Lue keskustelun säännöt.
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
tykkäisitkö sinä siitä että joku tulisi määräämään miten sisustat kotisi, mistä kupista juota kahvisi etc? et varmaan ja eivät näköjään lapsesikaan. Anna heidän elää omaa elämäänsä nyt ja keskity sinä omaan elämään eikä lasten syyllistämiseen kun äiti nyt vähän loukkaantui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummille kun alkoi tulla ikää niin alkoi toi tavaroiden eteenpäin lahjotus. Vanhat nätit purkit otin ja ne on mun harrastepöydällä käytössä. Sit oli kuitenkin mummin aarre. 10 kokkailukirjan sarja. Isoja kirjoja kaikki. Mummi oli päättänyt että ne kuuluu mulle ja ajatuksena aivan ihana koska mummille ne oli kaikista tärkein omaisuus. Nykyaikanahan noi on kuitenkin todella epäkäytännölliset ja vie vaan tilaa. Mummille tuli dementia ja se aina unohti antaa kirjat mulle kun kävin, mä en muistuttanut niistä koska en halunnut niitä, mutta sitten puheluissa mummi aina harmitteli kun taas unohti antaa kirjat. Lopulta otin ne vastaan ja aika vastahakoisesti etsin niille kodistani paikan. Mulla sattui olemaan niille sopiva keittiön kulmahylly johon en ollut keksinyt mitä laitan. Hylly on niin alhaalla että ajattelin että ei niitä kukaan sieltä huomaa. Olin väärässä koska huomaan ne itse joka päivä, mut nykyään oon todella kiitollinen niistä. Ihana muisto jo edesmenneestä mummista ja joka päivä mummi tulee mieleen kun nään ne kirjat. Ja joka kerta mut valtaa hyvä olo siitä, että mulla oli niin ihana mummi ja mummi halus antaa just mulle tärkeimmän omaisuutensa.
Jos ostaa mökin, niin sinne ottaa ihan mielellään suvun vanhaa iittalaa ja kermansavea. Mutta kotiin oikein ei. Monella nuorella vaan ei ole omaa mökkiä nykyään.
Ymmärrän ihan täysin tuskan. Omalle lapselleni ostin ja keräsin astioita ja tekstiilejä, siis uusia, että saa omaan kotiinsa kun muuttaa. Muuttikin puolison kanssa yhteiseen kotiin eikä kelvannut mikään enää. Olen käyttänyt itse.
Kolmikymppiset ja nuoremmat eivät vielä ole kiinnostuneita leluistaan tai vanhoista tavaroista. Kun 40v on käsillä, sitten alkaa kiinnostaa vähitellen. Jotain leluja olen myynyt (luvalla), suurimman osan säilyttänyt. Kun tulee lapsenlapsia alkaa nekin kiinnostaa. Harmittavasti sitä arvostusta ei löydy arvokkaille tavaroille vaan ne voidaan silmää räpäyttämättä lahjoittaa jollekin ventovieraalle. Kelpaahan ne arvokkaat retrotavarat joista saa kymppejä rahaa kun myy eteenpäin. Kyllä se raha olisi minullekin kelvannut.
Piti tarkastaa, mikä tuo Kerman savi on ja oikein arvasin. Tunkkainen ja raskas astiasarja, sopii ehkä johonkin maalaistaloon tai vanhainkotiin jos sinnekään. Nykyään halutaan raikkautta ja ilmavuutta tai jotain persoonaa tukevaa. Kaikilla eläkeakoilla ja ukoilla oli yhteen aikaan tuollaiset nimikahvikupit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
tykkäisitkö sinä siitä että joku tulisi määräämään miten sisustat kotisi, mistä kupista juota kahvisi etc? et varmaan ja eivät näköjään lapsesikaan. Anna heidän elää omaa elämäänsä nyt ja keskity sinä omaan elämään eikä lasten syyllistämiseen kun äiti nyt vähän loukkaantui.
Ne on lapsesta saakka tuijottaneet noita astioita. He haluavat jotain uutta
Marimekko, Iittala ja Kerman Savi suvun vanhoja tavaroita? Puhutaanko nyt alunperin Suomessa tehdyistä, vai ylihinnoitellusta kiinaroskasta? Jos ne ovat todella niitä vanhoja, niin saat ne todennäköisesti myytyä hyvällä hinnalla.
Lapsillasi pitäisi olla jokin olemassa oleva side niiden astioiden suhteen. Ei riitä, että ne ovat olleet edellisten sukupolvien käytössä. Se ei tee lapsistasi kiittämättömiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äiti on kerännyt minulle pitkään erästä astiasarjaa. Sanoin jo aluksi, etten oikein tykkää siitä sarjasta. Mutta hän päätti, että haluaa kerätä juuri sitä juuri minulle. Nyt sitä on valtava määrä, ja suoraan sanottuna se on aika kauhea, ei vastaa kenenkään nykyaikaista makua eikä värisilmää, ja hän on loukkaantunut kun en niitä halua. En ymmärrä mikä järki siinäkin oli, miksi ei voinut uskoa kun jo teininä sanoin, ettei ne ole minun makuun.
Jos lapsesi asuvat yksiöissä ja kaksioissa niin on ehkä järkevintä pitää vanhat tavarat omakotitalossa, jossa on tilaa niille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neliöt ja tila on nykyään sen verran arvokasta, että en sitä ala haaskaamaan esineille jotka eivät ole itse hankkimiani ja juuri 100% makuni mukaisia.
Yhden jonkun pienen korun tms. olen säästänyt muistoesineenä kustakin, mitään mummon maulla valittuja käyttöastoita tai isosedän veistämiä talonpoikaisruokaryhmiä en todellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos ostaa mökin, niin sinne ottaa ihan mielellään suvun vanhaa iittalaa ja kermansavea. Mutta kotiin oikein ei. Monella nuorella vaan ei ole omaa mökkiä nykyään.
Riippuu mökistä.
Itse en missään nimessä halunnut mökistä paikkaa, minne dumpataan kaikki suvun vanhat tavarat, meillä oli jo kotona riittävästi tavaraa, josta riitti mökillekin tarvittavat astiat ja muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen viiskymppinen enkä minäkään välitä Kermansavesta, Pentikistä ja pöytähopeista. Iittalaa ja Marimekkoa jossain määrin löytyy, jotka itse olen hankkinut ja niistä pidän. Kaikki rippilahjaksikin saamani krumeluuriset lasit ja kipot jätin ottamatta mukaani. Savonian vanhat veitset, haarukat ja lusikat sain mukaani ja niitä käytän edelleen. Huonekalut olen itse hankkinut aikoinaan. Äitini tyrkyttää aina minulle pyyhkeitä, sellaisia käsipyyhettä pienempiä ja ihmettelee kun ei kelpaa. Mitä ihmettä niillä teen, ei ole tarvetta. Olen joskus miettinyt, kun muumimukeja kerätään ja ajatellaan sitten antaa lapselle mukaan ja perinnöksi, että ihan oikeastiko.
Vierailija kirjoitti:
Eli ap et itsekään tarvitse niitä tavaroita? Miksi lapsesi tarvitsisi?
Ota ne omaan käyttöön äläkä yritä tuottaa muille. Sitä, mitä et itse tarvitse, voit laittaa kierrätykseen.
Sitten, kun ikää on tullut ja ne suvun "aarteet"alkaa kiinnostamaan, ihmetellään, että minne ne mummin kristallikruunut ja pöytähopeat on joutuneet.
Ja tuskin kukaan äiti tarvitsee lapsensa mekkoa, mutta voisi kuvitella, että lasta itseään voisi kiinnosta ihan tunnemielessä jokin pienen pieni mekko, jota on vauvan pitänyt.
Yleensähän tässä on ongelmana se, että nuo kyseiset asiat ei kiinnosta nuoria ihmisiä, mutta, kun ikää karttuu alkaa jokin vanha suvussa kulkenut hieno mööpeli kiinnostmaan. Siihen mennesä se on tietenkin ehtinyt jo sinne kierrätykseen jonkun toisen iloksi.
Eikä aina voi ajtella, että jos et itse tarvitse jotakin tavaraa, ei sitä sitten tarvii kukaan muukaan. Eihän se noin mene. Kyllä kirpparit ja roskalavat ym todistaa jotakin ihan muuta. Toisen roska on toisen aarre. Kannaahan se ainakin kysellä ensin omilta lapsilta haluaako ne jotakin, eikä vaan kuskata kaikkea kierrätykseen. Sitten ihmeteltäisiin, että ootko sä hävittänyt sen? Minä olisin halunnut sen....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä otin pari esinettä kotiini muistoksi, muut sisarukset eivät. Mutta minä pidän siitä, että huonekaluja ja esineitä on monelta eri aikakaudelta, mutta he eivät pidä.
Jos mahdollista, niin minä aloittajan asemassa vuokraisin jonkin halvan minivaraston, minne säilöisin arvotavaraa, mikäli ne eivät sovi asuntoon. Jos lapset eivät halua, lapsenlapset ehkä joskus. Ja lastenkin mieli voi muuttua. Sellainen, joka on vasta muuttanut omaan asuntoon haluaa usein kaiken olevan upouutta, mutta ikä muuttaa asenteita.
Vanhoja leluja ei kannata säästää. Säästää vain jos joku lelu on ollut erityisen rakas. Siinä vaiheessa kun lelut tulisivat käyttöön niin ne on jo vanhoja ja hauraita. Ei nykyajan muovit kestä enää samalla tavalla kuin ennen. Lisäksi ne aineet mitä nykyään on muoveissa on varmasti kiellettyjä sitten kun ne tulisivat käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ap et itsekään tarvitse niitä tavaroita? Miksi lapsesi tarvitsisi?
Ota ne omaan käyttöön äläkä yritä tuottaa muille. Sitä, mitä et itse tarvitse, voit laittaa kierrätykseen.
Sitten, kun ikää on tullut ja ne suvun "aarteet"alkaa kiinnostamaan, ihmetellään, että minne ne mummin kristallikruunut ja pöytähopeat on joutuneet.
Ja tuskin kukaan äiti tarvitsee lapsensa mekkoa, mutta voisi kuvitella, että lasta itseään voisi kiinnosta ihan tunnemielessä jokin pienen pieni mekko, jota on vauvan pitänyt.
Yleensähän tässä on ongelmana se, että nuo kyseiset asiat ei kiinnosta nuoria ihmisiä, mutta, kun ikää karttuu alkaa jokin vanha suvussa kulkenut hieno mööpeli kiinnostmaan. Siihen mennesä se on tietenkin ehtinyt jo sinne kierrätykseen jonkun toisen iloksi.
Eikä aina voi ajtella, että jos et itse tarvitse j
Olen 46-vuotias nainen. Lapsiakin on jo kaksi. Mutta vieläkään ei kiinnosta mikään suvun vanha tavara tai 46-vuotta vanhat vauvanvaatteet, joita itse olen vauvana käyttänyt. Kuinka vanhaksi pitää elää, että ne alkaa kiinnostamaan?
Vierailija kirjoitti:
Jos ostaa mökin, niin sinne ottaa ihan mielellään suvun vanhaa iittalaa ja kermansavea. Mutta kotiin oikein ei. Monella nuorella vaan ei ole omaa mökkiä nykyään.
Ei saat****. Tuo on kanssa ihan outo perinne että mökki on rikkinäisen, vanhan ja epämieluisan kaatopaikka.
Pahimmilla hamstereilla patjat vuoden 1963 homepilkkuista superlonia, aterimet rikkinäisiä kasarilta ja imurikin on mummovainaan Nilfisk joka ei ime eikä putsaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ostaa mökin, niin sinne ottaa ihan mielellään suvun vanhaa iittalaa ja kermansavea. Mutta kotiin oikein ei. Monella nuorella vaan ei ole omaa mökkiä nykyään.
Ei saat****. Tuo on kanssa ihan outo perinne että mökki on rikkinäisen, vanhan ja epämieluisan kaatopaikka.
Pahimmilla hamstereilla patjat vuoden 1963 homepilkkuista superlonia, aterimet rikkinäisiä kasarilta ja imurikin on mummovainaan Nilfisk joka ei ime eikä putsaa.
:D . Kirjoitin että mökille voi ottaa vanhaa iittalaa. Se on vähän eri asia kuin vanhat patjat ja rikkinäiset imurit.
Myy ne ja anna rahat lapsille.
No jos on antiikkipöytähopeita, ne kannattaa piilottaa perinnönjakona varten, mielellään mukaan arvio hinnasta ja erikseen testamenttiin maininta niistä, ettei perilliset anna puoli-ilmaiseksi jollekin kuolinpesien irtaimistoa ostavalle ja tyhjentävälle puliveivarille.
Boomeri-ikäisillä on seinät täynnä tauluja ja isot kirjahyllyt. Tauluista vain keräijöiden keräämät muutamien eturivin taiteilijoiden työt voi kelvata pilkkahintaan jollekin. Ehkä niiden arvon tunnista alle perillisellekin. Tusinamatrikkelitaiteilijoiden työt ovat arvottomia.
Kirjat ovat kaatiskamaa, kuten kirjahyllytkin.