Hei hallitus! Miten ansiosidonnaisen leikkaaminen auttaa yli 50-vuotiaita työllistymään paremmin?
Miten ansiosidonnaisen leikkaaminen auttaa työnantajia palkkaamaan yli 50-vuotiaita töihin? Eikö teidän pitäisi tehdä ikärasismille jotain eikä kurittaa työttömiä?!
Kommentit (326)
Raamatusta. Luullessaan viisaita olevansa ovatkin aivan tyhmiksi tulleet. Älkää välittäkö he leikkaavat nyt itse itseltään kaiken ja kaikki etunsa. Nämä useimmat on muumaalaisia eikä kuulu ammatti liittoihin. Mutta myös ministerit on palkkatyöläisiä. Hekin leikkaavat itseltään sukulaisiltaan ja lapsiltaan. Ei heidänkään yritykset ja heidän perheiden työttömät saa enää tukia. Ei heidän lapset saa asumistukiakaan. Eikä eläkkeitä he leikkaavat itse itseltään itsetuhoisesti.
Suomi on syvimmässä lamassa pitkään aikaan Orpo ja Purra opeilla. Koko talous ihan jumissa.
Entä ne sairaat 50+ työnhakijat? Työkykyä on enää 50-60 % jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Logiikka on se että valtio on selvästi kyllästynyt siihen että maksavat ensin palkkatukea yrityksille ja sitten ansiosidonnaista palkkatuesta työttömäksi jääneille. Tulee säästö kun "suojatyöpaikkojen" tuet vähenevät tai poistuva, paitsi tietysti politikkojen omien kallispalkkaisten suojatyöpaikkojen tuet, tai Myyri tutkiin raakkuja, Ne työt joita palkkatuella tehdään selvästi eivät ole merkityksellisiä valtion mielestä.
Hirveä hoitajapula ja pula työntekijöistä sotessa, mutta ei ole rahaa palkata, niin miksi sitten pitäisi palkata johonkin kierrätyskeskukseen palkkatuella sen sijaan että saataisiin yksi lähihoitaja soteen?
Paha tilanne, rahat loppu ja mitään ratkaisua ei ole, paitsi että Satonen käy hakemass Thaimaasta naisia Suomeen töihin halvemmalla palkalla, ahkeria työntekijöitä, niin kansantalous nousee kun ulkomainen halpatyövoima tekee työt, mutta ei taida toimia.
Joku aallonpohja ja Kreikan
Eikös jollakin kansanedustajalla ollut Thaimaasta tai Filippiineiltä palkattu kotiapulainen, jonka vuokra-asuntoon tehtiin remontti TV-ohjelmassa. Myöhemmin muistan lukeneeni, että oli saanut vihdoin lapsensakin Suomeen. Ikävä on varmasti kova niin lapsilla kuin vanhemmillakin, jos joutuvat asumaan toisella puolella maapalloa, eikä niillä ansioilla ole kovin usein varaa matkustaa kotiiin. Voi olla, että muistan ihan väärin.
Vierailija kirjoitti:
Up up ja samalla keskustelun herättäjänä kysymyksiä. Miten nykyinen hallitus saadaan kaadettua ja jos ei saada, niin minne muuttaisit paremman elämän toivossa tällä hetkellä? Missä maassa uskot jäävän palkasta käteen enemmän kuin täällä (eli palkka riittää muuhunkin kuin pakollisiin elämisen kuluihin mm. katto pään päällä, vesi, sähkö, lämpö, ruoka, työmatkakulut ym.)? Missä maassa tilanne on vakaa? Minne voisi rakentaa elämää, jossa raha ja aika riittää muuhunkin kuin töihin ja välttämättömyyksiin? Missä huolehditaan myös vähäosaisista, että turvallisuustilanne pysyy hyvänä?
Lähtisit mamuksi?
Vierailija kirjoitti:
Nälkä ajaa ihmisen epätoivoisiin tekoihin, jopa menemään töihin.
Tämähän sen leikkauksen tarkoituksena juuri on. Hyvä että joku sen tajusi.
Vierailija kirjoitti:
Useimmiten +50-vuotiaat ovat olleet viimeisimmässä työpaikassaan palkkahaitarin yläpäässä, vaikka heidän kuuluisi osaamisensa ja työtehonsa puolesta saada vähemmän palkkaa kuin nuorten. Koska he ovat tottuneet suureen palkkaan eivätkä ymmärrä, ettei heistä ole enää työnantajalle samaa hyötyä kuin nuorista, he eivät huoli töitä joista maksetaan vähemmän kuin mihin ovat tottuneet ja niinpä he jäävät roikkumaan ansiosidonnaiselle. Odottavat ihmettä että joku tarjoaa isopalkkaista työtä eivätkä kelpuuta senttiäkään pienempää palkkaa. Kun ansiosidonnainen supistuu, tämän itsestään liikoja luulevat porukan on pakko alkaa kelpuuttaa normipalkkaisiakin töitä. Sehän tuon tavoite on.
Maistuuko suussa pahalle, kun suoltaa tuollaista pskaa?
Ei oikein ole realistista, että jos jää hyväpalkkaisesta työstä työttömäksi, niin sitten sitä samaa palkkaa saisi eläkkeelle asti tekemättä töitä. Kuka sen maksaisi?
Kun sata hyypiötä ilmoittaa, ettei työ kannata. Kun tuet on paremmat. Hallitus luulee, että tämä on yli 300 000 ihmisen ajatusmaailma.
Ne sata hyypiötä itkee nyt viltin alla tukien pienenemistä. Kun ne 300 000 muuta kyselee edelleen niitä luvattuja työpaikkoja. Joihin olisivat menneen jo ajat sitten. Jos niitä olisi.
Jää raha jakaa toimeentulotukea enemmän.
Liitothan maksavat jäsenmaksunsa maksaneille 5 prosenttia palkasta työttömyyskorvausta.
Orpo kertoi uudenvuodenpuheessaan hallituksen päätöksillä tehdyn 90 000 laskennallista työpaikkaa. Kyllä siitä riittää yli viisikymppisillekin.
Kun nostaa kaksi vuotta ansiosidonnaista lomaillen niin siinä ei tule ajatelleeksi että pitkä työttömyys pn punainen vaate työnantajille. Mahdollisuus työllistyä laskee mitä pitempään on poissa työmarkkinoilta. Kahden vuoden työttömyysjakson jälkeen voi sanoa että ihminen on muuttunut yhteiskunnan kannalta kulueräksi. Joskus vuosikin riittää että työt on tehty lopuksi ikää. Jospa ansiosidonnaisen leikkaus vähän kannustaa hakemaan töitä pian työttömuden alettua.
Höpöhöpö