Miksi eläkeläisillä on usein ihan hirveä sisustusmaku?
Katselen asuntoja. Eläkeläistalouksissa tykätään näköjään kaikenlaisesta krääsästä, keskenään riitelevistä värisävyistä, porontaljoista seinällä, niistä seinäviuhkoista joita ostettiin etelänlomilta kasarilla jne. Ja pintaremontit on aika lailla säännöstään jätetty tekemättä eli keittiön ilme on vuodelta 89.
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Minkähän ikäisiä eläkeläisiä tarkoitat? Äitini on 88, ja hänellä on hieman erilainen sisustusmaku (ts. ei sisustusmakua ollenkaan) kuin minulla joka olen 65. Kotonani ei taatusti ole krääsää. Minulla ei ole edes mattoja, verhoja eikä ruukkukasveja. Vain silkkaa asiaa.
En tiedä mitään ankeampaa kuin asunto jossa ei ole verhoja ikkunoissa eikä mattoja lattioilla. Verhot ja matot eivät ole krääsää, mutta vaatii jonkinlaista "sisustussilmää" kun hankkii verhoja ja mattoja sekä muita kodin tekstiilejä. Sisustusesineitäkään ei aina voi luokitella krääsäksi, ja ne on voitu hankkia silmää miellyttäviksi ja jopa käytännöllisiksi samalla. Tuovat usein iloa ja valoa ihmisen elämään. Ei ole tarkoituksellista täyttää koko huushollia merkityksettömillä ja huonolaatuisilla esineillä, siis kräsällä, mutta on ihmisiä, jotka tykkää tällaisestakin tyylistä ja se suotakoon heille. Jotkut osaa krääsälläkin sisustaa, joten taito se on sekin. Asunto, joka on epäsiisti ja sekavaa rojua täynnä, on sisustamaton.
Vierailija kirjoitti:
Minkähän ikäisiä eläkeläisiä tarkoitat? Äitini on 88, ja hänellä on hieman erilainen sisustusmaku (ts. ei sisustusmakua ollenkaan) kuin minulla joka olen 65. Kotonani ei taatusti ole krääsää. Minulla ei ole edes mattoja, verhoja eikä ruukkukasveja. Vain silkkaa asiaa.
Mahtaa kämpässä kaikua
Vierailija kirjoitti:
Iän myötä alkaa häipyä turhamaisuus tuhlata turhuuksiin eikä tarvitse enää mitään näyttelykotia kunhan vaan itse viihtyy. Emme uusi muuta kuin ihan loppuun kulunutta kalustetta uusiin. 30v vanhat keittökalusteetkin ovat ihan kuin uusia. Mitä järkeä vain vaihtelun vuoksi tuhlata rahaa ja luonnonvaroja lisäten vain kaatopaikka jätettä.
Ennemmin pitää olla säästöjä työttömyyden, sairauden varalle tai eläkkeen lisäksi. Ei niitä säästöjä enää aleta tuhlaamaan mihinkään viimeisen muodin mukaiseen näyttelykotiin.
Muiden mielipiteillä ei ole mitään merkitystä ja saa näyttää vanhanaikaiselta ja vanhalta kun asukkaatkin ovat jo vanhoja niin sopii sinne vanhoihin kalusteisiinkin paremmin. 🤣
No kuule, tähän on tultu meilläkin 🤩
Vierailija kirjoitti:
Just kävin näytössä, talon omistajat selvästi ikääntyneitä. Pohja oli kiva, mutta kyllähän siellä olisi joutunut pintaremontoimaan lähes kaiken. Hirveitä puupanelointeja, kulahtaneita ysäritapetteja, vessan kalusteet jostain kasarilta jne.
Niin ne vaan asunnotkin vanhenee, ja sisustukset. Onko tätä vaikea ymmärtää? Kaikki eivät koe tarpeelliseksi tehdä sisustusremontteja kovin usein, sillä kallistahan se on. Keittiö- kylpyhuoneremontit hinnakkaita.

No sitten siitä p4skasta on turha odottaa kummoista hintaa.
Se että remontoi ajallaan on eri asia kuin kulahtanut sisustus. Sen sijaan että miettisin sisustusta, kiinnittäisin huomiota esimerkiksi siihen, onko talossa missään vaiheessa selvitetty salaojien olemassaoloa. Ymmärrän silti näkökulman; mielikuvilla myydään.