Puoliso kokee että puutun liikaa hänen asioihin

Vierailija kirjoitti:

Mutta ap:sta moni on jo tehnyt oman päätöksensä ja häntä on lupa arvostella, mutta sinua ja muita ei. Selventää hyvin teidän ajatusmaailmaanne, minä virheetön ja minua ei kritisoida, neuvota tms.  Koska ei ole tarvetta, osaanhan ja tiedän kaiken. Muissa on vika, jos/kun he uskaltautuvat minulta jotain kysymään, minulta ei saa kysyä mitään, koska olen herkkähipiäinen ja vedän herneet joka asiasta. -eri

Apta on kehuttu enemmän kuin arvosteltu ja tuettu ajatusta muutoksesta. Ei ole haukuttu kaksinaamaiseksi tai epärehelliseksi jotka ovat hyvin ilkeitä syytöksiä. Tuokaan kirjoittaja ei apta haukkunut mitenkään, kertoi vain, että ystävänsä vuoksi ja sillä kokemuksella jotain asiasta tietää.

Lisäksi hän puhui vain itsestään ja omasta kokemuksestaan kun sinullakin on tässä kokonainen te ketä haukut. Kaikkia, tuosta noin vaan. -toinen eri

Se on arvostelua ja kritisointia, jos toista ihmistä yritetään muuttaa joksikin muuksi kuin hän on.  Jos ei kerro totuutta ystävälleen ja siti esittää hänelle jotain muuta kuin hän on, eikö se ole mielestäsi kaksinaamaisuutta ja epärehellisyyttä toista ihmistä kohtaan? -ykkös eri

Vierailija kirjoitti:

Tämän voisi kysyä siten, että miksi sinä kyselet miten toisen treenit menivät? M

Ymmärsit väärin. En kysele. Toinen oma-alotteisesti vaikka kertoo, että on vaihtanut liikkeen x liikkeeseen y. Siitä sitten innostuen, kannustavasti kyselen, että mihin se ottaa ja millaisilla painoilla teet jne. Saatan jopa kommentoida, että kuulostaapa hyvältä. Ikinä, ikinä en sanoisi, että eikö pitäisi tehdä eri painoilla, eri määrää tai eikö jokin muu liike olisi parempi sille lihakselle. Tuo jälkimäinen on sitä väsyttävää besserwisseröintiä mitä ap ilmeisesti harrastaa (ja mitä ex mieheni harrasti).





Jos sinä olisit asiasta hyvin perillä ja miehesi kertomuksesta huomaisit, että miehesi tekee liikkeen väärin tai väärillä painoilla. Etkö todellakaan sanoisi asiasta mitään? Odottaisitko, että mies treenatessaan väärillä painoilla tai liikkeillä saisi urheiluvammoja? Onko se sinusta parempi

Jos olisin asiasta oikeasti hyvin perillä, sanoisin. Vaan kun en useinkaan ole. En ole yhtään enemmän personal trainer kuin mieheni. Se tässä juurikin on erona, että jotkut kuvittelevat olevansa joka alan tohtoreita.

Besserwisseröinnistä ei yleensä pidetä. Jos tunnistaa itsessään besserwisserin vikaa, niin kannattaa harjoitella sitä, että aina kun tekee mieli kommentoida toisen ihmisen tekemisistä tai elämästä jotain, niin pitääkin suunsa kokonaan kiinni.

Vierailija kirjoitti:

"Mutta onhan se ihminen epärehellinen kun ei kerro ystävälleen mitä ajattelee? "

Kuinka moni ihminen kykenee jatkuvasti kertomaan kaikki ajatuksensa? Jos sä pidät sitä epärehellisyytenä niin onko sulla edes ystäviä?

Eipä varmaan olekaan.. en vaan ymmärrä että jos sitä henkilöä häiritsee kun hänen ystävä neuvoo ja kyselee , niin miksi ei vaan sano sitä suoraan sille ystävälle? Että mua häiritsee kun neuvot ja kyselet. Vaan sen sijaan ottaa etäisyyttä ja välttelee välillä kun ei jaksa toisen raskasta seuraa. Eikö olisi vaan helpompi sanoa siinä tilanteessa, kun käytös häiritsee, että en pidä tuosta kun neuvot ja kyselet. Se olisi musta rehellistä. Mutta tämä varmaan menee taas siihen kategoriaan ajatuksia ja toimintamalleja , mitä ei pidetä normaalina. Niinkuin ei pidetä sitä neuvomista ja kyselemistäkään. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Ap, mun toinen vanhempi on tuollainen. Ja olen törmännyt muutamaan muuhunkin. Niin ikävää kuin onkin, niin näitä kaikkia yhdistää eräs surullinen asia: He ovat kaikki menettäneet toisen/ molemmat vanhemmat tosi pieninä. Muutamasta en tätä tiennyt, mutta käytös kertoi ja arvasin näin käyneen, ennen kuin nuo henkilöt sen minulle kertoivat. Tulkitsen asian niin, että kun jotain näin dramaattista on rapahtunut, niin lapsi heissä yrittää koko ajan varmistua, ettei uutta katastrofia tule.

Voit miettiä, että onko sinulla isoja menetyksiä. Yritätkö kenties silti varmistua siitä, ettei onnettomuuksia tule? Jos oma vanhempi pettää/hylkää/jättää kuollessaan, niin lapsi on vain itsensä varassa.

Uskon, että pystyt muuttamaan tapojasi.  Muista, että sinun itsesi ei tarvitse muuttua, vaan niiden tapojen. Kuinka kuitenkin olisi, jos hankkisit keskusteluapua lyhytterapiasta, työpsykologilta tai vaikka seurakunnan diakonilta? Se voisi

Kiits tästä kommentista, en ole ap. mutta valaisit myös minulle mistä myös minun käytökseni voi johtua. Taustani on juuri tuon kaltainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mulla on paha mieli edelleen siitä millainen olen, niin senkin takia vaikea hakeutua toisen lähelle. Ap"

Hei pikkuinen (toivon ettet pahastu, viestistäsi tuli niin hellä sydämellinen äidillinen olo <3), juuri silloin sinun pitäisikin mennä hyvin lähelle puolisoasi.

Tee se mitä lupasit, luovu hiukan kontrollistasi ja anna miehen päättää oma reaktionsa siihen, että tulet lähelle juuri sellaisena kuin olet. Jos voit tehdä sen, se kertoo paljon sinusta ja tahdostasi muuttua. Et oikeastaan voi tehdä muuta kuin uskaltaa luottaa, rehellisesti, vaikka häpeissäsi. Se voi ratkaista paljon, ja veikkaan että silloin opit miehestäsi jotain uutta. Jos hän pysyy mukana - pidä kiinni hänestä. Virheettömiksi ette varmasti kumpikaan muutu, mutta saatatte löytää jotakin mikä on hukassa. Mene tyttö, olet sen arvoinen! (Äläkä unohda huumoria. Se on elämän suola.)

👵🏻

Vierailija kirjoitti:

Besserwisseröinnistä ei yleensä pidetä. Jos tunnistaa itsessään besserwisserin vikaa, niin kannattaa harjoitella sitä, että aina kun tekee mieli kommentoida toisen ihmisen tekemisistä tai elämästä jotain, niin pitääkin suunsa kokonaan kiinni.

Tämä on hyvä neuvo ja alan noudattaa tätä! Kiitos! Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä sulle esimerkki tosta ketsuppijutusta.

Jos sanoisit miehellesi, että "v...." ootko ihan id....i kun ostit kaksi pulloa ketsuppia, yksikin olisi riittänyt" - Sinä olisit ilkeä ja arvosteleva.

Jos kysyt "miksi ostit kaksi pulloa ketsuppia" - Kysyt vaan neutraalin kysymyksen ilman mitään tuomitsemista.

Miehelläsi on joku mielenterveysongelma, eikä hän rakasta sinua (mieti tätä ihan oikeasti, ei rakasta ihmistä syyllistetä kuten miehesi syyllistää sinua!), kun haastaa kaikesta riitaa. 

Minä olen tuo, jonka puoliso vahtaa ihan koko ajan ja kyselee kaikkea. Minua ärsyttäisi tuollainen ketsuppikysely ihan sen takia, että sehän on itsestäänselvyys, etten ole niitä huvikseni ostanut, vaan ne ovat olleet juurikin vaikka tarjouksessa. Ei vaan jaksa aina perustella ihan kaikkea toimintaa toiselle. Se on väsyttävää.

Minä kysyisin tuossa tilanteessa jo suoraan että oliko ketsupit tarjouksessa kun ostit kaksi - tietenkään puolisoni ei ostaisi useampaa pulloa ketsuppia ilman syytä. Jos joka asiasta kyselee miksimiksimiksi ja mitä sinä nyt tuollaisia ostelet niin kyllä se on rasittavaa ja vähättelevää käytöstä. 

"Hmm. No ehkä minäkin olen sitten jotenkin hyvin ärsyttävä ja ikävä ihminen, mutta minusta olisi ihan normaalia kysyä, miksi ostit 2 pulloa. Ja siihen voi vaikka sitten vastata, että ne oli tarjouksessa. Minusta tuollaisesta saa riidan aikaiseksi vain, jos hakemalla hakee syitä loukkaantua."

Niin se varmasti normaalissa ja tasapainoisessa suhteessa on ihan normaalia, mutta tämän aloittajan suhde ei ole tällä hetkellä vielä sitä. Se liittyisi nyt aloittajan miehen mielessä siihen samaan joka tilanteessa toistuvaan arvostelevaan ketjuun "miksi sinä toimit noin, vaikka..." Ja vielä jos se syy olisikin se, että mies vain unohti, että ketsuppia olikin jo ennestään, niin taas voisi tulla tunne, että mokasi. Siinä normaalimmassa suhteessa naurettaisiin yhdessä, että olipa hatara pää, mutta eipä nyt ainakaan sitten kesken lopu. Ja aloittajakin nauraen toteaisi, että muistatko, kun minäkin silloin kerran ostin ketsuppia, kun piti ostaa sinappia.

Ja hyvä aloittaja, ensimmäinen käytännön askel otettu :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän voisi kysyä siten, että miksi sinä kyselet miten toisen treenit menivät? M

Ymmärsit väärin. En kysele. Toinen oma-alotteisesti vaikka kertoo, että on vaihtanut liikkeen x liikkeeseen y. Siitä sitten innostuen, kannustavasti kyselen, että mihin se ottaa ja millaisilla painoilla teet jne. Saatan jopa kommentoida, että kuulostaapa hyvältä. Ikinä, ikinä en sanoisi, että eikö pitäisi tehdä eri painoilla, eri määrää tai eikö jokin muu liike olisi parempi sille lihakselle. Tuo jälkimäinen on sitä väsyttävää besserwisseröintiä mitä ap ilmeisesti harrastaa (ja mitä ex mieheni harrasti).





Jos sinä olisit asiasta hyvin perillä ja miehesi kertomuksesta huomaisit, että miehesi tekee liikkeen väärin tai väärillä painoilla. Etkö todellakaan sanoisi asiasta mitään? Odottaisitko, että mies treenatessaan väärillä painoilla tai liikk

Oletko siis sinä ja muut varmoja siitä, että asiat joista ap. miehelleen sanoo, eivät olisi juuri tuohon tietoon pohjautuvia? Kuten myönsit myös sinä sanoisit asiasta. Toiset ovat älykkäämpiä kuin toiset ja silloin on tyhmyyttä antaa toisen tehdä virheitä, jotka ovat vältettävissä. Jos ei niitä neuvoja kykene ottamaan vastaan,  silloin on liian suuret luulot omista taidoistaan ja osaamisestaan.

Mutta onhan se ihminen epärehellinen kun ei kerro ystävälleen mitä ajattelee? 

Ei minusta. Etenkin aikuisten ystävyydet jopa ihan perustuu sille, että ei totuuden torvena töräytellä kaikista toisen vähän raskaista tavoista. Kun kuitenkaan naimisissa ei olla, eikä enää aikaa vietetä huimasti toisen kanssa, asioita katsotaan vähän sormien läpi.

Luulen, että juuri tämän tapaisten asioiden kanssa ap kamppaileekin. Vähän rajattomuutta siinä, mihin on hienotunteisesti viisaampia olla puuttumatta.

Ap, haluaisin kysyä aiheeseen liittyen. Näytätkö itsestäsi puolisollesi heikot kohtasi, epävarmuutesi ja epäonnistumisesi? Tämä on nimittäin toinen puoli asiaa. Että uskaltaako itse olla haavoittuva toisen edessä? Vai keskittyykö siihen, että yrittääkö olla täydellinen ja tietää kaikki täydellisen hyvin (ja neuvoa toista siinä samalla kaikessa).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mun toinen vanhempi on tuollainen. Ja olen törmännyt muutamaan muuhunkin. Niin ikävää kuin onkin, niin näitä kaikkia yhdistää eräs surullinen asia: He ovat kaikki menettäneet toisen/ molemmat vanhemmat tosi pieninä. Muutamasta en tätä tiennyt, mutta käytös kertoi ja arvasin näin käyneen, ennen kuin nuo henkilöt sen minulle kertoivat. Tulkitsen asian niin, että kun jotain näin dramaattista on rapahtunut, niin lapsi heissä yrittää koko ajan varmistua, ettei uutta katastrofia tule.

Voit miettiä, että onko sinulla isoja menetyksiä. Yritätkö kenties silti varmistua siitä, ettei onnettomuuksia tule? Jos oma vanhempi pettää/hylkää/jättää kuollessaan, niin lapsi on vain itsensä varassa.

Uskon, että pystyt muuttamaan tapojasi.  Muista, että sinun itsesi ei tarvitse muuttua, vaan niiden tapojen. Kuinka kuitenkin olisi, jos hankkisit keskusteluapua lyhytterapiasta, työpsyko

 

tunnistan tämän kyllä itsessäni. Ap 

Jos puoliso ostaa kaupasta kaksi ketsuppia yhden sijaan, niin mitä sillä on väliä? Miksi asia kiinnostaa niin paljon, että siitä kommentoi ja kysyy? Minusta tuo on ihan hälläväliäjuttu, reagoisin niin, että ajattelisin että aha kaksi ketsuppia, eipähän lopu heti, ja unohtaisin koko asian. Ei tulisi mieleenkään sanoa asiasta mitään.

Minä olen tuo, jonka puoliso vahtaa ihan koko ajan ja kyselee kaikkea. Minua ärsyttäisi tuollainen ketsuppikysely ihan sen takia, että sehän on itsestäänselvyys, etten ole niitä huvikseni ostanut, vaan ne ovat olleet juurikin vaikka tarjouksessa. Ei vaan jaksa aina perustella ihan kaikkea toimintaa toiselle. Se on väsyttävää.

Minä kysyisin tuossa tilanteessa jo suoraan että oliko ketsupit tarjouksessa kun ostit kaksi - tietenkään puolisoni ei ostaisi useampaa pulloa ketsuppia ilman syytä. Jos joka asiasta kyselee miksimiksimiksi ja mitä sinä nyt tuollaisia ostelet niin kyllä se on rasittavaa ja vähättelevää käytöstä. 

 

Mitä ihmeen vähättelevää käytöstä kun kysyy saman asian eri tavalla? Joka tapauksessa sinä kyselet MIKSI niitä ketsuppi pulloja on kaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mutta onhan se ihminen epärehellinen kun ei kerro ystävälleen mitä ajattelee? "

Kuinka moni ihminen kykenee jatkuvasti kertomaan kaikki ajatuksensa? Jos sä pidät sitä epärehellisyytenä niin onko sulla edes ystäviä?

Eipä varmaan olekaan.. en vaan ymmärrä että jos sitä henkilöä häiritsee kun hänen ystävä neuvoo ja kyselee , niin miksi ei vaan sano sitä suoraan sille ystävälle? Että mua häiritsee kun neuvot ja kyselet. Vaan sen sijaan ottaa etäisyyttä ja välttelee välillä kun ei jaksa toisen raskasta seuraa. Eikö olisi vaan helpompi sanoa siinä tilanteessa, kun käytös häiritsee, että en pidä tuosta kun neuvot ja kyselet. Se olisi musta rehellistä. Mutta tämä varmaan menee taas siihen kategoriaan ajatuksia ja toimintamalleja , mitä ei pidetä normaalina. Niinkuin ei pidetä sitä neuvomista ja kyselemistäkään. Ap 

Koska ihminen jota joutuu jatkuvasti neuvomaan vuorovaikutustaidoissa on kyllä todella raskas ystävä. Ei näe mitään syytä pitää yllä tuollaista ystävyyssuhdetta jos se on vain toisen neuvomista että älä tee noin tai tee noin tai näin. Tuollainen sopii ehkä lasten kasvatukseen mutta ei aikuisten väliseen ystävyyteen. Jos ystävyys ei anna mitään vaan vain vaatii miks ietäisyyttä ei saisi ottaa.

Ja muutenkin kyllä se ystävyys etäisyyden kestää jos se todella on ystävyyttä. Sama asia parisuhteessa aina ei tarvi olla kuin paita ja peppu ja kaikesta samaa mieltä. Jos suhde on hyvä se kestää sen etäisyyden ja sen että olemme erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

"Mutta onhan se ihminen epärehellinen kun ei kerro ystävälleen mitä ajattelee? "

Kuinka moni ihminen kykenee jatkuvasti kertomaan kaikki ajatuksensa? Jos sä pidät sitä epärehellisyytenä niin onko sulla edes ystäviä?

Oikeasti on keskimäärin vaan törppöyttä ja huonotapaisuutta laukoa päin naamaa mitä ajattelee. En minäkään ole sanonut yhdelle ap:n tapaiselle tuttavalleni mitään, hän on oikeasti mitä sydämellisin tyyppi, joten annan tämän piirteen hänessä anteeksi (kun ei tarvitse liikaa olla tekemisissä). Enkä halua loukata häntä alkamalla arvostella tapaansa puhua, toki jos hän kysyisi niin voisin asiasta jotenkin nätisti sanoa. 

No en mä haluaisi kulla ystävältä että olen sen mielestä jotenkin vaikea tai raskas. Jos ystävä kuitenkin haluaa olla mun ystävä, niin sehän on hyvä asia, vaikka sitten joskus pitäisikin hetken etäisyyttä, jos on itsellään vaikeaa eikä juuri silloin mua jaksa.

Jos ystävä taas laittaisi välit poikki, silloin olisi kiva kuulla silleen ihan ystävälliseen sävyyn sanottuna, jos siihen on joku tietty musta johtuva syy. Voisi sitten edes muissa ihmissuhteissa yrittää korjausliikettä.

Mutta ap:n ongelmaan: mun puolisolla on sellainen tapa keskustella, että tunnen että joudun aina puolustuskannalle. Hän kokee, että kyseenalaistaminen ja haastaminen on hyvää keskustelua ja kun ja jos on kyse vaikka vaikeasta asiasta, koen jääväni ihan yksin. Ollaan tästä puhuttu, hän ei tarkoita pahaa ja ei osaa toimia muuten vaikka yrittää. Mä olen opetellut suhtautumaan asiaan niin, että en odota häneltä erityistä tukea ja ilmaisen oman kantani ehkä jyrkemmin ja jätän keskustelun vähemmälle. Molemmat on tyytyväisempiä näin ja koska puoliso on muuten ihana ja meillä menee hyvin, ei tämä ole ylitsepääsemätön asia. Varmasti itsessänikin on vikoja ja ajattelen, että puoliso yhtä lailla on opetellut elämään niiden kanssa. Täydellinenhän ei kukaan ole, mutta jos ap tiedostat itse että kommuikointitapasi haittaa puolisoa, on hienoa, että yrität muuttaa sitä edes jollain tapaa.

Älä nyt ystäviäsi dumppaa, kuten moni varmaan on täällä sanonut, ystäviltä sietää erilaisia juttuja kuin puolisolta ja se, mikä ihmisessä jonka kanssa jakaa kodin voi ärsyttää, ei välttämättä haittaa ystävässä ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä omituisin ketju vähään aikaan, aloittaja ei anna selkeää tilannekuvaa, ja kaikki arvuuttelevat Apn kamalaksi eukoksi :D

Meillä mies on selvästi masentunut, ja kokee kaiken epäilevänä, puuttumisena, ahdistavana. Mistä hemmetistä sitä voi enää keskustella, kun mitään ei saa kysellä, muttei mies mitään kerrokaan? 

Jos tämä alkaisi tehdä leipää (mitään oma-aloitteisuutta ei enää ole, eli ei pelkoa tästä) ja menisin kysymään että kiva, millaista? Niin aijai kun arvostelen.

No jos kerran tiedät, miten hän asian kokisi, niin miksi ihmeessä sitten menisit kyselemään? Ihan vaan vittuillaksesi, koska olet omasta mielestäsi oikeassa?

Sinusta siis osoitan olevani omasta mielestäni oikeassa(missä oikeassa?) kiinnostumalla hänestä ja hänen tekemisistään, kun kysyn että millaista leipää on tulossa? Onko minut opetettu jotenkin kieroon, kun huomioin ihmiset elämässäni kysymällä heidän asioistaan? en kysy että miksi jollain ei ole lapsia tai miksi hän on lihava, en ole idiootti, mutta jos minulle kerrotaan asia x, on minusta kohteliasta ja kiinnostuvaa kysyä jatkokysymyksiä? Jos vaan totean että aha, ok, on se minulle epäkohteliasta, olankohautus. En ole toteamassa sitten seuraavaksi että  "HYI ELÄMÄ KAURALEIPÄÄ ny ei syö köyhien vuohetkaan. Tekisit jotain hyödyllistä joskus edes. Saahan kaupasta leipää! ", mutta siltä tuntuu että kyselevään keskusteluuni suhtaudutaan. 

"Näin linnun matkalla töihin" - millaisen? missä kohdassa?

"olipa jännä haju äsken", aijaa, mitä se muistutti? 

Naapurilla on uusi takki? Ai, minkä värinen? Sillä kiharatukkaisella? 

Hittoako niillä asioilla oikeasti on välillä, mutta mitä teemme ihmissuhteilla, jos emme näe vaivaa keskustelussa? Jos jokaiseen tokaisee että "mm aha" ja jatkaa kännykän tuijotusta, niin turhaa sitä on sanoa mitään kellekään? :D

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa sekin, että jotkut kontrolloivat ja manipuloivat myös sillä tavalla, että toinen saa jatkuvasti varoa sanojaan ja pyytää anteeksi.

Ei me tämän ketjun perusteella oikeasti tiedetä, millainen vuorovaikutus ap:llä ja tämän miehellä on. Ap voi olla hirviömäinen nalkuttaja, tai sitten ap:n mies voi olla sellainen, jonka kanssa saa varoa sanomisiaan.

Tämä ei nyt ap:n viestien perusteella vaikuta sellaiselta.