Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tunne siitä, että vanhemmat eivät välittäneet ja huolehtineet
23.08.2024 |
Onko muilla sellainen tunne, että omat vanhemmat eivät ole välittäneet ja huolehtineet sinusta? Vaikka mikään ei varsinaisesti tue tällaista tarinaa tai tunnetta.
Mä olen keski-ikäinen nainen ja tämä tunne on ollut mulla todella pitkään. Muistan jos lapsena ajatelleeni, että minusta ei huolehdita kunnolla ja että vanhempani eivät tunne minua kovin hyvin.
Olen kasvanut aivan tavallisessa perheessä, ei väkivaltaa, ei päihdeongelmia, fiksut työssäkäyvät vanhemmat, kolme sisarusta, olen saanut olla sylissä, on kehuttu, olen elämässäni kai menestynyt eli korkeakoulutettu työssäkäyvä perheellinen ihminen.
Silti lapsuuteeni ja nuoruuteeni liittyy valtavasti hetkiä, jolloin olen kokenut voimakkaasti että vanhemmat eivät ole jaksaneet välittää tai huolehtia minusta: Kavereilla oli kotiintuloajat ja ruoka-ajat, minulla ei. Usein koin, että olin jotenkin huonosti puettu kavereihini nähden, harrastusvälineet olivat toisten vanhoja ja epäsopivia. Minua ei viety lääkäriin kun olin sairas. Kun muutin kotoa pois vanhempani toivat muuttokuorman, mutta mitään muuta apua huonekalujen, tavaroiden tms hankintaan en saanut. Kyse ei ollut rahasta, sitä olisi ollut.
Ehkä haavoittavampana asiana kuitenkin on se, etten muista vanhepieni koskaan kyselleen minulta mitään tai osoittaneensa mitään kiinnostusta asioitani kohtaan. Minun kanssani ei keskusteltu yhtään mistään. Heillä ei ollut mitään käsitystä, miten kouluni meni, mitä tein vapaa-ajalla, mistä olin kiinnostunut... Mulla on ollut hyvin pienestä lapsesta asti sellainen olo, että mun on huolehdittava itse omista asioistani ja itsestäni. Vanhemmat olivat tosi etäisiä.
Ero on aivan valtava siihen, että nyt omien lasteni kanssa, joilta kyselen joka päivä koulukuulumiset, kaverit, mitä he ajattelevat tästä ja tuosta asiasta, varmistan että on kunnolliset vaatteet ja välineet, saavat tarvitsemansa tuen koulussa... En voi käsittää, miksi vanhempani käyttäytyivät niin kuin käyttäytyivät.
Kohtalotovereita?
Kommentit (99)
Täällä oli joskus se ketju "1970-luvulla syntyneet" tms, jossa juuri me neli-viisikymppiset ihmeteltiin vanhempiemme ja ehkä varsinkin äitiemme toimintaa. Kyllä tosi monessa suomalaisperheessä on kasvatus ollut vielä 80-luvullakin sitä, että perunat ja nakkikastike saatiin pöytään ja lapsille talvikengät, mutta muuten saivat olla oman onnensa nojassa. Vanhemmilla ollut mitään kykyä ja kiinnostusta ohjata, neuvoa, keskustella lastensa kanssa.
Itse ainakin muistan, että hyvin omissa oloissani sain olla ja omillani pärjätä jo pienestä asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin jouduin hoitamaan koulun ja harrastukset. Nykyisin vanhemmat jopa auttavat läksyissä.
Mitä niiden vanhempien sitten olisi pitänyt tehdä?
Harrastusvälineiden tai vaatteiden saaminen käytettynä nyt ei kuulosta erityisen huolestuttavalta.
Joo, ei oltu kiinnostuneita. Isäni ei kyllä ollut ikinä kotonakaan ja äiti kehitti sitten aikaa myöten itselleen alkoholiongelman, mikä ei myöskään asioita parantanut.
Lapsistaan olivat todella vähän kiinnostuneita. Eivät tänäpäivänäkään tunne minua ihmisenä, sen huomaa , aivan kuin jonkun kaukaisen tuttavan kanssa jutustelisi. En tiedä miksi piti useampi lapsi tehdä, kun me oltiin aina vain tiellä ja riesa ( tämä meille kerrottiin).
Vanhemmat tekivät ahkerasti töitään. Ei meilekkään sanottu muuta kuin koittakaa hoitaa asianne. Eivät he ehtineet puuttua koulu- tai kaverijuttuihin. Ei silloin pyöritty lasten ympärillä kuin nykyään. Nykylapset taitavat pyörittää vanhempiaan ja aikuisia ylipäätään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu. Muistan kun esim kaverin äiti kohensi jotain huppuani kun olin lapsi, muistan että hävetti kauheasti kun en tuollaista huomiota saanut ikinä omalta äidiltä. Samoin mun kaveri huomautti jo joskus 10 v siitä, että äitini ei välitä minusta yhtä paljon kuin hänen äitinsä hänestä. Kerran kysyin, miksi äiti ei ikinä puhu minulle, sanoi että kun töissä pitää puhua niin paljon.
Olen huomannut sellaisen korrelaation, että ne ketkä selittävät eniten tekevänsä lähinnä selittävät tekevänsä.
Sitten on sellanen lapsistaan välittävä tyyppi joka tekee muttei selittele tekevänsä. Heidän lapsistaan kasvaa ne tasapainoiset ja järkevät aikuiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat tekivät ahkerasti töitään. Ei meilekkään sanottu muuta kuin koittakaa hoitaa asianne. Eivät he ehtineet puuttua koulu- tai kaverijuttuihin. Ei silloin pyöritty lasten ympärillä kuin nykyään. Nykylapset taitavat pyörittää vanhempiaan ja aikuisia ylipäätään.
No, ei meillä äiti ainakaan töissä käynyt, oli kotona. Lapset ajoi aina pois, koska häiritsimme kaikkea hänen tekemistään.
Se, että vanhemmat eivät huolehdi tai välitä, aiheuttaa kyllä kaikenlaisia seurauksia lapselle aikuisuuteen saakka. Mutta ihan suoraan en nykyaikaan vertaisi, koska tavat ovat muuttuneet paljon.
Itse olen nelikymppinen. Lapsuudessani oli ihan tavallista, että vaatteet kierrätettiin aina nuoremmalle sisarukselle. Mulla oli yleensä veljen vanhat vaatteet, tyttöjen vaatteita harvoin sain. Kouluun mentiin kävellen, pyörällä tai bussilla itsenäisesti ekan luokan alusta asti. Sain harrastaa, jos hoidin matkat itse, pyörällä tai bussilla. Läksyistä vaan kyseltiin välillä, että onko ne tehty. Tämä kaikki oli silloin ihan tavallista mulle ja luokkakavereille.
Sitä vastoin se, että ei ole mitään rajoja, esim kotiintuloaikoja, ja muutenkin saa tehdä mitä lystää, on eri asia. Olen jutellut nyt aikuisena kavereiden kanssa, joilla näin oli, ja se on aiheuttanut heille vaikeita tunteita.
Toivottavasti pystyt käymään läpi tuntemuksiasi rakentavalla tavalla ja jatkamaan eteenpäin ehjemmin mielin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohon aikaan luotettiin lapsiin ja lasten selviytymiskykyyn ihan eri lailla kuin nykyään. Ja suuri osa tuosta teidän kokemuksestanne johtuu tästä. Teidän luotettiin selviävän ja sitä pidettiin hyvänä asiana. Te ette myöskään ehkä kaikki kokeneet sitä välinpitämättömyytenä silloin. Ainakin minulle oli selvä, että se oli luottamusta - ja jossain määrin sitä, että vanhempani eivät olisi tienneet, mitä tehdä jos esim koulussa olisi ollut jotain ongelmia. Koulu oli aivan erilainen silloin kuin heidän lapsuudessaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuohon aikaan luotettiin lapsiin ja lasten selviytymiskykyyn ihan eri lailla kuin nykyään. Ja suuri osa tuosta teidän kokemuksestanne johtuu tästä. Teidän luotettiin selviävän ja sitä pidettiin hyvänä asiana. Te ette myöskään ehkä kaikki kokeneet sitä välinpitämättömyytenä silloin. Ainakin minulle oli selvä, että se oli luottamusta - ja jossain määrin sitä, että vanhempani eivät olisi tienneet, mitä tehdä jos esim koulussa olisi ollut jotain ongelmia. Koulu oli aivan erilainen silloin kuin heidän lapsuudessaan.
Minä kyllä koin sen välinpitämättömyytenä, ettei kukaan ikinä kysellyt minulta mistään mitään, ja vaikka näkivät kun minua kiusattiin, siihenkään ei puututtu. Sitten kun kerran kiusasin jotain itse, niin jo oli palaveria koululla. Jos itki, niin tiuskittiin vain että mitä siinä itket.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on tosi yleistä ja vahvasti sidoksissa sekä vallitsevaan kulttuuri-ilmapiiriin että esim. toimeentulotasoon. Jos on kahden työssäkäyvän vanhemman perhe, ei välttämättä ole aikaa ja energiaa lapsille. Olet kuitenkin ollut ilmeisen turvassa, mikä on hyvä asia, ja antanut sinun lapsillesi enemmän, kuin mitä olet saanut. Se on kaunista
Voit antaa itse itsellesi nyt niitä asioita, mitä olisit vanhemmiltasi kaivannut. Laita lämmin kylpy, halaa itseäsi, kerro kuulumisesi ääneen sillä innostuksella, mitä kertoisit ne äidllesi. Ryhdy omaksi äidiksesi
Älä kuitenkaan sijaan jää syyttelemään, vaan huolehdi itsestäsi ja mene eteenpäin. Tsemppiä
AP kertoi, että häntä ei mm. viety lääkäriin sairaana ja että vanhemmat eivät koskaan kyselleet häneltä kuulumisia, läksyjen tekemistä, eivät olleet millään lailla kiinnostuneita lapsensa elämästä, kaveripiiristä, miten koulussa ja harrastuksissa sujui, mitä tehtiin...
Kyllä tuossa nyt on ehkä kyse kumminkin jostakin muusta kuin siitä, että vanhemmat olisivat kovasti luottaneet lapseensa.
Se, miksi jotkut vanhemmat ovat tuollaisia on minulle mysteeri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vanhemmat ovat olleet just tuollaisia. Päällisin puolin kaikki perheessä hyvin, mutta se aito kiinnostus lapsia kohtaan nolla. Mitään ei tehty perheen kanssa yhdessä, muistan tasan yhden kerran kun pelattiin jotakin lautapeliä yhdessä ja sekin johtui varmaan siitä, että sattui olemaan joku sukulainen kylässä, niin hänen ilokseen lähinnä pelattiin.
Nyt aikuisenakaan vanhempani eivät juuri koskaan kyläile nyt meidän aikuisten lasten luona. Välit ovat etäiset, voi mennä monta viikkoa ettemme puhu edes puhelimessa.
Oman perheeni ja omien lasteni kanssa aion todellakin toimia toisella tavalla ja panostaa siihen, että välit ovat läheiset ja mutkattomat. Se vaatii paljon keskustelua ja yhdessä vietettyä aikaa, mutta on todellakin sen arvoista.
Hyvin tutulta kuulostaa, paitsi että meillä äiti oli alkoholisti. Ei meistä lapsista kukaan välittänyt, isäkään, vaikka hän ei niin paljon juonutkaan. Loukkasin noin kymmenvuotiaana lonkkani, luultavasti se meni sijoiltaan. Palasi kyllä paikoilleen, mutta onnuin sitä jalkaa vuoden ja välillä se petti alta. Puoli vuotta meni ja kerroin äidille, että jalka on yhä kipeä. Ei aiheuttanut toimenpiteitä. Säryt loppuivat sitten murrosiän jälkeen. Ihan käsittämätön ajatus, että en huomaisi oman lapseni ontuvan, puhumattakaan, että jättäisin sen huomioimatta.
Aika yksin sitä koki olevansa ja koen yhä olevani yksin, suoritan, etsin ratkaisuja, en kestä vaikeita tunteita itsessäni, enkä muissa, pärjään hammasta purren, kunnes toistuvasti romahdan, mikä on ajanut mut ennenaikaiselle eläkkeelle.
Ei kannata uhriutua nyt. Vanhempasi tekivät varmasti parhaansa silloin ja se paras taas juontaa heidän lapsuuskodista. Ajat ja elämä oli silloin eri, ei lapsia paapottu määrättömästi niin kuin nykyään, vaan opetettiin pärjäämään pitkälti itsekseen. Ja se oli hemmetin hyvä, niin pärjätään nyt aikuisinakin omillamme ilman, että yhteiskunnan tarvii meitä paapoa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata uhriutua nyt. Vanhempasi tekivät varmasti parhaansa silloin ja se paras taas juontaa heidän lapsuuskodista. Ajat ja elämä oli silloin eri, ei lapsia paapottu määrättömästi niin kuin nykyään, vaan opetettiin pärjäämään pitkälti itsekseen. Ja se oli hemmetin hyvä, niin pärjätään nyt aikuisinakin omillamme ilman, että yhteiskunnan tarvii meitä paapoa.
Jaa, no mä sairastuin kyllä psykoosisairauteen jo lukiossa, ja yhteiskunta on maksanut sairaalajakson, sairaslomani, (turhat) kuntoutukseni, ja nykyään eläkkeeni jo yli 20 vuotta.
Sinua pidettiin sylissä ja kehuttiin, mutta ei viety lääkäriin sairaana? Todella ristiriitaista. Minkälaisesta sairaudesta oli kyse? Ehkä ajattelivat ettei ollut niin vakavaa että lääkäriin olisi pitänyt viedä.
Varmasti vanhemmillasi oli sitten erilaisia ongelmia elämässään kun olit isompi, eivätkä jaksaneet keskittyä sinuun, olettivat että pärjäät, kuten meidän X-sukupolven ihmiset olemme oppineet lapsena pärjäämään, ja siihen aikaan aikalailla kaikki olivat aika köyhiä. Palkat eivät olleet mitään älyttömän hyviä, ja kasarin lopussa alkoi korot olla asuntolainoissa huikean korkeat,jopa 20-25% ja sitten iskikin ysärin lama. Ei asiat kaikilla olleet kasarillakaan kovin hyvin. Silloin ei mielenterveysasioista saanut puhua, ja avioliitoissa ongelmat pidettiin salassa lapsiltakin viimeiseen asti, jos kyse ei ollut häiritsevän pahasta alkoholismista jota ei enää pysty salaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tosi yleistä ja vahvasti sidoksissa sekä vallitsevaan kulttuuri-ilmapiiriin että esim. toimeentulotasoon. Jos on kahden työssäkäyvän vanhemman perhe, ei välttämättä ole aikaa ja energiaa lapsille. Olet kuitenkin ollut ilmeisen turvassa, mikä on hyvä asia, ja antanut sinun lapsillesi enemmän, kuin mitä olet saanut. Se on kaunista
Voit antaa itse itsellesi nyt niitä asioita, mitä olisit vanhemmiltasi kaivannut. Laita lämmin kylpy, halaa itseäsi, kerro kuulumisesi ääneen sillä innostuksella, mitä kertoisit ne äidllesi. Ryhdy omaksi äidiksesi
Älä kuitenkaan sijaan jää syyttelemään, vaan huolehdi itsestäsi ja mene eteenpäin. Tsemppiä
Tämä on ihana viesti ja niin kaunis ajatus <3
Alue: Aihe vapaa
Just mietin yksi päivä, kun kysyin omalta lapsesta päivästä. Pyysin näyttämään jo hänen tekemänsä läksyt yms., että en muista itseltäni noin tarkkaan kysytyn. Muistan, että vanhemmillani oli kiirettä. No rahaa ei ollut varmaan liikaa.
Yläasteelle siirryttäessä tuntui, että olin aika vastuussa itsestäni. En muista edes kysytyn, mitä tuli läksyksi. Koenumerot kiinnosti. Olinkin sitten aika villi yläaste ja lukioaikaankin. Vaikka olin hyvä koulussa. Jälkikäteen tajuan, että hain tosi paljon huomiota, varsinkin miehiltä, ja minua vanhemmilta miehiltä. Eli varmaan jotenkin kompensoin sitä, että kotona ei saanut niin paljon huomiota, tai oltu niin kiinnostuneita.