Mitä vittua, rahat ei riitä mihinkään
Ihan työssäkäyvä olen, vielä keskituloinen. Tuntuu että hinnat on nousseet huimasti viime vuoden aikana. Eilen katsoin suklaalevyä, 4€, ja totesin ettei ole varaa. Järjetöntä. Rahat hupenevat ihan silmissä. Muita samassa tilanteessa?
Kommentit (710)
2400 brutto palkasta eläkemaksu on 177 euroa ja se menee naapurin Kerttu mummon Espanjan matkoihin.
Omaa eläkettä sulle kertyy 1500 brutto - verot, kun teet 30 vuotta töitä 2400 bruttopalkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksamme hurjasti veroja jotta kaiken maailman sossupummit voisivat elää haluamaansa downshiftaus elämää. Olisi jo aikaa että ainakin työttömyystuilla lomailevat kantaisivat oman vastuunsa ja siksi heiltä pitäisi leikata työttömyyskorvausta runsaalla kädellä. Valtiolta menee tällä hetkellä viisi miljardia euroa vuodessa näitten veijareitten elättämiseen joten reilua olisi vaikka puolittaa työttömyyskorvaus.
Ota huomioon että tuosta summasta iso osa menee myös orjatöihin mistä maksetaan 9 euroa päivässä muiden tukien lisäksi ja vielä viedään työpaikkakin oikealta työläiseltä.
9e paikoista pitäisi luopua. Kukaan ei niiden kautta työllisty vaan kyse on puhtaasti ilmaisesta orjatyötä eli se vie työpaikkoja.
Omaa eläkettä sulle kertyy 1,5 % vuosipalkasta.
https://www.tyoelake.fi/paljonko-saan-elaketta/
Laskuri on mukana nettisivuilla.
Vierailija kirjoitti:
Miten joku 1000 netto eläkettä saava mummu pystyy maksamaan naapureiden yhtiölainoja nyt kun hallitus vie asumistuet omistusasunnoista osa-aikatyöntekijöiltä sun muilta.
Miksi yksi pienituloinen mummo joutuu maksamaan kaikkien muiden yhtiölainat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siihen on vain yksi syy: verotus. Suomen mallisella progressiivisella verotuksella on vain yksi päämäärä ja se on pitää köyhät köyhinä. Eihän siihen tehdä edes inflaatiorjauksia. Se, mikä on jonkun mielestä hyvä palkka numeroissa nyt, oli sitä ehkä 20 vuotta sitten, mutta ei tänä päivänä. Inflaatio on vakio ja Suomen verotus maailman epäreiluin.
Ei ole verotus syynä hintojen nousulle.
Vaan?
AHNEUS! RAHAN RAKKAUS!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku 1000 netto eläkettä saava mummu pystyy maksamaan naapureiden yhtiölainoja nyt kun hallitus vie asumistuet omistusasunnoista osa-aikatyöntekijöiltä sun muilta.
Miksi yksi pienituloinen mummo joutuu maksamaan kaikkien muiden yhtiölainat?
Koska hallitus leikkaa ansiosidonnaisen pätkätyöläiseltä.
Tai mummo maksaa naapureiden kanssa yhdessä.
Vuokralla asuva ei ole vastuussa naapureiden yhtiölainoista ja voi muuttaa pois jos kerrostalo menee konkurssiin.
Vuokraa saa nostaa kerran vuodessa sopimuksessa olevalla prosenttimäärällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok, mutta kerrostalossa on kuitenkin vastuu muiden osakkaiden yhtiölainoista ja vastikkeista, kun muilta osakkailta leikataan.
Mitä hän tarkoittaa tällä? Millä tavalla vastuussa muiden osakkaiden yhtiölainoista ja vastikkeista? Eiköhän jokainen maksa itse omat laskunsa jatkossakin.
Taloyhtiölaina on yhteislaina eli jos jollain osakkaalla ei ole rahaa niin muut maksaa.
Ei vaan TALOYHTIÖ maksaa. Muut eivät ole siitä vastuussa. Taloyhtiöltä voi loppua rahat ja se voi siksi nostamaan MUIDENKIN vastikkeita mutta samalla sen joka on jättänyt maksamatta rästit kasvavat myös. Viime kädessä se o
Taloyhtiö myy sen kämpän ( tai siis vouti) . Ei ne muut asukkaat maksa niitä maksamattomia vastikkeita.
Eli maksat eläkemaksua 7,15 % joka kuukausi palkasta, mutta omaa eläkettä kertyy 1,5 % vuosipalkasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrostalossa kuuluu naapureiden äänet ja koirat haukkuu.
En halua alkaa maksamaan muiden yhtiölainoja, kun hallitus leikkaa jopa 300-500 kuukaudessa pätkätyöläisiltä
Ostan omakotitalon tuttavalta.
Minulla sama mielessä eli pieni vanha omakotitalo loppuelämäksi. Ei huvita maksaa yllätyslaskuja. Jää säästöönkin muutama kymppitonni kun myyn tämän ja ostan edullisemman. Jos saa vielä pihaakin samalla niin ruokaa osaan kasvattaa omiksi tarpeiksi.
Ei mahda kummoisia satoja saada 2-3 kuukaudessa mitä tätä Suomen kesää nyt yleensä on.
Voi hyvä ihminen, perunaa, porkkanaa, sipulia, kaaleja, paprikaa, kesäkurpitsaa, tomaattia, kurkkua, marjoja,omenaa ym. Kyllä saa 5 kk aikana paljon kasvatettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok, mutta kerrostalossa on kuitenkin vastuu muiden osakkaiden yhtiölainoista ja vastikkeista, kun muilta osakkailta leikataan.
Mitä hän tarkoittaa tällä? Millä tavalla vastuussa muiden osakkaiden yhtiölainoista ja vastikkeista? Eiköhän jokainen maksa itse omat laskunsa jatkossakin.
Taloyhtiölaina on yhteislaina eli jos jollain osakkaalla ei ole rahaa niin muut maksaa.
Ei vaan TALOYHTIÖ maksaa. Muut eivät ole siitä vastuussa. Taloyhtiöltä voi loppua rahat ja se voi siksi nostamaan MUIDENKIN vastikkeita mutta samalla sen joka on jättänyt mak
Taloyhtiö myy kämpän. Voi voi, kun jos ei saa myytyä.
60 000 ihmistä kuolee vuodessa ja muutkin on myymässä esim. Perikunnat.
Ja moni työikäinen ei saa lainaa.
Vierailija kirjoitti:
Outoa jos keskituloisella työssäkäyvällä ole varaa 4 e suklaaseen, kun mulla pienituloisella eläkeläisellä on.
Niinpä. Mä olen työtön jolla on auto ja omakotitalo ja silti ostan joka viikko suklaata.
Se suklaalevy on 4€ koska joku idiootti maksaa sen 4€.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksamme hurjasti veroja jotta kaiken maailman sossupummit voisivat elää haluamaansa downshiftaus elämää. Olisi jo aikaa että ainakin työttömyystuilla lomailevat kantaisivat oman vastuunsa ja siksi heiltä pitäisi leikata työttömyyskorvausta runsaalla kädellä. Valtiolta menee tällä hetkellä viisi miljardia euroa vuodessa näitten veijareitten elättämiseen joten reilua olisi vaikka puolittaa työttömyyskorvaus.
Ota huomioon että tuosta summasta iso osa menee myös orjatöihin mistä maksetaan 9 euroa päivässä muiden tukien lisäksi ja vielä viedään työpaikkakin oikealta työläiseltä.
9e paikoista pitäisi luopua. Kukaan ei niiden kautta työllisty vaan kyse on puhtaasti ilmaisesta orjatyötä eli se vie työpaikkoja.
On se kumma kun nämä meidän yritykset ei vaan pärjää vaikka tukirahaa lapioidaan ja orjatyövoimaakin käytetään.
Lainaehtoja on kiristetty.
Ette te asuntoja myy mihinkään, jos työikäiset ei saa lainaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksamme hurjasti veroja jotta kaiken maailman sossupummit voisivat elää haluamaansa downshiftaus elämää. Olisi jo aikaa että ainakin työttömyystuilla lomailevat kantaisivat oman vastuunsa ja siksi heiltä pitäisi leikata työttömyyskorvausta runsaalla kädellä. Valtiolta menee tällä hetkellä viisi miljardia euroa vuodessa näitten veijareitten elättämiseen joten reilua olisi vaikka puolittaa työttömyyskorvaus.
Ota huomioon että tuosta summasta iso osa menee myös orjatöihin mistä maksetaan 9 euroa päivässä muiden tukien lisäksi ja vielä viedään työpaikkakin oikealta työläiseltä.
9e paikoista pitäisi luopua. Kukaan ei niiden kautta työllisty vaan kyse on puhtaasti ilmaisesta orjatyötä eli se vie työpaikkoja.
On se kumma
Taitaa ne yritystuet olla käytetty Naantalissa oleviin purjeveneisiin, jaettu osinkoina ulos.
Vierailija kirjoitti:
Lainaehtoja on kiristetty.
Ette te asuntoja myy mihinkään, jos työikäiset ei saa lainaa.
Työkokeilulla ei saa lainaa.
Pitää olla nykyään vakituinen työ ja säästöjä.
Vanhuuseläkkellä on miljoona neljäsataa tuhatta.
Osa on varmaan ajatellut myydä perintöasunnon, mutta ostaako kukaan, se on eri juttu.
Minun kuukausitulot on se alle 600 euroa ja puolisoni tienaa yli 100 000.
Tänään ostettiin tarjousjauhelihaa.
Velat on mitoitettu kahdelle hyvätuloiselle, mutta nyt toisesta on tullut pitkäaikaistyötön.
Tuttu oli just kysynyt kiinteistövälittäjältä niin mökkejä ei saa myytyä, kun työikäiset ei saa lainaa.
Taloyhtiö myy kämpän. Voi voi, kun jos ei saa myytyä.
taloyhtiö ottaa itseasiassa kämpän hallintaam ja laittaa vuokralle.
Ota huomioon että tuosta summasta iso osa menee myös orjatöihin mistä maksetaan 9 euroa päivässä muiden tukien lisäksi ja vielä viedään työpaikkakin oikealta työläiseltä.