Mitä pettäjä tuntee kun jää kiinni sivusuhteesta eikä olisi halunnut erota puolisostaan/rikkoa kotia?

Kannattaako hirveästi tuhlata elämäänsä sen pohtimiseen mitä pettäjän päässä mahtaa liikkua?

Kuvaillun kaltaiseen toimintaan ei minun mielestäni edes kykene täysin tunne-elämältään normaali ihminen. Ap sinä tiedät vain jäävuoren huipun ja se saattaa olle pelkästään hyvä asia sinun kannaltasi. Persoonallisuushäiriöiset esim. narsistiset ihmiset tyypillisesti harrastavat aivan törkeää pettämistä ja valehtelua. Sinuakin on manipuloitua monin tavoin vuosien varrella, esim. kehumiseen taustallaan on ollut vain hänen oman edun tavoittelunsa. 

Tustustu narsismiin luotettavassa lähteestä mikäli oikeasti haluat päästä ex miehesi pään sisään.

Heh, kiteytit ihan vahingossa juuri sen, mistä puhuttiin. Sinusta parisuhde siis muuttuu kokonaan kauttaaltaan huonoksi, jos siinä on joku vika. On kyllä hyvä, että olet sitten tyytyväinen yksin, koska ikinä et voi löytää semmoista suhdetta, missä ei vuosikymmenten aikana välillä olisi vikoja. Pikkuisen ehkä käy sääliksi (ex)-kumppaneita tuossa. Vain täydellinen kelpaa, yritä siinä sitten. 

Erehdyt, parisuhteeni on kestänyt yli 35 vuotta. Sen perusteena kun on vapaaehtoinen halu olla toisen kanssa ja rakentaa yhdessä parempaa elämää. Siinä ei olla vain sen vuoksi, että ei tarvitse olla yksin. Sinä taas vaikutat läheisriippuvaiselta reppanalta, joka on valmis sietämään jopa pettämistä, kunhan se toinen vain ei jätä.

Yllätys sulle: voi se sittenkin jättää, vaikka sietäisitkin mitä hyvänsä kohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyaika on kovin ankaraa, ja ihmiset päätyvät helposti vanhenemaan yksin, kun ei sitä täydellistä suhdetta vaan löydy ja joka ongelman ratkaisu on se ero. 

Niin, kaikki eivät ajattele, että parisuhde on sinällään niin arvokas, että yksinäisyyden tms. pelossa sitä on pakko vain ylläpitää ja kestää vaikka hammasta purren.

Monet ihmiset ovat mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa. Ajattelen tässä omaa äitiäni, joka kesti väkivaltaista alkoholistia juuri sen vuoksi, että eroaminen oli mielestään noloa ja naisen rooli kestää.

Monen ongelman ratkaisu on ero, eikä kenenkään tarvitse katsella arjessa itselle huonoja juttuja. Sen eron todellakin saa ottaa!

Heh, kiteytit ihan vahingossa juuri sen, mistä puhuttiin. Sinusta parisuhde siis muuttuu kokonaan kauttaaltaan huonoksi, jos siinä on joku vika. On kyllä hyvä, että olet sitte

Siis sun mielestä väkivalta ja alkoholismi on vaan joku vika`? Kannatat, että ihmiset jatkavat suhdetta väkivaltaiseen juoppoon, ihan vain että koska muuten ei ole parisuhteessa...kuule semmoinenkin on mahdollista, että jättää sen juopon ja löytää uuden paremman puolison.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako hirveästi tuhlata elämäänsä sen pohtimiseen mitä pettäjän päässä mahtaa liikkua?

Kuvaillun kaltaiseen toimintaan ei minun mielestäni edes kykene täysin tunne-elämältään normaali ihminen. Ap sinä tiedät vain jäävuoren huipun ja se saattaa olle pelkästään hyvä asia sinun kannaltasi. Persoonallisuushäiriöiset esim. narsistiset ihmiset tyypillisesti harrastavat aivan törkeää pettämistä ja valehtelua. 

 

Onnituikohan lainaus yllä..

vastaisin siihen, että ei kaikki ihmisen itsekäs ja kusipäinen toiminta ole narsismia. Olen samaa mieltä, että tunne-elämältään tasapainoinen ihminen ei noin tekisi, mutta ihmisen tunne-elämä vaihtelee. Tässäkin mies on ehkä ollut luulossa, että hän voi tehdä mitä vaan eikä paljastu tai vaikka paljastuisi, niin hän saa puhuttua asian hänen parhaakseen. On tullut varmasti yllätyksenä paljastuminen ja Ap:n reaktio. Kun ihminen pyörii oman napansa ympärillä, ei tule edes ajatelleeksi kuinka paljon omalla toiminnallaan voi toista rikkoa. Silloin ehkä tajunnut, miten pahasti on asiansa ryssinyt, mutta ei pysty asiaa millään tavoin käsittelemään. Se näkyy sitten vielä oudompana ja itsekkäämpänä käytöksenä. 



Moni ajattelee, että jos jää jostain kiinni niin katuisi ja yrittäisi hyvitellä, mutta entäpä, jos tilanne tuleekin täysin yllättäen? Jos tekee asiaa, jonka jostain syystä oikeuttaa itselleen niin syyllinenhän on se, joka asian paljastaa. Helposti silloin ensimmäisenä puolustautuu ja vasta ajan kanssa tajuaa, että tässä olinkin minä se joka tilanteen sai aikaan. Tässäkin miehellä voinut olla ajatuksia itsestään tai parisuhteestaan, jota ollut hankala käsitellä ja jota paennut. Mies ehkä kokenut, että haluaisi suhteesta jotain muuta, mutta ei edes tiedä mitä. Kaikki on paperilla hyvin, mutta joku silti hiertää. Ei halua menettää vaimoaan, mutta haluaa silti myös muuta. Sitten kun tulee seinä vastaan, jossa tajuaa ettei kakkua voi syödä ja säästää samaan aikaan, niin hyvä suunnitelma menee pilalle. Kun ei olekaan valmiina mitään pakotietä niin pakko jotenkin purkaa ulos säikähdys ja huono omatunto. Kakkosenkin kanssa voi jatkaa, kun ajattelee, että kaikki on vaimon kanssa menetetty jo. Itseään voi jopa sääliä, kun hän olisi vaimon kanssa suhdetta halunnut jatkaa, mutta vaimo teki ratkaisun. Itsekästä kyllä. Kusipäistä kyllä. Mutta narsismia ei välttämättä.

 

 

 

 

 

upupup

Pettäjän tuntemukset on tuossa tilanteessa varmaan pienin ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Pettäjän tuntemukset on tuossa tilanteessa varmaan pienin ongelma.

No ei se valitettavasti oo. Sitä haluaa ymmärtää, miten toinen voi niin pahasti rikkoa toisen, mistä kaikki johtuu ja mikä tilanne on tai on ollut. Ja jos joskus suhteeseen vielä alkaa (pettäjän tai jonkun muun) niin on viisaampi. Epätietoisuus syö! 

"Meillä oli kaikki hyvin, rakkautta riitti, myös makuuhuoneen puolella kaikki hyvin. Olimme toistemme parhaat ystävät 25 vuotta ja sitten kävi niin että mies oli heikko ja lankesi erään häntä piirittäneen nuoremman naisen pauloihin."

Olisi terveellisempää pohtia sitä, miksi itse ajattelee noin kuten tuossa yllä. Ette ole ilmeisesti emotionaalisesti/henkisesti kovin läheisiä olleet. Ap:lla jo vapaudu uskottomuudesta -kortti valmiina miehelle, joka ei halua puhua koko asiasta hänen kanssaan. Jos mies ei puhu kanssasi ja jäät yksin pyörittelemään ja arvailemaan, niin suosittelen pariterapeuttia ihan vain sulle itsellesi. Hän ohjaa eteenpäin kysymyksillään ym. Ja avartaa ajattelua ja auttaa tunne-elämän myrskyissä.

Kirjoitin aikaisemmin liian hätäisesti vastauksen viestiin, jossa oli myös väkivalta ja alkoholismi mainittuna. Pahoittelut siitä. Väkivalta ja alkoholismi, tai ihan kumpi vaan yksinkin, ovat kamalia asioita eikä niitä pidä kenenkään joutua sietämään myöskään minun mielestäni. 

Olisi terveellisempää pohtia sitä, miksi itse ajattelee noin kuten tuossa yllä. Ette ole ilmeisesti emotionaalisesti/henkisesti kovin läheisiä olleet. Ap:lla jo vapaudu uskottomuudesta -kortti valmiina miehelle, joka ei halua puhua koko asiasta hänen kanssaan. Jos mies ei puhu kanssasi ja jäät yksin pyörittelemään ja arvailemaan, niin suosittelen pariterapeuttia ihan vain sulle itsellesi. Hän ohjaa eteenpäin kysymyksillään ym. Ja avartaa ajattelua ja auttaa tunne-elämän myrskyissä.

Näinpä, ammattiapua kannatan minäkin tai jos on erittäin hyviä ystäviä, jotka tuntevat teidät molemmat ja osaavat pysyä asiallisen neutraaleina = ei ota kummankaan puolta, vaan nostaa esiin kipeitäkin asioita pohdittavaksi.

On helppo sekoittaa toimiva arki ja henkinen läheisyys, etenkin, jos itse kannattelee suurimman osan suhteen tunnepuolesta ja siitä arjen sujuvuudesta. Silloin tulee valheellinen kupla, jossa "kaikki on hyvin", koska itse vastaa suunnilleen siitä kaikesta. Tietää tekevänsä paljon ja antavansa paljon, niin sitten jotenkin vaistomaisesti uskoo siihen, että tietysti toinen tekee samoin. 

Ja  onhan miehen sanat olet aivan jäätäviä, tehty mikä tehty, sinä teet valintasi (kun erosta on kyse), en voi luvata, että en petä ja teot pahempia, tuuppia apta tieltä pois kun lähtee toisen luo juuri silloin, kun näitä asioita pitäisi keskustella.

Olin olkapäänä eräässä erossa ja oli aivan järkyttävää nähdä, mikä määrä vihaa sieltä tasaisen, tavallisen onnellisen parin taustalta paljastui, molemmin puolin. Kaikenlaisia katkeruuksia kymmenien vuosien takaa. En tarkoita, että aplla olisi näin, mutta se kokemus sai minut ajattelemaan, että on se kumma, että me ihmiset ei uskota, että vain puhumalla asioista ne voi ikinä muuttua.

Kun kerta kyseessä on hyvin toimeentuleva ap, niin hakisin tietysti parasta mahdollista apua. Ystäville kertominen/puhuminen voi johtaa aivan hakoteille, koska ei heillä ole ammatillistakaan osaamista. Sitä paitsi jo yksityisyyden vuoksi on parempi hakeutua ammattilaisen puheille. Terapeutti kun ei ole mikään olkapää.

Vierailija kirjoitti:

Kun kerta kyseessä on hyvin toimeentuleva ap, niin hakisin tietysti parasta mahdollista apua. Ystäville kertominen/puhuminen voi johtaa aivan hakoteille, koska ei heillä ole ammatillistakaan osaamista. Sitä paitsi jo yksityisyyden vuoksi on parempi hakeutua ammattilaisen puheille. Terapeutti kun ei ole mikään olkapää.

Olen aivan eri mieltä. Ystäville puhuminen, jos oikeasti ovat hyviä ystäviä, on erittäin antoisaa ja terapeuttista. Se myös vahvistaa ystävyyttä, mikä ainakin itselleni oli erossa erittäin tärkeää, eli siis, että en  jää arjessa yksin, vaan voin jakaa arkea ystävien kanssa. Ei terapeutti olekaan mikään olkapää, joten oli ihanaa, että ystävillä olkapäät oli. Ei terapeutti tule mun luo tiistaina teelle, kun yksinäisyys ja todellisuus iskee lekalla.

Nämä ei ole toisiaan poissulkevia tietenkään. Itse kävin muutaman kerran juttelemassa ammattilaiselle ja ystävien kanssa juttelin koko ajan myös. Nyt on jo juttujen aiheet vaihtuneet, erosta on niin kauan aikaa, mutta olen todella iloinen, että ystäväni tietävät, mitä kävin läpi, sillä se on iso osa historiaani nyt. Toki siinä samalla puhuttiin myös ystävien asioista, osin samoista, osin erilaisista kokemuksista. Elämästä yleensä.

Kamalista kamalin ajatus, että jonkun yksityisyyden vuoksi ei uskaltaisi edes omille ystäville puhua, vaan täytyisi tyytyä ainoastaan maksulliseen ammattiapuun!

Ystäville kertominen/puhuminen voi johtaa aivan hakoteille, koska ei heillä ole ammatillistakaan osaamista. 

Milloin maailmasta tuli tämmöinen, että elämässä tapahtuvista asioista voi puhua vain ammatillisesti osaavien ihmisten kanssa. 

Ei ihme. että parisuhteetkin ovat ihan vinksallaan, eihän se toinen olekaan mikään ihmissuhteiden ammattilainen. Mulle terapeuttiystäväni tosin sanoi, että jos kaikilla olisi edes yksi ystävä, joka oikeasti kuuntelee ja jonka kanssa voi keskustella, hänen ammattikuntansa jäisi työttömäks viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsesäälikieriskelypäiväkirja

Joskus se tarvii hetken itsesääliä että pääsee eteenpäin. Ei siinä mitään pahaa ole. 

Ei niin ja kyllä sitä nyt tuollaisen teon jälkeen väistämättä tunteekin. Tai en mä tiedä, ei ehkä kaikki. Joillain tulee niin suurena se viha, ettei juuri muuta tunteita sitten nousekaan. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettäjän tuntemukset on tuossa tilanteessa varmaan pienin ongelma.

No ei se valitettavasti oo. Sitä haluaa ymmärtää, miten toinen voi niin pahasti rikkoa toisen, mistä kaikki johtuu ja mikä tilanne on tai on ollut. Ja jos joskus suhteeseen vielä alkaa (pettäjän tai jonkun muun) niin on viisaampi. Epätietoisuus syö! 

Juuri näin. On olemassa ihmisiä jotka eivät vastauksia kaipaile, mutta mun toipumisen tiellä olisin kovasti vastauksia tarvinnut. Ja kunnon keskustelua. Mutta näillä mennään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako hirveästi tuhlata elämäänsä sen pohtimiseen mitä pettäjän päässä mahtaa liikkua?

Kuvaillun kaltaiseen toimintaan ei minun mielestäni edes kykene täysin tunne-elämältään normaali ihminen. Ap sinä tiedät vain jäävuoren huipun ja se saattaa olle pelkästään hyvä asia sinun kannaltasi. Persoonallisuushäiriöiset esim. narsistiset ihmiset tyypillisesti harrastavat aivan törkeää pettämistä ja valehtelua. Sinuakin on manipuloitua monin tavoin vuosien varrella, esim. kehumiseen taustallaan on ollut vain hänen oman edun tavoittelunsa. 

Tustustu narsismiin luotettavassa lähteestä mikäli oikeasti haluat päästä ex miehesi pään sisään.

Eipä sinne pään sisään taida kukaan päästä. Mies itsekin tuntuu olevan niin sekaisin ajatustensa kanssa ettei edes hänkään ota ajatuksistaan mitään selkoa. Eli aloituksen kysymyksiin tuskin koskaan tulen mitään vastauksia saamaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Näinpä, ammattiapua kannatan minäkin tai jos on erittäin hyviä ystäviä, jotka tuntevat teidät molemmat ja osaavat pysyä asiallisen neutraaleina = ei ota kummankaan puolta, vaan nostaa esiin kipeitäkin asioita pohdittavaksi.

On helppo sekoittaa toimiva arki ja henkinen läheisyys, etenkin, jos itse kannattelee suurimman osan suhteen tunnepuolesta ja siitä arjen sujuvuudesta. Silloin tulee valheellinen kupla, jossa "kaikki on hyvin", koska itse vastaa suunnilleen siitä kaikesta. Tietää tekevänsä paljon ja antavansa paljon, niin sitten jotenkin vaistomaisesti uskoo siihen, että tietysti toinen tekee samoin. 

Ja  onhan miehen sanat olet aivan jäätäviä, tehty mikä tehty, sinä teet valintasi (kun erosta on kyse), en voi luvata, että en petä ja teot pahempia, tuuppia apta tieltä pois kun lähtee toisen luo juuri silloin, kun näitä asioita pitäisi keskustella.

Olin olkapäänä eräässä erossa ja oli aivan järkyttävää nähdä, mikä määrä vihaa sieltä tasaisen, tavallisen onnellisen parin taustalta paljastui, molemmin puolin. Kaikenlaisia katkeruuksia kymmenien vuosien takaa. En tarkoita, että aplla olisi näin, mutta se kokemus sai minut ajattelemaan, että on se kumma, että me ihmiset ei uskota, että vain puhumalla asioista ne voi ikinä muuttua.

Kiitos sulle tästä kommentista. 

Mä olen samaa mieltä että asioista täytyisi pystyä parisuhteessa puhumaan, vältyttäisiin monenlaisilta väärinymmärryksiltä, olettamuksista jne. Vaikea tarttua mihinkään epäkohtiin ellei niistä keskustella. Myös eron hetkellä pitäisi edes kunnioituksesta toista kohtaan pystyä puhumaan eikä jättää toista ihmettelemään vailla vastauksia. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kun kerta kyseessä on hyvin toimeentuleva ap, niin hakisin tietysti parasta mahdollista apua. Ystäville kertominen/puhuminen voi johtaa aivan hakoteille, koska ei heillä ole ammatillistakaan osaamista. Sitä paitsi jo yksityisyyden vuoksi on parempi hakeutua ammattilaisen puheille. Terapeutti kun ei ole mikään olkapää.

Tätä mä olen pyöritellyt mielessäni, mutta vielä en ole hakeutunut juttelemaan ulkopuoliselle. Annan ajan vielä kulua ja katson kuinka käy.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aivan eri mieltä. Ystäville puhuminen, jos oikeasti ovat hyviä ystäviä, on erittäin antoisaa ja terapeuttista. Se myös vahvistaa ystävyyttä, mikä ainakin itselleni oli erossa erittäin tärkeää, eli siis, että en  jää arjessa yksin, vaan voin jakaa arkea ystävien kanssa. Ei terapeutti olekaan mikään olkapää, joten oli ihanaa, että ystävillä olkapäät oli. Ei terapeutti tule mun luo tiistaina teelle, kun yksinäisyys ja todellisuus iskee lekalla.

Nämä ei ole toisiaan poissulkevia tietenkään. Itse kävin muutaman kerran juttelemassa ammattilaiselle ja ystävien kanssa juttelin koko ajan myös. Nyt on jo juttujen aiheet vaihtuneet, erosta on niin kauan aikaa, mutta olen todella iloinen, että ystäväni tietävät, mitä kävin läpi, sillä se on iso osa historiaani nyt. Toki siinä samalla puhuttiin myös ystävien asioista, osin samoista, osin erilaisista kokemuksista. Elämästä yleensä.

Kamalista kamalin ajatus, että jonkun yksityisyyden vuoksi ei uskaltaisi edes omille ystäville puhua, vaan täytyisi tyytyä ainoastaan maksulliseen ammattiapuun!

En olisi selvinnyt ilman ystäviäni ja esim. omaa äitiäni. Kullanarvoista tukea olen heiltä saanut, enkä tule unohtamaan sitä ikinä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kun kerta kyseessä on hyvin toimeentuleva ap, niin hakisin tietysti parasta mahdollista apua. Ystäville kertominen/puhuminen voi johtaa aivan hakoteille, koska ei heillä ole ammatillistakaan osaamista. Sitä paitsi jo yksityisyyden vuoksi on parempi hakeutua ammattilaisen puheille. Terapeutti kun ei ole mikään olkapää.

Maksutonta apua saa myös kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksesta. Sielläkin on pätevät ja osaavat ammattilaiset. Voi käydä yksin tai yhdessä. Itse olen saanut heiltä erinomaista apua aikoinaan.

Ystäviltä sitten muuta jakamista ym.