Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ymmärtävätköhän nämä 20-50v. oman vapaan elämän tavoittelijat, että esim. 60-100v. on pitkä pätkä elää ilman "mitään" ?
25.08.2024 |
Mun mummuni hyvin lämpimästi sanoi 85v. juhlissa papan rinnalla, että onnellisin hän on suuresta perheestään ja siitä, että on saanut kokea elämässään paljon rakkautta.
Rakkaus on yleensä sitä, että välittää aidosti ja haluaa olla läsnä toiselle hyvinä ja huonoina aikoina.
Voi olla vaikea monien ymmärtää, että tää kertakäyttökulttuuri ja nopeat ilot saattaa kostautua tulevaisuudessa kun ei ole mitään pysyvää. Ei oikein mitään "arvokasta" jäljellä mistään.
Kuka käy sun haudalla kun sä oot poissa? Kenelle merkitsit yhtään mitään?
Kommentit (122)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se haudalla käynti vaan se, että kun me omien lasten kanssa käytiin ekoja kertoja mun mieheni vaarin (joka oli mun miehelle tosi tärkeä ihminen elämässä) haudalla niin mietin, että olispa ihanaa kun muakin kävisi joku joskus muistamassa.
Että jollekin pienelle kerrotaan vuosikymmenten päästä, että olin ihana ja välittävä ihminen jne.
Että mitä elämästä jää käteen lopulta, kulkeeko hyvät perinteet eteenpäin vai lukevatko tulevaisuuden lapset digilehdestä, että 2020-luvulla ihmiset käyttivät toisiaan kuin leluja, naiset postasivat itseään netissä miehille, mutta toisaalta woke toi joillekin suurta helpotusta elämään?
Onko tämä uusi hippi-kausi, jota hävetään jälkeenpäin?
Haudalla käyntiin tarvitsee auton. Nykyiset palkat ei oikein sellaista tarjoa että olisi varaa autoon
Perinteet muuttuvat jatkuvasti vuosien myötä. Jos joskus esim. ehdoton saunapäivä oli lauantai, voi se nykykultturissa olla vaikka tiistai. Eihän enää istuta pyhäpäivinä parhaat päällä "lepopäivää pyhittäen". Kulttuurihistoriallisesti ihmiset elävät elämänsä oman aikakautensa kehyksissä. --eikä mielestäni 60-100v väli ole välttämättä tyhjää, oli yksin tai sukulaisten keskellä. Minä esim. opiskelen (66v) hyvin aktiivisesti yliopistossa, ja aion opiskella hamaan tappiin niin kauan kuin pää pelaa. Ei vanheneminen tarkoita tyhjyyttä. Jokainen ikävaihe on tärkeä eikä niitä voi asettaa tärkeysjärjestykseen yksilön kannalta.
Vierailija kirjoitti:
No hyvin harva elää satavuotiaaksi. 70 on useimmille jo saavutus. Jos nyt on viiteenkymppiin mennessä kerännyt miljoonaomaisuuden niin varmaan sen parikymmentä vuotta sitkuttelee.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on 70 vuotiaita jo lähes miljoona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tässä voisi mitään jatkoa suvulle saada, kun ei ole ikinä päässyt parisuhteeseen.
M45
Itse olen saanut 3 lasta, nyt jo nuoria aikuisia. Olen ylpeä perheestäni ja rakastan heitä.
Tosin olen minä muutakin kuin äiti.
Mutta jokainen saa itse valita (lähtökohtaisesti, ellei kärsi lapsettomuudesta) haluaako perheen tai parisuhdetta ylipäänsä. Mitäs se muille kuuluu. Eikä se perhe takaa onnea ja auvoa tai sitä että joku haudalla käy.
Elämä on lyhyt, jokainen eläköön sitä tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen eläköön tavallaan. Ei ne lapset ole automaattisesti mikään avain onneen. Voit saada sairaan lapsen tai lapsen, joka sairastuu myöhemmin elämässä. Huoli on sitten loppumaton, monesti myös työmäärä lapsen kanssa moninkertainen. Vanhemmuuskaan ei lopu siihen täysi-ikäisyyteen, oli se ihminen millainen tahansa. Eikä lasten ja vanhempien persoonat ja toiveet aina kohtaa, voi olla vanhemmalle äärettömän raskasta kasvattaa omaa jälkikasvua, joka vaan ei yhtään lähde elämään sellaista elämää minkä itse katsoo oikeanlaiseksi. Tiedän tämän ihan omasta perheestäni, kun yksi sisarus alkoholisoitui omilleen muuton jälkeen ja jäi sille tielleen, vaikka kuinka koko perhe on yrittänyt kaikkensa ja olla avuksi.
Itse en lapsia halua ja jos tuo 60-100v menee jotenkin sitä surressa, niin vähänpä minä sille tässä vaiheessa voin kun en halua elämääni lapsiperheessä kuluttaa. Sekään ei ole mitenkään varmaa, tuleeko ne omat lapset edes katsomaan ja auttamaan, vai onko heilläkin oma elämä niin sitovaa ja kaukana vanhemmista että apua ei vaan ole mahdollista antaa, halusi tai ei.
Sitten kun aika minusta jättää niin ei kyllä kiinnosta käykö haudalla joku. En edes kuulu kirkkoon ja parhaiten minua muistaa, jos joku levittää tuhkat luontoon. Minulle se, ketkä minua nyt muistavat ja kenelle merkitsen jotain, on tärkeää. En yhtään allekirjoita tuota kertakäyttökulttuuria omassa elämässäni. Itselläni ihmissuhteet on olleet pitkiä ja teen asioita, jotka tuottavat itselleni iloa ilman turhan krääsän haalimista. Jokainen elää täällä vain kerran, sitä elämää ei kannata sellaisiin asioihin haaskata mitkä eivät tunnu itselleen omilta.
Minä täytän syyskuussa 70. Minulla on kaksi lasta joilla on oma elämänsä, en missään tapauksessa edellyttäisi että he alkaisivat minua hoivata jos sitä tarvitsisin.
Meillä on eritttäin hyvät ja lämpimät välit, mutta minä elän ihan omaa itsenäistä elämääni ja päätän miten sen elän.
Olen terve ja hyvässä kunnossa, harrastan paljon liikuntaa ja olen aktiivinen monella tavalla. Minulla on hyvä eläke eikä rahahuolia. Päätän mihin rahani käytän jos käytän, mm. matkoihin ja muuhun itseni hemmotteluun. On myös erikseen tili jonne menee joka kuukausi tietty summa joten ilman perintöä lapset ei jää. On oma asunto ja hieman muuta omaisuutta myös.
Lapseni eivät perintöjä kyttää, molemmat hyvissä ammateissa ja elämä hyvällä mallilla. Olen elänyt ja asunut ilman miestä siitä lähtien kun nuorempi lapsista oli 4-vuotias. Olimme ja olemme edelleen hyvin läheinen ja rakastava perhe, myös lasten puolisot on minulle hyvin mieluisat. Lapsenlapsia ei ole koska he eivät lapsia halua ja se on heidän oma päätöksensä johon minä en sekaannu.
En usko että tässä elän vielä 60-100 vuotta, melkoinen metusalem sitten olisinkin. Tämän elämän mitä minulla vielä on, on se sitten lyhyt tai pitkä aion elää mahdollisimman hyvin ja joka hetkestä nauttien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on rakkaita, joiden kanssa olen NYT. Vtunko väliä kellekään kuoltuaan on, käykö joku haudalla tai onko hautaa edes?
Olen läheisten janssa tästä puhunut. He tietävät, että haluan tuhkaksi kansallispuistoon tai vaikka mökille, ei mitään typerää kiveä jne. En ole äitinikään haudalla käynyt kuin 2 kertaa kymmenessä vuodessa, eikä tuo ole kummitellut.
Sen, miten joku elää ja kuolee, ei kuulu tippaakaan ap:n kaltaiselle niukkajärkiselle konservatiiviääliölle.
Mökki on hautapaikoista huonoin koska mökit ennemmin tai myöhemmin vaihtavat omistajaa ja sitten sinne ei ole menemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunnan hoiviin ei kenenkään hauta joudu. Kunnalla ei ole mitään tekemistä hautausmaitten kanssa, hautaustoimi ja haudoista ja hautausmaista huolehtiminen kuuluu seurakunnille.
Köyhä ihminen voidaan haudata kunnan varoilla, mutta siihen se kunnan osuus sitten jää. Haudasta huolehtii viime kädessä seurakunta. Jos kukaan ei hoida hautaa eikä maksa seurakunnallekaan sen hoitamisesta, se jää hoitamatta ja tietyn määräajan jälkeen se palautuu seurakunnalle uudelleen käytettäväksi.
Vierailija kirjoitti:
"Ja vanhusten kannattaa ottaa ne säästöt käyttöön ja ottaa kotihoitopalvelut ja siivoukset. Jos kyläilemään ei kukaan tule, niin katsetta peiliin vaan sitten."
Olen vanhustenhoitoon erikoistunut hoitsu. Laitoksessa sen näkee, että lapset eivät käy, vaikka vanhempi olisi ollut enkeli. Siellä makaavat juopot ja perheenäidit sekä -isät yksin ihan samalla tavalla. Eletyn elämän tekemisillä ei ole mitään merkitystä, kukaan ei vaivaudu paikalle. Jos syntymäpäivänä ehtivät käydä (useimmiten eivät), niin hoitajalle muistelevat kuinka hyvä vanhempi heillä on ollut. Eipä näy käyntikerroissa. Ihmiset luulevat liiikoja lasten rakkaudesta vanhempiaan kohtaan. Ihan milloin tahansa vanhemmat päihittävät lapsensa rakkauden määrässä.
Toisaalta, jos vanhempi ei enää mitään muista eikä ymmärrä, niin ehkä sillä lapsella tekee pahaa nähdä äiti tai isä siinä kunnossa. Joskus myös vanhus muuttuu levottomaksi, kun tuttuja käy. Oikeasti, joskus on pitänyt jo vähän jutella omaisille, että kun ilta menee vanhusta rauhoitellessa heidän käyntinsä jälkeen. Ja voihan niillä lapsilla olla jo omat lapsenlapset joiden hoidossa pitää auttaa. Ymmärrän aivan hyvin, ettei sinne laitokseen enää jouda.
Mä en ikinä syyllistä omaisia siitä, etteivät käy tai käyvät harvoin. Voi olla, että ennen kuin se vanhus on vihdoin ja viimein saanut sen laitospaikan niin omaiset ottavat omaa aikaa niiden vuosien jälkeen kun sitä vanhusta on pitänyt hoitaa kotiinsa, etsiä karkureissuilta ja siivota sen kusia ja paskoja. Nykyäänhän palvelukotiin pääsee vasta kun ei todellakaan pärjää enää kotona ja ne odotusajat on rankkoja omaisille. Yksi vanhus tuotiin ulostetta kasvoissaan tk:n vuodeosastolle, jossa olin töissä. Omainen oli aikansa yrittänyt hoitaa häntä kotona ja lopulta uupunut niin, ettei käynyt kertaakaan katsomassa. Ymmärrän täysin, oli väsynyt ulosteella sotkevan muistisairaan hoitamiseen. Tämä nykyinen kotiinhoitaminen uuvuttaa omaiset, kannattaa muistaa sekin.
-Vanhuspuolen sh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja vanhusten kannattaa ottaa ne säästöt käyttöön ja ottaa kotihoitopalvelut ja siivoukset. Jos kyläilemään ei kukaan tule, niin katsetta peiliin vaan sitten."
Olen vanhustenhoitoon erikoistunut hoitsu. Laitoksessa sen näkee, että lapset eivät käy, vaikka vanhempi olisi ollut enkeli. Siellä makaavat juopot ja perheenäidit sekä -isät yksin ihan samalla tavalla. Eletyn elämän tekemisillä ei ole mitään merkitystä, kukaan ei vaivaudu paikalle. Jos syntymäpäivänä ehtivät käydä (useimmiten eivät), niin hoitajalle muistelevat kuinka hyvä vanhempi heillä on ollut. Eipä näy käyntikerroissa. Ihmiset luulevat liiikoja lasten rakkaudesta vanhempiaan kohtaan. Ihan milloin tahansa vanhemmat päihittävät lapsensa rakkauden määrässä.
Toisaalta, jos vanhempi ei enää mitään muista eikä ymmärrä, niin ehkä sillä lapsella tekee pahaa nähdä äiti tai isä siinä kunnossa. Joskus myös vanhus muuttuu levottomaksi, kun tuttuja käy. Oikeasti, joskus on pitänyt jo vähän jutella omaisille, että kun ilta menee vanhusta rauhoitellessa heidän käyntinsä jälkeen. Ja voihan niillä lapsilla olla jo omat lapsenlapset joiden hoidossa pitää auttaa. Ymmärrän aivan hyvin, ettei sinne laitokseen enää jouda.
Mä en ikinä syyllistä omaisia siitä, etteivät käy tai käyvät harvoin. Voi olla, että ennen kuin se vanhus on vihdoin ja viimein saanut sen laitospaikan niin omaiset ottavat omaa aikaa niiden vuosien jälkeen kun sitä vanhusta on pitänyt hoitaa kotiinsa, etsiä karkureissuilta ja siivota sen kusia ja paskoja. Nykyäänhän palvelukotiin pääsee vasta kun ei todellakaan pärjää enää kotona ja ne odotusajat on rankkoja omaisille. Yksi vanhus tuotiin ulostetta kasvoissaan tk:n vuodeosastolle, jossa olin töissä. Omainen oli aikansa yrittänyt hoitaa häntä kotona ja lopulta uupunut niin, ettei käynyt kertaakaan katsomassa. Ymmärrän täysin, oli väsynyt ulosteella sotkevan muistisairaan hoitamiseen. Tämä nykyinen kotiinhoitaminen uuvuttaa omaiset, kannattaa muistaa sekin.
-Vanhuspuolen sh
Nostan tämän kirjoituksen kovin kiitollisena näistä sanoista. On niin rauhoittavaa, että joku ymmärtää. On ollut todella rankkaa yrittää nousta ylös kuopasta, johon tuo aika vei. Pahinta oli avuttomuuden ja voimattomuuden tunteet, jotka kasvoivat niin kiinni sieluun, että joka kerta kun arjessa tulee mikään vastoinkäyminen, joudun muistuttamaan itseäni, että tuo aika meni jo. Ei se saisi olla näin, että omaiset joutuvat bussin alle, tekivät he sitten tavanomaista enemmän tai vähemmän tai juuri sopivasti.
Jaa. Mä olen 50 v parisuhteeton ja lapseton, omasta valinnastani. Minusta on vaan ihanaa, ettei kukaan jää mua suremaan, kun kuolen. En kaipaa elämääni mitään enkä ketään. En harrasta kertakäyttökulttuuria enkä taida paljon nopeita ilojakaan. Olen tällainen kotona viihtyvä erakkonörtti.
Sodassa kun punaiset saa aseet käy porvareille valitettavasti huonosti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja vanhusten kannattaa ottaa ne säästöt käyttöön ja ottaa kotihoitopalvelut ja siivoukset. Jos kyläilemään ei kukaan tule, niin katsetta peiliin vaan sitten."
Olen vanhustenhoitoon erikoistunut hoitsu. Laitoksessa sen näkee, että lapset eivät käy, vaikka vanhempi olisi ollut enkeli. Siellä makaavat juopot ja perheenäidit sekä -isät yksin ihan samalla tavalla. Eletyn elämän tekemisillä ei ole mitään merkitystä, kukaan ei vaivaudu paikalle. Jos syntymäpäivänä ehtivät käydä (useimmiten eivät), niin hoitajalle muistelevat kuinka hyvä vanhempi heillä on ollut. Eipä näy käyntikerroissa. Ihmiset luulevat liiikoja lasten rakkaudesta vanhempiaan kohtaan. Ihan milloin tahansa vanhemmat päihittävät lapsensa rakkauden määrässä.
Joo, kun ne lapset on osittain oman itsen jatke, niin sitten kun niitä on, ovat ne tärkeämpiä kuin omat vanhemmat
Kyllä niitä vanhempia tullaan katsomaan, mutta tyypillisiä boomereita EI TULLA.
Kaikkein yksinäisempiä ovat nuo ihmiset, jotka hankkivat lapsia ja hylkäsivät ystävänsä. Sitten ihmetellään kun ei ole sisältöä elämään ja itketään ja syyllistetään lapsia, kun eivät ole koko ajan seuralaisena. Jotenkin kummallista, etteivät nuo ihmiset ymmärrä, että ne lapset muuttavat pois kotoa parikymppisenä ja heillä on omat elämänsä.
Muut tapaavat ystäviään ja käyvät tapahtumissa. Useimmilla on muitakin harrastuksia.
Alue: Aihe vapaa
Joo, kun ne lapset on osittain oman itsen jatke, niin sitten kun niitä on, ovat ne tärkeämpiä kuin omat vanhemmat. Sitä ei moni taatusti tule ajatelleeksi, että ei ne omat lapsetkaan ehdi käymään tai soittelemaan siinä vaiheessa kun puoliso ja omat ystävät on kuolleet tai hoidokkeina. Sitten on ypöyksin, ehkä kymmenen, kaksikymmentä vuotta.