siellä on ollut niitä samanlaisia hetkiä että ihan kuin olisi jotain mitä en tajua. Ja toisesta harrastuksesta pari ihmistä on jäänyt käytännössä pois kenen kanssa ennen tiiviimmin harrastettiin, ja yhteisessä whatsapp ryhmässä nämä ihmiset ei yleensä vastaa mun viesteihin enää.  Oon ihan järkyttynyt nyt tästä kaikesta .  



 

pystyykö yli 30-vuotias ihminen oppimaan vielä täysin uudenlaisen sosiaalisen tavan miten olla ihmisten kanssa ? 

 

Uskon että pystyt kyllä!  

Minun mielestä sinä taas kuulostat kaksinaamaiselta ihmiseltä ja itse taas pelkään epärehellisiä kaksinaamaisia ihmisiä. Ap 

OK. Sinulla lienee mielestäsi oikeus tehdä tällaisia arvioita ihmisistä parin viestin perusteella. Turha tätä asiaa on jankata ja riidellä.

Olen itse sinut ystävyyssuhteideni kanssa, joten se riittää minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös yrittänyt keksiä asioita mitkä puolisossa ärsyttää minua. Niitä asioita on kyllä mutta minä en koskaan sano hänelle jos hän ärsyttää minua. Onkohan se minulta jotain passiivis agressiivisuutta että koska en ilmaise mikä minua oikeasti häiritsee tai ärsyttää, vaan puutun hänen asiohin sen sijaan. Ap 

Olet varmaan ihan asian ytimessä nyt. Et jostain syystä saa sanottua mikä oikeasti kaihertaa, ja se purkautuu natkutuksena ja besserwisseröintinä. Ehkä et osaa pyytää kaipaamaasi huomiota muulla tavalla? Muutenhan et koko ajan keksisi asioita jotka hänessä ärsyttävät. Olette juuttuneet tilanteeseen, pääsettekö irti? Jos sinulla riittää uskallusta, haluaako miehesi enää kuunnella sinua? Oletko sanonut, että yrität päästä tästä tavastasi eroon, ja hyvä että hän huomauttaa? Lähellä oleminen tai halaaminen voi saada molemmat ajattelemaan parempaa t

Siitä on niin pitkä aika kun olen sanonut miehelle mikä hänessä ärsyttää tai jos hän tekee jotain ärsyttävää. En edes muista millon viimeksi. Koska se menee tuohon samaan kategoriaan että määräilen häntä tai kritisoin häntä.. mutta asiat mitkä ärsyttää on esim. kierrätys. Hän ei yleensä kierrätä , harvoin lajittelee vaan laittaa kaiken sekajätteeseen. ja nyt yhtenä päivänä sanoin että tässä on nämä kierrätyspöntöt sekajätteen vieressä. Siitä ei suuttunut. Minä olen tähän asti lajitellut sekajätteestä hänen sinne laittamia juttuja siis ja lajittelen edelleen. Niin nyt sen jälkeen oli jättänyt tiskipöydälle ne lajiteltavat asiat. Niin lajittelin siitä. Mutta yleensä en siitä huomauta, kun laittaa kaiken sekajätteeseen koska kyllä hän tietää missä ne lajittelupöntöt on, näkee ne kyllä. Mutta tosiaan voihan tämä liittyä jotenkin asiaan. kun minä vaan lajittelen niitä jätteitä kaikessa hiljaisuudessa :D 

 

Ap 

Mun yksi työkaveri on tuon tyylinen, joka asiaan pitää käydä neuvomaan ja besserwisseröimään (riippumatta tietääkö asiasta mitään vai ei). En tiedä miten miehensä kestää, täytyy olla lehmän hermot. 

Vierailija kirjoitti:

Ja tulee mieleen, että jos toinen oikeasti ärsyttää hirveästi, niin ehkä se on merkki, että ette kuulu yhteen. Eihän sitä ihan kenen tahansa randomin kanssa voi ryhtyä parisuhteeseen.

Höpsis. Se on merkki siitä, että on ryppyjä yhteiselossa ja ne pitäisi koettaa oikoa. Samat ongelmat tulee eteen seuravassakin parisuhteessa, jos ei hanki niitä parisuhdetaitoja.

Älkää kierrättäkö jos ei ole pakko, ap:nkaan tapauksessa ei välttämättä ole. On aina ekologisempaa huolehtia hyvin siitä mikä jo on.

T: 👵🏻

Vierailija kirjoitti:

Hävettää ja ahdistaa ihan helvetisti.. miehen kanssa en ole vielä voinut puhua mutta lähetin hänelle viestin missä pyysin anteeksi ja että lupaan muuttaa toimintaani, ja että ymmärrän miten ahdistavaa se on ja miten se todella tuntuu niinkuin en luottaisi hänen arvostelukykyyn ja päätöksentekoon ollenkaan ja että aion tosissani käsitellä tätä asiaa itseni kanssa miksi olen tällainen. 

 

Eniten hävettää mennä töihin.. tulee mieleen kaikkia ääliömäisiä keskusteluita ja tilanteita joissa olen tavallaan aistinut että on jotain mitä en tajua.. täytyy nyt vaan jaksaa uskoa siihen että asiat järjestyy. Aion hankkia päiväkirjan mitä joku ehdotti ja kirjoitan sinne kaikki ajatukseni ja ehkä sekin ajan kanssa vähenee. Mä olen vuosikausia ajatellut, että muissa on vika. Olen mukana myös harrastustoiminnassa parissa ryhmässä ja sielläkin minulla on ollut vaikeuksia ihmisten kanssa. Sielläkin olen ajatellut, että muis

Älä nyt aloittaja ajattele noin. Pystyt ja osaat vielä muuttua, tässähän on nyt kyse vain asenteesta, käytöksestä ja siitä, että päästää irti joistakin asioista (kun olet pohtinut mikä on tausta, joka on saanut sinut toimimaan noin), ei siitä, että sinun pitäisi persoonaasi muuttaa.

Tiedätkö mitä, olet alkanut jo vaikuttaa ihan mukavalta ihmiseltä tämän ketjun mittaan ja ainakin minä koen nyt sympatiaa sinua kohtaan, vaikka aloitusviestissäsi vielä vaikutitkin ihan paskalta tyypiltä, kun näit vikaa vain muissa (ja ensimmäiset saamasi kommentit olivatkin sitten sen mukaisia). Jos minä olisin (entinen) ystäväsi ja saisin kuulla tai lukea tämän mitä olet sen jälkeen tajunnut, myöntänyt ja kirjoittanut, niin olisin kyllä valmis antamaan sinulle uuden mahdollisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös yrittänyt keksiä asioita mitkä puolisossa ärsyttää minua. Niitä asioita on kyllä mutta minä en koskaan sano hänelle jos hän ärsyttää minua. Onkohan se minulta jotain passiivis agressiivisuutta että koska en ilmaise mikä minua oikeasti häiritsee tai ärsyttää, vaan puutun hänen asiohin sen sijaan. Ap 

Olet varmaan ihan asian ytimessä nyt. Et jostain syystä saa sanottua mikä oikeasti kaihertaa, ja se purkautuu natkutuksena ja besserwisseröintinä. Ehkä et osaa pyytää kaipaamaasi huomiota muulla tavalla? Muutenhan et koko ajan keksisi asioita jotka hänessä ärsyttävät. Olette juuttuneet tilanteeseen, pääsettekö irti? Jos sinulla riittää uskallusta, haluaako miehesi enää kuunnella sinua? Oletko sanonut, että yrität päästä tästä tavastasi eroon, ja hyvä että hän huomauttaa? Lähellä oleminen tai halaaminen voi saada molemmat ajattelemaan parempaa t

Vastasin vaan jostain roskista tähän. Mutta laitoin siis miehelle aiemmin viestin jossa sanoin että olen ollut tällainen aina ja siksi tullut käyttäytymiselleni sokeaksi, ja että aion päästä tavasta eroon. Ja että haen jotain vahvistusta / huomiota / validaatiota sillä että aina haluan neuvoa kaikessa ja tuntea siten itseni hyödylliseksi. Nyt pitää vaan osoittaa se myös että käytäntö lunastaa nämä lupaukset. Ei olla tänään enää halattu. Huomenna on varmaan eri mieli kunhan tämä pöly laskeutuu. Mulla on paha mieli edelleen siitä millainen olen, niin vaikea senkin takia hakeutua toisen lähelle. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestä sinä taas kuulostat kaksinaamaiselta ihmiseltä ja itse taas pelkään epärehellisiä kaksinaamaisia ihmisiä. Ap 

OK. Sinulla lienee mielestäsi oikeus tehdä tällaisia arvioita ihmisistä parin viestin perusteella. Turha tätä asiaa on jankata ja riidellä.

Olen itse sinut ystävyyssuhteideni kanssa, joten se riittää minulle.

Mutta ap:sta moni on jo tehnyt oman päätöksensä ja häntä on lupa arvostella, mutta sinua ja muita ei. Selventää hyvin teidän ajatusmaailmaanne, minä virheetön ja minua ei kritisoida, neuvota tms.  Koska ei ole tarvetta, osaanhan ja tiedän kaiken. Muissa on vika, jos/kun he uskaltautuvat minulta jotain kysymään, minulta ei saa kysyä mitään, koska olen herkkähipiäinen ja vedän herneet joka asiasta. -eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hävettää ja ahdistaa ihan helvetisti.. miehen kanssa en ole vielä voinut puhua mutta lähetin hänelle viestin missä pyysin anteeksi ja että lupaan muuttaa toimintaani, ja että ymmärrän miten ahdistavaa se on ja miten se todella tuntuu niinkuin en luottaisi hänen arvostelukykyyn ja päätöksentekoon ollenkaan ja että aion tosissani käsitellä tätä asiaa itseni kanssa miksi olen tällainen. 

 

Eniten hävettää mennä töihin.. tulee mieleen kaikkia ääliömäisiä keskusteluita ja tilanteita joissa olen tavallaan aistinut että on jotain mitä en tajua.. täytyy nyt vaan jaksaa uskoa siihen että asiat järjestyy. Aion hankkia päiväkirjan mitä joku ehdotti ja kirjoitan sinne kaikki ajatukseni ja ehkä sekin ajan kanssa vähenee. Mä olen vuosikausia ajatellut, että muissa on vika. Olen mukana myös harrastustoiminnassa parissa ryhmässä ja sielläkin minulla on ollut vaikeuksia ih

 

Tiedätkö mitä, olet alkanut jo vaikuttaa ihan mukavalta ihmiseltä tämän ketjun mittaan ja ainakin minä koen nyt sympatiaa sinua kohtaan, vaikka aloitusviestissäsi vielä vaikutitkin ihan paskalta tyypiltä, kun näit vikaa vain muissa (ja ensimmäiset saamasi kommentit olivatkin sitten sen mukaisia). Jos minä olisin (entinen) ystäväsi ja saisin kuulla tai lukea tämän mitä olet sen jälkeen tajunnut, myöntänyt ja kirjoittanut, niin olisin kyllä valmis antamaan sinulle uuden mahdollisuuden.

- kiitos rohkaisusta!! <3 ap 

Minun mies on tuollainen kaikkeen tekemisiini puuttuja ja pikkuasioista koko ajan kyselevä ja neuvova. Jos vaikka teen salaattia hän tulee viereen seisomaan ja neuvomaan miten tomaattia ja kurkkua pitää leikata. Olen 38 ja taitava tekemään ruokaa, en tarvitse mitään ääliömäisiltä tuntuvia neuvoja tomaatin leikkaamiseen. Ruoanlaitosta nauttiminen on pilalla. Jos menen keittiöön hän kulkee perässäni kyselemässä miksi menin keittiöön ja kyselee mitä aion tehdä siellä ja alkaa neuvomaan mitä kannattaisi hänen mielestä tehdä. Jos sanon meneväni ostamaan lenkkikengät hän alkaa tenttaamaan millaiset ja miksi sellaiset ja neuvomaan millaiset pitää ostaa ja aloittaa kovan googlettamisen millaiset on naisille parhaat lenkkikengät, mitä ominaisuuksia niissä pitää olla jne. Kun sanon, että ihan sama millaiset on, kunhan sopii jalalleni ja lesti on sopiva, niin alkaa tenttaus miksi en välitä muista ominaisuuksista. Ja ilo lenkkeilystä ja uusista kengistä on pilalla. Koen juuri kuin aapeen puoliso, että mieheni puuttuu elämääni ihan liikaa ja pilaa minulta ilon ja innon tehdä asioita. En käsitä miksi häntä edes kiinnostaa millaiset lenkkikengät minulla on. Minun jalat, minun kengät. Voin kertoa, että tuo tapa puuttua elämäni kaikkiin pikkuasioihin ja neuvoa kaikessa missä en todellakaan tarvitse neuvoa, ajaa minut niin hulluksi, että suunnittelen eroa. Hän ei kuitenkaan tee sitä kontrolloidakseen eikä pahalla, vaan haluaisi kehuja siitä miten hänen neuvojen ansiosta elämäni on paljon parempaa ja miten hänen avulla sain täydelliset kengät jne. Hän ei ymmärrä, että on kamalaa kun jopa tapaan leikata tomaatti puututaan koko ajan.

Mutta ap:sta moni on jo tehnyt oman päätöksensä ja häntä on lupa arvostella, mutta sinua ja muita ei. Selventää hyvin teidän ajatusmaailmaanne, minä virheetön ja minua ei kritisoida, neuvota tms.  Koska ei ole tarvetta, osaanhan ja tiedän kaiken. Muissa on vika, jos/kun he uskaltautuvat minulta jotain kysymään, minulta ei saa kysyä mitään, koska olen herkkähipiäinen ja vedän herneet joka asiasta. -eri

Apta on kehuttu enemmän kuin arvosteltu ja tuettu ajatusta muutoksesta. Ei ole haukuttu kaksinaamaiseksi tai epärehelliseksi jotka ovat hyvin ilkeitä syytöksiä. Tuokaan kirjoittaja ei apta haukkunut mitenkään, kertoi vain, että ystävänsä vuoksi ja sillä kokemuksella jotain asiasta tietää.

Lisäksi hän puhui vain itsestään ja omasta kokemuksestaan kun sinullakin on tässä kokonainen te ketä haukut. Kaikkia, tuosta noin vaan. -toinen eri

Ap, mun toinen vanhempi on tuollainen. Ja olen törmännyt muutamaan muuhunkin. Niin ikävää kuin onkin, niin näitä kaikkia yhdistää eräs surullinen asia: He ovat kaikki menettäneet toisen/ molemmat vanhemmat tosi pieninä. Muutamasta en tätä tiennyt, mutta käytös kertoi ja arvasin näin käyneen, ennen kuin nuo henkilöt sen minulle kertoivat. Tulkitsen asian niin, että kun jotain näin dramaattista on rapahtunut, niin lapsi heissä yrittää koko ajan varmistua, ettei uutta katastrofia tule.

Voit miettiä, että onko sinulla isoja menetyksiä. Yritätkö kenties silti varmistua siitä, ettei onnettomuuksia tule? Jos oma vanhempi pettää/hylkää/jättää kuollessaan, niin lapsi on vain itsensä varassa.

Uskon, että pystyt muuttamaan tapojasi.  Muista, että sinun itsesi ei tarvitse muuttua, vaan niiden tapojen. Kuinka kuitenkin olisi, jos hankkisit keskusteluapua lyhytterapiasta, työpsykologilta tai vaikka seurakunnan diakonilta? Se voisi auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Mutta ap:sta moni on jo tehnyt oman päätöksensä ja häntä on lupa arvostella, mutta sinua ja muita ei. Selventää hyvin teidän ajatusmaailmaanne, minä virheetön ja minua ei kritisoida, neuvota tms.  Koska ei ole tarvetta, osaanhan ja tiedän kaiken. Muissa on vika, jos/kun he uskaltautuvat minulta jotain kysymään, minulta ei saa kysyä mitään, koska olen herkkähipiäinen ja vedän herneet joka asiasta. -eri

Apta on kehuttu enemmän kuin arvosteltu ja tuettu ajatusta muutoksesta. Ei ole haukuttu kaksinaamaiseksi tai epärehelliseksi jotka ovat hyvin ilkeitä syytöksiä. Tuokaan kirjoittaja ei apta haukkunut mitenkään, kertoi vain, että ystävänsä vuoksi ja sillä kokemuksella jotain asiasta tietää.

Lisäksi hän puhui vain itsestään ja omasta kokemuksestaan kun sinullakin on tässä kokonainen te ketä haukut. Kaikkia, tuosta noin vaan. -toinen eri

Mutta onhan se ihminen epärehellinen kun ei kerro ystävälleen mitä ajattelee? 

"Mutta onhan se ihminen epärehellinen kun ei kerro ystävälleen mitä ajattelee? "

Kuinka moni ihminen kykenee jatkuvasti kertomaan kaikki ajatuksensa? Jos sä pidät sitä epärehellisyytenä niin onko sulla edes ystäviä?