Psykoterapia - en pääse eteenpäin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin

Kaikilla vain onnistuneita terapiakokemuksia?

No, paska jako mulle siis. Ehkä olen sitten jo liian analyyttinen, kun tuntuu, että terapeutti puhuu vain itsestäänselvyyksiä, mitä itse miettinyt oman olemassaolonsa suhteen aamusta yöhön, jo vuosikausia. Kuten että, *voisit vaikka miettiä, kuinka tänäänkin sait herätä uuteen päivään ja uusiin mahdollisuuksiin* tai että *voisitko miettiä niin, että lepäät silloin kun et jaksa*

Tätä samaa paskaa on jauhettu lapselleni. Hengitysharjoituksia ja muuta. Kun olisi pitänyt analysoida sitä ulkopuolisen aiheuttamaa traumaa, jonka vuoksi lapseni lapsuus päättyi 12-vuotiaana.

Olen toki itse ollut tukena, mutta en minä äitinä osaa, en ole alan asiantuntija. Ja tietysti itsekin tuon tapahtuman johdosta traumatisoitunut.

Jis trauma on toisen aiheuttama, ihan oleellista on löytää viha, sisu ja suuttumus sitä tekijää ja tapahtumia kohtaan. Ahdistus on monesti sitä, kun yrittää alistua = umohtaa, hyväksyä, suunnata ajattelu muualle tms. Ennen kuin on oikeasti sen aika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin

Kaikilla vain onnistuneita terapiakokemuksia?

No, paska jako mulle siis. Ehkä olen sitten jo liian analyyttinen, kun tuntuu, että terapeutti puhuu vain itsestäänselvyyksiä, mitä itse miettinyt oman olemassaolonsa suhteen aamusta yöhön, jo vuosikausia. Kuten että, *voisit vaikka miettiä, kuinka tänäänkin sait herätä uuteen päivään ja uusiin mahdollisuuksiin* tai että *voisitko miettiä niin, että lepäät silloin kun et jaksa*

Tätä samaa paskaa on jauhettu lapselleni. Hengitysharjoituksia ja muuta. Kun olisi pitänyt analysoida sitä ulkopuolisen aiheuttamaa traumaa, jonka vuoksi lapseni lapsuus päättyi 12-vuotiaana.

Olen toki itse ollut tukena, mutta en minä äitinä osaa, en ole alan asiantuntija. Ja tietysti itsekin tuon tapahtuman johdosta traumatisoitunut.

Miten sitä traumaa kuuluu analysoida? Elää tunnetasolla yhä uudestaan ja traumatisoitua yhä enemmän. Minusta tuon on todenneet ammattilaisetkin.

Kannattaa vaihtaa terapeuttia. Huonosta ei ole hyötyä. Pelkkää ajanhukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin

Kaikilla vain onnistuneita terapiakokemuksia?

No, paska jako mulle siis. Ehkä olen sitten jo liian analyyttinen, kun tuntuu, että terapeutti puhuu vain itsestäänselvyyksiä, mitä itse miettinyt oman olemassaolonsa suhteen aamusta yöhön, jo vuosikausia. Kuten että, *voisit vaikka miettiä, kuinka tänäänkin sait herätä uuteen päivään ja uusiin mahdollisuuksiin* tai että *voisitko miettiä niin, että lepäät silloin kun et jaksa*

Tätä samaa paskaa on jauhettu lapselleni. Hengitysharjoituksia ja muuta. Kun olisi pitänyt analysoida sitä ulkopuolisen aiheuttamaa traumaa, jonka vuoksi lapseni lapsuus päättyi 12-vuotiaana.

Olen toki itse ollut tukena, mutta en minä äitinä osaa, en ole alan asiantuntija. Ja tietysti itsekin tuon tapaht

Miten sitä traumaa kuuluu analysoida? Elää tunnetasolla yhä uudestaan ja traumatisoitua yhä enemmän. Minusta tuon on todenneet ammattilaisetkin.

Riippuu varmaan traumasta ja reaktiosta. Itselle olennaista oli päästä ulos dissosiaatiosta kohtaamaan niitä tunteita, näkemään ja hyväksymään tilanne sellaisena kuin se oli ja saada sille oikea nimi ja kuvaus ulkopuolelta, lopettaa itsesyytökset, siirtää vastuu tekijälle, löytää omat rajat ja suojata ne suuttumuksen ja sisuuntumisen kautta. Siinä tarvitsi PALJON muutakin kuin kuulevaa korvaa, jolle kertoa tuntemuksiaan.

Huono

Lopeta oman navan ajattelu, mee ulos, lue kirjoja, katsele elokuvia.

Selvitä asia ja elä sen kanssa!

Vierailija kirjoitti:

Selvitä asia ja elä sen kanssa!

Eikös se juuri ole se terapian tarkoitus??? Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin

Kaikilla vain onnistuneita terapiakokemuksia?

No, paska jako mulle siis. Ehkä olen sitten jo liian analyyttinen, kun tuntuu, että terapeutti puhuu vain itsestäänselvyyksiä, mitä itse miettinyt oman olemassaolonsa suhteen aamusta yöhön, jo vuosikausia. Kuten että, *voisit vaikka miettiä, kuinka tänäänkin sait herätä uuteen päivään ja uusiin mahdollisuuksiin* tai että *voisitko miettiä niin, että lepäät silloin kun et jaksa*

Tätä samaa paskaa on jauhettu lapselleni. Hengitysharjoituksia ja muuta. Kun olisi pitänyt analysoida sitä ulkopuolisen aiheuttamaa traumaa, jonka vuoksi lapseni lapsuus päättyi 12-vuotiaana.

Olen toki itse ollut tukena, mutta en minä äitinä osaa, en ole alan asiantuntija. Ja tietysti itsekin tuon tapahtuman johdosta traumatisoitunut.

Muuta nyt kuitenkin ajatteluasi edes sen verran, että lapsesi lapsuus EI PÄÄTTYNYT 12-vuotiaana. Tuollainen sinetöinti tekee hänestä ikuisen uhrin. Jos haluaa päästä yli, pitää pienentää sen tapahtuman merkitystä. Ja tietenkään sitä ei voi pienentää ennen kuin se on käsitelty riittävän suurena, mutta lopulta kuitenkin. Paremmin pärjäävät ne, jotka toteavat, että lapsuudessa oli sitä tai tätä kuin he, jotka toteavat, ettei ollut lapsuutta, lapsuus meni pilalle, lapsuus päättyi, elämä meni pilalle jne. Itse olen ainakin päättänyt, etten anna minua traumatisoineiden ihmisten pilata MINUN elämääni. Ok, he ovat vaikeuttaneet sitä suuresti ja vaurioittaneet pysyvästi ja aiheuttaneet fyysistä, psyykkistä ja taloudellista tappiota, mutta he EIVÄT OLE pilanneet elämääni.

Kuulostaa kyllä melko erikoiselle?  Pari koettua psykoterapian asiantuntijaa - siis millä tavalla koettua?

Kuinka pitkään terapia kesti?  Itse olen käynyt nyt kolmatta vuotta, itse maksan.  

Olisi mukava kuulla lähemmin minkä suuntauksen terapeutti on olllut kyseessä ja onko ollut edes oikea juuri sinun ongelmaasi?  Onnistuneen terapian perusta on se, että  sinä ja terapeutti "puhutte yhteistä kieltä", että tunnet tulevasi kuulluksi ja ymmrretyksi. 

Terapeuttia etsiessä kannattaa  tavata useampi ennen valintaa. On myös muistettava ett terapeutti ei korjaa eikä poista mitään onggelmaa, se jää sinun omaksi tehtäväksesi. Hänen roolinsa on olla tukena prosessissa jonka päähenkilö olet sinä. Sinä otat vastuun toipumisestasi, terapeutti auttaa ja luotsaa sinua löytämään oikeita ovia ja reittejä ratkaisun löytämiseen. Sinun on oltava valmis tekemään työtä, et voi olla vapaamatkustaja ja odottaa valmista käteen.

Ja kuten varmaan jokainen tajuaa se ei kyllä käy yhdellä eikä kahdella tapaamisella. Se vie aikaa ja voi olla ajoittain hyvinkin raskasta.

Täysin väärä olettamus terapiaan lähtiessä on juuri tuo, että nyt tuo kertoo minulle mitä pitää tehdä ja tekee minusta terveen. Sitten valitetaan kun niin ei käy. 

Olen eri mieltä asiallisen ja pitkä tekstin kirjoittajan kanssa tai sitten katsomme vain samaa asiaa ihan eri kanteilta. On oikeasti hyviä terapeutteja ja vähemmän hyviä. Vaikka potilas olisi kuinka valmis tekemään töitä, terapeutti ei osaa avata yhtään ovea tai antaa yhtäkään työkalua ja pahimmillaan antaa vääriä työkaluja ja sulkee ovia. 

Kyllä minä tarvitsen terapeuttia kertomaan minulle asioita, vaikka teen itsekin töitä asian eteen, joskus jopa liikaakin. Ei kuulostanut ollenkaan siltä, että ap kaipaisi jotain tekemään työn puolestaan, muttta kuulosti siltä, että terapeutti on hänelle väärä ja että hän muutenkin tähän hetkeen tarvitsisi ensin vakauttavaa kriisiterapiaa ja vasta sen jälkeen sen kolmen vuoden terapiajakson. 

Olen itse saanut kaksi vuotta akuuttia terapiaa ennen kuin olin riittävän vakautunut toisenlaiselle terapialle. 

Kävin kahdella eri terapeutilla ja lisäksi kolmannella tutustumiskäynnillä. Tästä kolmannesta näin heti että hän ei sovi terapeutikseni. Ensimmäinen oli suuntaukseltaan muistaakseni psykodynaaminen, se sopi minulle alussa eli itkin ja puhuin, hän kuunteli. Myöhemmin vaihdoin paikkakuntaa, jolloin vaihdoin myös terapeuttia. Tämä oli enemmän traumaterapiaa, joka sopi hyvin kun olin siihen valmiimpi. Mutta lopulta tämäkin tuntui liikaa puhumiselta, ongelma ei ollut minulla asioiden analysointikyvyssä, vaan turvallisuuden tunteen puuttumisessa. Tein tietoisen päätöksen rakentaa elämästäni sellainen, että koen olevani turvassa. Tämä on auttanut minua eniten. 

Vierailija kirjoitti:

Kävin kahdella eri terapeutilla ja lisäksi kolmannella tutustumiskäynnillä. Tästä kolmannesta näin heti että hän ei sovi terapeutikseni. Ensimmäinen oli suuntaukseltaan muistaakseni psykodynaaminen, se sopi minulle alussa eli itkin ja puhuin, hän kuunteli. Myöhemmin vaihdoin paikkakuntaa, jolloin vaihdoin myös terapeuttia. Tämä oli enemmän traumaterapiaa, joka sopi hyvin kun olin siihen valmiimpi. Mutta lopulta tämäkin tuntui liikaa puhumiselta, ongelma ei ollut minulla asioiden analysointikyvyssä, vaan turvallisuuden tunteen puuttumisessa. Tein tietoisen päätöksen rakentaa elämästäni sellainen, että koen olevani turvassa. Tämä on auttanut minua eniten. 

Mistä löysit sen turvallisuudentunteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Niiden harrastusehdottelujen taustalla on tarkoitus aktivoida ajatusratoja jotka ei liity siihen traumaan ja samalla heikentää niitä trauman ja/tai riippuvuuden aiheuttamia uria. Se toimii oikeasti ja tutkitusti. Ei sen tarkoitus ole vähätellä kokemuksia tai sivuuttaa niitä, vaan hoitaa niitä!"

 

Tuntuisi, että ensin pitäisi käsitellä niitä traumoja ennen kuin niitä aletaan yrittää "jättää taakse"

Koska se kun saa muuta ajateltavaa harrastuksista auttaa juuri mielen oikenemisessa. Se voi tuntua itsensä huijaamisesta, ettei nökötä tuolissa vellomassa terapeutille menneisyydestänsä, vaan ohjaa mielensä johonkin uuteen. Siitä saa sitä uutta näkökulmaa asioihin, kun ei niin käperry itseensä. Se terapeuttikaan ei ole yksi velho, joka parantaa sinut. Sen tekee muu maailma, kun jaksat pakottaa itsesi sinne.

Entä, jos ei toimi? Olen kokeillut monia eri harrastuksia tuloksetta (+työntekoa, opiskelua ja sosiaalisia suhteita).

- Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Niiden harrastusehdottelujen taustalla on tarkoitus aktivoida ajatusratoja jotka ei liity siihen traumaan ja samalla heikentää niitä trauman ja/tai riippuvuuden aiheuttamia uria. Se toimii oikeasti ja tutkitusti. Ei sen tarkoitus ole vähätellä kokemuksia tai sivuuttaa niitä, vaan hoitaa niitä!"

 

Tuntuisi, että ensin pitäisi käsitellä niitä traumoja ennen kuin niitä aletaan yrittää "jättää taakse"

Koska se kun saa muuta ajateltavaa harrastuksista auttaa juuri mielen oikenemisessa. Se voi tuntua itsensä huijaamisesta, ettei nökötä tuolissa vellomassa terapeutille menneisyydestänsä, vaan ohjaa mielensä johonkin uuteen. Siitä saa sitä uutta näkökulmaa asioihin, kun ei niin käperry itseensä. Se terapeuttikaan ei ole yksi velho, joka parantaa sinut. Sen tekee muu maailma, kun jaksat pakottaa itsesi sinne

Entä, jos ei toimi? Olen kokeillut monia eri harrastuksia tuloksetta (+työntekoa, opiskelua ja sosiaalisia suhteita).

- Eri

Se muun tekeminenhän on juuri sitä mitä tehdään, kun ei vielä haluta kohdata asiaa. Uppoudutaan työhön, alkoholiin, ruudun ääreen, baariin, urheilemaan jne. 

Toinen eri

Minäkin kävin parin tuollaisen vastaanotolla ennen kuin löysin itselleni sopivan ihmisen. Tiesin tarvitsevani terapeutin, jonka kanssa pureutua ongelmiin, ei päälleliimata kivakivaa höpöhöpöä. Oman terapeuttini menetelmiä olivat transaktioanalyysi, hahmo- ja kehoterapia.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kävin parin tuollaisen vastaanotolla ennen kuin löysin itselleni sopivan ihmisen. Tiesin tarvitsevani terapeutin, jonka kanssa pureutua ongelmiin, ei päälleliimata kivakivaa höpöhöpöä. Oman terapeuttini menetelmiä olivat transaktioanalyysi, hahmo- ja kehoterapia.

Haluatko kertoa terapeutin nimen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin

Kaikilla vain onnistuneita terapiakokemuksia?

No, paska jako mulle siis. Ehkä olen sitten jo liian analyyttinen, kun tuntuu, että terapeutti puhuu vain itsestäänselvyyksiä, mitä itse miettinyt oman olemassaolonsa suhteen aamusta yöhön, jo vuosikausia. Kuten että, *voisit vaikka miettiä, kuinka tänäänkin sait herätä uuteen päivään ja uusiin mahdollisuuksiin* tai että *voisitko miettiä niin, että lepäät silloin kun et jaksa*

Tätä samaa paskaa on jauhettu lapselleni. Hengitysharjoituksia ja muuta. Kun olisi pitänyt analysoida sitä ulkopuolisen aiheuttamaa traumaa, jonka vuoksi lapseni lapsuus päättyi 12-vuotiaana.

Olen toki itse ollut tukena, mutta en minä äitinä osaa, en ole alan asiantuntija. Ja tietysti itsekin tuon tapahtuman johdosta traumatisoitunut.

Voisiko kyse olla vakauttamisesta? Kannattaa hakea myös itselleen tarvittaessa apua, se auttaa myös lapsen toipumisessa.

"Vaihe 1: vakauttaminen

Ensimmäisessä eli vakauttamisvaiheessa pyritään rakentamaan hoidolle luottamuspohja, vähentämään traumaperäisten oireiden häiritsevyyttä sekä vakauttamaan potilaan elämäntilanne. "

https://traumajadissosiaatio.fi/trauman-hoidon-kolmivaiheinen-malli/

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/kriisi-trauma

https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/harjoitukset/selma-oma-apuo…

En lukenut kaikkia viestejä, mutta jos on traumataustaa niin ehdottomasti kannattaa kokeilla EMDR:ää. Ei ehkä toimi kaikille, mutta sen avulla oon itse päässyt eteenpäin. Pelkkä puhuminen ei ole auttanut, vaikka sekin on tärkeää. Ennen vain velloin traumamuistoissa, mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut.