Ymmärtävätköhän nämä 20-50v. oman vapaan elämän tavoittelijat, että esim. 60-100v. on pitkä pätkä elää ilman "mitään" ?

Elämä itsessään on lahja, oli lapsia tai ei. Lapsiakaan ei välttämättä tule vaikka haluaisi ja puoliso voi kuolla. Omasta asenteesta kiinni, onko tyytyväinen. Kaikki on loppujen lopuksi katoavaa. 

Nopeissa iloissa en näe mitään pahaa, se ei sulje mitään vakavampaa pois. Kyllä tästä ainutlaatuisesta elämästä täytyy nauttia kun pystyy! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei se haudalla käynti vaan se, että kun me omien lasten kanssa käytiin ekoja kertoja mun mieheni vaarin (joka oli mun miehelle tosi tärkeä ihminen elämässä) haudalla niin mietin, että olispa ihanaa kun muakin kävisi joku joskus muistamassa.

Että jollekin pienelle kerrotaan vuosikymmenten päästä, että olin ihana ja välittävä ihminen jne.

Että mitä elämästä jää käteen lopulta, kulkeeko hyvät perinteet eteenpäin vai lukevatko tulevaisuuden lapset digilehdestä, että 2020-luvulla ihmiset käyttivät toisiaan kuin leluja, naiset postasivat itseään netissä miehille, mutta toisaalta woke toi joillekin suurta helpotusta elämään?

Onko tämä uusi hippi-kausi, jota hävetään jälkeenpäin? 

Haudalla käyntiin tarvitsee auton. Nykyiset palkat ei oikein sellaista tarjoa että olisi varaa autoon

 

Kun ihmisillä ei ole varaa olla konservatiivi ja noudattaa perinteitä, koska ne maksaa, niin jokainen muuttuu yksilölliseksi ja omalaatuiseksi itsestään.

Silloin jäljelle jää vain erilaisuuden hyväksyntä ja erilaisten asioiden salliminen, koska ei ole varaa valvoa ja vahtia kaikkea.

Jokaiselle syntyy vapaus ja se on hyvä asia.

Tämän on hyvinkin pitkälle konservatiivipolitiikka sallinut leikkaamalla ihmisiltä ja ihmiset alkaa elämään miten on varaa elää. Eli ihan miten sattuu.

Mutta sehän on hyvä asia että eletään kuin pellossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lla on siis joku mystinen takuu 24/7/365 seuranpitopalvelusta?

Lapset eivät koskaan muuta töiden/opiskeluiden perässä. Lapset tekevät omia lapsia? 

Tuossa on jo kovin monta muuttujaa. 

Niin täälläkin kyllä lähinnä valitetaan siitä kun omat vanhemmat toivoo soittoa liian usein eli kerran viikkoon, ei millään jouda varsinkaan käymään kun on vaativa asiantuntijatyö jakkukalkkunana, viittä urheilulajia harrastavat lapset ja työmatkoilla 600 pv vuodessa oleva puoliso. Vanhat vanhemmat on siinä vaan tiellä kyläilytoiveineen.

Nykynuorisohan suunnittelee ottavansa Suomesta vaan lapsilisät ja ilmaisen koulutuksen ja muuttavansa täältä huitsin Nevadaan. 

Vai on vaativa asiantuntijatyö jakkukalkkunana olemista? No, kyllä siitä virasta eroon pääsisi ja voisi ryhtyä kokopäiväiseksi piiaksi vanhemmilleen. Sekö olisi hyvää elämää?

Naiset kyllä tietävät, mitä valitsevat, kun valitsevat uran. Menneiden sukupolvien naiset ovat piikoneet ja passanneet lapsia, miehiä ja vanhuksia. Emme halua sitä enää. Piikomisesta ei kerry eläkettä, ei palkkaa, ei mitään.

Ja vanhusten kannattaa ottaa ne säästöt käyttöön ja ottaa kotihoitopalvelut ja siivoukset. Jos kyläilemään ei kukaan tule, niin katsetta peiliin vaan sitten.

Vanhustenhoitaja täällä taas välillä muistuttelee, että olen pessyt perseen niin "yksinäiseltä" kuin seitsemän lapsen äidiltäkin. Huom, minä pesen, eivät lapset.

Jos tämä nykyinen suunta jatkuu, että elinikää pidennetään myös niistä huonoista vuosista niin ei kannata huolehtia, onko lapsia vai ei, koska et enää muista onko niitä vai ei. Enemmän kannattaa miettiä hoitotahtoa, että haluatko olla enää elossa kipeänä, muistamattomana ja mitään ymmärtämättömänä. Lapsetkin ovat jo eläkkeellä, mutta eiköhän heillä ole lapsenlapset hoidettavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämänlaatu on subjektiivista.

Se, että mummillesi hyvä elämä tarkoittaa suurperhettä voi toiselle tarkoittaa painajais elämää. Mä toivon, että joku päivä ihmiset vihdoin ymmärtäisivät, että ihmisiä on erilaisia. Ihmiset arvostavat eri asioita ja se on ihan Ok.  

Ja kuka käy haudallani. Ei kiinnosta. En ole täällä enää silloin. 

Siis toivot, että "joku päivä ihmiset vihdoin ymmärtäisivät, että ihmisiä on erilaisia."

Hmm.  Eiköhän se joku päivä ole nyt.  Nykykulttuurissa kaikki riekkuu"erilaisuuttaan." 

Ja kaikkea ymmärretään.  Kaikki hyväksytään.  Oikein painostetaan hyväksymään kaikki kummallisuudetkin.  

Kun suuret ikäluokat ovat kaikki kuolleet, pieni osa heidän jälkeläisistään vielä käyvät haudoilla,

No väännetään sitten rautalangasta:

Kun nykyiset suuret ikäluokat kuolevat ja heidät haudataan, HEIDÄN jälkeläisistään vielä pieni osa käy heidän haudoillaan, mutta ei kaikki läheskään enää.  Sehän näkyy heidän lastensa asenteissa vanhempiaan kohtaan täällä vauvapalstallakin.  Boomereita vihataan, miksi heitä muistettaisiin enää kuoltuaankaan.   Ja sitä seuraava sukupolvi jättää tämän tavan jo kokonaan pois.  He eivät enää käy vanhempiensa eivätkä isovanhempiensa haudoilla eivätkä luultavasti enää kenenkään.  Suhtautuminen haudoilla käymiseen on ainakin tämän palstan käyttäjien kohdalla erittäin kielteinen, se näkyy näissä kirjoituksissa.  Se on turhaa, tarpeetonta ja omituista, ihmistä pitää muistaa hänen elinaikanaan.  Mutta muistetaanko?  Tänä itsekeskeisyyden aikakautena?

Ei tämä mitään uutta oivallusta ole, iät ja ajat on hoettu, että ihmistä on muistettava kun hän on elossa, hänen kuolemansa jälkeen se on jo myöhäistä.  Ja kuitenkin on valtava määrä ihmisiä, joita ei muisteta ollenkaan, ennen kuin vasta sitten kun hän kuolee ja huomataan, että häneltähän voi jäädä perittävää.

Ja tulevaisuudessa viisikymppisetkin ovat jo syrjään jäävää ikäluokkaa.  En kirjoittanutkaan tästä päivästä, kuten tuo yksi vastaaja ilmeisesti luuli.  Totta kai viisikymppiset ihmiset ovat tänä päivänä vielä täysin elämässä mukana, mutta merkit viittaavat siihen, että  muutaman sukupolven päästä heitä ei enää kuunnella senkään vertaa kuin nyt.  Viisikymppiset on nyt jo syrjäytetty työelämästä, heidän on vaikea työllistyä uudelleen, jos työpaikka menee alta.  Heidän kokemustaan ja työelämään sopeutumistaan ei kaivata, nyt halutaan nuoria ja kauniita ihmisiä.  Tämä ilmiö tulee vain lisääntymään.  Naisten kohdallahan tämä näkyy erityisesti, ei viitsi edes mainita, miten.  Lukekaa tätäkin palstaa.  

En minä kirjoittanut mitään "viisikymppisen elossa olevan haudalla käymisestä."  Opetelkaa lukemaan ja ymmärtämään lukemanne.

Mulle riitää ainakin pieni läheisten piiri, oma kumppani, äiti, isä, sisko. Ei mulla ole koskaan ollut suurta kaveri tai ystäväporukkaa koska olen hieman erakko. Ei haluta kumppanini kanssa kumpikaan lapsia.

Mitä se vanhempien peiliin katsominen siinä auttaa, jos heidän lapsensa automaattisesti valitsevat sen vaativan uran eivätkä halua entisaikojen tapoja takaisin?  Siitähän juuri kirjoitit, että näin naiset haluavat tänä päivänä tehdä, siinä kuin miehetkin.  Katsoo se vanhempi peiliin kuinka paljon tahansa.  

Ei kukaan vanhempi sitä lapselleen toivokaan, että tämä hänelle vain piiaksi alkaisi.  Ei kukaan kasvata lastaan omaksi apulaisekseen.  

Jos eivät millään ikinä ehdi kyläilemään, niin vanhusko siihen on syypää?  Hän, joka elätti ja koulutti lapsensa ja toivoi tälle sitä hyvää elämää?  

Peiliin katsomista olisi muuten kyllä hyvä suositella kaikille ihmisille aina aika ajoin.  On sitten minkä ikäinen tahansa, missä elämän vaiheessa tahansa.  

Kyllä vanhoillakin päivillä voi jonkun löytää, älä aliarvioi pillun voimaa. Saattaa saada lapsetkin samassa paketissa.

Naisena tiedostaa vähän liiankin hyvin sen että on itse perheestä aina lopulta vetovastuussa. Ei tule mieleen YHTÄÄN perhettä missä mies tekisi enemmän, sen sijaan perheitä missä mies on yksi lapsista tai jopa asettaa lapset vaaraan perseilyllään on ympärillä ihan liikaa. Jos miehenä haluaa perheen on aivan äärettömän helppoa erottua positiivisesti hoitamalla oman osansa arjesta kuin normaali aikuinen ihminen.

Miehet odottavat naiselta kodinhoitoa, työssäkäyntiä, kauneudenhoitoa, lasten ja myös miehen oman pyllyn pyyhkimistä. Ja tietenkin pitäisi olla valmis seksiin kun mies alkaa väsyttävän päivän lopuksi vonkaamaan... Ei ihme ettei monia kiinnosta jos on muitakin vaihtoehtoja. Mummoikäisillä ei monilla nimittäin ollut.

Vierailija kirjoitti:

Elämä itsessään on lahja, oli lapsia tai ei. Lapsiakaan ei välttämättä tule vaikka haluaisi ja puoliso voi kuolla. Omasta asenteesta kiinni, onko tyytyväinen. Kaikki on loppujen lopuksi katoavaa. 

Nopeissa iloissa en näe mitään pahaa, se ei sulje mitään vakavampaa pois. Kyllä tästä ainutlaatuisesta elämästä täytyy nauttia kun pystyy! 

Mä olen niin iloinen kun olen saanut tässä elämässä tavata kumppanini. Aion nauttia siitä nyt.

Niin kauan kuin on rahaa, terveyttä ja ystäviä, niin voi elää täyttä elämää. 

Sit kun olet täysin toisten avun varassa niin saat huomata, että olet pakollinen taakka sille jälkikasvullekin, ja heidän oma elämänsä on heille tärkeämpää kuin sinä.

Mä olisin mieluummin sänkypotilaana tietäen, että ketään ei tarvitse edes odottaa, kuin odottaen, että jospa tänään tulisi joku käymään. Eikä tule. 

"Kuka käy sun haudalla kun sä oot poissa? Kenelle merkitsit yhtään mitään? "

Mitä se minua enää kuolleena liikuttaa :D Aikamoista narsismia miettiä tuollaisia että kuka vielä silloin ajattelee ja muistelee kun on itse jo madon ruokaa. Sitä paitsi kaikki eivät ole samanlaisia ja itse en ainakaan vähempää voisi kaivata mitään läheisyyksiä. Ihmisistä on omalla kohdalla ollut vain päänvaivaa ja olen täysin tyytyväinen itsekseni.

Vierailija kirjoitti:

Hienoa, että mummosi on saanut sellaisen elämän kun on halunnut. Sitä hän toivoo varmaan muillekin, että ihmiset saisivat sellaisen elämän kun se ihminen itse haluaa. Mummosi tietää, että silloin ihminen on onnellisin.

Siinäpä se, kun ap taisi haluta muistuttaa meitä siitä, että ihminen jos elää riittävän pitkään, mieli saattaa muuttua ja syytäkin on, kun on ymmärrystä ja näkökulmia tullut lisää. Olisi hienoa jos ihmiset ottaisivat systemaattisesti hiukan etäisyyttä haaveisiinsa ja valintoihinsa, eivätkä turhaan tulisi niiden orjuuttamiksi. Haettaisiin turvallisuudentunnetta vähän muualta kuin mihin tähän asti on ollut tapana. Ihannoitaisiin ennemmin sitä, että ymmärretään muidenkin elämänvalintoja kuin palvottaisiin niitä omia. Ja kyseenalaistettaisiin omia motiiveja silloin tällöin. Että ohjaako minua pelko, ja jos niin onko se järkevää vai väistelenkö elämää samalla ja lopulta suren, kun se jäi elämättä.

On ollut hienoja pointteja ihmisillä keskustelussa. Tulee tunne, että haluan jatkossa katsastaa autoni kerran vuodessa ja elämäni myös. Että toimiiko ohjaus ja jarrut.

Vierailija kirjoitti:

Suurperhe olisi minulle kauhistus. Mieluummin muutama hyvä ja tärkeä ihminen elämässä kuin kasa hyvänpäiväntutun tasolle jääviä.

Mutta me voimme itse vaikuttaa siihen, minkälaisia tuttavuutemme ovat. Miten paljon ja minkälaista sisältöä niissä on. Minulla on vähän ystäviä, paljon tuttavia ja heikosti vapaa-aikaa. Olen saanut ystäviltäni paljon, mutta samoin myös tuttavilta. En näe syytä erotella näitä kovin tarkkaan. Useimmat ihmiset tuntuvat mielellään puhuvan jostain merkityksellisestä, vaikka yhteistä aikaa ei ole odotettavissa ollenkaan tai vain vähän. Jokainen kohtaaminen on lahja, joka olisi voinut jäädä saamatta. Arvostakaa sitä ja antakaa vastalahjaksi jotain muuta kuin epäluuloista kyräilyä.

Vierailija kirjoitti:

Vähänlaisestipa sillä on minulle väliä sitten, kun olen kuollut. Hauta on nurmettunut läntti muiden vierellä, kunnan hoidettavaksi jää. Miksi minun pitäisi siitä välittää?

En elä "ilman mitään", vaikken olekaan kuormittanut elämääni lajitoveriperäisellä rasitteella. Minulla on mielekäs työ, harrastuksia ja intohimon kohteita. Nautin kirjallisuudesta, filosofiasta, taiteesta, luonnosta ja musiikista. Toiset ihmiset lähinnä pelottavat minua, ja tunnen huonommuutta heidän rinnallaan. Miksi etsisin elämääni sellaista, mikä koituu vahingoksi?

Ei se automaattisesti jää kunnan hoidettavaksi, jos siitä ei kukaan maksa. Jos hauta on hoitamaton, aika pian otetaan kivi pois, ja haudataan joku päälle. Sitten kukaan ei edes tiedä, että on koskaan elänyt. Siis jos ei ole sukulaisia, eikä kukaan pistä nimeä geniin tai myheritageen. Ei tällä nuorena mitään väliä olekaan, mutta voi mieli muuttua, kun tajuaa elinaikaa olevan vähän.

Vierailija kirjoitti:

Mitä se vanhempien peiliin katsominen siinä auttaa, jos heidän lapsensa automaattisesti valitsevat sen vaativan uran eivätkä halua entisaikojen tapoja takaisin?  Siitähän juuri kirjoitit, että näin naiset haluavat tänä päivänä tehdä, siinä kuin miehetkin.  Katsoo se vanhempi peiliin kuinka paljon tahansa.  

Ei kukaan vanhempi sitä lapselleen toivokaan, että tämä hänelle vain piiaksi alkaisi.  Ei kukaan kasvata lastaan omaksi apulaisekseen.  

Jos eivät millään ikinä ehdi kyläilemään, niin vanhusko siihen on syypää?  Hän, joka elätti ja koulutti lapsensa ja toivoi tälle sitä hyvää elämää?  

Peiliin katsomista olisi muuten kyllä hyvä suositella kaikille ihmisille aina aika ajoin.  On sitten minkä ikäinen tahansa, missä elämän vaiheessa tahansa.  

 

Kyllä, minä olen sitä mieltä, että jos ei koskaan kukaan käy kylässä, niin on peiliin katsomisen paikka. Eivät kaikki vanhemmat ole niin hyviä vanhempia, että kasvattaisivat, kouluttaisivat yms. En toisaalta usko, että normaaleja, mukavia vanhempia kukaan haluaisi täysin unohtaa.

Vaikka olisi vaativa ura, niin ehtii edes soittaa. Pitkät välimatkat toki kyläilyjä rajoittavat.

Mutta jos minulla olisi lapsia niin huutaisin varmaan sängynpohjaltakin, että tehkää uraa, nauttikaa saavutuksistanne, olen teistä ylpeä! Paukuttakaa uraa, katsokaa, mihin teistä on, ei sitä enää kiikkutuolissa uraa luoda. Jokaisen ihmisen kannattaa kokeilla omia rajoja, oikeasti rakastava vanhempi sen kyllä ymmärtää. Sitäkin voi katua, ettei koskaan tavoittele unelmiaan. Vanhuksilla on ollut, toivottavasti, omat tähtihetkensä joita voivat muistella.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tätä taloudellista riippumattomuutta ja sen tavoittelua. Halutaan elää tekemättä mitään?

Halutaan elää tehden mielekkäitä asioita, ei rikastuttaen jotain kokoomuslaista osakkeenomistajaa.

Minulla on rakkaita, joiden kanssa olen NYT. Vtunko väliä kellekään kuoltuaan on, käykö joku haudalla tai onko hautaa edes?

Olen läheisten janssa tästä puhunut. He tietävät, että haluan tuhkaksi kansallispuistoon tai vaikka mökille, ei mitään typerää kiveä jne. En ole äitinikään haudalla käynyt kuin 2 kertaa kymmenessä vuodessa, eikä tuo ole kummitellut.

Sen, miten joku elää ja kuolee, ei kuulu tippaakaan ap:n kaltaiselle niukkajärkiselle konservatiiviääliölle.

Aivoton aloitus.

"Ja vanhusten kannattaa ottaa ne säästöt käyttöön ja ottaa kotihoitopalvelut ja siivoukset. Jos kyläilemään ei kukaan tule, niin katsetta peiliin vaan sitten."

Olen vanhustenhoitoon erikoistunut hoitsu. Laitoksessa sen näkee, että lapset eivät käy, vaikka vanhempi olisi ollut enkeli. Siellä makaavat juopot ja perheenäidit sekä -isät yksin ihan samalla tavalla. Eletyn elämän tekemisillä ei ole mitään merkitystä, kukaan ei vaivaudu paikalle. Jos syntymäpäivänä ehtivät käydä (useimmiten eivät), niin hoitajalle muistelevat kuinka hyvä vanhempi heillä on ollut.  Eipä näy käyntikerroissa. Ihmiset luulevat liiikoja lasten rakkaudesta vanhempiaan kohtaan. Ihan milloin tahansa vanhemmat päihittävät lapsensa rakkauden määrässä.