Miksi eläkeläisillä on usein ihan hirveä sisustusmaku?

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joissakin huonekaluissa ja esineissä on muistoja. On tunnearvoa. 

Tuota tunteeton ap. ei tiedä. 

Mä olen huomannut itsestääni (enkä ole VIELÄ eläkkeellä), että esineisiin liittyvä tunnearvo on hankala juttu. Mulla on ollut vuosikymmeniä yksi ihan eri sarjaa oleva juomalasi kaapissani. En vaan ole pystynyt luopumaan siitä. Olin 14v, kun siskoni meni naimisiin ja siskoni mies oli mulle aina kuin isoveli. Hän kuoli nuorena ja elämänsä viimeisenä iltana oli meillä käymässä ja joi vettä siitä juomalasista. Mä nostin lasin kirjahyllyyn ja vuosikausiin en ottanut lasia edes käyttöön. Nyt se on sentään käytössä, mutta pois en pysty heittämään. Äidinäidistäni mulla ei ole muistoina muuta kuin yksi peltinen säilytysrasia sekä yksi kirje. En pysty niitäkään heittämään pois. Lasten tekemiä askarteluita ja äitienpäiväkorttejakin olen säästänyt.&nb

Tämä juttu oli tässä muuten ihan tyhmässä ketjussa yllättävän koskettava. Olen yleensä sitä mieltä, että tavaroihin ei tule kiintyä liiaksi, ja varsinkin tavaroiden rahallisella arvolla pröystäily ja niiden hilloaminen niihin käytetyn rahan takia on lähinnä junttia, mutta juuri tuollaiset omaan historiaan liittyvät tunnearvotapaukset ymmärrän täysin. 

Vierailija kirjoitti:

Minkähän ikäisiä eläkeläisiä tarkoitat? Äitini on 88, ja hänellä on hieman erilainen sisustusmaku (ts. ei sisustusmakua ollenkaan) kuin minulla joka olen 65. Kotonani ei taatusti ole krääsää. Minulla ei ole edes mattoja, verhoja eikä ruukkukasveja. Vain silkkaa asiaa.

Miksi vielä alennut selittämään jotain tuolle ap-provotrollille. Lyö vaan kovalla sitä turpaan takaisin tai ilmoita koko aloitus ylläpidolle ikärasistiseksi ja väestöryhmää (eläkeläiset) syrjiväksi. Vai onko nykyään eläkeläiset ihan vapaa, ihmisoikeudetonta riistaa, jota saa mollata ja potkaista aina kun lystää?

Vierailija kirjoitti:

Joka eläkeläisellä aina hyllyssä se kuvulla peitetty kello, jossa pyörii ne kultaiset pallot

Ei ole minulla.  Vaikka olen jo eläkkeellä.  

Äidillä oli ja en ottanut sitä itselleni, kun tavaroita jaettiin.  Veljen vaimo (mua 18 v nuorempi, ei eläkeläinen) otti innoissaan.  Hyvä, että sai kello kodin, ei tarvinnut viedä kirpparille.

Sikke Sumari pian 74v pani kotinsa varastoon ja läksi etsimään asuntoa Italiasta. Ei ole tuonikäisillä eläkeläisillä mitään lasikuvun alla olevaa kelloa, on utelias mieli ja paljon uutta vielä edessä. Muutama vuosi vielä ja eläkkeelle päästyä kohti uusia seikkailuja.

Vierailija kirjoitti:

Joka eläkeläisellä aina hyllyssä se kuvulla peitetty kello, jossa pyörii ne kultaiset pallot

Ai sekö minulta vielä puuttuu, olenkin miettinyt, miksei sisustukseni ole vielä täydellinen?

Oletko ostamassa niitä asuntoja? Sisustus tuskin kuuluu kauppaan. Tai ehkä etsit valmiiksi remontoitua ja laitettua asuntoa, sellaisiakin varmaan löytyy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katseletko asuntoa jossain Enontekiöllä? 

Ei, katselen sinun asuntoasi, sisustusmakusi on oksettava, ja älysi alhainen. Hyppää mereen juntti. 

Tapa ittes.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen sisustaa tavallaan, kukkarollaan ja mieltymykseltään. Sinulle ei kuulu kuka mitenkin sisustaa.

Näin on.

Nuorilla on tylsä nuden värinen asunto. Masentuisin siellä.

Ihmisillä on sellaiset kodit ja sisustukset kuin on.  Ei ne kaikki nuortenkaan ihmisten kodit mitään viihdekeitaita ole.  Aika tavanomaista ja halpaa ja persoonatonta useimmiten.  Ei kukaan sisustakaan muitten mielen mukaisesti. 

Kun ihminen elää ja asuu tarpeeksi kauan siinä kodissaan, niin ei hän edes näe sitä toisten silmin eikä välitäkään.  Siitä on muotoutunut se oma koti.  Se on hänelle se oikea ja hyvä, ei siellä muitten ole tarkoitus asuakaan eikä viihtyä.  

Tottakai voidaan katsella ja mielessämme arvostella ja ajatella vaikka mitä.  Mutta koitetaan kumminkin ottaa huomioon se, että eri ikäkaudet tässä jo vaikuttaa.  Ei ne vanhat ihmiset pukeudukaan samalla tavalla kuin nuoremmat.  Eikä yleensä käyttäydykään samalla tavalla.  Moni vanhus varmaan ahdistuu jossain kliinisessä sairaalan odotustilaa muistuttavassa harmaanvalkoisessa kodissa, vaikka se taas nuorten silmään on aivan ihana.

Nro 81: "Tämä juttu oli tässä muuten ihan tyhmässä ketjussa yllättävän koskettava. Olen yleensä sitä mieltä, että tavaroihin ei tule kiintyä liiaksi, ja varsinkin tavaroiden rahallisella arvolla pröystäily ja niiden hilloaminen niihin käytetyn rahan takia on lähinnä junttia, mutta juuri tuollaiset omaan historiaan liittyvät tunnearvotapaukset ymmärrän täysin. "

Mä pyrin elämään hetkessä. Tässä ja nyt. Mutta sitten on näitä joitain asioita, joista en vaan pysty luopumaan. Olen tehnyt nk kuolinsiivousta ja viime kesänä asuntoni alakerran osalta reippaalla kädellä, joten musta ei kauheesti tavaroiden suhteen muisteltavaa jää jälkipolville. Tai siis sellaista muisteltavaa, mikä liittyisi mun lapsuuteeni, nuoruuteeni jne. Paperisia valokuvia on enää ne, jotka sattuivat olemaan viime kesänä albumeissa. Digikuvat katoaa aina sen mukaan, kun kulloinenkin läppäri hajoaa. Päiväkirjat 1960-luvulta lähtien, kirjeet (sitä äidinäidin kirjettä lukuunottamatta)... roskiin vaan. Jotkut on sanoneet, että kuolinsiivouksessa hävittää suvun historiaa, mutta kuinka moni nykypäivänä tai varsinkaan muutaman vuosikymmenen päästä on enää kiinnostunut mistään sukunsa historiasta?

Vierailija kirjoitti:

Joka eläkeläisellä aina hyllyssä se kuvulla peitetty kello, jossa pyörii ne kultaiset pallot

 

Ei ole mun vanhemmilla. Ei ole niillä vanhuksilla jotka mä tunnen.

Vierailija kirjoitti:

Nuorilla on tylsä nuden värinen asunto. Masentuisin siellä.

Beige ja valkoinen. 🤮

Sinä kasvoit omalle mieluisassa ilmapiirissa, aikuiset omassa. Silloin ei ollut kaikkea saatavilla. Luovuus astui kehään. Luoviksi ne on jäänutkin. Maku ei ole kauhea, vaan erilainen. Niin on muotja vaatetustuulikin. Me karsomme ihmeissä 2800 luvun pukuloistoa. Jotkut innossa, jotkut inhossa. Makuja on niin oaljon erilaisia, että olisu kyllä tasaisesti tylsää, jos meillä kaikilla olisi yksi ja samaa makuu. Elä ja ole ja anna toisilla elää ja olla. Monipuolisuus on aivoille virikkeiksi, että dementia ei iskis. Jos ei miellyttää, katso sinnepäin ja sitä, mikä miellyttä. Aina voi mennä Ikeään, jos tulee kaipuu siitä oman maun mukaisesta tyylistä. Jokainen on oman ajan lapsi. 

Itse olen eläkeläinen ja kotini on sisustettu Artekin tuotteilla ja pohjoismaisella designilla. Olen käyttänyt paljon luonnonmateriaaleja ja kotini väriskaala on harmonisen vaalea höystettynä muutamalla värillä ja kullanvärisillä valaisimilla. Sisustuslehteenkin on kotiani kysytty mutta en halua moiseen ryhtyä sillä haluan pitää kotini vain itselläni. Asun yksin ja seuranani on kissa. 

Minä olen eläkeläinen ja asun uudessa asunnossa, jossa kaikki on uutta. Ei ole viuhkoja, ei krääsää, ei porontaljoja. Joka kerta kun joku tulee asuntoon, niin heidän vaistomainen reaktionsa on, että wow!

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 81: "Tämä juttu oli tässä muuten ihan tyhmässä ketjussa yllättävän koskettava. Olen yleensä sitä mieltä, että tavaroihin ei tule kiintyä liiaksi, ja varsinkin tavaroiden rahallisella arvolla pröystäily ja niiden hilloaminen niihin käytetyn rahan takia on lähinnä junttia, mutta juuri tuollaiset omaan historiaan liittyvät tunnearvotapaukset ymmärrän täysin. "

Mä pyrin elämään hetkessä. Tässä ja nyt. Mutta sitten on näitä joitain asioita, joista en vaan pysty luopumaan. Olen tehnyt nk kuolinsiivousta ja viime kesänä asuntoni alakerran osalta reippaalla kädellä, joten musta ei kauheesti tavaroiden suhteen muisteltavaa jää jälkipolville. Tai siis sellaista muisteltavaa, mikä liittyisi mun lapsuuteeni, nuoruuteeni jne. Paperisia valokuvia on enää ne, jotka sattuivat olemaan viime kesänä albumeissa. Digikuvat katoaa aina sen mukaan, kun kulloinenkin läppäri hajoaa. Päiväkirjat 1960-luvulta lähtien, kirjeet (sitä äidinä

Minä olen hyvin kiinnostunut sukuni historiasta, mutta olen huomannut, että ihmisillä on tarve säilyttää lähinnä sellainen kiiltokuvaversio elämästään ja usein myös vanhempiensa elämästä. Enoni on tehnyt paljon sukututkimusta meidän suvusta, mutta kun itse aloin tästä kiinnostuneena penkoa vähän vanhoja arkistoja ja lehtijuttuja, esiin tuli paljon sellaista, mitä ei ole haluttu sisällyttää siihen siloteltuun sukusaagaan: aviottomia lapsia, rikoksia, mielisairauksia yms. Ja kun kaikki negatiiviseksi koettu häivytetään niin tuleehan siitä perhehistoriasta aika ohutta ja epäkiinnostavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen eläkeläinen ja kotini on sisustettu Artekin tuotteilla ja pohjoismaisella designilla. Olen käyttänyt paljon luonnonmateriaaleja ja kotini väriskaala on harmonisen vaalea höystettynä muutamalla värillä ja kullanvärisillä valaisimilla. Sisustuslehteenkin on kotiani kysytty mutta en halua moiseen ryhtyä sillä haluan pitää kotini vain itselläni. Asun yksin ja seuranani on kissa. 

Mun tuntemillani eläkeläisillä (ja siis tunnen aika monia, koska itsekin lähestyn eläkeikää) kodit onkin juuri tuollaisia. Mulla ei ole lapsenlapsia, mutta siskollani on. Nyt jo alakoululaisia, mutta kun olivat pienempiä, heitä kiehtoi tosi paljon esineet, joita eivät olleet koskaan nähneet missään muualla. Vanhat karttapallot, puhelimet, kellot ja kamerat ennen toista maailmansotaa jne jne. Siskoni pojanpoika taisi olla jotain 3v, kun istui toista tuntia mun sylissäni ja selattiin ikivanhaa karttakirjaa. 

Kun mä mä viime kesänä palasin vesivahinkoevakosta kotiin, myös mun kotini alakerta on taas normaalin ihmisen värinen. Ei tosin designeä, koska tän nykyisin 17v kissan jälkeen aion ottaa uuden kissan tai itseasiassa 3-5 kissaa enkä halua repiä hiuksia päästäni, jos kissat teroittavat kyntensä huonekaluihin tai örppäävät nojatuoliin tai sohvalle. Mutta koska tavallinen sisustusmakuni ei kuitenkaan ole ihan sitä, miten olohuoneeni sisustin, oli pakko tilata sinne Puolasta lamppu :D



https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhiiJanr9pSCp…

Vierailija kirjoitti:

Kyselee nimimerkki (Ap) Perintöä odotellessa. Vai mikä oli avauksen pointti?

Halveksia ja arvostella toisten kotia, joita eletään ja joissa on eletty ilman, että ensimnäisenä miltä tämä tai tuo näyttää some kuvissa tai yleisemmin muiden silmissä.

Uskovainen mies

Vai jälleen ikärasismi, johon erilaisia negatiivisia ominaisuuksia liitetään?

Nro 97: "Minä olen hyvin kiinnostunut sukuni historiasta, mutta olen huomannut, että ihmisillä on tarve säilyttää lähinnä sellainen kiiltokuvaversio elämästään ja usein myös vanhempiensa elämästä. Enoni on tehnyt paljon sukututkimusta meidän suvusta, mutta kun itse aloin tästä kiinnostuneena penkoa vähän vanhoja arkistoja ja lehtijuttuja, esiin tuli paljon sellaista, mitä ei ole haluttu sisällyttää siihen siloteltuun sukusaagaan: aviottomia lapsia, rikoksia, mielisairauksia yms. Ja kun kaikki negatiiviseksi koettu häivytetään niin tuleehan siitä perhehistoriasta aika ohutta ja epäkiinnostavaa. "

Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Mun siskoni kans tekee (on tehnyt jo vuosikymmeniä) sukututkimusta.  Ja hän on kaivanut menneistyydestä  esille myös kaiken sen, mikä ei olekaan niin kiiltokuvaa. Mä olen aina ollut meidän perheen musta lammas ja sen vuoksi mun läheiseni tietävät vain murto-osan mun elämästäni. En ole yleensä puhunut muille ihmisille omista jutuistani vaan kirjoittanut päiväkirjoja. Ja nekin, joille olen joskus puhunut tai jotka ovat olleet osallisina menneisyyteni elämässä ja siten tietäisivät, ovat kaikki jo kuolleet. Tyttäreni joskus sanoi, että mun pitäisi kirjoittaa elämäntarinani, jotta mun lapseni saisivat vaikka edes kuolemani jälkeen tietää, kuka mä oikeasti olin ja miksi. Mutta mä hävitin viime kesänä ne päiväkirjatkin enkä ole ajatellut kirjoittaa elämäntarinaani. Kun kuolen, on vain hyvä, että kaikki menneisyyteni häviää mun mukanani.