Lue keskustelun säännöt.
Ymmärtävätköhän nämä 20-50v. oman vapaan elämän tavoittelijat, että esim. 60-100v. on pitkä pätkä elää ilman "mitään" ?
25.08.2024 |
Mun mummuni hyvin lämpimästi sanoi 85v. juhlissa papan rinnalla, että onnellisin hän on suuresta perheestään ja siitä, että on saanut kokea elämässään paljon rakkautta.
Rakkaus on yleensä sitä, että välittää aidosti ja haluaa olla läsnä toiselle hyvinä ja huonoina aikoina.
Voi olla vaikea monien ymmärtää, että tää kertakäyttökulttuuri ja nopeat ilot saattaa kostautua tulevaisuudessa kun ei ole mitään pysyvää. Ei oikein mitään "arvokasta" jäljellä mistään.
Kuka käy sun haudalla kun sä oot poissa? Kenelle merkitsit yhtään mitään?
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tätä taloudellista riippumattomuutta ja sen tavoittelua. Halutaan elää tekemättä mitään?
Jenkeistähän tää ajattelu tulee. Halutaan "pois oravanpyörästä" ja nauttimaan vapaasta hedonistisesta eksistenialismista 40-50v iässä. Paljon sitä rummutetaan muuta todellisuudessa vain hyvin harva siihen kykkenee. Moni myös toteaa aika pian että rahansa saa kulutettua hyvin nopeasti kun mistään ei tule lisää joka kuukausi. Silloin palataan takaisin työelämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antakaa minulle kukkia, kun olen elossa. Älkää tuoko niitä haudalleni.
"Kuka käy sun haudalla kun sä oot poissa? Kenelle merkitsit yhtään mitään?"
Lapsiko olet? Eihän nuo tarkoita yhtikäs mitään riittävän kehittyneelle aikuiselle.
No hyvin harva elää satavuotiaaksi. 70 on useimmille jo saavutus. Jos nyt on viiteenkymppiin mennessä kerännyt miljoonaomaisuuden niin varmaan sen parikymmentä vuotta sitkuttelee.
Vierailija kirjoitti:
Yhteisöllisyys ja yhdessä hyvään pyrkiminen ovat kaiketi ne tärkeät yhteiskuntaa ylläpitävät elementit.
Ajatella jos Suomen sotaveteraanit olisivat sanoneet aikoinaan, että "Hei kuulkaas, me halutaan olla vapaita ja illalla on Tinder-treffit, joku muu voi mennä sotimaan".
Mun sotaveteraaniukit oli väkivaltaisia mulkkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä sota-aikana ollut mitään mahdollisuutta kieltäytyä lähtemästä rintamalle, jos käsky kävi. Vähän huono vertaus sikäli. Ja riiusteli ne silloinkin, tekivät suuret ikäluokat, naiset vahvistivat geelipoolia saksalaisten siemenillä. Olisivat varmaan käyttäneet Tinderiä, jos olisi ollut. Kenttäposti kulki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämänlaatu on subjektiivista.
Se, että mummillesi hyvä elämä tarkoittaa suurperhettä voi toiselle tarkoittaa painajais elämää. Mä toivon, että joku päivä ihmiset vihdoin ymmärtäisivät, että ihmisiä on erilaisia. Ihmiset arvostavat eri asioita ja se on ihan Ok.
Ja kuka käy haudallani. Ei kiinnosta. En ole täällä enää silloin.
Siis toivot, että "joku päivä ihmiset vihdoin ymmärtäisivät, että ihmisiä on erilaisia."
Hmm. Eiköhän se joku päivä ole nyt. Nykykulttuurissa kaikki riekkuu"erilaisuuttaan."
Ja kaikkea ymmärretään. Kaikki hyväksytään. Oikein painostetaan hyväksymään kaikki kummallisuudetkin.
Kun suuret ikäluokat ovat kaikki kuolleet, pieni osa heidän jälkeläisistään vielä käyvät haudoilla, mutta heidän lapsistaan ei enää kukaan. Kukaan ei silloin enää välitä mistään. Viisikymmentävuotias ihminen on silloin jo käyttökelvoton ja hänet jätetään unohduksiin eikä hänen kuolemaansa enää huomaa kukaan.
Mutta erilaisuus kukoistaa!
Tosin nuorista naisista sitä ei ulospäin huomaa, koska kaikki näyttävät samalta.
Viisikymppisen elossa olevan haudalla käynti tosiaan on aika erikoista. Ja ajatuksen kulku kirjoituksessa kummallisuudessaan vaikea ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikille ihmisille se suurperhe tai lapset nyt vaan ei ole unelma eikä onnea tuottava asia. Osalle se on painajainen. Miten hankalaa voi olla ymmärtää, että me ihmiset emme ole samanlaisia vaan tulemme onnellisiksi eri asioista? Ei kukaan toinen ihminen voi määritellä mistä jonkun toisen elämän merkityksellisyys rakentuu. Oikeasti, ei tämä ole niin vaikea asia.
Vierailija kirjoitti:
Vähänlaisestipa sillä on minulle väliä sitten, kun olen kuollut. Hauta on nurmettunut läntti muiden vierellä, kunnan hoidettavaksi jää. Miksi minun pitäisi siitä välittää?
En elä "ilman mitään", vaikken olekaan kuormittanut elämääni lajitoveriperäisellä rasitteella. Minulla on mielekäs työ, harrastuksia ja intohimon kohteita. Nautin kirjallisuudesta, filosofiasta, taiteesta, luonnosta ja musiikista. Toiset ihmiset lähinnä pelottavat minua, ja tunnen huonommuutta heidän rinnallaan. Miksi etsisin elämääni sellaista, mikä koituu vahingoksi?
Ei jää hautasi kunnan hoidettavaksi. Kunta ei kenenkään hautoja hoida.
Eikä tapauksessasi seurakuntakaan. Ellei joku ihminen ota hautaasi hoitoonsa, ei sitä sitten hoida kukaan, eli nurmettunut läntti se tosiaan sitten aikansa on ja sitten katoaa länttikin kun siihen haudataan päälle toinen vainaja.
Et ole huonompi etkä parempi ihminen kuin kukaan muukaan. Ihmispelkosi on ehkä saanut alkunsa jostakin traumasta. Jos nyt olet tyytyväinen elämääsi, olet löytänyt parhaan tapasi elää. Mielekäs työ on ihana asia. Minunkin elämääni helpotti ja rikastutti juuri se, että sain tehdä täysin minulle sopivaa työtä. Olenkin usein ihmetellyt sitä, että kun lähes kaikki asiat elämässäni meni aina pieleen ja koin syntyneeni epäonnen tähtien alla, niin miten minä onnistuinkin saamaan niin ihanan työn.
Hyvää loppukesää ja alkavaa syksyä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lla on siis joku mystinen takuu 24/7/365 seuranpitopalvelusta?
Lapset eivät koskaan muuta töiden/opiskeluiden perässä. Lapset tekevät omia lapsia?
Tuossa on jo kovin monta muuttujaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on siis joku mystinen takuu 24/7/365 seuranpitopalvelusta?
Lapset eivät koskaan muuta töiden/opiskeluiden perässä. Lapset tekevät omia lapsia?
Tuossa on jo kovin monta muuttujaa.
Niin täälläkin kyllä lähinnä valitetaan siitä kun omat vanhemmat toivoo soittoa liian usein eli kerran viikkoon, ei millään jouda varsinkaan käymään kun on vaativa asiantuntijatyö jakkukalkkunana, viittä urheilulajia harrastavat lapset ja työmatkoilla 600 pv vuodessa oleva puoliso. Vanhat vanhemmat on siinä vaan tiellä kyläilytoiveineen.
Nykynuorisohan suunnittelee ottavansa Suomesta vaan lapsilisät ja ilmaisen koulutuksen ja muuttavansa täältä huitsin Nevadaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin täytyisi määritellä, ajatellaanko merkityksellistä elämää yksilön vai yhteiskunnan kannalta. Määritelmiä on muutenkin yhtä paljon kuin määrittelijöitäkin.
Voisiko merkityksellisen elämän kuitenkin kiteyttää esimerkiksi niin, että se on edistänyt jollakin tavoin hyvää? On esimerkiksi kehitytty ihmisinä epäitsekkäämpään suuntaan tai voitettu persoonallisia heikkouksia, kasvatettu jälkipolvia tai tehty jollakin tavoin työtä muiden hyväksi. Tehty siis rakkauden työtä jollakin tasolla.
Kun katselee elämää, niin huomaa, että meille ihmisille on jo kohtaloidemme kautta annettu hyvin erilaisia kehityssuuntia hyvän edistämiseksi. Jokainen ei voi tavoitella rauhan nobelia tai nälänhädän ratkaisevaa innovaatiota, mutta jokainen voi tehdä jotakin, ja jos ei vielä muiden hyväksi, niin ainakin itsensä hyväksi ja sitä kautta ehkä ajallaan muidenkin hyväksi.
Jokainen voi miettiä aihepiiriä esimerkiksi siltä perustalta, että jättääkö omalla elämällään tämän maailman parempaan vai pahempaan kuntoon. Onko enemmän antaja vai ottaja.
Varsinkin länsimaisittain voidaan myös kysyä, onko kasvavaa suosiota nauttiva hedonistinen elämäntapa hyväksi kokonaisuutta ajatellen?
Jos kukaan ei vaivaudu tekemään lapsia, jos kukaan ei arvosta ja viitsi tehdä suorittavia töitä, jos kukaan ei välitä luonto-sekä lajikadosta ja elä sen mukaisesti, jos kukaan ei ajattele ja edistä ihmisoikeuksia, rauhaa tai eläintenoikeuksia, jos kukaan ei tavoittele vaatimattomampaa ja paremmin muut huomioivaa elämäntapaa, jos kukaan ei ole kiinnostunut edistämään tasa-arvoisen, turvallisen, solidaarisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan kehittymistä, on tämä maailma melko synkkä paikka ja synkemmäksi vain käy.
Jokainen voi myös halutessaan pohdiskella, kuinka paljon onkaan velkaa ihmiskunnalle, niin kasvunsa, koulutuksensa kuin jokapäiväisen elämän ja ylläpidon osalta. Jokainen meistä on riippuvainen muista ihmisistä, joten olisi mielestäni varsin suotavaa, että tahtoisimme edes yrittää antaa takaisinkin päin jotain hyvää.
Jos emme kykene vielä muuhun, niin olkoon hyvämme vaikka päivittäinen ystävällinen hymy tai pyrkimys oppia ymmärtämään paremmin erilaisuutta. Maailma uhraa jatkuvasti itseään sinun hyväksesi, uhraa sinäkin itseäsi maailman hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla on siis joku mystinen takuu 24/7/365 seuranpitopalvelusta?
Lapset eivät koskaan muuta töiden/opiskeluiden perässä. Lapset tekevät omia lapsia?
Tuossa on jo kovin monta muuttujaa.
Niin täälläkin kyllä lähinnä valitetaan siitä kun omat vanhemmat toivoo soittoa liian usein eli kerran viikkoon, ei millään jouda varsinkaan käymään kun on vaativa asiantuntijatyö jakkukalkkunana, viittä urheilulajia harrastavat lapset ja työmatkoilla 600 pv vuodessa oleva puoliso. Vanhat vanhemmat on siinä vaan tiellä kyläilytoiveineen.
Nykynuorisohan suunnittelee ottavansa Suomesta vaan lapsilisät ja ilmaisen koulutuksen ja muuttavansa täältä huitsin Nevadaan.
Vanhat vanhemmat toki kyläilevät ystävillään ja/tai osallistuvat aktiivisesti kotipaikkakuntansa harrastus/eläkeläistoimintaan. Ovathan he olleet eläkkeellä jo alle 60-vuotiaina. Toisin kuin lapsensa, joiden eläkeikä on 65-70 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tätä taloudellista riippumattomuutta ja sen tavoittelua. Halutaan elää tekemättä mitään?
Kuka sanoo että vaikka en käy töissä että elision tekemättä mitään? Kyllä mulla puuhaa riittää
Vierailija kirjoitti:
Elämänlaatu on subjektiivista.
Se, että mummillesi hyvä elämä tarkoittaa suurperhettä voi toiselle tarkoittaa painajais elämää. Mä toivon, että joku päivä ihmiset vihdoin ymmärtäisivät, että ihmisiä on erilaisia. Ihmiset arvostavat eri asioita ja se on ihan Ok.
Ja kuka käy haudallani. Ei kiinnosta. En ole täällä enää silloin.
Tässähän tämä tuli hyvin tiivistettyä.
No, en voi valita rakastanko jotakuta vai en, enkä voi valita rakastaako kukaan minua. En myöskään voi valita, kuinka vanhaksi rakastamani ihminen elää ja onko hän elossa sitten kun itse olen 70-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
"Kuka käy sun haudalla kun sä oot poissa? Kenelle merkitsit yhtään mitään?"
Lapsiko olet? Eihän nuo tarkoita yhtikäs mitään riittävän kehittyneelle aikuiselle.
En ymmärrä höpinästäsi yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se haudalla käynti vaan se, että kun me omien lasten kanssa käytiin ekoja kertoja mun mieheni vaarin (joka oli mun miehelle tosi tärkeä ihminen elämässä) haudalla niin mietin, että olispa ihanaa kun muakin kävisi joku joskus muistamassa.
Että jollekin pienelle kerrotaan vuosikymmenten päästä, että olin ihana ja välittävä ihminen jne.
Että mitä elämästä jää käteen lopulta, kulkeeko hyvät perinteet eteenpäin vai lukevatko tulevaisuuden lapset digilehdestä, että 2020-luvulla ihmiset käyttivät toisiaan kuin leluja, naiset postasivat itseään netissä miehille, mutta toisaalta woke toi joillekin suurta helpotusta elämään?
Onko tämä uusi hippi-kausi, jota hävetään jälkeenpäin?
Haudalla käyntiin tarvitsee auton. Nykyiset palkat ei oikein sellaista tarjoa että olisi varaa autoon tai käydä edes hankkimassa se kortti.
E
Hyvin kirjoitettu. En ole hippi enkä punkkari, mutta ei minulla jää rahaa parturiin palkasta vuokran jälkeen.
Siksi näytän hipiltä ja tukka vain kasvaa.
Provohan tää on, ei noin huonoa ajattelua voi olla.
Mutta ihan eka nyt se, että en elä ilman mitään eikö ole aikomustakaan elää kuin max 70v.
Osaan kyllä poistua itsenäisesti.
Oletatko, että sinulle ei sitä haluamaasi ja nyt onnellisena elämääsi elämää ei sinulle suoda?
Haraako joku sinun elämäntapaasi vastaan? Sinähän elät itse asiassa melko tavallista elämää, ei siinä ainakaan kirjoituksesi perusteella mitään erityis-ihmeellistä ole.
Kun sinä niin kovasti haluat, että sinulle tämä suotakoon. Kyllä minä sen sinulle suon, ja kaikki muutkin.
Ilmeisesti olet tehnyt hautaustestamentin, mutta kuka loppujen lopuksi joutuu sinut tavalla tai toisella hautaamaan, siitä ei voi olla täysin varma. Jos elät satavuotiaaksi, ei ehkä ole ystävät sun muut tärkeät ihmisesi enää elossa. Voi olla, että kaikesta päättää sitten kuitenkin vain joku viranomainen. Mutta eihän tuolla mitään väliä ole.
Itse en ymmärrä, mitä ahdistusta se herättää, onko sitä elämänsä päätyttyä lahoamassa maan alla vai tuhkana jossain missä lie. Kuollut sitä silloin on eikä mistään ahdistu eikä mitään tunne. Se on vain eloton ruumis.
Tottakai jokainen toivoo samaa kuin sinä, että läheiset ihmiset ja hyvät ystävät ovat läsnä silloin, kun ihminen on elossa. Onneksi siihen asiaan voi ainakin periaatteessa itse vaikuttaa.