Lasten harrastusten joustamattomuus?

Vierailija kirjoitti:

Luulisi että pienellä järjestelyllä jompi kumpi vanhemmista saa järjestettyä itsensä kotiin klo 16.45 ja siitä sitten lapsen harrastukseen klo 17.30. Eiköhän jompi kumpi teistä ole ehtinyt aina lapsen hakea päiväkodistakin ajoissa. Lapselle aika ikävää jos molemmilla vanhemmilla työ josta ei koskaan ennen viittä kotona. Lapset vain hetken pieniä, pitäisikö miettiä prioriteettejä. Ei ole lapselle kiva tulla harrastukseen aina viimeisenä.

Tämä kommentti oli ilmeisesti minulle, vaikka lainaus puuttuukin. Usko pois, että aina eivät ns. pienet järjestelyt ole mahdollisia. Tiedän aika monta muutakin perhettä, jotka eivät todellakaan ole viideltä kotona. Meidän kummankin työssä joustoa löytyi kyllä aamun tunneista ja hyvin usein olin vielä kotona, kun naapuritaloista vanhemmat olivat jo töissä. Kaikki lääkärit, hammaslääkärit ja fysioterapiaat olikin hyvä sopia aamupäivään.

Ei tilanne ollut sen erilaisempi päiväkoti aikaan. Olimme yleensä päiväkodilla 16.45 ja kotona viiden jälkeen. 

Jos luit tarkkaan, niin itse harkat eivät alkaneet 17.30 vaan silloin alkoi ohjaajan keksimä ylimääräinen juttu, jonka lapset hoitivat itsenäisesti. Ohjaaja oli vielä valmentamassa vieressä toista ryhmää. 

Emme todellakaan olleet ainoat, jolle tuo 17.30 aiheutti ongelmia. Ihan sama ongelma oli julkisen puolen lääkärin perheessä ja istuntotyötä tekevällä juristilla. Ryhmän vanhemmissa oli paljon opettajia ja yrittäjiä, joille tuo aika ei ollut ongelma. Myös poliisi-sairaanhoitajapariskunnasta toinen pääsi yleensä aina tuohon aikaa paikalle.

Korona lisäsi etätyötä ja moni asia on toki viime vuosina muuttunut joustavammaksi. Asioista on kuitenkin vaikeampi joustaa, kun kollegat ovat ympäri maata tai naapurimaissa ja on monia aikatauluja huomioitavaksi.

Poika pelaa edustusjoukkueessa futista 4-5 kertaa viikossa (4 luokkalainen). Poissaolo on poikkeus, mutta ihmiset menee meillä silti edelle (synttärit, sukujuhlat jne..). Joskus vähemmän on enemmän, tärkeämpää on treenata tosissaan silloin kun treenaa - kotona tai treeneissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun nähdäkseni pelkästään paineistetut harrastukset voivat aiheuttaa pahoinvointia, mutta erityisen suuri on vaara nykyaikana, kun lisäksi toistelemme mantran lailla, miten kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Ikävä kyllä ei voi, ja se olisi reilua kertoa lapsillekin. 

Suurin osa ihmisistä päätyy keskinkertaisuuksiksi. Siksi reilua lapsia kohtaan olisi, että arvostaisimme keskinkertaisuutta. Arvostaisimme niitä niin sanottuja paskaduuneja, arvostaisimme puulaakijalkapalloa ja kaurapuuroa aamulla.

Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta kaikkihan kaurapuuroa arvostavat, vaikka eivät välttämättä itse pidä mausta. Ja kaikkia töitäkin, vaikka eivät taloudellisista syistä välttämättä halua kaikkia itse tehdä tai toivovat lapsilleen parempaa elintasoa. 

Tässä ollaan juuri asian ytimessä. Jos vanhemmat eivät halua tehdä töitä taloudellisista syistä, mitä opetamme lapsillemme elämästä, työnteosta ja etuoikeutettuna olemisesta? 

Sama koskee myös tuota tyyppiä, jonka mielestä kaikkien vanhempien pitää pystyä järjestämään työaikansa niin ettei lapsen tarvitse tulla harkkoihin viimeisenä.

Tässä ollaan juuri asian ytimessä. Jos vanhemmat eivät halua tehdä töitä taloudellisista syistä, mitä opetamme lapsillemme elämästä, työnteosta ja etuoikeutettuna olemisesta? 

Totta kai töitä halutaan tehdä, mutta osa haluaa taata työllä tietyn elintason ja erilaisia haasteita. Ihan jo siksi ettei tarvitse miettiä hallituksen tukia tai niiden puutetta. 

Harva lääkäri tai lakimieskään pystyy lähtemään töistä lasten harrastusten takia. 

Mun lapsen kavereista muutama on aina sellaisia kellä on peli tai kisat. Ei huvita enää näitä tyyppejä pyytääkään koska yksi paras kaverikaan ei pääse koskaan osallistumaan, koska aina kisat, peli tai mitä lie. Tulee kyllä mieleen, että onpa hei tiukkaa kun puhutaan 9-vuotiaista. 

Kuljettamisesta valitetaan. Miksei ihmiset ajattele asiaa asuntoa hommatessaan? Ei meidän tarvinnut kuljettaa lapsia harrastuksiin kuin ihan vaan pahimmilla keleillä jos satoi tai oli hemmetisti pakkasta. Pisin matka harrastukseen 2,5 km, muut oli sitten lähempänä.

Vierailija kirjoitti:

Kuljettamisesta valitetaan. Miksei ihmiset ajattele asiaa asuntoa hommatessaan? Ei meidän tarvinnut kuljettaa lapsia harrastuksiin kuin ihan vaan pahimmilla keleillä jos satoi tai oli hemmetisti pakkasta. Pisin matka harrastukseen 2,5 km, muut oli sitten lähempänä.

Riippuu harrastuksesta miten harrastuspaikkoja valittavissa. Yhdistä kuvioon lasten koulut ja aikuisten työt, niin luultavasti aikamoinen palapeli liikkumisten osalta. 

Itse juuri eilen mainostin lapsiaan peruskurssille tuoville vanhemmille, että mukaan vain. Logistisesti erittäin hieno juttu, että samoissa treeneissä on sekä junnut että aikuiset. 

Ymmärrän joukkuelajissa, että joukkueessa on tietty kollektiivinen vastuu osallistumisesta. Joukkue kuitenkin toimii yhtenä ja jos joku ei treenaa tai yritä tosissaan, niin se heijastuu muihin. Yksilölajit ovat tässä kohtaa rennompia, koska lopulta jokainen vastaa vain itsestään. Meillä osa seuran jäsenistä käy treeneissä liki päivittäin, toisia näkee 2-3 kertaa kuukaudessa. Jokainen oppii ja kehittyy omaa vauhtiaan.

Olen itse pohtinut tätä asiaa paljon, koska lapseni (12 v) treenaa itse joukkuelajia kilpatasolla. Vaatimukset ei sentään onneksi ole ollenkaan tuota luokkaa kuin voimistelussa tai taitoluistelussa. Treenejä on 3-4 viikossa, mutta ne eivät kestä koko iltaa vaan max 1,5 tuntia. Pois saa olla synttäreiden yms takia, mutta toki peleihin yritetään päästä. Lapsen harrastuksessa on mahdollista harrastaa myös harrastajatasolla, silloin riittää että treeneissä käy 1-2 kertaa viikossa. Näissä on paljon lapsia, jotka itse haluaisi pelata kilpatasolla, mutta vanhemmat haluaa viettää viikonloput mökillä tms, joten vanhempien vuoksi lapsi ei voi harrastaa enemmän. Nämä samat vanhemmat haluaisivat, että lapsella olisi enemmän pelejä, mutta usein pelit joudutaan perumaan, koska suurin osa ei pääse mökillä olon takia paikalle.

Harrastaminen ei saisi olla liian "vakavaa", mutta omalle lapselle on mielstäni eduksi, että hän liikkuu muutaman kerran viikossa ohjatusti, koska selvästi nauttii harrastuksestaan, joten oppii samalla liikkuvaista elämäntapaa "ilon" kautta. Olemme myös käyneet perheen kesken patikoimassa yms, mutta tämä on lapselle "pakkopullaa", joten parempi kuitenkin, että hän liikkuu, olipa laji mikä tahansa, kuin että loikoilisi illat sohvalla ruutuaikaa viettäen tai hengailisi kauppakeskuksessa epäilyttävässä porukassa (kuten osa luokkakavereista, joilla ei ole liikuntaharrastusta).

Olemme lapsen kanssa keskustelleet ja puhuneet, että harrastaminen on hänen oma valinta, saa halutessaan pelata kakkostasolla (ei halua, koska on itse kunnianhimoinen ja pärjää ykköstasolla) tai vaihtaa lajia kokonaan, mutta joku urheiluharrastus pitää olla. Eli liikkumattomuus ei ole vaihtoehto meidän perheessä. Samanlailla kuin pidetään kiinni terveellisestä syömisestä ja riittävästä nukkumisesta, huolehditaan myös riittävästä liikunnasta (ja liikumme itsekin).

Kuskauksia en koe hankalana. Meitä on 2 vanhempaa ja 1 lapsi, joten hyvin liikenemme kuskaamaan. Silloin kun kuskaan itse, käyn treenien aikana kaupassa tai treenaan itse.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse pohtinut tätä asiaa paljon, koska lapseni (12 v) treenaa itse joukkuelajia kilpatasolla. Vaatimukset ei sentään onneksi ole ollenkaan tuota luokkaa kuin voimistelussa tai taitoluistelussa. Treenejä on 3-4 viikossa, mutta ne eivät kestä koko iltaa vaan max 1,5 tuntia. Pois saa olla synttäreiden yms takia, mutta toki peleihin yritetään päästä. Lapsen harrastuksessa on mahdollista harrastaa myös harrastajatasolla, silloin riittää että treeneissä käy 1-2 kertaa viikossa. Näissä on paljon lapsia, jotka itse haluaisi pelata kilpatasolla, mutta vanhemmat haluaa viettää viikonloput mökillä tms, joten vanhempien vuoksi lapsi ei voi harrastaa enemmän. Nämä samat vanhemmat haluaisivat, että lapsella olisi enemmän pelejä, mutta usein pelit joudutaan perumaan, koska suurin osa ei pääse mökillä olon takia paikalle.

 

Harrastaminen ei saisi olla liian "vakavaa", mutta omalle lapselle on mielstäni eduksi, että hän liikkuu muut

Tosi omituista, että kaikki lapsenne luokkakaverit, joilla ei ole liikuntaharrastusta, hengailevat illat ostarilla epämääräisessä porukassa. Eikö tosiaan yhdelläkään luokkakaverilla ole kulttuuriharrastuksia? Eivät käy musiikkiopistossa tai harrastajateatterissa? Eikö tosiaan ole koulun puolesta mitään harrastuksia, ei kaupungin nuorisotiloja, ei seurakunnan nuorisotyötä? Pelkkä ostari vain? Tekisi mieli kysyä, oletteko ängenneet itsenne jonnekin slummiin asumaan.

Vierailija kirjoitti:

Minun nähdäkseni pelkästään paineistetut harrastukset voivat aiheuttaa pahoinvointia, mutta erityisen suuri on vaara nykyaikana, kun lisäksi toistelemme mantran lailla, miten kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Ikävä kyllä ei voi, ja se olisi reilua kertoa lapsillekin. 

Suurin osa ihmisistä päätyy keskinkertaisuuksiksi. Siksi reilua lapsia kohtaan olisi, että arvostaisimme keskinkertaisuutta. Arvostaisimme niitä niin sanottuja paskaduuneja, arvostaisimme puulaakijalkapalloa ja kaurapuuroa aamulla.

Tässä kirjoituksessa oli oikeasti ideaa. Ne ihmiset ja lapset, jotka kykenevät iloitsemaan tavallisesta arjesta ja asioista sekä elämän pikkuiloista, ovat varmasti kaikkein onnellisimpia. 

Joskus on tullut itse harrastettua semivakavaa valmentamista. Ne kaverit joilla oli usein "läksyjä" tai joilla oli mummoja niin monta, että 7 kertaa synttärit piti viettää vuodessa, ei ne oikein yleensä pärjänneet kentällä eikä kuulemani mukaan oikein koulussakaan. Sitä porukkaa jos on riittävästi voi homman jättää jollekin muulle esim. kerhotoiminnasta innistuneelle vanhemmalle.  Minun järki ei riitä siihen, että pyöritään jossain hommassa puolivaloilla. Eikö esim. Futista voi mennä potkimaan pojat keskenään silloin kun sattuu huvittamaan? Halvempaahan se on vanhemmillekin.  Kyllä mulle ainakin ukko sanoi aikanaan, että harrastuksen maksaa niin kauan kun se huvittaa, mutta pelleilyä ja silloin tällöin treeneissä käyntiä ei.

Vierailija kirjoitti:

Joskus on tullut itse harrastettua semivakavaa valmentamista. Ne kaverit joilla oli usein "läksyjä" tai joilla oli mummoja niin monta, että 7 kertaa synttärit piti viettää vuodessa, ei ne oikein yleensä pärjänneet kentällä eikä kuulemani mukaan oikein koulussakaan. Sitä porukkaa jos on riittävästi voi homman jättää jollekin muulle esim. kerhotoiminnasta innistuneelle vanhemmalle.  Minun järki ei riitä siihen, että pyöritään jossain hommassa puolivaloilla. Eikö esim. Futista voi mennä potkimaan pojat keskenään silloin kun sattuu huvittamaan? Halvempaahan se on vanhemmillekin.  Kyllä mulle ainakin ukko sanoi aikanaan, että harrastuksen maksaa niin kauan kun se huvittaa, mutta pelleilyä ja silloin tällöin treeneissä käyntiä ei.

Ehkä pikkuisen vanhanaikainen käsitys, ettei nuorilla olisi muita vaihtoehtoja kuin futista ja mummoja ja läksyjä tai futista ja pelleilyä.

Meillä 12-vuotiaalla oli kaksi taideharrastusta ja kaksi liikuntaharrastusta, ja nyt jouduttiin raskain mielin jättämään futis pois, koska sen sovittaminen yhteen muiden harrastuksien kanssa oli niin mahdotonta. Jotenkin tuntuu että muissa harrastuksissa, vaikkapa siellä musiikkiopistossa, joka kuitenkin on valtion tukemaa ja monella tavalla tiukasti määriteltyä toimintaa, joustoa ja ymmärrystä löytyi enemmän kuin futiksessa.

No nyt on Suomessa yksi juniorifutaaja vähemmän. Tälle yksilölle olisi sopinut vallan mainiosti yksi futiskerta viikossa, mutta eipä sitten auta muu kuin potkiskella perheen ja kavereiden kanssa. Valitettavasti vain osa kavereista on edelleen kiinni siellä futisseurassa, katsotaan kuinka kauan.

Vierailija kirjoitti:

Joskus on tullut itse harrastettua semivakavaa valmentamista. Ne kaverit joilla oli usein "läksyjä" tai joilla oli mummoja niin monta, että 7 kertaa synttärit piti viettää vuodessa, ei ne oikein yleensä pärjänneet kentällä eikä kuulemani mukaan oikein koulussakaan. Sitä porukkaa jos on riittävästi voi homman jättää jollekin muulle esim. kerhotoiminnasta innistuneelle vanhemmalle.  Minun järki ei riitä siihen, että pyöritään jossain hommassa puolivaloilla. Eikö esim. Futista voi mennä potkimaan pojat keskenään silloin kun sattuu huvittamaan? Halvempaahan se on vanhemmillekin.  Kyllä mulle ainakin ukko sanoi aikanaan, että harrastuksen maksaa niin kauan kun se huvittaa, mutta pelleilyä ja silloin tällöin treeneissä käyntiä ei.

Ihme juoruseura teillä, ei ihme että "sinun järki ei riitä" ja että "ukkosi" sanelee perhesääntöjä. Yhä edelleen, ei tullut mitaleita Pariisista vaikka kuinka siellä seuroissanne vouhkaatte.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän joukkuelajissa, että joukkueessa on tietty kollektiivinen vastuu osallistumisesta. Joukkue kuitenkin toimii yhtenä ja jos joku ei treenaa tai yritä tosissaan, niin se heijastuu muihin. Yksilölajit ovat tässä kohtaa rennompia, koska lopulta jokainen vastaa vain itsestään. Meillä osa seuran jäsenistä käy treeneissä liki päivittäin, toisia näkee 2-3 kertaa kuukaudessa. Jokainen oppii ja kehittyy omaa vauhtiaan.

Joo tämä on hyvä puoli yksilölajeissa. Jokainen vastaa omasta tuloksestaan ja kello, mittanauha tms. kertoo tasan tarkkaan kuinka hyvä olet.

Vierailija kirjoitti:

Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään. 

Ei kai sen pitäisi olla kilpailua , vaan harrastus !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuletko, että kukaan pääsee harrastuksessaan kilpatasolle ilman säännöllistä ja kurinalaista harjoittelua. Vaikka olisi oman mummon hautajaiset, sinne treeneihin mennään. 

Ei kai sen pitäisi olla kilpailua , vaan harrastus !

Urheilu ja liikunta ovat eri asioita. Ensimmäistä harrastetaan usein urheiluseurassa ja jälkimmäistä sitten vaikka koulumatkalla, välitunnilla ja kavereiden kanssa. Ensimmäiseen kuuluu usein kilpaileminen, jälkimmäinen voi olla harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse pohtinut tätä asiaa paljon, koska lapseni (12 v) treenaa itse joukkuelajia kilpatasolla. Vaatimukset ei sentään onneksi ole ollenkaan tuota luokkaa kuin voimistelussa tai taitoluistelussa. Treenejä on 3-4 viikossa, mutta ne eivät kestä koko iltaa vaan max 1,5 tuntia. Pois saa olla synttäreiden yms takia, mutta toki peleihin yritetään päästä. Lapsen harrastuksessa on mahdollista harrastaa myös harrastajatasolla, silloin riittää että treeneissä käy 1-2 kertaa viikossa. Näissä on paljon lapsia, jotka itse haluaisi pelata kilpatasolla, mutta vanhemmat haluaa viettää viikonloput mökillä tms, joten vanhempien vuoksi lapsi ei voi harrastaa enemmän. Nämä samat vanhemmat haluaisivat, että lapsella olisi enemmän pelejä, mutta usein pelit joudutaan perumaan, koska suurin osa ei pääse mökillä olon takia paikalle.

 

Harrastaminen ei saisi olla liian "vakavaa", mutta omalle lapselle on mielstäni eduksi, että hän liikkuu muut

Onko näissä tapauksissa oikeasti kyse siitä että lapsi palavasti haluaa kisata mutta "vanhemmat eivät anna" vai että lapsi on vain oppinut muilta että harrastuksen pitää olla kisaamista ja suorittamista tai on luuseri?

Vierailija kirjoitti:

Olen itse pohtinut tätä asiaa paljon, koska lapseni (12 v) treenaa itse joukkuelajia kilpatasolla. Vaatimukset ei sentään onneksi ole ollenkaan tuota luokkaa kuin voimistelussa tai taitoluistelussa. Treenejä on 3-4 viikossa, mutta ne eivät kestä koko iltaa vaan max 1,5 tuntia. Pois saa olla synttäreiden yms takia, mutta toki peleihin yritetään päästä. Lapsen harrastuksessa on mahdollista harrastaa myös harrastajatasolla, silloin riittää että treeneissä käy 1-2 kertaa viikossa. Näissä on paljon lapsia, jotka itse haluaisi pelata kilpatasolla, mutta vanhemmat haluaa viettää viikonloput mökillä tms, joten vanhempien vuoksi lapsi ei voi harrastaa enemmän. Nämä samat vanhemmat haluaisivat, että lapsella olisi enemmän pelejä, mutta usein pelit joudutaan perumaan, koska suurin osa ei pääse mökillä olon takia paikalle.

 

Harrastaminen ei saisi olla liian "vakavaa", mutta omalle lapselle on mielstäni eduksi, että hän liikkuu muut

Miten ihmeessä kilpatason joukkueessa saa olla reeneistä pois, mutta saa silti peliaikaa peleissä? Ei tulisi kuuloonkaan meidän seurassa. Jos et reenaa, et pelaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse pohtinut tätä asiaa paljon, koska lapseni (12 v) treenaa itse joukkuelajia kilpatasolla. Vaatimukset ei sentään onneksi ole ollenkaan tuota luokkaa kuin voimistelussa tai taitoluistelussa. Treenejä on 3-4 viikossa, mutta ne eivät kestä koko iltaa vaan max 1,5 tuntia. Pois saa olla synttäreiden yms takia, mutta toki peleihin yritetään päästä. Lapsen harrastuksessa on mahdollista harrastaa myös harrastajatasolla, silloin riittää että treeneissä käy 1-2 kertaa viikossa. Näissä on paljon lapsia, jotka itse haluaisi pelata kilpatasolla, mutta vanhemmat haluaa viettää viikonloput mökillä tms, joten vanhempien vuoksi lapsi ei voi harrastaa enemmän. Nämä samat vanhemmat haluaisivat, että lapsella olisi enemmän pelejä, mutta usein pelit joudutaan perumaan, koska suurin osa ei pääse mökillä olon takia paikalle.

 

Harrastaminen ei saisi olla liian "vakavaa", mutta omalle la

Näin sen pitää ollakin, opetetaan lapsille, että harjoittelemalla saa myös peliaikaa, eikä vapaamatkustajia ole.