Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tunne siitä, että vanhemmat eivät välittäneet ja huolehtineet
23.08.2024 |
Onko muilla sellainen tunne, että omat vanhemmat eivät ole välittäneet ja huolehtineet sinusta? Vaikka mikään ei varsinaisesti tue tällaista tarinaa tai tunnetta.
Mä olen keski-ikäinen nainen ja tämä tunne on ollut mulla todella pitkään. Muistan jos lapsena ajatelleeni, että minusta ei huolehdita kunnolla ja että vanhempani eivät tunne minua kovin hyvin.
Olen kasvanut aivan tavallisessa perheessä, ei väkivaltaa, ei päihdeongelmia, fiksut työssäkäyvät vanhemmat, kolme sisarusta, olen saanut olla sylissä, on kehuttu, olen elämässäni kai menestynyt eli korkeakoulutettu työssäkäyvä perheellinen ihminen.
Silti lapsuuteeni ja nuoruuteeni liittyy valtavasti hetkiä, jolloin olen kokenut voimakkaasti että vanhemmat eivät ole jaksaneet välittää tai huolehtia minusta: Kavereilla oli kotiintuloajat ja ruoka-ajat, minulla ei. Usein koin, että olin jotenkin huonosti puettu kavereihini nähden, harrastusvälineet olivat toisten vanhoja ja epäsopivia. Minua ei viety lääkäriin kun olin sairas. Kun muutin kotoa pois vanhempani toivat muuttokuorman, mutta mitään muuta apua huonekalujen, tavaroiden tms hankintaan en saanut. Kyse ei ollut rahasta, sitä olisi ollut.
Ehkä haavoittavampana asiana kuitenkin on se, etten muista vanhepieni koskaan kyselleen minulta mitään tai osoittaneensa mitään kiinnostusta asioitani kohtaan. Minun kanssani ei keskusteltu yhtään mistään. Heillä ei ollut mitään käsitystä, miten kouluni meni, mitä tein vapaa-ajalla, mistä olin kiinnostunut... Mulla on ollut hyvin pienestä lapsesta asti sellainen olo, että mun on huolehdittava itse omista asioistani ja itsestäni. Vanhemmat olivat tosi etäisiä.
Ero on aivan valtava siihen, että nyt omien lasteni kanssa, joilta kyselen joka päivä koulukuulumiset, kaverit, mitä he ajattelevat tästä ja tuosta asiasta, varmistan että on kunnolliset vaatteet ja välineet, saavat tarvitsemansa tuen koulussa... En voi käsittää, miksi vanhempani käyttäytyivät niin kuin käyttäytyivät.
Kohtalotovereita?
Kommentit (99)
Ja usein välinpitämättömistä vanhemmista seuraa itseään häpeävä ihminen, ja monet sitten kovettaa itsensä tyystin jottei joutuisi kohtaamaan sitä tosiasiaa, että on niin merkityksetön ihminen, ettei edes omat vanhemmat rakastaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ette tekään lastenne kasvattamisessa täydellisesti onnistu. Teette parhaanne, niin kuin omat vanhempanne tekivät. Ette kuitenkaan ole sen kykenevämpiä estämään virheitä tai tekemään lastenne elämästä täydellistä. He tulevat syyttämään teitä teidän omista virheistänne. Jokainen polvi tekee omat virheensä. Yleensä ääripäästä toiseen meneminen ei vain yksinkertaisesti toimi.
Ei minua ole juuri syytetty. Vain itseänikin ärsyttävä, entinen tapa on tullut puheeksi.
Vanhempi lapsi syntyi lama-ajan kynnyksellä, olin juuri täysi-ikäistynyt. Omien sanojensa mukaan hän ei huomannut koko lamaa. Lapsena oli kivaa, eikä siitä olisi halunnut luopua.
Juu nälkä voi olla toki kello viisi, ja ruokaa on kaapissa. Jos me vanhemmat olemme silloin vielä töissä, sitä saa lämmittää aivan vapaasti, kuten muut lapsemme tekevätkin. Tämä yksi ei, koska hänen mielestään vain tuore , juuri kokattu kotiruoka on syötävää, ja esim mikrouuni säteilee jotain "vaarallista". Emme lukitse jääkaappia tai kiellä syömästä juuri silloin kun on nälkä, vaikka heti koulun jälkeen voi syödä lämpimän ruuan jääkaapista.
Hakemalla olet hakenut vaikeaa lapsuutta, olisin sinuna kiitollinen. Vanhempasi ovat parhaansa tehnyt. Sen sijaan olet kiittämätön.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut jotain samaa. Onnellinen lapsuus kyllä, koin olevani rakastettu ja koin, että minusta huolehdittiin. Mutta kun muutin kotoa opiskelemaan, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita jatko-opinnoistani. Olisin kaivannut että enemmän oltaisiin oltu kiinnostuneita, enemmän kyselty perään. Vertaan vaikka yhteen tuttuuni, jonka elämässä oma vanhempi on ollut tiiviiisti vielä nytkin, kun hän on perustanut perheen. Mutta itse päätin, että toimin toisin. Ja olen toiminut toisin omien lasteni kanssa. Koska olen myöskin vilpittömästi halunnut tehdä niin.
Moni täälläkin palstalla valittaa, että vanhemmat kyselee aikuiselta lapseltaan tenttiarvosanoja kuin tämä olisi pikkulapsi. Se on ahdistavaa.
On hyvin vaikeaa toimia niin, että ei tee jotain väärin. Jos kysyy ja on kiinnostunut, on helposti liian tungetteleva. Jos antaa tilaa, on välinpitämätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon noita samoja. Ei autettu läksyissä tai kyselty edes onko niitä, ei kyselty päivän kuulumisia, ei ollut kotiintuloaikoja, ei menty yhdessä mihinkään tai tehty mitään, koulun kevät- tai joulujuhliin harvemmin tuli ketään. Myöhemmin äitini on sanonut esimerkiksi että "no kun vaikutit pärjäävän koulussa" niin ei tullut mieleen tarkistaa pärjäänkö oikeasti. Aika usein minulla oli läksyt tekemättä enkä oppinut kovin hyvin ottamaan vastuuta. Eikä ADHD:kaan selvinnyt koko lapsuuden aikana, mutta onneksi jotenkin pärjäsin siitä huolimatta, apua kun ei tippunut. Tai toisaalta, ehkä jos koenumerot olisivat olleet huonoja olisi selvinnyt että joku ongelma kuitenkin on, mutta pärjäsin läksyjä lukematta tarpeeksi hyvin ettei kukaan huomannut mitään.
Toisaalta aikuisuuden kynnyksellä ne ongelmat alkoivat sitten näkyä viimein oikein kunnolla. Edelleen apu kotoa aika vähäistä, "olet aikuinen ja nyt pitää pärjätä itse" sanotaan, ih
Suomi oli ukkovaltio. Se toimi teollisuuden tahdissa Neuvostoliiton romahdukseen asti. Ihminen oli osa koneistoa tai syrjäytynyt.
En osaa lainata edellisiä kommentteja, mutta joku sanoi empatiavajeesta:
Tunnen empatiaa todentotta ap:ta ja omaa lastani kohtaan, ja haluaisin ymmärtää mistä nuo vaikeat tunteet kumpuavat , jos perheessä on kaikki keskivertohyvin. Mutta tunnen myös myötätuntoa AP:n vanhempia ja itseäni kohtaan, koska kyse on siitä että tekee parhaansa , mutta se ei riitä. Joutuu olemaan töissä kello 19 asti, niin 17-v on naama mutrulla miksei äiti juuri tänään ollut kotona kokkaamassa (vaikka eilen ja edellispäivänä oli, ja jääkaapissa on muutakin kuin valo)
Ja hämmästyttää asia, koska monilla ihmisillä on todella suuria traumoja, joiden kanssa he siltikään eivät tunne katkeruutta samoissa määrin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ollut lapsena kotiintuloaikoja. Miksi pitäisi olla, jos mitään ongelmia kotiintulojen kanssa ei ole ollut? En hippaloinut ulkona öisin vaan tulin kotiin ihan oman järkeni avulla ajoissa.
Eri asia, jos lapsi on liian myöhään ulkona tai on muuta syytä asettaa rajoituksia. Sehän täysin riippuu yksilöstä.
Vierailija kirjoitti:
Juu nälkä voi olla toki kello viisi, ja ruokaa on kaapissa. Jos me vanhemmat olemme silloin vielä töissä, sitä saa lämmittää aivan vapaasti, kuten muut lapsemme tekevätkin. Tämä yksi ei, koska hänen mielestään vain tuore , juuri kokattu kotiruoka on syötävää, ja esim mikrouuni säteilee jotain "vaarallista". Emme lukitse jääkaappia tai kiellä syömästä juuri silloin kun on nälkä, vaikka heti koulun jälkeen voi syödä lämpimän ruuan jääkaapista.
Mitä noin muuten ajattelet ko lapsesta? Rakastatko häntä yli kaiken, onko hän parasta (muiden lasten ohella) mitä sinulle on tapahtunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona oli usein ahdistava ilmapiiri, mutta onneksi minulla oli aina hyviä ystäviä, paljon mukavaa puuhaa ja juttua heidän kanssaan ja heillä ihania vanhempia. Sain olla yökylässä usein ja sain ystävieni vanhemmilta hyväksyntää ja luottamusta osakseni täysi-ikäisyyteen asti. Se kannatteli. Olen syntynyt 60-luvun loppupuolella.
Vierailija kirjoitti:
Juu nälkä voi olla toki kello viisi, ja ruokaa on kaapissa. Jos me vanhemmat olemme silloin vielä töissä, sitä saa lämmittää aivan vapaasti, kuten muut lapsemme tekevätkin. Tämä yksi ei, koska hänen mielestään vain tuore , juuri kokattu kotiruoka on syötävää, ja esim mikrouuni säteilee jotain "vaarallista". Emme lukitse jääkaappia tai kiellä syömästä juuri silloin kun on nälkä, vaikka heti koulun jälkeen voi syödä lämpimän ruuan jääkaapista.
Sun lapsella on paha pakko oire. Onko häntä koskaan tutkittu? Autismi? Add?
Olen itse adhd-äidin lapsi. Sinulla vaikuttaisi olevan samoja oireita. Kuulostaa sen verran tutulta tuo itseilmaisu. Ei millään pahalla.
Olin myös aviossa add-miehen kanssa. Hänen perheessään kiertää samat jutut kuin teilläkin. Kehotan hankkimaan apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hakemalla olet hakenut vaikeaa lapsuutta, olisin sinuna kiitollinen. Vanhempasi ovat parhaansa tehnyt. Sen sijaan olet kiittämätön.
Älä länkytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä noin muuten ajattelet ko lapsesta? Rakastatko häntä yli kaiken, onko hän parasta (muiden lasten ohella) mitä sinulle on tapahtunut?
No tietysti on! Kukaan ei rakkaampi toista, mutta häntä haluaisi erityisesti huomioida ja ymmärtää. Mutta se on vaikeampaa, enkä onnistu siinä yhtä hyvin, kuten huomaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut jotain samaa. Onnellinen lapsuus kyllä, koin olevani rakastettu ja koin, että minusta huolehdittiin. Mutta kun muutin kotoa opiskelemaan, vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita jatko-opinnoistani. Olisin kaivannut että enemmän oltaisiin oltu kiinnostuneita, enemmän kyselty perään. Vertaan vaikka yhteen tuttuuni, jonka elämässä oma vanhempi on ollut tiiviiisti vielä nytkin, kun hän on perustanut perheen. Mutta itse päätin, että toimin toisin. Ja olen toiminut toisin omien lasteni kanssa. Koska olen myöskin vilpittömästi halunnut tehdä niin.
Moni täälläkin palstalla valittaa, että vanhemmat kyselee aikuiselta lapseltaan tenttiarvosanoja kuin tämä olisi pikkulapsi. Se on ahdistavaa.
On hyvin vaikeaa toimia niin, että ei tee jotain väärin. Jos kysyy ja on kiinnostunut, on helposti liian tungetteleva. Jos antaa tilaa, on välinpitämätön.
Alapeukuttajille tiedoksi, että ainakin tänään palstalla on ollut ketju, jossa nuori aikuinen valittaa, että äiti kohtelee kuin pikkulasta. Ja kaikilla vastanneilla oli hirveästi myötätuntoa.
Siinä ketjussa äiti kyseli liikaa opinnoista ja neuvoo liikaa eikä pidä tytärtään oikeasti aikuisena. Jos äidiltä kysyttäisiin, hän olisi varmasti mielestään vain huolehtiva.
Tämä ketju oli loistavaa vertaistukea, kun olen pohtinut omaa lapsuuttani ja se miten välinpitämättömästi minuun suhtauduttiin. Olin ns au-lapsi ja häpeän aihe äitini uudessa avioliitossa, johon syntyi pari toivottua sisarpuolta. Minun läsnäollessani puhuttiin suruttomasti mitä elättämiseni ja syömiseni maksavat. Äitini ei koskaan käynyt koulun vanhempainilloissa saatikka että minua olisi erityisemmin kannustettu mihinkään. Harrastukseni eivät saaneet maksaa mitään ja niihin piti itse pystyä kulkemaan.
Olen aina tuntenut huonommuutta tai että olen vähempiarvoinen kuin toiset. Kiitos kuuluu surkealle lapsuudelleni.
vm 70
Nyt keski-ikäisten lasten vanhemmat olivat itse sota ikäpolven lapsia. Minkälaisen kasvatuksen vanhemmat itse ovat saaneet. Luulisi että silloin puhuttiin vielä vähemmän ns. lapsimyönteisestä kasvatuksesta. Nykyään osataan kuitenkin puhua asioista ja se on hyvä asia.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aloitus. Jokaisella on puutteelliset vanhemmat, koska täydellisiä ihmisiä ei ole. Toiset vanhemmat on työläisiä, toiset rikkaita, jotkut sairaita, jotkut terveitä. Introverttejä, ekstroverttejä, väsyneitä tai reippaita. Nuoria tai iäkkäämpiä. Omia taakkojaan ja toiveitaan kantavia.
Mun vanhemmilla oli rahahuolia laman aikaan, mielenterveysongelmia sotatraumoja kantaneiden isien kasvatustyylin takia yms. Teininä toki suhtauduin kriittisesti heihin, mutta ei tulisi mieleenkään enää keski-ikäisenä kantaa kaunaa. Kyllä oma ymmärrys sen verran vuosien myötä yleensä kasvaa , että osaa nähdä asiat oikeassa perspektiivissä.
Mutta teininäkään en ollut kuten yksi omista lapsistani on: hänellä on juuri tuollaista ajattelua että pitäisi viedä häntä enemmän lääkäriin. Siis miksi veisimme perustervettä teiniä lääkärille? Ajatus on täysin absurdi, että kun kaksi kertaa vuodessa tulee nuhakuume , pitäisi
Mun tytär on autismikirjolla ja hänellä on paljon juuri tuollaisia vaatimuksia, jotka usein liittyvät ruokaan ja ruokailuun. Lämmitetty ruoka ei kelvannut ja välillä oli ihan toivotonta keksiä hänelle mitään syötävää. Onneksi on nyt omillaan, joten päättää syömiset ja syömättä jättämiset itse. En väitä, että lapsesi on kirjolla, mutta kovin tutulta kuulostaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja usein välinpitämättömistä vanhemmista seuraa itseään häpeävä ihminen, ja monet sitten kovettaa itsensä tyystin jottei joutuisi kohtaamaan sitä tosiasiaa, että on niin merkityksetön ihminen, ettei edes omat vanhemmat rakastaneet.
Aivan. Elämänpituinen häpeä aikuisenakin, ja vieläkin jossain taustalla kummittelemassa vanhempien lannistava arvostelu, vaikka kuinka yrittää pärjätä suorittajana tässä kovassa maailmassa. Joskus kotioloista tuli mieleen linnunpesä, jossa heikoimmaksi valikoitunut jätetään huomioimatta ja ruokkimatta.Muut sitten vahvistuvat ja pärjäävät paremmin.
Alue: Aihe vapaa
Älyllistäminen on yksi paljon käytetty defenssimekanismi: sen sijaan että myöntäisi, että ne omat vanhemmat ei oikeastikaan hirveästi välittäneet, niin selitellään että "oman aikansa lapsia!!!" (vaikka toiset sen ajan lapset osasi olla rakastavia vanhempia... )
Mikäs sen pahempi lapsen kehitykseen ja ihan aivoihinkin vaikuttava asia kuin huoltajat, jotka ei hirveästi välitä eikä rakasta. Tuo on pahempaa kuin jokin yksittäinen trauma sillä se näkyy joka päivä joka eleessä ja katseessa.